9.5.2015

Pienkustantamot ovat ikuisia

Kirjailija Saara Henriksson tarttui kiinnostavaan aiheeseen blogikirjoituksessaan Pienkustantamot polkevat laatua?

Kuuntelin itsekin Kultakuumeen jakson, jossa Tanssiva karhu -runopalkinnon raadin puheenjohtaja Merja Virolainen tylytti nykyrunouden tasoa. Nykyrunouteen minulla ei ole kompetenssia puuttua, mutta tämänkaltainen jysäyttely ei liene tavatonta muunkaan kirjallisuuden piirissä. Wanhojen Konkareiden huokauksista päätellen samat keskustelut käydään suurin piirtein joka vuosikymmen. (Ei siitä kovin kauan ole, kun suomalainen nykyromaani julistettiin sairaaksi.) Tällaiseen hämärärajaiseen, yleistävään ja päättymättömään "mikä ansaitsee tulla julkaistuksi ja mikä ei" -keskusteluunkaan minulla ei ole halua, mutta pienkustantamisesta haluan sanoa sanasen.

Miksi pienkustantamoita on?

Pienkustantamoita on, koska on ihmisiä, jotka haluavat julkaista kirjoja. Ei välttämättä aina niin, että kirjoittaisivat itse, vaan koska haluavat julkaista mieleistään kirjallisuutta. Sellaista kirjallisuutta, jonka katsovat ansaitsevan tulla julkaistuksi. Isoille kustantajille eivät kaikki mahdu. Kaikkia hyviä käsikirjoituksia hekään eivät voi ottaa, sillä voimavarat ovat rajalliset.

Se on myös hyvä toisinaan muistaa, että isotkin ovat joskus olleet pieniä. Jotkin pysyvät pieninä aina, toisista kasvaa keskisuuria. Oman kokemukseni mukaan niin pieniä kuin suuria yhdistää melko lailla sama asia: rakkaus kirjallisuuteen. Vaikka kustannustoimintaan liittyy aina jossain määrin raha, lähestulkoon jokaisessa puljussa varmaankin myös pidetään siitä, mitä kustannetaan. Ollaan ylpeitä aikaansaannoksista ja saavutuksista.

Toisin sanoen eri kustantamoilla on eri yleisöjä.

***

Minusta tuli tänä keväänä Osuuskumma-kustannuksen hallituksen puheenjohtaja, joten minulla on aika lailla eturivin näkemys pienkustantamiseen, siihen mitä se tällä hetkellä on.

Me olemme pieni kustantamo, jäsentemme tarpeisiin perustettu, mutta meitä ajaa eteenpäin halu julkaista tinkimättömästi sellaista spekulatiivista fiktiota, joka isommilta kustantamoilta on hankala (nykytilanteessa jopa mahdoton) saada läpi.

Miksi on vaikea saada läpi? Siksikö, että tarjotut käsikirjoitukset ovat niin huonoja, etteivät kelpaa isommille?

Jos asia olisi näin, tuskin olisi noussut tarvetta perustaa uusi kirjakustantamo. Laadusta ei nimittäin kannata tinkiä, jos aikoo kerryttää hyvän maineen kustantamona ja tarjota omille kirjailijoille mehevän kasvualustan.

Ei, syy olikin juuri päinvastainen: kun hyvätkään käsikirjoitukset eivät välttämättä mene läpi. Kun aikuisille kirjoitettu pitäisikin muuttaa nuorille suunnatuksi. Kun julkaisuohjelmaan ei mahdu, jos yksi samankaltainen on jo saanut hyväksynnän. Kun isostakaan kustantamosta ei välttämättä löydy kustannustoimittajaa, joka ymmärtäisi genren päälle. Kun ei vähän myyvänä marginaalikirjailijana välttämättä saa isommilta kustantajilta sellaista tukea kuin toivoisi.

Syitä käsikirjoituksen saamaan hylkäämiseen on lukuisia, eikä yksikään niistä välttämättä tarkoita huonoa laatua.

Karu fakta kuitenkin on, ettei jokainen tarina ole kirjan arvoinen. Tämä on totuus. Osuuskummassa pidämme kunnia-asiana seulontaa, josta vastaa toimitusneuvosto. Lisäksi kustannustoimitamme kaikki jäsentemme tarjoamat käsikirjoitukset parhaalla taidolla, mitä meiltä löytyy. Meillä on paljon asiantuntemusta spekulatiivisen fiktion saralla ihan jo pelkästä harrastuneisuudestakin johtuen, joten tietyssä mielessä olemme etulyöntiasemassa moneen isompaan kustantamoon verrattaessa.

Uskon siihen, että uudet tekijät uudistavat kenttää -- eivät ainoastaan syydä sinne saastaa, jossa kaikki muut joutuvat talsimaan helmensä löytääkseen. Mitään päähäntaputtelukerhoja ei kaivata, ei niissä synny kuin kaljuja kohtia, joissa soisi kasvavan tukkaa.

Hieman kulunutta vertausta käyttääkseni: Hiilestä syntyy timantteja kovassa puristuksessa.

Pienestäkin kustantamosta voi löytyä se nyrkki, joka timantit puristaa.

