Retriitti

Retriitti-sana tulee Wikipedian mukaan latinan sanasta retraho, noutaa takaisin, ja ranskan sanasta retrait, vetäytyminen.

Tuntuu sopivalta. Vetäydyin ja hain jotain takaisin.

Olin nimittäin sielukodossani kirjoitusretriitissä muutaman päivän. Eli mökillä. Menin sunnuntaina, tulin torstaina. Olin yksin. Ilman nettiä, ilman televisiota, ilman mitään muuta tekemistä kuin kirjoittaminen, lukeminen ja luonnon tarkkailu. Ylen radiokanavaa kuuntelin, kun jossain vaiheessa tuli ihmisseuraa ikävä.

Helmet puissa sateen jälkeen.
(c) J.S. Meresmaa

Kevät on ihan parasta aikaa luonnon tarkkailemiseen. Kaikkialle pääsee (ainakin kumisaappain!) ja kaikenlaista näkee. Sää vaihtelee mielenkiintoisesti ja arvaamattomasti -- sain osakseni niin auringonpaistetta, lunta, räntää, vettä kuin hurjan myrskytuulen. Eläimet liikkuvat kumppaneita ja ravintoa hakemassa.

Heti tuloiltana minua kävi tervehtimässä hirvi. Kuuden peuran lauma ilmestyi uskollisesti kahdeksan tienoilla nauttimaan maasta törröttävistä vehreistä oraista. (Myöhemmin niitä kävi vain neljä.) Järvellä on tuttuun tapaan joutsenpariskunta. Myös telkkiä, joita kesemmällä harvoin näkee. Kuikkiakin toki. Metsäjäniksiä hyppelehti pihassa ainakin kaksi: toinen ruskea, toinen vielä kovin valkoinen.

Ja kurjet!

Niiden uskomattoman hienoja huutoja olen kuullut aiempinakin vuosina, mutta tähän lähipellolle ne eivät ole uskaltautuneet. Nytpä ne siinä olivat, heti ensimmäisenä aamuna sain ihastella kurkitanssia aivan läheltä. Sielukoto toivotti tervetulleeksi. Tuli ihana, lämmin olo. Siunattu.

Kurjet. (c) J.S. Meresmaa

***

Olen kirjoittanut aivan hurjasti. Viikon edestä kolmessa päivässä. Ergonominen löytö oli keinutuoli: sitä en ole tajunnut ennen kokeilla. Viltti syliin, läppäri tyynylle syliin, kyynärpäät  käsinojille lähelle kylkiä, tyyny myös niskan taakse ja voilá! Siinä keikutellessa oli mukava välillä katsella järvelle ja kuunnella lintukonserttia, joka iltapäivän hiljaista hetkeä lukuun ottamatta on tauoton. Tekstiä syntyi kuin itsestään, eivätkä ranteet väsyneet.

Kauris, vaikka peuraksi niitä kutsunkin.
(c) J.S. Meresmaa

Oli nautinnollista elellä täysin oman kropan rytmin mukaan: heräsin kun aamu alkoi kajastaa, iltapäivisin tuli tarve ottaa tunnin torkut. Nukkumaan menin yhdeksältä. Iltapäivätorkut ovat muuten jotain, mikä ainakin minulla kielii kuormittavasta aivotyöstä: tarinaa kirjoittaessa ei usein hahmota, miten paljon oikeastaan tekeekään töitä. Tarinan kirjoittaminen on paljon enemmän kuin sanojen kirjoittamista.

Retriitti oli niin onnistunut, että menen sinne näillä näkymin uudestaan ensi viikolla.