Täysin turhanaikainen kuvapäivitys puolivuotisen kokopäiväkirjailijuuden ensimmäisestä päivästä

Aamu. Sisäinen kello ei anna nukkua sen pidempään kuin normaalina työpäivänä. Sisällä kuplii ilo ja hämmennys. Ihanko oikeasti nyt voin keskittyä kirjoittamisjuttuihin? Vilkaisu ulos kertoo, että tulossa on kaunis, puolipilvinen päivä. Siirryn alakertaan ja lataan kahvinkeittimen epähuomiossa täyteen ennen kuin muistan, että tämä onkin nyt sellainen työpäivä, jonka vietän itsekseni. Noh, sitten juodaan kahvia. Paha kyllä, kurkistus jääkaappiin paljastaa maitoa riittävän vain kahteen kupilliseen.

Sitten hommiin. Hoidan ensin muutaman työsähköpostin Aseenkantajan kunniaan liittyen ja valmistaudun henkisesti päivän päähommaan. Keskeneräinen aavenovelli odottaa lopetusta. Deadline on kahden päivän päästä, jolloin olen Berliinissä enkä aio kirjoittaa riviäkään. Kirjoittaminen on enää viitseliäisyydestä kiinni, sillä tarinan lopetus on kirjoitettu itselle muistiin synopsiksena edellisenä iltana. Kahvi siivittää urakkaa. Pari tuntia ja 970 sanaa myöhemmin novelli on valmis. En lähetä sitä eteenpäin vielä, vaan annan levätä iltaan asti. Sitten luen sen kokonaan uusiksi, teen muutoksia, jos tarvitsee ja laitan  toimittajille. Aikataulussa pysyminen keventää kummasti mieltä!

Muistan, että lounastakin pitäisi syödä. Kirjoituspäivinä se herkästi unohtuu, mutta kostautuu myöhemmin iltapäivästä, jolloin virta vain yksinkertaisesti loppuu. Kaavin jääkaapista jotain sekalaista kasaan. Kirjailijakollega viestittelee ja kysyy kahville. Mikä jottei. Hoidan sitä ennen muutamia juoksevia asioita. Koneita ja korsetteja -antologian lisäpainos on tullut painosta (kyllä, se myytiin taas loppuun!) ja huominen matka vaatii valmisteluja. Syön kahvila Runossa croissantin ja hörppäisen cappuccinon. Luit oikein, lisää kahvia!

Kuvasta puuttuu kirjailija. Tässä nurkassa ja tuolissa muuten kirjoitin novellini Laulaisin surusi mereen. Se syksyinen torstai oli maaginen. Yksikään novellini ei ole valmistunut yhtä kivuttomasti ja nopeasti kuin tämä. Kokemus oli outo ja hämmentävä: tarina tulosti itsensä ulos kauttani. Päiväni tulostimena, tosiaankin. Tänään on kai sitten päiväni tärisevänä virtapiikkinä. Niin paljon kaikkea kivaa tiedossa, ettei tiedä miten päin olla!

Työnjohtaja. Toisin kuin monet luulevat, kirjailijakin tarvitsee työnjohtajaa. Sisäinen kriitikko on monen kirjoittajan tuttu, mutta näistä työnjohtajista puhutaan vähemmän. Älkää antako viattoman ilmeen hämätä: kun piiskan sijaan viuhuu viikate, työtahti on taattu. Illaksi toivon tämän kaverin pikkuserkun, Nukku-Matin, vierailua. Tällä viikolla on ollut minulle erittäin harvinaisia nukahtamisvaikeuksia. Kenties elämänmuutos, vaikkakin vain puolivuotinen, jännittää.

P.S. Hankin itselleni muuten ihka oman kameran. Kuvia on siis tulevaisuudessa tiedossa enemmän.

P.P.S. Lisää kutkuttavia uutisia novellirintamalta: syksyllä minulta saatetaan julkaista toinenkin novelli kuin Steampunk! Höyryä ja helvetinkoneita -antologiaan tuleva Alexandre. Ehkä. Lisäksi pyrin saamaan Huomenna ne tulevat -antologiassa julkaistun, aiemmassa kuvatekstissäkin mainitun Laulaisin surusi mereen -novellin ladattavaksi Elisa Kirjaan. Katsotaan miten sen kanssa käy.