Helsingin Sanomissa toimittaja Suvi Ahola kirjoitti siitä, kuinka suomalaisissa ja ruotsalaisissa historian oppikirjoissa naisten osuus on edelleen hämmästyttävän vähäinen. Jutun mukaan esimerkiksi lukion oppikirjasta Muutosten maailma löytyi nimiä 662, joista vain hieman yli 7 prosenttia kuului naisille.
Kenen historiaa kouluissa oikeastaan opetetaan? Ihmiskunnan vai miesten?
Ei taaskaan olisi pitänyt lukea kommentteja. Kovin moni tuntuu ajattelevan, että naisvaikuttajien nimien kaivaminen historian hämäristä olisi anakronistista ja sen tasa-arvovaikutus naurettava. Että on vääristelyä pyrkiä esittämään historia niin, että mainittujen naisten ja miesten osuus siitä on 50/50.
Totta, se ei ole mahdollista. Koska vain harvoille naisille on suotu samoja mahdollisuuksia kuin miehille. Vain harvat naiset ovat kyenneet opiskelemaan, toimimaan arvostetussa ammatissa, tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä saati että olisivat päässeet dokumentoimaan historiaa. Emme ikinä tule löytämään jokaista miespuolista keksijää ja yhteiskunnallista vaikuttajaa kohtaan yhtä monta yhtä merkittävää naista.
Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että miesten ja naisten osuus historiasta on samansuuruinen ja yhtä merkittävä. Naisia on ollut yhtä kauan kuin miehiä, ja he ovat aina vaikuttaneet yhteiskuntaan -- vaikkakin sitten piilossa. Miksi emme kertoisi myös tästä historiasta? Miksi emme nostaisi esiin nerokkaita, kekseliäitä, työteliäitä ja rohkeita naisia? Miksi vain sodat ja suurmiehet ovat merkittäviä?
Historia on pitkälti tarinoita, ja tarinat luovat ihmiskunnan yhteisen perustan. Jos me emme anna nuorille esimerkkejä älykkäistä, aktiivisista, sisukkaista, omaperäisistä, menestyvistä, kunnianhimoisista, sotaisista, pelkäämättömistä naisista, me kasvatamme sukupolvia, jotka eivät yksinkertaisesti usko, että naiset pystyisivät samaan kuin miehet -- niin hyvässä että pahassa. Sukupuolesta tulee yksilön kykyjä määrittävä tekijä, vaikka näin ei pitäisi olla. Me tarvitsemme esikuvia ja esimerkkejä, jotta hahmottaisimme omien mahdollisuuksiemme rajat ja rajattomuuden.
***
Viime kesänä esiinnyin samassa paneelissa fantasiakirjailija Scott Lynchin kanssa. Hän on kirjoittanut merirosvosta, joka on nainen (hei, miten kuulostaakin tutulta?), ja sai sitten eräältä lukijalta palautetta, että edes fantasiassa naisen ei ole mahdollista naisen olla merirosvo. Koska miesten maailma jne. Kirjailijan vastauksen voi lukea muun muassa täältä.
Niin, miksi nainen ei voisi olla merirosvo? Meidänkin maailmamme historia tuntee kymmeniä ja kymmeniä naismerirosvoja. Heistä varmastikin menestyneimmäksi voisi nostaa Ching Shih'n, 1800-luvun vaihteessa Etelä-Kiinan merellä monikymmentuhatpäistä rosvojoukkoa johtaneen naisen, joka kaiken kukkuraksi onnistui eläköitymään rosvouraltaan kaikkine rikkauksineen.
Toinen mielenkiintoinen sukupuoliolettamuksiin perustunut historiauutinen paljastui amerikkalaisessa tutkimuksessa viikinkihautalöytöjen sukupuolimäärittelystä. (Siitä kiersi viime syksynä netissä huimia otsikoita viikinkinaissotureista, mutta Tracy V. Wilson kirjoittaa blogissaan aiheesta varsin tyhjentävästi.) Tutkijat olivat olettaneet haudattujen olleen miehiä, koska nämä oli haudattu miekkojen kanssa. Luita tutkiessa kävi ilmi, että joukosta iso osa olikin naisia.
