Archipelacon 10+

Archipelacon on ohi. Niisk. Conin jälkeinen kooma vihdoin voitettu, joten kykenen raportoimaan.

Oli muuten melkomoista. Kaunis Maarianhamina, ihanat kollegat, kiinnostava ohjelma, erinomaiset järjestelyt ja tunnelma. Ja tietenkin... kirjoja. Ihmisiä. Hymyjä. Naurua. Yhteenkuuluvuutta.

Seuraa kuvapainotteinen raportti, koska tapahtui paljon sellaista, mihin sanat eivät yllä. (Kuvat minun, ellei toisin mainita.)

Ihanat naiset lähtötunnelmissa. Matkakumppanit olivat
mielettömiä mimmejä, kiitos taas seurasta! Vasemmalta
oikealle: Tarja Sipiläinen, Magdalena Hai ja Morre.

Käärmeenliekit -lohikäärmeantologian
juhlistamiseksi otimme loharitatskat laivalla.
(Kiinnittyivät vedellä ja kärsivällisyydellä, ajatelkaas!)

A Girl with a Dragon Tattoo. Iltapäivän porotuksessa
pöydän takana alkoi olla aika kuumia tyyppejä -- ei
vain kummia. (c) T. Sipiläinen

Pääkallopaikalle eli Maarianhaminaan saavuimme perjantaina iltapäivästä. Majapaikka sijaitsi hieman kauempana tapahtumapaikasta, joten vuokrasin polkupyörän ja suhautin lehtometsikön läpi Alandicaan. Myyntivuoro Osuuskumman ja Vaskikirjojen kirjapöydän takana odotti. 

Illemmalla ehdin nähdä kaksi ohjelmaa: hurjan kiinnostavan paneelikeskustelun "LGBT in SciFi/Fantasy" ja myöhemmin illasta häpeilemättömän hauskan Game of Thrones burleskiesityksen. (Itse GRRM seurueineen istui penkkirivissä takanani!) Jälkimmäisestä ei ole kuvamateriaalia. Kenelläkään. Muuten olisi päitä pudonnut, kuten juontaja-Martin lupaili.

LGBT in SciFi/Fantasy. Panelistit vasemmalta oikealle: Suzanne van Rooyen,
Cheryl Morgan, Dirk M. Weger.

Huolimatta takana olevasta matkustuspäivästä ilta venähti saunomisen ja iltabileiden merkeissä niin, että paluumatka majapaikkaan sujui hiljaisissa ja kuulaissa maisemissa.

Keskiyö ja merenranta.

Lauantai oli täynnä ohjelmaa. Ensin kävin kuuntelemassa kaksi esitystä putkeen: Stefan Ekmanin avartavan When the Map Is the World -luennon, joka paljasti muun muassa ettei läheskään jokaisessa fantasiakirjassa ole karttaa, vaikka niin yleisesti luullaan; ja Trolls in Nordic Science Fiction and Fantasy -paneelin, josta päällimmäisenä jäi mieleen, miten Pohjoismaissa vaihdokastarinoissa toisena osapuolena on peikko anglosaksien keijujen sijaan.

Stefan Ekman ja fantasiakarttaluento.

Peikoista puhujat: Kristina Hård, Maria Turtschaninoff,
Petri Hiltunen, Johanna Sinisalo ja Carolina Gómez Lagerlöf.

Conikokemus on osoittanut, että ruokatauot on merkittävä erikseen,
jottei syöminen unohdu conikiihkossa.

Päivällä olin lukemassa englanninkielisiä raapaleita Magdalena Hain kanssa lukutuokiossa, jossa loistivat esikoiskirjailija Annmari Dannebey ja Maria Turtschaninoff. Mielestäni oli oikein onnistunut kokoonpano, kun pidempien romaaninäytteiden alussa, välissä ja lopussa kuunneltiin raapaleen mittaisia tarinoita.

