Joskus sitä miettii, että mikäs osa se kirjoittamisessa olikaan kivaa. En nimittäin pidä ensimmäisen version kirjoittamista kovin mukavana puuhana. Syntymässä oleva teksti on tuskallista tiristämistä, hakemista ja haparointia. Aina ei edes tiedä, mitä yrittää sanoa. Joskus tietää mihin on menossa, mutta ei sitä miten sinne pääsee. Turistina vieraassa kaupungissa. Ilman kielitaitoa, ilman karttaa. Stressaantuneena.
En pidä kirjoittamisen loppuvaiheestakaan: päättymättömistä stilisointi- ja oikolukukierroksista. Aina löytyy jotain, mikä täytyy vielä tarkistaa, varmistaa ja korjata. On pakko, sillä käsikirjoituksen luomisen tuska ja työläys ei saa kaatua ulkoasuun ja pikkuseikoilta tuntuviin asioihin. Yksityiskohdat ovat uskottavan lopputuloksen kannalta äärimmäisen tärkeitä -- jokainen ammattivalehtelija tietää tämän. Lisäksi viimeistelyvaiheessa on lukenut tekstinsä jo niin moneen kertaan, että huokaisee ensimmäisen tutun virkkeen kohdalla Erittäin Syvään. Leipiintymistä ei voi välttää. Sitten kun on vielä ne aikataulut, joissa täytyy yrittää pysyä...
Niin, mikäs osa kirjoittamisesta olikaan ihanaa ja jumalaista ja kaiken ailahtelun arvoista? Ehkä minulla se on keskivaihe. Kun ensimmäinen versio tai raakateksti on kasassa. Henkilöhahmoihin on puhallettu henki, jonkinlainen juoni löytyy ja tekstissä on rakenne. Kirjoittamisessa ihaninta on se, että tekstiä voi aina parantaa. Sitä on helppo poistaa, lisätä tai siirtää. Jotain on jo olemassa, on kyse enää koulimisesta.
Ajatus kirkastuu, mitä enemmän sitä yrittää siirtää paperille. Niin on nytkin. Tajusin nimittäin, että juuri alkuvaiheessa, siinä tuskallisessa tahkoamisessa, olen saavuttanut parhaat flow-kokemukseni. Kadottanut ajan ja paikan ja sukeltanut toisiin maailmoihin, toisen ihmisen nahkoihin. Ensiversion kirjoittaminen on seikkailu, joka kunnon seikkailun tapaan tarjoaa niin rankkasadekuuroja ja mutaisia polkuja kuin muinaisia viidakkotemppeleitä ja sateenkaaria vesiputouksen yllä.
Vielä kun löytäisin viimeistelyvaiheesta samanlaisia suuria tuntemuksia.
Te kirjoittavaiset: mikä työvaihe teille on tuskallisin tai tyydyttävin? Löytyykö paljon vaihtelua?
Mitä ajattelen ensimmäisen version kirjoittamisesta: Ks. uusin postaukseni "Sisäinen kriitikkoni on hitler". :D Ensimmäinen versio käsikirjoituksesta on kokonaisuudessaan ihan täyttä tuskaa. En ikinä usko tekstiini siinä vaiheessa. Uskon kuitenkin visiooni tarpeeksi, että rämmin tuskan yli. Parasta on editoiminen silloin, kun muovailuvahaa on riittämiin ja kustannustoimittajakin osoittelee aukkoja ja riittämättömyyksiä tekstissä. Jos totta puhutaan, pidän tekstin muokkaamisesta niin paljon, että vain hyvin harvoin pääsen tekemään sitä kyllästymiseen asti. Novelleissa ehkä, kun on vähemmän konkreettista muokattavaa.
VastaaPoistaNauran tuolle videolle vielä päivä katsomisen jälkeenkin... Mahtava!
PoistaMiten muuten on raapaleiden kanssa? Onko siinäkin ekan version kirjoittaminen tuskaa? ;)
Omalla kohdallani olen huomannut (niiden huiman kahden kirjoittamani raapaleen kokemuksella), että kun raapale mahtuu kokonaisuudessaan pääkoppaan toisin kuin pidemmät tekstit, sen uloskirjoittaminenkin on huomattavasti helpompaa.
Raapaleen kirjoittaminen on tosiaan erilaista. Siinä vahva idea korostuu vielä enemmän kuin pidemmässä novellissa tai romaanimitassa, jossa tarinaa ja pointtia voi rakentaa pikkuhiljaa. Sadalla sanalla pitää jysäyttää kerralla kymppiin tai ainakin hyvin lähelle sitä. :)
PoistaMinusta ensimmäisen version työstäminen on aina ollut ihaninta, mutta nyt kun kirjoitan englanniksi, tuskailen aika paljon tässä noin puolivälissä käsistä ja haikailen suomenkielistä kirjoittamista.
VastaaPoistaNostan hattua, että pystyt kirjoittamaan englanniksi!
PoistaJoskus tuntuu niin vaikealta saada ajatuksensa selkeiksi edes suomeksi, että en voisi kuvitellakaan kirjoittavani vieraalla kielellä. Puhuessakin englantia tunnen usein itseni eri henkilöksi kuin suomen kielellä löpistessäni. :)
Minä nautin kyllä sen ensimmäisen höpöhöpö-version kirjoittamisesta. Editointi on enimmäkseen tuskaa paitsi siloin kun oikeasti tiedän mitä olen tekemässä, eli aika harvoin ;D
VastaaPoistaEhkä ensimmäisen version kirjoittamisen tuskaan liittyy jonkinlainen turhautuminen: haluaisi päästä jo siihen viimeistellympään, parempaan versioon. Kärsimätön olen...
