Tänään olin keskustelemassa Mifonki-sarjasta Pirkkalaiskirjailijoiden ja Suomalaisen kirjakaupan Kirjalauantaissa. Eräs haastattelukysymyksistä kehotti kertomaan mifongeista ihmisille, jotka eivät ole kirjojani vielä lukeneet.
Saamastani palautteesta on käynyt ilmi, että iso osa lukijoista ajattelee mifonkien olevan lohikäärmeitä. Mistä se mahtaa johtua?
Minulla on teoria.
Fantasiakirjallisuudessa on yksi hahmo ylitse muiden: lohikäärme, tarujen ja myyttien suomuinen peto, joka vartioi aarretta ja käristää tulella uhkaajansa. Kuvittele maailma ja siihen myyttinen suuri peto. Minkälaisen olennon kuvailisit? Löytyykö suomuja ja sarvia? Lohikäärme. Magiaa, tulta, lentokyky? Lohikäärme. Myös vaaleanpunainen ja karvainen, luppakorvaiselta koiralta näyttävä lohikäärme on keksitty, joten vaikka unohtaisimme suomut, saisimme silti aikaan lohikäärmeen.
Onko mifonki siis lohikäärme? On, jos kuvittelee sen sellaiseksi. Mifonki varmasti täyttää fantasiamaailmassa saman ekologisen lokeron kuin lohikäärme. Olenko sitten kirjoittanut lohikäärmeen, jota vain kutsun eri nimellä? En mielestäni. Omassa päänupissani mifonki ei ole lohikäärme, mutta sille läheistä sukua toki. Eiväthän ihminen ja simpanssikaan ole sama olento, vaikka ovat kovin samannäköisiä ja polveutuvat samoista esi-isistä.
Luonnollisesti en tunne kaikkia lohikäärmetyyppejä, joita on kirjoitettu, joten en tiedä kuinka lähelle mifonkien ominaisuudet menevät joidenkin luomien lohikäärmeiden ominaisuuksia. Mifongit ovat kuitenkin syntyneet muistikirjojeni sivuilla omaehtoisesti ja tarinan myötä kehittyen. Itse asiassa on ollut mielenkiintoista huomata, että fantasiassa, jossa pohjimmiltaan on kuitenkin lupa kuvitella mitä tahansa ja luoda mielikuvituksellisia olentoja, lohikäärmeelle ei ole löytynyt haastajaa. Lohikäärmeen arkkityyppi on iskostunut meihin niin syvälle, että sen edustamasta roolista tai merkityksestä ei edes haluta poiketa. Sitä nimenomaan etsitään.
Mutta jos mifonki on lukijan mielestä ilmiselvä lohikäärme, se saa olla. Ei se minua haittaa. Kirja kuuluu lukijalle. Jokaisen mieli kuvittelee mitä kuvittelee. Sehän yksi lukemisen iloista onkin.
Se miten Mifongin perintö kirjan alussa kuvataan mifonkeja antoi minulle ainakin heti sen mielikuvan että eivät ne mitään lohikäärmeitä ole ja kun kummatkin kirjat luin niin en mieltänyt niitä sen jälkeenkään lohikäärmeiksi vaan olennoiksi joilla oli vain samoja piirteitä. Voin kyllä tosin ymmärtää, että joku voi ne lohikäärmeiksikin kuvitella...
VastaaPoistaHauska kuulla! :)
PoistaYksi uuteen kirjaan liittyvistä hauskuuksista onkin siinä, ettei aloittaessa voi tietää, minkälaisia hahmoja, ympäristöjä ja rakennuksia mieli maalaa tekstin edetessä. Olen huomannut omalla kohdalla, että vaikka esim. kirjassa kuvailtu ympäristö piirtyy ajatuksiin ennestään tuntemattomana paikkana, siinä on aina elementtejä jo nähdyistä/tutuista paikoista – Mifongin perinnön merimatkailu kuvittui mm. yhden nähdyn elokuvan turvin :D
VastaaPoistaLohikäärme on otus, jonka piirteitä itsekin lukiessa mielsin, vaikka tiedostin ettei aivan sellaisesta ole kyse. Kiva että kirjoitit aiheesta, näitä on aina hauska pohtia! :)
Lukiessa kyllä huomaa, että oma mielikuvitus jyrää kirjailijan kertoman alleen. Minä esimerkiksi kuvittelen päähenkilöt usein ihan toisennäköisiksi kun ne on kuvailtu.
PoistaOn hienoa, että kirja on kuin kameleontti: muuttuu ympäristön ja tunteen mukaan. Se on jokaiselle erilainen, ainutlaatuinen.