Sieltä siirryinkin pienen tauon jälkeen keskustelemaan miltei kaksituntiseen paneeliin What We Talk About When We Talk About Book Blogging, joka oli erittäin antoisa ja näkökulmia avaava keskustelu niin kahden kirjailijan, kirjabloggaajan kuin akateemisen kriitikonkin katsantokannasta kirjabloggaamiseen. Aluksi varattu aika hirvitti pituudellaan, mutta kävikin ilmi että juuri tämä on mitta, jossa päästään keskusteluissa pintaraapaisuja syvemmälle ilman, että puheenaiheet loppuvat.

Panelistitoverini olivat hurmaavia ja kiinnostavia, tsekatkaa ihmeessä heidän sivunsa: Nahal Ghanbari, Anna Sellin, Nic Clarke, Thomas Årnfelt. 

Ilta sujui myyntipöydän takana, mutta jaksoin vielä iltabileisiinkin, kun ensin oli ruokakupu täytetty Dino's Barin hampurilaisella.

Kylmä yö sai fantasiakirjailijattaret hakeutumaan saman viltin
alle, mistä johtui kenkien romantillinen pariutuminen ja
yhteiskuva. J.S. Meresmaan vasen meets Maria Carolen
 oikean jalan.

Paluumatkalla kämpille kulkijat kohtasivat taianomaisen jatulintarhan ja seurasivat riikinkukkojen kaihoisia huutoja pienelle saarelle, jossa suurten tammien latvuksissa istui kymmenkunta isohkoa kukkoa.

Ensimmäinen jatulintarhani.

Kukko puussa, ei viinissä.

Noitajuoman notkistama.
(c) Magdalena Hai

Sunnuntai koitti. Kun kirjauduimme majapaikasta ulos ja odottelimme taksia, terassintuolista nousi unelias pää.

Se oli Jussi, majapaikkamme tyyni ranskanbulldoggi.

Haikeus vaivasi hieman lähtöpäivänä, mutta sitä ennen oli kiire tehdä kirjahankinnat (mitäänhän EI pitänyt ostaa), metsästää nimikirjoituksia, katsoa yksi luento ja valmistautua suomenkieliseen paneelikeskusteluun Rakkautta ja raateluhampaita (joka paljastui täydelliseksi menestykseksi niin juttujen, yleisön kuin kaiken muunkin osalta -- voi kunpa aikaa olisi ollut vielä enemmän, niin paljon jäi käsittelemättä!)

Cheryl Morganin viihdyttävä ja kuviltaan runsas aamuluento
supersankareista, jotka voidaan katsoa sateenkaariväeksi.

Rakkautta ja raateluhampaita -paneeli sai niin panelistit kuin
yleisön useampaan kertaan tikahtumisen partaalle. Minä,
Johanna Vainikainen, Maria Carole ,Hanna Morre Matilainen.
(c) Magdalena Hai

Virvoittautumassa uuden pienen ystäväisen
kanssa ja odottamassa, että kuvasta ulosrajautunut...

...Gaie Sebold saa radiohaastattelunsa päätökseen, ja uskallan
mennä pyytämään omistuskirjoituksen Shanghai Sparrow'hun.
(c) Magdalena Hai

Sympaattinen pikkusatama. Hei, hei Alandica.

Paluumatkalukeminen. Koukutti heti.

Laivan kannella tarkeni. Saaristomaisemat huumasivat.

Kotona olin keskiyöllä. Maanantai meni koomaillessa sängynpohjalla lukemisen parissa. Niin paljon tapahtumia, kohtaamisia, ihmisiä, ihmeitä ja virikkeitä mahtui muutamaan päivään, että ehdottomasti heräsi kiinnostus käydä toistekin pidemmällä conin merkeissä. Ensi kesänähän Finncon on Tampereella miltei kotiovella, joten yhteen kaukoconiin voisi varautua.

Jälkitunnelmissa fiilistelyä. Ohjelmalehti ja
osallistujapassi.

Kirja- ja lehtihankintoja.