Tällaisen maallikon korvaan esineperäiset olettamukset kuulostivat aika erikoiselta tieteellisestä menetelmältä, mutta mielestäni se osoittaa hyvin sen, miten vaikea meidän on ravistaa stereotyyppisiä ja sukupuolittuneita käsityksiä, ja että ne saattavat ohjata hyvinkin vahvasti historian tulkintaa. Lienee osittain ihan luonnollista, että miehiä kiinnostavat miesten tekemät asiat ja naisia naisten. On kuitenkin hyvä tiedostaa, miten se voi vaikuttaa käsitykseemme historiasta, jos vain valikoitu joukko pääsee sitä dokumentoimaan.
***
Kuten sanoin jo aiemmin, historia näyttäytyy meille tarinoina. Fiktion ja faktan rajat hämärtyvät tarinoissa, eikä ole ollenkaan yhdentekevää minkälaisia tarinoita kerromme.
Minä olen tarinankertoja. Koen velvollisuudekseni kertoa myös nimettömien tarinoita -- heidän, joiden osuus historiasta on vaiettu.
En voisi olla enempää samaa mieltä. Historiantutkimuksesta paljon pohjautuu olettamuksiin, mutta onneksi historian voi kirjoittaa uusiksi ja tarinat mieleisekseen.
VastaaPoistaNimenomaan näin.
PoistaLisäksi toisinaan mietin, että historiassa vaikuttaneet naiset ajatellaan Poikkeusyksilöinä, jonkinlaisina anomalioina, kun taas miesten kyvykkyys ja äly on kuin itsestäänselvä asia.
Nimettyjen naisten lukumäärän vähyyden vuoksi tämä normista poikkeuksena ajatteleminen on ymmärrettävää, mutta siinä piilee myös vaara olettamuksesta, että nerokas ja kyvykäs nainen ylipäätään olisi harvinainen ilmiö. Sehän ei pidä paikkaansa.
Niin ja tarinoissa valitettavan usein (jo ihan saduista alkaen) voimakkaat naishahmot ovat usein olleet pahiksia. Jokin yleisesti hyväksytty vääristymä tässä on.
PoistaSamoja ajatuksia, kun luin uutista ja sen kommentointia. 50/50 luku tuskin toteutuu, mutta on tärkeää myös näyttää mitä naiset ovat historian saatossa tehneet, vaikka se ei perinteisen historiakäsityksen mukaan olisikaan tarpeeksi merkittävää tai raflaavaa.
VastaaPoistaMuistan surreeni naisten näkymättömyyttä historiankirjoissa jo lapsena, onneksi aikuisiällä olen löytänyt mielenkiintoisia naisia vuosisatojen takaa.
Jos miehille on fiktiossa läjäpäin Conaneja, eli puhdasta wish fulfillment-osastoa, niin miksei naisille saisi olla Linnejä ja Zamiroja?
Minä puolestani olin (ja olen) niin pahvi, että ajattelin mielenkiintoisten ja osaavien naisten puuttumisen historiankirjoista johtuvan siitä, että heitä ei ollut. Miten surullista!
PoistaVasta nyt reilusti vanhempana olen alkanut tajuta, että historia onkin täynnä mielenkiintoisia naisia, ja että naiset ovat olleet varsin aktiivisia toimijoita yhteiskunnassa läpi aikojen, vaikka heidän osuudestaan usein vaietaan.
Näihin naisiin ei kovin herkästi törmää, ellei näe vaivaa, ja se juuri onkin yksi ongelma. Heidät on tehtävä näkyviksi -- myös oppikirjoissa!
Lueskelin taannoin naispuolisista merirosvoista ja siinä huomasi vahvasti historiankirjoituksen sukupuolittuneisuuden ja sen, miten sanavalinnoilla vaikutetaan myös siihen, millaisen kuvan lukija tapahtumista saa silloin, kun nainen mainitaan historiassa. Naispuolisten merirosvojen ei kuvattu koskaan aktiivisesti tavoitelleen valtaa, vaan se keps kaps kapsahti sattumalta heidän syliinsä aviomiehen/puolison kuollessa. Vaikka esim. Zheng Shin (tai Ching Shih, länsimainen kirjoitusasu vaihtelee) tiedettiin hallinneen laivastoa miehensä rinnalla ennen tämän kuolemaa; vaikka tiedetään, että kantonilaiset merirosvot elivät ja toimivat perheyhteisöinä; vaikka laivaston naisten tiedetään ottaneen myös osaa taisteluihin miesten rinnalla.
