Yhtäkkiä on postilaatikosta alkanut löytyä paksuja kirjeitä, joiden sisällä on ilmaisia kirjoja. Tänään hain postista yhden, joka ei mukamas ollut mahtunut postilaatikkoon, vaikka oikeasti olisikin, jos itellooneilla olisi lupa käyttää maalaisjärkeä.
Mistä on kyse?
No, lukupinoon tipahtelee tietenkin kollegoiden teoksia, joista tulevassa kirjamessupaneelissa puhutaan. Tuntuu oudolta saada veloituksetta ja yllätyksenä uudenuutukaisia kirjoja, joiden kansia ei ole kukaan avannut. Miten sen tunteekin sormissaan, sen pienen rasahduksen, kun kansi avataan ensi kertaa? Kerran luetun kirjan haistaa. Aistit kertovat, että näillä sivuilla on käyty jo. (Eikä siinä tietenkään ole mitään huonoa, tunnelma vain on eri.) Minussa riittää vielä paljon ihmetystä ilmaislukemistolle: ihanko oikeasti saan tämän? Omaksi?
Lukupinon päällimmäiseksi on siis kipuamassa Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa ja Hanna van der Steenin Kirous. Kirsti Ellilän Majavakevät tuli jo aiemmin, joten se on loppusuoralla. En muista, koska olisin viimeksi lukenut nuoremmille suunnattua fantasiaa. Aikuisten fantasiastakin on hivenen aikaa, joten kiinnostavia lukuhetkiä on tiedossa.
***
Kun mietin postaukselle otsikkoa, ajatuksissani käväisi sanapari "ammatin varjopuolet", joista vääntyi ehdotukseksi hetkellisesti "puoliammatin päiväpuolet". Sillä sitähän tämä kirjailijuuteni nyt on: puoliammatti. Vai voiko ihmiseen mahtua samanaikaisesti kaksi kokonaista ammattia?
Ehkä kysymys on tyhmä. Onhan meillä vaikka kuinka paljon esimerkkejä näyttelijä/laulaja/juontajista tai kirjailija/kääntäjä/toimittajista. Jokin ero kuitenkin on työn luonteissa. Laulaa ja näytellä voi samaan aikaan, eikä kirjailijuuskaan kai pääty, vaikka hetken aikaa tekisi käännöstöitä.
Harvemmin on tullut vastaan lääkäri/lakimies tai putkimies/kelloseppä.
Kyse lienee ennen kaikkea toimeentulosta. Jos ei yhdellä hommalla pärjää, on pakko tehdä toistakin.
