Kaoottinen lauantai vaihtui sunnuntain seesteisyydeksi. Aloitin päivän kulkemalla yliopiston kampuksen läpi Liikuntarakennukselle ja tutustumalla ympäröivään miljööseen. Se paljastuikin niin kiehtovaksi, että myöhästyin Shimo Suntilan ja Tuomas Salorannan mittelöstä viimeisen roskakirjailijan tittelistä, mutta onneksi conzinessä tapahtuma kuvattiin varsin elävästi, joten pääsin tunnelmaan kiinni edes jälkijättöisesti.
 |
| Opettavaiset kyltit kampusalueella. Höyryä löytyy vaikka mistä, kun vain osaa katsoa... (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Vanhaa yliopiston rakennuskantaa. Metalliset, melko iäkkään näköiset tikkaat kutkuttivat mielikuvitusta. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| "Roskakirjailijat kellistivät toinen toisensa." Kuumaa tekstiä, voiko tässä muuta sanoa. (c) J.S. Meresmaa |
Ensimmäinen seuraamani ohjelma oli Vaniljavanukasta ja vaihtoehtoja, jossa käsiteltiin monimuotoisuutta spefikirjallisuudessa -- etenkin kotimaisessa, mutta myös ulkomaisessa. Aihe oli valtavan laaja vajaan tunnin keskusteluun, mutta herätti selvästi mielenkiintoa, sillä yleisökin osallistui vilkkaasti keskusteluun. Sukupuolesta edettiin melko nopeasti seksuaaliseen suuntautumiseen ja siitä puolestaan etniseen taustaan.
Keskustelemassa olivat kirjailijat Magdalena Hai (jonka superkuu oli muuttanut ärtsyksi ihmissudeksi!), Saara Henriksson ja Hanna Matilainen sekä fandom-aktiivi Pasi Karppanen (joka muuten palkittiin ansaitusti elämäntyöstä tieteiskirjallisuuden parissa Kosmoskynä-tunnustuspalkinnolla edellisenä päivänä).
Esille nostettiin muun muassa se, kuinka tärkeää lopulta on alleviivata esimerkiksi henkilöhahmon etnistä taustaa, jos se ei kirjassa kerrottavan tarinan kannalta ole ensiarvoisen tärkeää. Fantasiakirjallisuudessa etniset eroavuudet harvoin voidaan lukea yksi yhteen reaalimaailman asetelmiin nähden. Mietittiin myös sitä, katoaako fiktiossa esiintyvän monimuotoisuuden painoarvo vai ei, jos valkoinen-cis-hetero kuitenkin lukee henkilöhahmot itsensä kaltaisina, eikä tule kiinnittäneeksi huomiota erilaisuuteen.
Keskustelussa kävi ilmi myös, että kirjoista tehdyissä filmatisoinneissa saatetaan röyhkeästi muuttaa henkilöhahmojen etnistä taustaa, tai vaikkapa sukupuolta, jos se katsotaan jostain syystä aiheelliseksi. Ihonvärin suhteen näin meneteltiin esimerkiksi Ursula K. Le Guinin Maameren tarinoista 2004 tehdyssä tv-minisarjassa (mikä ei todellakaan saanut kirjailijan hyväksyntää).
Yhtä mieltä tunnuttiin olevan siitä, että Suomessa tilanne on varsin erilainen kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa monesti valtaväestön ja vähemmistöjen välit ovat tulenarempia ja niiden käsittely fiktiossa herättää kiihkeitä tunteita. Suomessa elämme yhä melkoisessa monokulttuurissa, mutta siitä huolimatta kirjoissa esiintyy monimuotoisuutta lähestulkoon kaikissa muodoissaan. Sen olemassaolo saattaa kuitenkin jäädä osittain piiloon sen vuoksi, että sitä ei problematisoida. Jos henkilöhahmo on sininen ihonväriltään tai vaikkapa lesbo, seikka on vain osa hahmon identiteettiä, eikä tarkoitettu vain kiintiöksi, poliittiseksi kannanotoksi tai julistukseksi.
Suomalainen monokulttuuri on toki muutoksen tilassa ja se tarkoittaa, että monimuotoisuus kirjallisuudessa tulee varmasti säilymään ja siitä käytävä keskustelu jatkuu.
***
***
Vaihtoehto-paneelista siirryin suoraan päivän ainoaan omaan esiintymiseeni, englanninkieliseen Fantasy Romance -paneeliin. Iih, Scott Lynch! Paneelin herättämiä ajatuksia ja mietteitä kirjoittanen myöhemmin paremmalla ajalla, kun olen toipunut tapahtuman jäljiltä ja kykenen jäsentämään käytyä keskustelua edes jollain tavalla järkevästi. Kun on itse lavalla, tilanne on kovin erilainen kuin yleisöstä aihetta kuunnellessa.