VastaaPoistaNaiskapteenit kuvataan teksteissä usein heidän seksuaalisuutensa kautta (ovat toimineet prostituoituna / ovat pitäneet useita rakastajia / preferoineet naisia) eikä tekojen tai "työuran". Naispuolisten merirosvojen teot kuvataan useammin moraalittomina ja vähän säälittävinä, esim. Zheng Shin oletettu myöhempi ura oopiumikauppiaana. Heidän epäonnistumisiaan korostetaan. Naispuolisten kapteenien parikymppiset toy boyt mainitaan usein merirosvohierarkiassa samanarvoisina ja annetaan kuva, että he ovat ottaneet ohjat käsiinsä siinä vaiheessa, kun suhteesta on tullut vakiintunut. Näiden nuorten miesten teot kuvataan aktiivisina toimina ("mies otti laivaston kapteeni paikan" vrt. "valta lankesi naiselle"). Miespuoliset merirosvot kuvataan usein rohkeiksi ja voimakkaiksi, kun naiset taas ovat ovelia, äkkipikaisia ja juonikkaita.
Kummallisen asenteellisina pomppasivat silmille nämä varteenotettavista tutkimuksista. Enkä nyt sano, että naispuolisista merirosvoista alettaisiin tehdä idoleita. Rikollisiahan he olivat ja varmasti väkivaltaisia ja julmia ihmisiä. Mutta myös aktiivisia toimijoita.
Juuri näin.
PoistaJa minusta olisi tärkeää huomata taipumus sukupuolistereotypisointiin myös tuossa suhtautumisessa naisrikollisiin. Nainen voi ihan yhtä lailla olla aktiivinen toimija vääryyksissä, väkivallassa, hirmuteoissa ja murhissa kuin mieskin. Mutta eiväthän nuo, äideiksi kykenevät hennot kukkaset....
Huora-madonna -binääri valitettavasti elää vahvana edelleen. On mielestäni kuitenkin täysin absurdia tarkastella naisia näiden kahden linssin kautta. Otetaan se prisma vihdoin sieltä kaapista, eikös joo? :)
Asenteissa on parantamisen varaa ja ihan jo omasta puolestani voin sanoa, että usein joudun ajattelemaan kahdesti mitä kirjoitan, etten sokeasti seuraa eurooppalaisen kristillisen perinteen pinttyneitä kaavioita. Mutta sitten kun kuulen kommentteja, että eihän nainen voi olla sotilas jne, tekee mieli vain itkunauraa.
PoistaMary Von Törne, sama täällä. Kirjoittajan kannattaa kyseenalaista valintojaan. Juuri tässä itse hiljan kirjoitin yhden tilanteen, jossa naishahmon pelastikin mies. Tuijotin tekstiä ja ihmettelin, että mistä tuokin nyt tuli, eihän tämä nainen ole mikään avuton, vaan kykenevä itse toimimaan ja pelastamaan itsensä. (Yhtään väheksymättä sitä, että myös lamaantuminen ja avuttomuus moisessa tilanteessa olisi OK. Nyt tämän hahmon kohdalla se vain ei naisen luonteen vuoksi toiminut.)
PoistaSyvältä ytimestä ne konventiot tulevat. Syvään ovat pinttyneet oletukset, että se mitä ei näe, ei ole eikä edes voi olla.
Surkuhupaisaa tietysti on, kun ei suostuta edes esimerkeistä uskomaan. Sillä "ainahan löytyy poikkeuksia"!
Miehet ja naiset ovat keskimäärin niin erilaisia, että meillä ei tule olemaan koskaan maailmaa, jossa naiset ja miehet hakeutuisivat esimerkiksi samoille aloille samoissa määrin. Ja mitä enemmän näitä eroja on tutkittu, sitä enemmän niitä on havaittu, esimerkiksi aivotoiminnassa. Eli kärjistetysti sanoen miehet ovat aina niitä, jotka hoitavat sotimisen ja johtamisen, naiset pitävät asioita pystyssä toisaalla. Molempien panos on yhtä arvokas, se on työnjakoa.