Jättimäinen kiitos vielä kaikille järjestäjille, kävijöille, kunniavieraille, esiintyjille, myyjille ja ja ja...! Ehdottomasti Archipelacon oli kesän kohokohta.

Finncon 2014, sunnuntai

Kaoottinen lauantai vaihtui sunnuntain seesteisyydeksi. Aloitin päivän kulkemalla yliopiston kampuksen läpi Liikuntarakennukselle ja tutustumalla ympäröivään miljööseen. Se paljastuikin niin kiehtovaksi, että myöhästyin Shimo Suntilan ja Tuomas Salorannan mittelöstä viimeisen roskakirjailijan tittelistä, mutta onneksi conzinessä tapahtuma kuvattiin varsin elävästi, joten pääsin tunnelmaan kiinni edes jälkijättöisesti.

Opettavaiset kyltit kampusalueella. Höyryä löytyy vaikka mistä, kun
vain osaa katsoa... (c) J.S. Meresmaa

Vanhaa yliopiston rakennuskantaa. Metalliset, melko
iäkkään näköiset tikkaat kutkuttivat mielikuvitusta.
(c) J.S. Meresmaa

"Roskakirjailijat kellistivät toinen toisensa." Kuumaa tekstiä,
voiko tässä muuta sanoa. (c) J.S. Meresmaa

Ensimmäinen seuraamani ohjelma oli Vaniljavanukasta ja vaihtoehtoja, jossa käsiteltiin monimuotoisuutta spefikirjallisuudessa -- etenkin kotimaisessa, mutta myös ulkomaisessa. Aihe oli valtavan laaja vajaan tunnin keskusteluun, mutta herätti selvästi mielenkiintoa, sillä yleisökin osallistui vilkkaasti keskusteluun. Sukupuolesta edettiin melko nopeasti seksuaaliseen suuntautumiseen ja siitä puolestaan etniseen taustaan. 

Keskustelemassa olivat kirjailijat Magdalena Hai (jonka superkuu oli muuttanut ärtsyksi ihmissudeksi!), Saara Henriksson ja Hanna Matilainen sekä fandom-aktiivi Pasi Karppanen (joka muuten palkittiin ansaitusti elämäntyöstä tieteiskirjallisuuden parissa Kosmoskynä-tunnustuspalkinnolla edellisenä päivänä).

Esille nostettiin muun muassa se, kuinka tärkeää lopulta on alleviivata esimerkiksi henkilöhahmon etnistä taustaa, jos se ei kirjassa kerrottavan tarinan kannalta ole ensiarvoisen tärkeää. Fantasiakirjallisuudessa etniset eroavuudet harvoin voidaan lukea yksi yhteen reaalimaailman asetelmiin nähden. Mietittiin myös sitä, katoaako fiktiossa esiintyvän monimuotoisuuden painoarvo vai ei, jos valkoinen-cis-hetero kuitenkin lukee henkilöhahmot itsensä kaltaisina, eikä tule kiinnittäneeksi huomiota erilaisuuteen.

Keskustelussa kävi ilmi myös, että kirjoista tehdyissä filmatisoinneissa saatetaan röyhkeästi muuttaa henkilöhahmojen etnistä taustaa, tai vaikkapa sukupuolta, jos se katsotaan jostain syystä aiheelliseksi. Ihonvärin suhteen näin meneteltiin esimerkiksi Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoista 2004 tehdyssä tv-minisarjassa (mikä ei todellakaan saanut kirjailijan hyväksyntää).

Yhtä mieltä tunnuttiin olevan siitä, että Suomessa tilanne on varsin erilainen kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa monesti valtaväestön ja vähemmistöjen välit ovat tulenarempia ja niiden käsittely fiktiossa herättää kiihkeitä tunteita. Suomessa elämme yhä melkoisessa monokulttuurissa, mutta siitä huolimatta kirjoissa esiintyy monimuotoisuutta lähestulkoon kaikissa muodoissaan. Sen olemassaolo saattaa kuitenkin jäädä osittain piiloon sen vuoksi, että sitä ei problematisoida. Jos henkilöhahmo on sininen ihonväriltään tai vaikkapa lesbo, seikka on vain osa hahmon identiteettiä, eikä tarkoitettu vain kiintiöksi, poliittiseksi kannanotoksi tai julistukseksi.