Ohjelma jatkui heti perään How Women Are Treated in Publishing -paneelilla, jossa keskustelemassa olivat kunniavieras Elizabeth Bear, perulainen Tanja Tynjälä, Cheryl Morgan Briteistä sekä kotimaiset tähtikirjailijamme Salla Simukka ja Johanna Sinisalo.
Tässä jälleen aihe, joka ansaitsee oman postauksensa, joten totean vain muutaman asian lyhyesti: oli ihan supermielenkiintoista kuulla niin monen eri kielialueen tilanteesta (englanti, espanja, suomi) sekä eroista, joita on Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian kustannusmaailmassa. Ilmeisesti on niin, että monet brittiläiset naiskirjailijat julkaisevat yhdysvaltalaisista kustantamoista, koska naiskirjailijan on vaikeampi saada teoksiaan läpi brittikustantamoissa.
Tynjälä toi esiin sen, että espanjankielisellä kielialueella monet kirjoittavat naiset eivät koe tieteiskirjallisuuden olevan sopivaa naisille, joten he suuntautuvat mieluummin esimerkiksi runoihin. Monet isot kustantamot eivät julkaise scifiä ollenkaan (fantasiaa ehkä hieman), ja joskus ainoa reitti saada scifiä julkaistuksi on "naamioida" se YA-kirjallisuudeksi. Lisäksi maaginen realismi -- joka mielletään yleiseen kaunokirjallisuuteen kuuluvaksi -- on jotain, jonka leimaa vastaan joudutaan taistelemaan sen sijaan, että se koettaisiin reitiksi saada laajempi yleisö kiinnostumaan spefistä. (Tämä nopea heitto todellakin herätti kiinnostuksen laajempaan keskusteluun aiheesta!)
 |
| Women in publishing -paneeli. Elizabeth Bear, Tanja Tynjälä, Cheryl Morgan, Salla Simukka, Johanna Sinisalo. (c) J.S. Meresmaa |
Nopean lounastauon jälkeen tein muutamia ostoksia ja sain vähän sattumankaupalla Antti Salmisen signeerauksen Lomonosovin moottoriin. Todella hienoa, että Poesia oli mukana Finnconissa. Olen kokenut aina spefin jossakin määrin runouden hengenheimolaiseksi. Vaikka eroja toki löytyy, kumpikin elää omassa marginaalissaan vahvana, vireänä ja uudistuvana -- tekijöidensä rakastamana. (En tiedä, onko tunne molemminpuolinen.)
 |
| Pysyin kerrankin kohtuudessa kirjahankinnoissani. (c) J.S. Meresmaa |
Se on pora! -käännöspaneelissa keskusteltiin kääntäjän työstä ja kirjojen suomentamisesta. Englannista suomeksi käännettävien kirjojen prosentuaalisesti suuri määrä (yli 60 %) aiheuttaa jonkin verran vääristyneitä käsityksiä esimerkiksi siitä, mitä maailmankirjallisuus on ja mitä kirjallisuudenkentällä laajemmin katsottuna tapahtuu. (Vertailun vuoksi: toiseksi suurin prosentti käännöskirjoista on ruotsista suomeksi -- ja se on noin 8 %.)
Kävi ilmi, että monen polku suomentajaksi on kulkenut aktiivisen harrastustoiminnan kautta -- niin runouden kuin spefin puolella. Ilmaiseksi tehdyt käännöstyöt pienlehtiin ovat olleet monelle aloittelevalle kääntäjälle tärkeä näyttö siitä, minkälaiseen käännösjälkeen kykenee. Jos mielii kustantamoille palkallisiin hommiin, on hyvä olla jotain mitä liittää ansioluetteloon.
Oli myös kiehtovaa kuulla, millä tavoin kääntäjä hakee oikeaa sävyä ja tyyliä käännökseen.
 |
| Se on pora! -käännöspaneeli. Sali tupaten täynnä! Vasemmalta oikealle: Teemu Manninen, J. Pekka Mäkelä, Johanna Vainikainen- Uusitalo ja Sarianna Silvonen. (c) J.S. Meresmaa |
Sunnuntain viimeinen ohjelma oli päätösjuhla, jossa jaettiin kiitoksia tukijoille, vänkäreille, järjestäjille, kunniavieraille ja yleisölle. Tapahtuma olikin erittäin hyvin järjestetty, minkä huomasi muun muassa siitä, että mitään erityistä ei huomannut. Kaikki sujui kuin voideltuna, mistä suuri kiitos satapäiselle vänkärilaumalle! Myös ohjelma oli hyvin monipuolinen ja mielenkiintoinen. Sen suhteen kävi niin kuin aiemminkin: en lopulta ehtinyt seuraamaan kuin pientä osaa siitä, mitä piti. Vaan eipä moinen edes haitannut, siitä pitivät huolen monet ihanat tutut, niin vanhat kuin uudet.
Erityiskiitokset teille, jotka tulitte nykimään hihasta ja kertomaan tuntojanne Keskilinnan ritareista tai Mifongeista. Olette rohkeita ja ihania!