VastaaPoista(Ja jottei tule väärinkäsityksiä, pidän toki tisestäänselvänä vapaata valintaa. Koska aina löytyy erilaisia miehiä ja naisia, ei näitä kannata pakottaa mihinkään muottiin. Heidän lahjansa menisivät siinä hukkaan. Kannattaa tosin huomata, että esimerkiksi nuo soturinaiset ovat lähes järjestään maskuliinisempia.)
Mitä tulee historiaan tai koulujen opetukseen siinä, on se keskittynyt pitkälti julkiseen elämään, ja se oli miesten hallitsemaa. Historiassa sellaiset alat kuin arjen historia ja mikrohistoria ovat verrattain vähemmän näkyvillä valtavirrasta, ja siellä myös naiset tulevat esiin. Historianopiskelijana voin sanoa, että ainakin yliopistoissa tarjonta on laajaa, ja opiskelija voi aivan itse valita, mihin suuntautuu. Sosiaali- ja kulttuurihistoria tarjoavat siis naisten historiasta kiinostuneille tietoa. Jos taas haluaa perehtyä sotahistoriaan,on selvää että siellä tulee pääosin miehiä vastaan.
Peruskoulun ja lukion oppikirjat ovat edelleen painottuneita julkisen elämän ja suurien käänteiden tarkasteluun. Ymmärrän ratkaisun, mutta on aivan validi kysymys, miksei myös tietoisuutta arjen historiasta voisi lisätä. Ymmärtääkseen menneisyyttä olisi ensiarvoisen tärkeää ymmärtää nimenomaan jokapäiväistä elämää ja sen puitteita.
Korppi, sinun käsityksesi eroaa kovasti omasta ihmiskäsityksestäni, se on tullut selväksi aiemmissakin keskusteluissa. Kärjistetyt yleistykset sukupuolrooleista eivät palvele oikeastaan ketään, enkä soisi tämän keskustelun ajautuvan sivuun aiheesta. ( Valvon siis kommentteja, koska joka kerran kun kirjoitan naisista, puhe kääntyykin kummasti miehiin ja siihen, "miten asiat nyt vain ovat näin".)
PoistaNo joo, en yritä sinänsä kääntää keskustelua. Toin ensimmäisessä kappaleessa ilmi kantani, ehkä se ei ole kaikille vielä selvä :p
VastaaPoistaMutta juuri tuo aihe on keskustelemisen arvoinen, eikä välttämättä edes sukupuoliperspektiivistä. Tarkoitan, että ns. tavallisten ihmisten historia ei välttämättä tule kunnolla esiin edes lukion oppimäärässä. Ei ole esimerkiksi kurssia "arjen historia Euroopassa" tai vastaavaa. Ymmärrän kyllä, miksi halutaan keskittyä suuriin linjohiin, mutta valinnaisena kurssina tuo voisi olla oiva lisä. Sitä, miten aihen liitettäisiin jo olemassaoleviin pakollisiin kursseihin, en osaa sanoa. Niillä on usein aika tarkkaan määritelty teema ja markotasolta ei ole luontevaa hypätä suoraan mikrotasolle.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi, Tilda!
PoistaKommenttien valvonnan rinnastaminen sensuuriin on aika mojova väite: se, että haluan etukäteen tarkastaa, mitä oman blogini kommentteihin pullahtaa feminismiin liittyvissä kirjoituksissa, ei ole missään tekemisissä sensuurin kanssa. En halua, että kukaan anonyymisti tulee tänne blogiin asiattomasti kommentoimaan esimerkiksi yön tunteina, kun en ole netissä. (Kannattaa katsoa, mitä "sensuuri" merkitsee, sillä sitä käytetään ihan liian huolettomasti, jos joku ilmaisee halunsa asialliseen keskusteluun tai kritiikkiin.)