Suomalainen monokulttuuri on toki muutoksen tilassa ja se tarkoittaa, että monimuotoisuus kirjallisuudessa tulee varmasti säilymään ja siitä käytävä keskustelu jatkuu.

***

Vaihtoehto-paneelista siirryin suoraan päivän ainoaan omaan esiintymiseeni, englanninkieliseen Fantasy Romance -paneeliin. Iih, Scott Lynch! Paneelin herättämiä ajatuksia ja mietteitä kirjoittanen myöhemmin paremmalla ajalla, kun olen toipunut tapahtuman jäljiltä ja kykenen jäsentämään käytyä keskustelua edes jollain tavalla järkevästi. Kun on itse lavalla, tilanne on kovin erilainen kuin yleisöstä aihetta kuunnellessa. 

Ohjelma jatkui heti perään How Women Are Treated in Publishing -paneelilla, jossa keskustelemassa olivat kunniavieras Elizabeth Bear, perulainen Tanja Tynjälä, Cheryl Morgan Briteistä sekä kotimaiset tähtikirjailijamme Salla Simukka ja Johanna Sinisalo. 

Tässä jälleen aihe, joka ansaitsee oman postauksensa, joten totean vain muutaman asian lyhyesti: oli ihan supermielenkiintoista kuulla niin monen eri kielialueen tilanteesta (englanti, espanja, suomi) sekä eroista, joita on Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kustannusmaailmassa. Ilmeisesti on niin, että monet brittiläiset naiskirjailijat julkaisevat yhdysvaltalaisista kustantamoista, koska naiskirjailijan on vaikeampi saada teoksiaan läpi brittikustantamoissa.

Tynjälä toi esiin sen, että espanjankielisellä kielialueella monet kirjoittavat naiset eivät koe tieteiskirjallisuuden olevan sopivaa naisille, joten he suuntautuvat mieluummin esimerkiksi runoihin. Monet isot kustantamot eivät julkaise scifiä ollenkaan (fantasiaa ehkä hieman), ja joskus ainoa reitti saada scifiä julkaistuksi on "naamioida" se YA-kirjallisuudeksi. Lisäksi maaginen realismi -- joka mielletään yleiseen kaunokirjallisuuteen kuuluvaksi -- on jotain, jonka leimaa vastaan joudutaan taistelemaan sen sijaan, että se koettaisiin reitiksi saada laajempi yleisö kiinnostumaan spefistä. (Tämä nopea heitto todellakin herätti kiinnostuksen laajempaan keskusteluun aiheesta!)

Women in publishing -paneeli. Elizabeth Bear, Tanja Tynjälä,
Cheryl Morgan, Salla Simukka, Johanna Sinisalo.
(c) J.S. Meresmaa

Nopean lounastauon jälkeen tein muutamia ostoksia ja sain vähän sattumankaupalla Antti Salmisen signeerauksen Lomonosovin moottoriin. Todella hienoa, että Poesia oli mukana Finnconissa. Olen kokenut aina spefin jossakin määrin runouden hengenheimolaiseksi. Vaikka eroja toki löytyy, kumpikin elää omassa marginaalissaan vahvana, vireänä ja uudistuvana -- tekijöidensä rakastamana. (En tiedä, onko tunne molemminpuolinen.)

Pysyin kerrankin kohtuudessa kirjahankinnoissani. (c) J.S. Meresmaa

Se on pora! -käännöspaneelissa keskusteltiin kääntäjän työstä ja kirjojen suomentamisesta. Englannista suomeksi käännettävien kirjojen prosentuaalisesti suuri määrä (yli 60 %) aiheuttaa jonkin verran vääristyneitä käsityksiä esimerkiksi siitä, mitä maailmankirjallisuus on ja mitä kirjallisuudenkentällä laajemmin katsottuna tapahtuu. (Vertailun vuoksi: toiseksi suurin prosentti käännöskirjoista on ruotsista suomeksi -- ja se on noin 8 %.)

