13.2.2015

Uskottava pahis (ajatuksia henkilöhahmoista)

Blogiini on päädytty hakemalla tietoa, miten luodaan uskottava pahis.

Oi, ihan sydän sykähtää tästä kunniasta!

Vastaus on yksinkertainen, mutta ei helppo. On vain kirjoitettava uskottava henkilöhahmo, joka tekee pahoiksi luokiteltavia asioita. Pahojen tekojen, hirmutekojen, takana on kuitenkin ihminen. Voi olla hyväksi miettiä omaa käsitystään pahuudesta. Usein ihminen luokittelee jonkun kauheuksia tehneen ihmisen yksioikoisesti pahaksi ja julmaksi, kenties mieleltään häiriintyneeksi, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia. Joka ikinen sota ja konflikti ja riita näyttäytyvät eri valossa, kun niitä tarkastelee eri osapuolten näkövinkkelistä. Teon takana on aina jotakin, mikä siihen on johtanut: tunne, ajatus, vakaumus, olosuhteet.

Uskottava ja hyvä pahis luodaan samalla tavalla kuin uskottava ja hyvä hyvis: kirjoitetaan henkilöhahmo, joka muuttuu eläväksi lukijoiden mielissä. Henkilöhahmo, jolla on historia ja edes jonkinlainen logiikka toimissaan (koska kyse on fiktiosta).

***

Henkilöhahmoista minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa.

Nyt kun Mifonki-sarjan neljäs osa on kirjoitettu, olen tajunnut, että yksi haastavimpia asioita pitkän sarjan kirjoittamisessa on eläytyä ja ymmärtää jokaista henkilöhahmoa heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan. Se on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Kirjailijana saa elää tuhat elämää, ja eeppisissä tarinoissa henkilögallerian laajuus todella tuntuu siltä tuhannelta.

On hienoa kirjoittaa hahmoille vaikeuksia ja seurata, onko heistä voittamaan ne. On hienoa tutkistella, millä tavalla he kasvavat kokemustensa myötä, millä tavalla rakastavat ja millä tavalla surevat. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa, entä mitä he pelkäävät?

Pelot paljastavat meistä paljon. Tavallaan voisi ajatella, että ihmisen elämä on peloista selviämistä: niiden tunnistamista ja kävelyä niitä kohti -- sekä väistämättä sitä peloista suurinta, kuolemaa, kohti. Pelkäämme asioita, joita emme tunne; joista emme tiedä. Kun pelon kohtaa, sen selättää.

Sen lisäksi, että kysyn henkilöhahmoiltani mitä sinä toivot, ketä sinä rakastat, kysyn myös mitä sinä pelkäät. Kun he kertovat minulle pelkonsa, minä viimeinkin opin tuntemaan heidät.

4 kommenttia:

  1. Kirjailijan työ lienee hahmojen suhteen jotain sukua näyttelemiselle; molempien on todella tunnettava hahmonsa ja elettävä hänen persoonansa mielessään, jotta se voisis tuntua uskottavalta.

    George R.R. Martinin viitoittama tie lähentelee tosin jo jakomielitautia, hänellä taitaa pää pursuta henkilöhahmoista jo vähän liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, minusta tuo näyttelemisvertaus tuntuu osuvalta: on päästävä henkilöhahmon pään sisään, kaiverruttava hänen nahkoihinsa.

      Poista
  2. En tiedä vaaditaanko sitä uskottavalta pahikselta kirjallisuudessa, mutta oikeasti juuri kukaan ei ajattele olevansa itse paha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys!

      Sen lisäksi, että ihmiset monesti uskovat toimivansa oikein, he joskus eivät ajattele ollenkaan tekojaan tai niiden seurauksia saati edes jaa samaa moraali/etiikkakäsitystä muiden ihmisten kanssa.

      Ja toisinaan on kai niinkin, että vaikka tietää tekevänsä väärin, tekee niin silti.

      Minusta fiktion avulla on hyvin mielenkiintoista tutkiskella "oikeaa" ja "väärää"!

      Poista