Eriävät mielipiteet totta kai sallitaan, mutta ne pitää ilmaista rakentavasti, ja pysyä aiheessa. En esimerkiksi halunnut tämän kommenttiketjun kääntyvän väittelyksi miesten ja naisten perinteisistä rooleista "kautta historian" (hapsut siksi, että aikakausia ja kulttuureitakin on aika monenlaisia), ja siitä että biologia sanelisi nuo roolit. Tämä kirjoitus koskettaa naisten näkymättömiin jäänyttä (ja jäävää) historiaa, ja sitä miten tärkeänä pidän esimerkin ja tarinoiden voimaa.
En tiedä, mitä tarkoitat "feministisellä ajattelutavalla", sillä käsitys feminismin merkityksestä terminä on varsin kiistanalainen ja jokaisella tuntuu olevan oma näkemyksensä siitä. Minun feminismini tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että en halua sukupuolen määrittävän yksilön oikeuksia tai mahdollisuuksia. Ja koska olen nainen, näen asiat naisnäkökulmasta (toki vain yhdenlaisesta sellaisesta, naiset eivät ole homogeeninen joukko).
"Kirjoituksessasi särähti korvaani kohta: "vain harvoille naisille on suotu samoja mahdollisuuksia kuin miehille." Yhtä hyvin voisi sanoa, tai vieläpä kärjistetymmin, että menneisyyden historiassa yhdellekään miehelle ei ole suotu samoja mahdollisuuksia kuin naisille."
Tulkintasi ilmeisesti eroaa siitä, mitä yritin sanoa, mutta onhan se valitettavasti ollut niin, ettei naisille ole suotu mahdollisuutta opiskella ja kouluttautua ja harjoittaa samoja ammatteja kuin miehet. Tyttöjen koulunkäynnin eteen taistellaan tänäkin päivänä.
Se on kyllä totisen totta, että yhdellekään miehelle ei ole taidettu suoda samaa mahdollisuutta synnyttää kuin valtaosalle naisista. Olen sitä mieltä, että jos miehetkin voisivat olla raskaana, tämä maailma olisi paljon parempi ja tasa-arvoisempi paikka.
"Olen sitä mieltä, että jos miehetkin voisivat olla raskaana, tämä maailma olisi paljon parempi ja tasa-arvoisempi paikka."
PoistaHih, tulee mieleen Michel Houellebecqin Alkeishiukkaset, jossa tiedemies keksii kuinka häivyttää sukupuolet. Olenkin joskus miettinyt, että kaksineuvoisena ihmiskunta saattaisi olla onnellisempi.
Yksityinen blogi on yksityinen tila, kirjoittajalla on oikeus valvoa kommentointia – varsinkin kun netissä saattaa olla liikkeellä trolleja, robotteja ja henkilöitä, jotka kommentoivat kännissä.
VastaaPoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaTilda, näinhän se on, että historiaa dokumentoidaan ja tulkitaan vain valittujen näkökulmien kautta: siksi niin paljon siitä jää vain arvailujen varaan. Sama juttu on nykyhetken kanssa: jokainen meistä näkee maailmasta vain palasia, mutta keskustelemalla ja yrittämällä nähdä ja ymmärtää toisia ihmisiä voimme yrittää hahmottaa laajempia kokonaisuuksia.
PoistaKodin sisäisen elämän merkitys on jokaiselle yksilölle todella suuri ja sitä kautta se on (ja on ollut) merkittävä myös yhteiskunnalle. Mutta onko tästä jäänyt jälkipolville materiaalia, jota tutkia, vai onko vain niin, että tutkijoita tuo materiaali ei ole kiinnostanut (tai saanut rahoitusta)?
Kuten jo tuossa blogipostauksessanikin kirjoitin, naisten osuus maailman kehittymiseen on varmasti ollut samansuuruinen kuin miesten, mutta vaikuttaminen on tapahtunut suurelta osin eri tasoilla ja jäänyt myös pitkälti sen vuoksi varjoon.
