Unien puutarhuri

Viime öinä olen nähnyt erityisen voimakkaita unia. Kuvasto on ollut epätyypillistä. Vaistoni sanoo, että alinen tajuntani se yrittää supattaa symbolein sitä, mikä pitäisi sanallistaa.

En tiedä juuri vaikeampaa kuin yrittää kirjoittaa uni niin kuin se oli, niin kuin se koettiin.

Tilanne on sinänsä tuttu: nyt kun aamuisin en voi nousta aloittamaan kirjoituspäivää, paine sisällä kasvaa. Sanat takertuvat mieleen itsepintaisemmin, ne poukkoilevat pään sisällä, kopistelevat ovella jalkojaan kärsimättöminä. Tarina siellä, toinen täällä. Jotkin on jätettävä näivettymään.

Joululoma tulee sopivasti, joululomalla minä kirjoitan. Olen henkisesti luopunut lomien käsitteestä, ei tämä työ tällä kokoonpanolla ole muuta kuin elämää ja elämä yhtä työtä. Antautuminen kirjailijuudelle on sama kuin köyhyyslupauksen antaisi, se on omistautumista mielikuvituksen muusille (tsih!) ja tarinoiden taik(ina)amaakareille. Läsnä on jatkuva epävarmuus, keskeneräisyys ja räpistelevä toivo ajoittaisen toivottomuuden rinnalla.

Kiva työ, siis.

En tiedä juuri vaikeampaa kuin yrittää totuudenmukaisesti kuvata kirjailijan työtä ihmiselle, joka ei sitä itse tee. Hurmos ja helvetti vuorottelevat, ja kaiken päälle tulee ulkoinen moskapaska, jota pöytälaatikkokirjoittajien ei tarvitse edes miettiä (onnekkaat!).

Toisaalta juuri unien puutarhuri olen mieluummin kuin mitään muuta. Sisäisten totuuksien äärellä ihminen on samaan aikaan sekä vähemmän että enemmän. Tarinat ovat ikuinen virta, eikä ole lainkaan hullumpi tapa viettää elämäänsä siitä virrasta juoden, kertoen ja samalla eläen kymmeniä, jopa satoja, elämiä yhden sijaan.

Kirjailijan unia

Keskellä kiireistä viikkoa näen unen, jossa minulle soittaa Liisa Kangas. Liisa kertoo, että onneksi olkoon, sinulle on myönnetty mum-mum-mum -apuraha. Painan kännykkää korvalle, tukin sormella ympäristön melun toiselta puolelta: minulle on myönnetty mikä? Liisa kuulostaa hyvin liikuttuneelta siitä, että juuri minä olen saanut apurahoitusta. En saa selvää, puhe puuroutuu. Yritän epätoivoisesti muistella, mitä olen hakenut mistäkin ja millä summalla. Että kuinka paljon ostan sillä kirjoitusaikaa.

Uni muuttui tämän jälkeen muuksi, mutta herättyäni pohdin huvittuneena, että onkohan tällainen Liisa Kangas olemassa. En tunne ketään sennimistä. Unen aihe johtui varmaankin huolesta, jota kannan hiljaa: koska pääsen paneutumaan Mifongin mahtiin seuraavan kerran? En elättele suuria toiveita, että pitkien työpäivien jälkeen jaksaisin kirjoittaa romaania. Olen aamukirjoittaja ja fantasiamaailmaan sujahtaminen ei käy minulta vaatekaappiin astumalla.

Osansa teki varmasti myös saadut kielteiset päätökset kahdesta apurahasta, joita tälle vuodelle hain. Hain myös erästä kolmatta, mutta uutisia sen osalta ei ole vielä tullut. Toivoa on siis vielä vähän, mutta muuten ei auta kuin tehdä niin paljon ylitöitä, että saa vietettyä pidemmän loman kuin tavallisen vuosiloman. Silloin sitten päivätyöstä levätessä voi tehdä tätä toista työtä.