29.3.2012

Kirjailijuuden kylkiäisiä

Yhtäkkiä on postilaatikosta alkanut löytyä paksuja kirjeitä, joiden sisällä on ilmaisia kirjoja. Tänään hain postista yhden, joka ei mukamas ollut mahtunut postilaatikkoon, vaikka oikeasti olisikin, jos itellooneilla olisi lupa käyttää maalaisjärkeä.

Mistä on kyse?

No, lukupinoon tipahtelee tietenkin kollegoiden teoksia, joista tulevassa kirjamessupaneelissa puhutaan. Tuntuu oudolta saada veloituksetta ja yllätyksenä uudenuutukaisia kirjoja, joiden kansia ei ole kukaan avannut. Miten sen tunteekin sormissaan, sen pienen rasahduksen, kun kansi avataan ensi kertaa? Kerran luetun kirjan haistaa. Aistit kertovat, että näillä sivuilla on käyty jo. (Eikä siinä tietenkään ole mitään huonoa, tunnelma vain on eri.) Minussa riittää vielä paljon ihmetystä ilmaislukemistolle: ihanko oikeasti saan tämän? Omaksi?

Lukupinon päällimmäiseksi on siis kipuamassa Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa ja Hanna van der Steenin Kirous. Kirsti Ellilän Majavakevät tuli jo aiemmin, joten se on loppusuoralla. En muista, koska olisin viimeksi lukenut nuoremmille suunnattua fantasiaa. Aikuisten fantasiastakin on hivenen aikaa, joten kiinnostavia lukuhetkiä on tiedossa.

***

Kun mietin postaukselle otsikkoa, ajatuksissani käväisi sanapari "ammatin varjopuolet", joista vääntyi ehdotukseksi hetkellisesti "puoliammatin päiväpuolet". Sillä sitähän tämä kirjailijuuteni nyt on: puoliammatti. Vai voiko ihmiseen mahtua samanaikaisesti kaksi kokonaista ammattia?

Ehkä kysymys on tyhmä. Onhan meillä vaikka kuinka paljon esimerkkejä näyttelijä/laulaja/juontajista tai kirjailija/kääntäjä/toimittajista. Jokin ero kuitenkin on työn luonteissa. Laulaa ja näytellä voi samaan aikaan, eikä kirjailijuuskaan kai pääty, vaikka hetken aikaa tekisi käännöstöitä.

Harvemmin on tullut vastaan lääkäri/lakimies tai putkimies/kelloseppä.

Kyse lienee ennen kaikkea toimeentulosta. Jos ei yhdellä hommalla pärjää, on pakko tehdä toistakin.

2 kommenttia:

  1. Juu, se on mieletön tunne, kun postista putoilee ilmaisia kirjoja! Tosin oma ammatillinen identiteetti on vielä niin hapuilevaa, että iski suorastaan pieni alemmuudentunne, kun näki Anneli Kannon ja Sini Ezerin ihanat uutuuskirjat. Kristallisoitui itsellekin, että Suomessa todellakin tehdään ihan hurjan korkeatasoista lasten ja nuorten kirjallisuutta. Toisaalta olen tietenkin etuoikeutettu, että saan olla niin taitavassa seurassa, jee! :)

    Ehkä johtuu siitä, että koulutukseni ei ole johtanut mihinkään tiettyyn ammattiin (tai varsinkaan taannut sitä), vaan mahdollisten ammattien kirjo on ollut alusta asti laaja, mutta en ajattele kirjailijuuttani mitenkään ongelmallisena. Kaikenlaiset pätkätyöt ja soveltaminen ovat omassa elämässä aina olleet enemmänkin selviö.

    VastaaPoista
  2. Pätkätöihin joutuu varmaan suurin osa (ainakin lisääntymisiässä olevista nuorista naisista) nykyään totuttelemaan. Ja vaikea saada vakipaikkaa muutenkaan. Työelämä on todella muuttunut siitä, mitä omilla vanhemmilla oli odotettavissa.

    Silti en voi olla miettimättä, että jos tekee kahta vaativaa hommaa samaan aikaan (ja mielestäni kirjojen kirjoittaminen on aika pirun vaativaa), jompikumpi jää väistämättä lapsipuolen asemaan, koska ihmisessä on vain rajallinen määrä jaksamista. Toiveikkaasti ajattelen, että palkkatyön kiireaika, kevät-kesä-alkusyksy, sijoittuisivat kirjailijan työn kanssa niin, että kirjalliset luomistyöt osuisivat hiljaisempaan aikaan ja niiden hedelmät olisivat poimittavissa sitten kun toisaalla paineistettu pakerrus taas alkaa.

    Saa nähdä miten käy. :)

    VastaaPoista