Sanoisin, että historiankirjoittajan ja blogikirjoittajan lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Historiankirjoittajalla on vapaus valita tutkimuksensa näkökulma, kyllä, mutta myös vastuu pyrkiä mahdollisimman todenmukaiseen ja monisyiseen esitykseen historiasta. Tutkijan tulee pyrkiä irti niistä oletuksista ja arvotuksista, jotka kumpuavat hänen omasta kokemusmaailmastaan, eikä todellakaan muokata tutkimustaan puolittaisiksi totuuksiksi niiden pohjalta. Bloggarilla tällaista vastuuta ei ole, ja me kommentoijat tosiaan olemme vieraina hänen olohuoneessaan. Hänellä on oikeus torpata epätoivotut vieraat ovella. Kirjailijat sitten taas... Siinä, missä tutkijan tulee pyrkiä totuuteen, kirjailija yrittää luoda mahdollisimman uskottavan valheen (ja toivoo, että illuusion kautta hän tavoittaa toisinaan jotakin todellista). :)
PoistaJ.S, Viimeisin kommenttisi oli oikein fiksu, ei siihen ole oikeastaan lisättävää. Kuten Honkasalo tuossa alempana toi ilmi, historia on pitkälti luokkien historiaa. Sitä on kerrottu pääasiassa hierarkiassa korkeimmalla olleiden näkökulmasta, koska juuri heidän tekemisistään jäi eniten dokumentaatiota. Tavallisen ihmisen historian tutkiminen on siis kirjallisen lähdeaineiston puutteen vuoksi vaikeampaa. Suomessa toisaalta on 1600-luvulta lähtien melko kattava kirkonkirjojen aineisto, joka on tärkeä työkalu esimerkiksi sukutukimuksessa.
PoistaIlmeisesti kommenttini kohta blogivalvonnan ja historiankirjoittamisen yhtäläisyyksien pointeista ei oikein auennut. Kuulin myös, että kommenttini on herättänyt facebookissa raivoisan keskustelut, jossa blogiisi tulleita, omien mielipiteidesi kanssa ristiriidassa olevien kommenttien kirjoittajia haukutaan idiooteiksi.
PoistaPyydän mitä ystävällisimmin, että poistat kommenttini blogistasi, ja tämä keskustelu voidaan unohtaa. Olen pahoillani, jos olen keskusteluyrityksilläni aiheuttanut pahaa mieltä.
Magdalena Hai: "Tutkijan tulee pyrkiä irti niistä oletuksista ja arvotuksista, jotka kumpuavat hänen omasta kokemusmaailmastaan, eikä todellakaan muokata tutkimustaan puolittaisiksi totuuksiksi niiden pohjalta."
PoistaIhan näin, mutta paino sanalla "pyrkiä". Historioitsija ei voi irrottautua täysin omasta kokemus- ja arvomaailmastaan, se on itse asiassa mahdotonta. Tiukka objektiivisuus oli aiemmin ihanteena historiantutkimuksessa, mutta on sittemmin kyseenalaistettu. Kaikki historia on nimittäin tulkintaa: aikalaishavaitsijan tulkintaa tapahtumista, jota sitten tutkija tulkitsee. Eli tulkinnan tulkintaa. Historia ei ole eksakti tiede, se liikkuu tuntemattomalla maaperällä.
Itse pidän objektiivisuuden ihannetta sinänsä hyvänä ja tavoiteltavana. Sitä ei ehkä voida saavuttaa, mutta totuus on tärkeintä. En kannata esimerkiksi fenomenologian kaltaisen hömpän sekoittamista historiaan.
"Kuulin myös, että kommenttini on herättänyt facebookissa raivoisan keskustelut, jossa blogiisi tulleita, omien mielipiteidesi kanssa ristiriidassa olevien kommenttien kirjoittajia haukutaan idiooteiksi."
PoistaHmm. Keneltä mahdoit tällaisen tiedon saada? FB-sivuni ei ole julkinen. :) En kutsuisi keskustelua raivoisaksi (tuttavapiirini tuntien), eikä siellä haukuttu minun mielipiteeni kanssa ristiriitaisten kommenttien kirjoittajia idiooteiksi.
Pahoittelen, että tällainen väärinkäsitys on päässyt syntymään, ja avaan ajatuksiani lisäkommentissa hieman enemmän.
"Tiukka objektiivisuus oli aiemmin ihanteena historiantutkimuksessa, mutta on sittemmin kyseenalaistettu. Kaikki historia on nimittäin tulkintaa: aikalaishavaitsijan tulkintaa tapahtumista, jota sitten tutkija tulkitsee. Eli tulkinnan tulkintaa. Historia ei ole eksakti tiede, se liikkuu tuntemattomalla maaperällä."
