Tähtipäivä

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Tähtivaeltajapäiviin Helsingissä. Monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma lupaili tulevaksi hyvää päivää, mutta kun joukkoon lisätään vielä tuttavat ja kollegat ja toverit, päivästä sukeutui kerrassaan loistava.

Yleiskuvaa Dubrovnik-baarin alakerrasta ennen
tapahtuman alkua. Viihtyisä ja toimiva paikka, kerrassaan!
(c) J.S. Meresmaa

Päivän aloitti steampunk-paneeli, joka ei itselleni tarjonnut hirveästi uutta. Se vahvisti kuitenkin ennestään vakaumusta siitä, että höyrypunkille olisi muhevaa maata tarjolla ihan kotoperäisesti, ja että tarvitaan useampia romaaneja ennen kuin suomalainen steampunk juurtuu ja kasvaa itsensä näköiseksi. Nyt se vasta hakee muotoaan.

Keskustelussa nousi esille myös steampunkin toisinaan kohtaama kolonialismin ja rasismin ylistämisen kritiikki, jonka keskustelijat arvelivat olevan ennemminkin britti-imperiumin perillisiä vaivaava menneisyyden kaiku kuin genren yleinen ongelma. Eihän fiktiossa esitetyt tavat tai uskomukset automaattisesti tarkoita niiden ihannoimista!

Steampunk-paneeli. Vasemmalta: Anne Leinonen, Magdalena Hai,
Markus Harju, Shimo Suntila. (c) J.S. Meresmaa

Hal Duncanin ihana skottiaksentti aiheutti paitsi vakavan kaipuun ylämaille, myös ymmärtämisvaikeuksia, ennen kuin korva taas tottui tulkkaamaan murteen ensin mielessä englanniksi ja sitten suomeksi. Tästä johtuen Toni Jerrmanin vetämä haastattelu ei antanut ihan niin paljon kuin pari tuntia myöhemmin ohjelmassa ollut Science fiction, fantasy and me -paneeli, johon Duncanin lisäksi osallistuivat Magdalena Hai ja Jukka Laajarinne.

Tutustuin ihan uuteen termiin, pataforaan, joka edelleen kuulostaa korvaani enemmän joltain kasvisuvulta kuin kirjallisuuden tutkimuksen käsitteeltä. Näin sitä viisaampia kuuntelemalla oppii uutta!

Hal Duncan ja Toni Jerrman. (c) J.S. Meresmaa

Jukka Laajarinne, Hal Duncan ja Magdalena Hai.
(c) J.S. Meresmaa

Päivä Dubrovnikissa huipentui omalta osaltani Suomikumma-paneeliin, jossa keskustelemassa olivat Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja Anne Leinonen. "Finnish Weird" -termi ei ole tarkoitettu uudeksi lokeroksi kirjailijoille, vaan se on tarpeellinen kärki, jolla murtautua ulkomaisille kirjamarkkinoille. Se on myös mahdollisimman vähän kahlitseva sateenvarjonimi kaikelle sille kummalle, mitä Suomi tarjoaa. Kyse ei ole edes vain spefikirjallisuudesta, sillä ulkomaisesta näkökulmasta meidän silmissämme varsin realistishenkinenkin kirjallisuus voi olla eksoottista ja outoa muualla maailmassa.

Dubrovnik Bar & Loungen ylisöpöt tuolit.
(c) J.S. Meresmaa

Keskustelussa tuli ilmi se, miten vaikea meidän itsemme on nähdä, mikä suomikummasta tekee outoa ja kiehtovaa. Katsomme sitä niin läheltä. Luontosuhde, suhde metsään, on ainakin Pohjoismaissa monesti erilainen: metsä on ystävä, rauhanomainen ja lähtökohtaisesti hyvä paikka. Muualla maailmassa se taas saattaakin olla uhkaava paikka, josta hirviöt tulevat. Lumi voi olla hyvin eksoottinen ominaisuus esimerkiksi Brasiliassa, jossa Ilkka Auerin fantasiakirjat ovat lyöneet lujaa läpi. Myös tapamme ajatella asioista ovat usein omalaatuisia: tätä voi olla vaikea käsittää, koska ei koe sitä itse. Siksi onkin hyvin mielenkiintoista kuulla asioista, jotka aiheuttavat ihmetystä ihmisissä, jotka tänne muualta muuttavat tai tulevat käymään. (Toisin kuin medioissa yleensä halutaan stereotyyppisesti asia esittää, tässä uteliaisuudessa ei ole niinkään kyse "suomalaisten huonosta itsetunnosta", vaan ehkä pikemminkin huonosta itsetuntemuksesta.)

Ja kuten Anne Leinonen hyvin kiteytti, Finnish Weird -termi ei ole tarkoitettu kirjoille ja kirjailijoille, vaan muille kirjamaailman toimijoille: kustantamoille, markkinoinnille, kirjakaupoille ja lukijoille.

Juha Tupasela, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja
Anne Leinonen Sankar jylhän kuusiston -paneelissa.
(c) J.S. Meresmaa

Ilta jatkui Kuoriaiskirjojen tuplajulkkareissa muutaman korttelin päässä. Anne Leinosen ja Petri Laineen yhteisnovellikokoelma Kuulen laulun kaukaisen ja Samuli Antilan kauhunovellikokoelma Rajat saivat arvoisensa juhlat. Julkkareilla oli komeat puitteet, ja uskokaa tai älkää, illan mittaan aloimme huomata mielenkiintoisia yksityiskohtia juhlatilasta. Lattiaa peittivät lonkeromatot ja baaritiskiä vartioi sylinteripäinen jänis...

Ilmankos meillä oli kummallisen hauskaa!

Julkkarijatkojen komeaa salia. (c) J.S. Meresmaa

The Kani. (c) J.S. Meresmaa

Lonkerot lattialla. Kuva tärähtänyt, mutta
niin oli kuvaajakin tässä vaiheessa iltaa,
kun lonkerot ilmestyivät. (c) J.S. Meresmaa

Juhlijan juhlajalka totisesti vipatti.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtivaeltajapäivien raportteja toisaalla: Päiväunien salattu elämä, Päättymätön tarina, Taikakirjaimet, Partial Recall