PoistaOi voi, tällä hetkellä tuo Erittäin Syvää huokailu tuntuu turhankin tutulta. Tosiaan, se tunne, kun alkaa olla kurkkuaan myöten täynnä omaa tekstiään. Jos tämän lukisi vielä kerran, vielä kerran, vielä kerran... Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta suoraan sanoen toivon ettei minun tarvitsisi lukea sitä enää kertaakaan. :D Pääsisi eroon mokomasta riippakivestä ja kirjoittamaan seuraavaa kirjaa! (Oli nyt pakko hiukan purkautua...)
VastaaPoistaMinä nautin ensimmäisen version kirjoittamisesta. En ihan alusta, kun se on sellaista haparointia, mutta sitten, kun tekstiä on jo hiukan kasassa ja homma lähtee kunnolla vauhtiin... Silloin heittäydyn ja uppoudun, ja olo on tosi vapautunut. Tai näin se on ainakin tähän mennessä toiminut. Joka kerta kun olen aloittamassa uutta tekstiä, pelkään että se ei toimi enkä pääse tuohon nautintovaiheeseen asti.
Ihan sama fiilis tuon lopputyöstövaiheen kanssa. ;) Naamakirjan puolella jo vitsailinkin, että "Miltä nyt tuntuu?" -kyselyihin uusimmasta kirjasta ei ehkä kannata vastata "Luojan kiitos minun ei tarvitse lukea sitä enää ikinä!"
PoistaEihän se mitään tekstin laadusta kerro: se kertoo siitä, että on lukenut oman kässärinsä noin kaksikymmentä kertaa sen lisäksi, että on kirjoittanut koko roskan, luonut alusta saakka. Kaikki kässärin aiemmat versiot kummittelevat muistissa, kun julkaistun teoksen lukijoille annetaan vain lopullinen versio.
Ensin nautin suunnitteluhetkistäni. Niistä kun tapahtuvat pyörivät silmissäni kuin filmirulla, ja henkilöhahmojen repliikit tulevat kuin apteekin hyllyltä. Sitten ahdistun kun haaveilu ei tuota valmista tekstiä.
VastaaPoistaItse työstössä nautin tarinan kirjoittamisesta, ennen ensimmäistäkään oikolukuvaihetta. Minullakin tässä on se todellinen virtaus. Se on todellista vision vuodattamista ja tarinan kertomista sellaisena kuin sen haluaa kertoa. Tunnit kuluvat, ja työtahti voi parhaimmillaan olla yli kahdeksan liuskaa päivässä.
Ensimmäiset oikolukukerrat ovat mielenkiintoisia. Ne menevät omalla mielenkiinnolla jouhevasti kun tekstiä on muuten valmiina selailtavaksi, ja sitä tarvitsee vain selkeyttää tai muutoin muokata, ei (välttämättä) luoda täysin uutta.
En ole vielä kokenut sitä "editoi tämä lukijoitasi varten" -vaihetta kustannustoimittajineen ja yhteiskunnallisine tyylivaatimuksineen. Mutta jonkin verran olen jo maistanut sen maailmaa itsekritiikin muodossa. Tämä vaihe saa pääni tykyttämään. Tekisi mieli antaa ylen. Kun olen kirjoittanut n. 800-sivuisen fantasiateoksen ja joudunkin sitten miettimään onko siinä jotakin siirrettävissä toiseen osaan tai poistettavissa vain sen vuoksi, että se sopisi paremmin "hyvän kirjallisuuden" lakeihin, alan vakavasti harkita omakustannetta taikka e-kirja -muotoa. Tarinankerronnan itsenäisyys on minulle yllättävän tärkeää, enkä haluaisi taipua muuttamaan tarinaa siitä millaisena sen itse näen.
Eli kirjoittaminen tarinana on parasta, oikoluku ja editoiminen on mukavaa hiomista. Tarinan muuttaminen yleisesti julkaisukelpoisemmaksi saisi letut räiskähtelemään otsallani.
Varsin totta, että päässäsuunnitteluvaihe on mukava ja jännittävä! Tutulta kuulostaa tunne, että kunpa se olisi siirtynyt paperille jonkinlaista pikakaapelia pitkin... Sormet kun ovat niin hitaat. ;)
Poista"Kun olen kirjoittanut n. 800-sivuisen fantasiateoksen ja joudunkin sitten miettimään onko siinä jotakin siirrettävissä toiseen osaan tai poistettavissa vain sen vuoksi, että se sopisi paremmin "hyvän kirjallisuuden" lakeihin, alan vakavasti harkita omakustannetta taikka e-kirja -muotoa. Tarinankerronnan itsenäisyys on minulle yllättävän tärkeää, enkä haluaisi taipua muuttamaan tarinaa siitä millaisena sen itse näen."
Tämä osuus on mielenkiintoinen! Nimittäin kokemukseni mukaan jossain menee se raja, jolloin kirjoittajan oma näkemys estää tarinaa pääsemästä lukijoille. Yksi kustannustoimittajan tehtävistä on mielestäni auttaa kirjoittajaa tuomaan teksti lukijoille sellaisena, että se on mahdollista lukea ilman kielioppi-, logiikka-, tyyli-, klisee-, ym. virheitä. (Näille kirjoittaja ON sokea.)
Lukijaystävällinen ei välttämättä aina tarkoita muottiin väkisin puristettua tai taiteellisesti/asenteeltaan kastroitua käsikirjoitusta. :)