PoistaKorppi, siksipä juuri sanoin "pyrkiä". Sanavalinta ei suinkaan ollut vahinko. :)
Suosittelen BBC:n erinomaista radiosarjaa Voices From the Old Bailey (netissä), jossa käydään läpi menneisyyden oikeudenkäyntipöytäkirjoja. Ne ovat tutkijoille tärkeä lähde naisten ja köyhien maailmaan, koska varsinkaan köyhät eivät tallentaneet elämäänsä kirjoittamalla. Oikeuden dokumenteissa esimerkiksi palvelustytöt saavat äänen. Sarja on todella hyvin tehty.
VastaaPoistaKiitos vinkistä!
PoistaHaluan lisätä tähän kommentin, joka liittyy tuohon Tildan pyyntöön poistaa omat kommentinsa tästä viestiketjusta.
VastaaPoistaKeskustelu internetissä on vaikeaa. Ihmiset lukevat toisten tekstejä aina oman sen hetkisen mielentilansa läpi, ja yleensä tulee väärinkäsityksiä puolin ja toisin. Tämä blogi on puolijulkinen tila, eli kuka tahansa voi tänne kommentoida, mutta minulla on oikeus ja valta niihin reagoida oikeaksi katsomallani tavalla.
Se, mitä omalla (ei julkisella) Facebook-seinälläni kirjoitetaan, on puolestaan eri asia. Ihmisillä on oikeus ilmaista mielipiteitään, ja jokaisella on myös oikeus loukkaantua niistä. Sensuurikeskustelu on ollut aiheena kuuma peruna viime viikkoina, kun Savukeidas-kustantamon julkaisupolitiikka aiheutti meteliä ympäri internettiä. Tärkeät aiheet synnyttävät kärkeviäkin mielipiteitä ja kuohauttavat tunteita.
Tämän bloginpitäjä ei ole loukkaantunut tai pahoittanut mieltään eriävistä kommenteista. (Eivät ne edes tainneet niin eriäviä olla.) Miksi se onkin aina ensimmäinen asia, mitä epäillään? :) Voin olla tuohtunut, ihmeissäni, hämmästellä asiaa -- ja yrittää ymmärtää. Sellaista se on, että keskustelu herättää tunteita, puolin ja toisin.
Toivon kuitenkin, että Tilda uskaltautuu myös jatkossa kommentoimaan blogiani, jos se herättää halua keskusteluun, ja pyydän anteeksi, jos idiootti-sanan maininta tuntui henkilökohtaiselta loukkaukselta -- selvennyksen vuoksi on sanottava, että sillä ei viitattu kehenkään tiettyyn henkilöön.
Täytyy kuitenkin ymmärtää, että joskus nettikeskustelussa reaktiot voivat olla yllättäviä. Siihen minäkin joudun varautumaan joka kerran, kun postaan blogiini jotakin (etenkin feminismiin liittyen).
Keskustelu jatkukoon!
Jos naisten historia kiinnostaa etkä ole vielä törmännyt näihin kahteen kirjaan, voisin suositella niitä. Luin nämä tenttiä varten, mutta kirjat ovat tosi helppolukuisia ja mukaansatempaisevia eivätkä mitään puisevia historiankirjoituksia (heh).
VastaaPoista1. Ujostelemattomat
Kirja 1700-luvulla eläneistä suomalaisista kätilöistä, jotka lähtivät Tukholmaan opiskelemaan ammattia. Kirjassa on paljon tietoa 1700-luvun arjesta ja se karisutti ainakin minun harhaluuloja siitä, että historian hamassa ollaan aina ollut yhtä siveitä kuin 1800-luvun lopussa.
2. Suomen herttuattaren arvoitus. Suomalaisia naiskohtaloita 1700-luvulta
Kirjassa käsitellään suomalaisia naisia, jotka muun muassa hankkineet itse elantonsa tai olleet muuten merkittävässä asemassa.
Molemmat on kirjoittanut Kirsi Vainio-Korhonen.
Kiitos lukuvinkeistä! Nämä eivät olleet entuudestaan tuttuja.
PoistaKiitos lukuvinkeistä! Nämä eivät olleet entuudestaan tuttuja.
Poista