Kattimaisen viehkeän ja hurmurimaisen kuvituksen kirjaan teki Julia Savtchenko, jonka tyyli iski minuun jo Salaisen sienikirjan ilmestyessä 2014. (Julialta on tulossa muuten tänä vuonna toinenkin kuvateos, Unohdettu ötökkäkirja.) Tsekatkaa ihmeessä!
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Seuraavaksi mainos: Minä, kissan kustantajalla, Art Housella, on käynnissä Vappurieha, mikä tarkoittaa että kaikki kirjat ovat - 30 % alennuksella 31.5.2020 asti heidän verkkokaupassaan (
arthouse.fi). Toimitus on ilmainen!
***
Mitäpä muuta kirjailijan elämään kuuluu?
Kirjoittamista hyvinkin, etenkin nimittäin apurahahakemusten. Voi siskot, että olen iloinen kun Suomessa on mahdollisuus monenlaisiin apurahoihin, sillä ilman niitä suomenkielinen kirjallisuus olisi kyllä pulassa. Mutta apurahan saaminen ei ole helppoa, eikä tunnu helpottuvan, vaikka olisit ammattilainen. Arvatkaapa monesko hakemus minulla seuraavaksi lähtee sähköisin siivin rahoitusta anelemaan: 16! Kyllä, kuudestoista ja kaikki ne ovat lähteneet tämän vuoden puolella. Kuudesta on tullut hylsy, kahdesta myöntö (toinen pieni matka-apuraha, joka on epävarma koska, no, matkustaminen on epävarmaa koronatilanteen vuoksi) ja loput odottavat vielä päätöstä.
Niukkuutta jaetaan, eivätkä koronan vaikutukset tilannetta helpota, sillä esimerkiksi esiintymiset ja vierailut on peruttu. (Lainauskorvaukset ja tekijänpalkkiot kirjamyynneistä realisoituvat vähintään vuoden jälkikäteen, joten koronteenin vaikutus niihin näkyy myöhemmin.) Virtuaalivierailukutsuja en ole saanut, mutta ehdottomasti otan vastaan! Eli huom, kiinnostuneet, vilkaiskaapa Lukukeskuksen kirjailijasivuni:
https://kirjailijavierailut.lukukeskus.fi/kirjailijat/meresmaa-j-s/
Joidenkin mielestä voi olla tahditonta ja jotenkin epähienoa puhua rahasta ja toimeentulosta, kun on sellaisessa monin tavoin etuoikeutetussa ammatissa kuin kirjailija. Koen kuitenkin tärkeäksi sen, että yhteiskunnassa ymmärretään apurahoituksen välttämättömyys pienen markkinan kirjallisuuskentän elinvoimaisuuden säilyttämiseksi ja se, että harvat arvot ovat mitattavissa sillä, kuinka hyvin jokin myy. Kirjailijan toimeentulo koostuu monista pienistä puroista ja jokainen niistä on tärkeä, sillä ani harva kirjailija takoo edes sellaisia tuloja, joista Suomessa keskipalkkana puhutaan. Monelle tulee yllätyksenä, miten vähän yksittäinen nimike nykyään keskimäärin myy ja kuinka pieni osuus siitä ropisee kirjailijan tilille. (Sopimuksista ja myyntihinnasta riippuen liikutaan 1-3 euron huitteilla per kirja.)
Jos olen rehellinen, voin todeta, että 16 apurahahakemusta on hiukan liikaa yhdelle keväälle. Siis siinä mielessä, että koen hakemisen välttämättömäksi tullakseni toimeen suomalaisena nuortenkirjailijana (ja fantasia-). Myöntöprosentit ovat pieniä, samoin myöntösummat. Arvioni mukaan kymmentä tehtyä hakemusta kohden on mahdollista saada yksi myöntö, jos sitäkään. Eikä kyse ole siitä, että hakemus olisi huonosti tehty, vaan siitä, että hakijoita on enemmän kuin mihin jakosummat lähellekään riittävät. Aikani on siis isolta osin kulunut hakemuksiin, ei ydintyöhöni eli kirjoittamiseen. Se on kirjailijan osa!
Raskainta ei ehkä kuitenkaan ole se, että joutuu hakemaan, vaan se, kuinka monta hylsyä saa. Hylsy on hylkäys, takaisku, pettymys, kielto. Ehkä joku tottuu niihin, kasvattaa paksun nahan, mutta minä en ole yksi heistä ainakaan vielä. Jokainen hylsy sattuu kehossa ja mielellä kestää pari päivää toipua. Hylsy herättää arvottomuuden, merkityksettömyyden, näkymättömyyden, katkeruuden, kateuden ja vihan ja luovuttamisen halun tunteita. Melkoinen coktail!
Eräässä mielessä kirjailija nousee kerta toisensa kehään ottamaan turpiin ja hymyilee verimössön läpi.
Tähän iloiseen kuvaan ja tunnelmaan päätän tämän kirjoituksen.
No en vaineskaan, vaan tähän kuvaan:
 |
Jokaisen kirjan takana on kirjailija.
(c) J.S. Meresmaa |