Kävi ilmi, että monen polku suomentajaksi on kulkenut aktiivisen harrastustoiminnan kautta -- niin runouden kuin spefin puolella. Ilmaiseksi tehdyt käännöstyöt pienlehtiin ovat olleet monelle aloittelevalle kääntäjälle tärkeä näyttö siitä, minkälaiseen käännösjälkeen kykenee. Jos mielii kustantamoille palkallisiin hommiin, on hyvä olla jotain mitä liittää ansioluetteloon.

Oli myös kiehtovaa kuulla, millä tavoin kääntäjä hakee oikeaa sävyä ja tyyliä käännökseen.

Se on pora! -käännöspaneeli. Sali tupaten täynnä! Vasemmalta
oikealle: Teemu Manninen, J. Pekka Mäkelä, Johanna Vainikainen-
Uusitalo ja Sarianna Silvonen. (c) J.S. Meresmaa

Sunnuntain viimeinen ohjelma oli päätösjuhla, jossa jaettiin kiitoksia tukijoille, vänkäreille, järjestäjille, kunniavieraille ja yleisölle. Tapahtuma olikin erittäin hyvin järjestetty, minkä huomasi muun muassa siitä, että mitään erityistä ei huomannut. Kaikki sujui kuin voideltuna, mistä suuri kiitos satapäiselle vänkärilaumalle! Myös ohjelma oli hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen. Sen suhteen kävi niin kuin aiemminkin: en lopulta ehtinyt seuraamaan kuin pientä osaa siitä, mitä piti. Vaan eipä moinen edes haitannut, siitä pitivät huolen monet ihanat tutut, niin vanhat kuin uudet.

Erityiskiitokset teille, jotka tulitte nykimään hihasta ja kertomaan tuntojanne Keskilinnan ritareista tai Mifongeista. Olette rohkeita ja ihania!

Tähtipäivä

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Tähtivaeltajapäiviin Helsingissä. Monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma lupaili tulevaksi hyvää päivää, mutta kun joukkoon lisätään vielä tuttavat ja kollegat ja toverit, päivästä sukeutui kerrassaan loistava.

Yleiskuvaa Dubrovnik-baarin alakerrasta ennen
tapahtuman alkua. Viihtyisä ja toimiva paikka, kerrassaan!
(c) J.S. Meresmaa

Päivän aloitti steampunk-paneeli, joka ei itselleni tarjonnut hirveästi uutta. Se vahvisti kuitenkin ennestään vakaumusta siitä, että höyrypunkille olisi muhevaa maata tarjolla ihan kotoperäisesti, ja että tarvitaan useampia romaaneja ennen kuin suomalainen steampunk juurtuu ja kasvaa itsensä näköiseksi. Nyt se vasta hakee muotoaan.

Keskustelussa nousi esille myös steampunkin toisinaan kohtaama kolonialismin ja rasismin ylistämisen kritiikki, jonka keskustelijat arvelivat olevan ennemminkin britti-imperiumin perillisiä vaivaava menneisyyden kaiku kuin genren yleinen ongelma. Eihän fiktiossa esitetyt tavat tai uskomukset automaattisesti tarkoita niiden ihannoimista!

Steampunk-paneeli. Vasemmalta: Anne Leinonen, Magdalena Hai,
Markus Harju, Shimo Suntila. (c) J.S. Meresmaa

Hal Duncanin ihana skottiaksentti aiheutti paitsi vakavan kaipuun ylämaille, myös ymmärtämisvaikeuksia, ennen kuin korva taas tottui tulkkaamaan murteen ensin mielessä englanniksi ja sitten suomeksi. Tästä johtuen Toni Jerrmanin vetämä haastattelu ei antanut ihan niin paljon kuin pari tuntia myöhemmin ohjelmassa ollut Science fiction, fantasy and me -paneeli, johon Duncanin lisäksi osallistuivat Magdalena Hai ja Jukka Laajarinne.

