Muuttaa, unohtaa, aloittaa, hengittää

Ensimmäinen sumuaamu tänään!

Pumpulinpehmeässä harmaudessa tunsin selvästi, miten keho viestii rauhoittumisesta ja levon tarpeesta. (Tähän mennessä vuotta on matkaan saateltu kolme omaa teosta. Se on vähän liikaa, mutta näin nyt kävi sattumien summana.) Rauhoittuminen on kuitenkin mahdotonta, sillä edessä on asunnon myynti ja uuden etsintä. Että sellainen pikkuhomma.

Tässä pakatessa olen tehnyt kaksi havaintoa: 1) minulla on sittenkin aika mittava kirjasto vaikka se aina tuntuu puutteelliselta, 2) e-kirja ei paina mitään.

Muuttamisessa on outoa se, että kun päättää lähteä, muuttuu rakaskin asunto kodista ihan tavalliseksi asunnoksi ja kotia, jota kantaa itsessään ja läheisissään, hengittää hetken aikaa tiiviimmin. Kirkastuu, ettei koti ole seinissä tai tavarassa tai ikkunan maisemassa. Kaikki ne ovat jo jättäneet jäljen. Muisto on, ja se pysyy jos on pysyäkseen.

Ihmiselle tekee hyvää unohtaakin.

(c) J.S. Meresmaa

Luonnostaan tähän aikaan vuosirytmissäni olisi käpertymisen aika. Levon. Vaan nyt pitää kohdata, kuunnella, kertoa. Sillekään ei voi mitään, niin kuin ei voi muutolle. Ne pitää vain ottaa vastaan ja varmistaa itselleen mahdollisuus edes hetkittäiseen käpertymiseen. Ihmisten kohtaamisen nostattaman energian tällainen introvertti kuluttaa nopeasti miinukselle.

Muutos on hengittämistä. Sitä, että jokin loppuu ja toinen alkaa. Vähenee, enenee. Kasvaa, kutistuu.

Täytyy muistaa hengittää.