10 kommenttia:

  1. no kun jotkut wanahat parrat ovat kironneet kautta wanhan partansa foorumit, niin mitäs mieltä j.s. on kyseisestä ilmiöstä? pienen spekulointina en voi olla sanomatta, että vaikkapa uusi franz kafka löytynee todennäköisimmin nykyään juuri foorumeilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Anonyymi! Joudut ehkä hieman tarkentamaan kysymystä, sillä en nyt ole varma millaista ilmiötä tarkoitat: foorumeita julkaisualustana vai kirjoittajien kohtaamispaikkana vai jotain muuta. :)

      (Painetulla) kirjalla on niin pitkät perinteet, että sähkökirjakin matkii sen ulkonäköä ja käytettävyyttä. Se on se varteenotettavin julkaisualusta edelleen, ei foorumijulkaisuilla kirjailijaksi tulla. Kirjoittajille se kyllä on varsin mainio keino pitää yhteyttä toisiin kaltaisiinsa ja saada teksteistään palautetta. (Luulisin, en tiedä miten tervehenkisiä yhteisöjä ne ovat.)

      Lyhyesti: se tuleva kafkakin joutuu hyvin todennäköisesti foorumeilta jossain vaiheessa poistumaan, jos haluaa tuotoksensa kaupalliselle kustantajalle ja ammattipiireihin arvioitavaksi.

      Poista
  2. tervehdys, j.s.!

    ok, tarkennus; lähinnä uusien kirjailijoiden kasvualustana.

    kyllä, painetulla kirjalla on vuosisatainen prestige. mutta siitä ei ollut kyse.

    en vanno, mutta muistaakseni jokusia vuosia sitten eräs amerikkalainen pääsi kirjapainokirjailijaksi - näin sanoakseni - juuri oltuaan foorumikirjoittaja ensin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllähän tie kirjailijaksi voi käydä miltä pohjalta tahansa! Ei ole vain yhtä kasvualustaa, ja toisaalta mikään kasvualusta ei takaa, että juuri siltä kirjailijaksi ponnistettaisiin.

      Poista
    2. Joo, kyllähän englanninkielisessä maailmassa on tosiaan näitä, jotka ovat pinnalle ponnistaneet foorumikirjoittamisen pohjalta. Ensinnä tulee mieleen 50 Shades of Grey ja uudemmista After-sarja. Molemmat alkujaan fanifiktiota.

      Suomi vain on niin paljon pienempi kielialue, että moiseen tarvittavaa valtaisaa foorumilukijakuntaa lienee todella vaikea kasata. Jos webbikirjoittamalla haluaa saada kirjan julkaistuksi, niin asiantuntijablogi. Ja sittenkin kova asiantuntijuus ja kyky kirjoittaa.

      Poista
  3. Ymmärrän pienkustantajien murheet. Piki on kuitenkin aika marginaalinen tuote.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murheista niin tiedä, kyllä minä löydän enemmän mukavia asioita pienkustantamisesta. :) Eikä marginaalin voi ajatella olevan mikään mörkö, siellä on varsin antoisa toimia juuri parhaaksi katsomallaan tavalla, kokeilla ja uudistaa ja kasvaa. Olla sen kokoinen kun on ja niille, jotka haluavat.

      En tiedä muista, mutta ainakin minun oppikirjoissani paljon mielenkiintoista tapahtui myös marginaaleissa -- ellei jopa etenkin siellä!

      Poista
  4. Tiedoksi eräälle Anonyymille, joka oli laittanut kommentin klo 11.25:

    En hyväksy blogissani kirjoittelua, jota pidän pahanilkisenä tai epämääräisiä viittauksia/vihjauksia heittelevänä. Ole hyvä ja muotoile kommenttisi uudelleen, jos haluat jatkaa keskustelua.

    VastaaPoista
  5. No niin, vilpittömästi anteeksi! jos jotenkin yrittää puolustautua, niin kirjoitin keskellä "maailmanlopun meininkiä" enkä itsekään kelpuuttaisi kirjoitustani facebook -ryhmiini. luettuani nyt, kun myrskyt ovat tyyntyneet muutaman tunnin päästä. perusajatus oli, että kustannustoimittajan paineet lienevät aika kovat ja sanavalinnat tärkeitä pienkustantamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiedä mihin tai keneen tarkalleen ottaen viittaat (eikä se ole tarpeenkaan), mutta jos koet jonkun käyttäytyneen asiattomasti, kannattaa antaa asiallista palautetta suoraan tälle henkilölle tai siihen kustantamoon. Se on paras tapa vaikuttaa niin toisten tapaan tehdä kuin omaan tunnereaktioon.

      Arvelen, että kustannustoimittajan perustyö on koko lailla samanmoista niin pienessä kuin isossa kustantamossa. Vaikea ammatti, jossa vaaditaan joskus yli-inhimillisiltä tuntuvia taitoja, tarkkuutta, lukeneisuutta, hienotunteisuutta ja näkemystä. Kustannustoimittaminen on myös monella tapaa näkymätöntä, kirjailija ottaa kontolleen niin kunnian kuin virheet.

      Jokainen kustannustoimittaja on persoona, joten jokaisella on vähän omanlaisensa tapa tehdä, vaikka toimenkuva olisikin sama.

      Poista