Tutustuin ihan uuteen termiin, pataforaan, joka edelleen kuulostaa korvaani enemmän joltain kasvisuvulta kuin kirjallisuuden tutkimuksen käsitteeltä. Näin sitä viisaampia kuuntelemalla oppii uutta!

Hal Duncan ja Toni Jerrman. (c) J.S. Meresmaa

Jukka Laajarinne, Hal Duncan ja Magdalena Hai.
(c) J.S. Meresmaa

Päivä Dubrovnikissa huipentui omalta osaltani Suomikumma-paneeliin, jossa keskustelemassa olivat Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja Anne Leinonen. "Finnish Weird" -termi ei ole tarkoitettu uudeksi lokeroksi kirjailijoille, vaan se on tarpeellinen kärki, jolla murtautua ulkomaisille kirjamarkkinoille. Se on myös mahdollisimman vähän kahlitseva sateenvarjonimi kaikelle sille kummalle, mitä Suomi tarjoaa. Kyse ei ole edes vain spefikirjallisuudesta, sillä ulkomaisesta näkökulmasta meidän silmissämme varsin realistishenkinenkin kirjallisuus voi olla eksoottista ja outoa muualla maailmassa.

Dubrovnik Bar & Loungen ylisöpöt tuolit.
(c) J.S. Meresmaa

Keskustelussa tuli ilmi se, miten vaikea meidän itsemme on nähdä, mikä suomikummasta tekee outoa ja kiehtovaa. Katsomme sitä niin läheltä. Luontosuhde, suhde metsään, on ainakin Pohjoismaissa monesti erilainen: metsä on ystävä, rauhanomainen ja lähtökohtaisesti hyvä paikka. Muualla maailmassa se taas saattaakin olla uhkaava paikka, josta hirviöt tulevat. Lumi voi olla hyvin eksoottinen ominaisuus esimerkiksi Brasiliassa, jossa Ilkka Auerin fantasiakirjat ovat lyöneet lujaa läpi. Myös tapamme ajatella asioista ovat usein omalaatuisia: tätä voi olla vaikea käsittää, koska ei koe sitä itse. Siksi onkin hyvin mielenkiintoista kuulla asioista, jotka aiheuttavat ihmetystä ihmisissä, jotka tänne muualta muuttavat tai tulevat käymään. (Toisin kuin medioissa yleensä halutaan stereotyyppisesti asia esittää, tässä uteliaisuudessa ei ole niinkään kyse "suomalaisten huonosta itsetunnosta", vaan ehkä pikemminkin huonosta itsetuntemuksesta.)

Ja kuten Anne Leinonen hyvin kiteytti, Finnish Weird -termi ei ole tarkoitettu kirjoille ja kirjailijoille, vaan muille kirjamaailman toimijoille: kustantamoille, markkinoinnille, kirjakaupoille ja lukijoille.

Juha Tupasela, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja
Anne Leinonen Sankar jylhän kuusiston -paneelissa.
(c) J.S. Meresmaa

Ilta jatkui Kuoriaiskirjojen tuplajulkkareissa muutaman korttelin päässä. Anne Leinosen ja Petri Laineen yhteisnovellikokoelma Kuulen laulun kaukaisen ja Samuli Antilan kauhunovellikokoelma Rajat saivat arvoisensa juhlat. Julkkareilla oli komeat puitteet, ja uskokaa tai älkää, illan mittaan aloimme huomata mielenkiintoisia yksityiskohtia juhlatilasta. Lattiaa peittivät lonkeromatot ja baaritiskiä vartioi sylinteripäinen jänis...

Ilmankos meillä oli kummallisen hauskaa!

Julkkarijatkojen komeaa salia. (c) J.S. Meresmaa

The Kani. (c) J.S. Meresmaa

Lonkerot lattialla. Kuva tärähtänyt, mutta
niin oli kuvaajakin tässä vaiheessa iltaa,
kun lonkerot ilmestyivät. (c) J.S. Meresmaa

Juhlijan juhlajalka totisesti vipatti.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtivaeltajapäivien raportteja toisaalla: Päiväunien salattu elämä, Päättymätön tarina, Taikakirjaimet, Partial Recall

Kirjailijuuden kylkiäisiä

Yhtäkkiä on postilaatikosta alkanut löytyä paksuja kirjeitä, joiden sisällä on ilmaisia kirjoja. Tänään hain postista yhden, joka ei mukamas ollut mahtunut postilaatikkoon, vaikka oikeasti olisikin, jos itellooneilla olisi lupa käyttää maalaisjärkeä.

Mistä on kyse?

No, lukupinoon tipahtelee tietenkin kollegoiden teoksia, joista tulevassa kirjamessupaneelissa puhutaan. Tuntuu oudolta saada veloituksetta ja yllätyksenä uudenuutukaisia kirjoja, joiden kansia ei ole kukaan avannut. Miten sen tunteekin sormissaan, sen pienen rasahduksen, kun kansi avataan ensi kertaa? Kerran luetun kirjan haistaa. Aistit kertovat, että näillä sivuilla on käyty jo. (Eikä siinä tietenkään ole mitään huonoa, tunnelma vain on eri.) Minussa riittää vielä paljon ihmetystä ilmaislukemistolle: ihanko oikeasti saan tämän? Omaksi?

Lukupinon päällimmäiseksi on siis kipuamassa Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa ja Hanna van der Steenin Kirous. Kirsti Ellilän Majavakevät tuli jo aiemmin, joten se on loppusuoralla. En muista, koska olisin viimeksi lukenut nuoremmille suunnattua fantasiaa. Aikuisten fantasiastakin on hivenen aikaa, joten kiinnostavia lukuhetkiä on tiedossa.

***

Kun mietin postaukselle otsikkoa, ajatuksissani käväisi sanapari "ammatin varjopuolet", joista vääntyi ehdotukseksi hetkellisesti "puoliammatin päiväpuolet". Sillä sitähän tämä kirjailijuuteni nyt on: puoliammatti. Vai voiko ihmiseen mahtua samanaikaisesti kaksi kokonaista ammattia?

Ehkä kysymys on tyhmä. Onhan meillä vaikka kuinka paljon esimerkkejä näyttelijä/laulaja/juontajista tai kirjailija/kääntäjä/toimittajista. Jokin ero kuitenkin on työn luonteissa. Laulaa ja näytellä voi samaan aikaan, eikä kirjailijuuskaan kai pääty, vaikka hetken aikaa tekisi käännöstöitä.

Harvemmin on tullut vastaan lääkäri/lakimies tai putkimies/kelloseppä.

Kyse lienee ennen kaikkea toimeentulosta. Jos ei yhdellä hommalla pärjää, on pakko tehdä toistakin.

Tamfan 2011.

Suomen Tolkien seuran Tampereen alaosasto järjestää säännöllisesti Tamfan -tapahtumaa, jossa on aihepiiriin liittyvää ohjelmaa, kirjailijavieraita ja mukavaa yhdessäoloa. Tänä vuonna tapahtumapaikka on Vanha Kirjastotalo, ajankohta ensi viikon lauantai. Kunniavieraana on kirjailija Anne Leinonen.

Yllättäen myös minä sain kutsun. Osallistun ennustuksia käsittelevään paneelikeskusteluun yhdessä Anne Leinosen, Liisa Rantalaihon ja Markku Soikkelin kanssa.

Jännittävää. Tämä ensimmäinen esiintyminen tuli eteen aiemmin kuin olisin osannut aavistaakaan. Iloisella mielellä olen menossa, sillä fantasiaharrastajat ovat rentoa porukkaa. Tiedossa on taatusti hieno päivä.

Tulkaa tekin!