Finncon 2014, perjantai

Aamu alkoi verrattain aikaisin ja verrattain puolihätäisellä pakkaamisella (vaikka mielestäni olin edellisiltana katsonut kamat läpi), minkä ansiosta unohdin muun muassa hammasharjan kotiin. Noh, kaupastahan niitä saa.

Junamatka sujui kivuttomasti matkustajamäärästä huolimatta, kiitos ilmastoinnin ja päässä pyörivien raapaleideoiden. Jokin portti on nyt auennut, kun raapaleet löytyvät ja saavat muotonsa helpommin kuin koskaan ennen. Tuntuu melkein kuin joka päivä kävisi keskustelun tai kuulisi jotain, jossa on potentiaalia raapaleeksi. Varovaisesti toivon, että tämä on merkki luovuuden heräämisestä.

Jyväskylä avasi sylinsä kuumana ja paahteisena. Kiertelin kaupoissa, kirjauduin hotelliin ja kävin tsekkaamassa kuuluisan lyseon. Lopuksi tapasin kustannustoimittajani ja menimme myöhäiselle lounaalle.

Turistina Jyväskylässä. Lyseo. (c) J.S. Meresmaa

Kirjailijatalon On writing -ohjelman alusta myöhästyin hieman, sillä keskustan läpi taapertamiseen kului yllättävän pitkä aika. Tupa oli ihan täynnä! Istumapaikoista ei ollut enää toivoakaan, mutta onnistuin sentään ujuttautumaan kohtaan, josta kuuli esiintyjien puheen. Miten kirjailijat ovatkin niin sympaattisia? Keskustelu oli mielenkiintoista, mutta en kyennyt seuraamaan sitä ihan kokonaan -- osittain oli kyse siitä, etten jaksanut seistä yhdessä kohtaa niin pitkään, osittain siitä, että paljon puhuttiin asioita, jotka tuntuivat itselle jo kovin tutuilta (kuten editointivinkit).

On writing. Vasemmalta oikealle: Hannu Rajaniemi
(kuvasta pois rajautunut), Scott Lynch, Elizabeth Bear ja
Cheryl Morgan. (c) J.S. Meresmaa 

Työskentelytavoista puhuttaessa höristelin korviani, sillä on aina kiinnostavaa kuulla millä tavalla kukin kirjailija työtään tekee ja miten hahmottaa keskeneräisen käsikirjoituksensa. Elizabeth Bear kertoi ystävästään, joka on hyvin visuaalinen ja näkee tarinat, joita kirjoittaa, ensin ikään kuin elokuvina silmiensä edessä. Bear itse on hyvin erilainen: hänelle oma teksti on kuin savea, kolmiulotteista käsinkosketeltavaa ainetta. Tarinassa on painopisteitä, ja joskus jotain on kesken kirjoitusprosessin muutettava käsikirjoituksen alussa, koska muuten loppu ei ole tarpeeksi tukeva kannattaakseen sitä.

Hannu Rajaniemi huomautti tähän väliin aivojen plastisuudesta, eli muovautumiskyvystä. Aivot kykenevät tulkitsemaan aistinvaraisia asioita varsin villeiltäkin kuulostavilla tavoilla. Hän kertoi esimerkin sokeasta miehestä, joka kykeni näkemään otsalle asetetun kameran avulla: kamerasta lähti ilmeisesti piuhat, jotka antoivat sähköimpulsseja miehen kieleen, ja kielen kautta informaatio välittyi aivoille kuvana. On siis hyvin mahdollista, että kirjailija voi nähdä aineettoman käsikirjoituksensa aineellisena.

Illan keskustelijat. Hannu Rajaniemi selittää plastisuudesta.
(c) J.S. Meresmaa

Mainittiin myös kuuleminen -- miten jotkut kirjailijat "kuulevat" käsikirjoitustensa lauseita päässään. Itse taidan olla sekoitus kuulijaa ja näkijää. Näen käsikirjoituksen kohtauksia sieluni silmin, mutta henkilöhahmot useimmiten puhuvat minulle, eli kuulen heidät. On myös lauseita, jotka alkavat soimaan mielessä. Kiehtovaa, yhtä kaikki.

Rajaniemeltä poimin myös yhden kirjasuosituksen: Francine Prose, Reading Like A Writer. Paneelin vetäjä Cheryl Morgan nyökytteli kovasti kirjalle, joten eiköhän tämä pidä lisätä lukulistaan.

Kun tilaisuus päättyi, toinen alkoi. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat juhlistivat kolmikymmenvuotista taipalettaan julkaisemalla kirjoittamisoppaan Kummallisen kirjoittajat -- opas fiktiivisen maailman luomiseen. Hieno kirja! Tuntuipa mukavalta saada tekijänkappaleet kouraan. Vaikka tuntuu, että kovin on hiljaiseloa vietetty kirjoitusrintamalla, satoa kummasti korjataan silti. Niin ovat eritahtiset tunteet ja teot.

Päivä 2. (Finncon 2013)

Lauantai lähti käyntiin hotellihuoneen Earl Greyllä. Huonevaraukseeni ei sitten kuulunut aamiainen, enkä ollut ehtinyt hankkia lähikaupasta mitään purtavaa eilisen ohjelmien välissä. Erikseen ostettuna aamiainen olisi maksanut muikeat kahdeksantoista euroa, joten jätin väliin. En aamuisin saa alas mitenkään niin paljon tavaraa, että siitä viitsisi maksaa melkein kahtakymppiä. Onneksi Green room pelasti, ja sain haukattua leivän ennen täyspitkää päivää.

Väkeä riitti merikaapelihallissa! (c) J.S. Meresmaa

On Writing -paneeli aloitti päivän kymmeneltä. Latvialainen Tom Crosshill haastatteli ensin kutakin kunniavierasta yksinään, sitten yhdessä, heidän työskentelytavoistaan ja ajatuksistaan kirjoittamisesta.

Ensimmäisenä vuorossa oli J. Pekka Mäkelä. Hän ei usko, että kirjallisuus niinkään ratkaisisi ongelmia kuin auttaisi kestämään niitä. Mäkelä lainasi jotakuta, jonka nimi jäi minulta kuulematta, näin: "It doesn't solve anyone's problems but makes you dance on them".

Omista työskentelytavoistaan Mäkelä mainitsi, että hän panostaa paljon alkusuunnitteluun ja hahmottelee tarinan koko rakenteen ennen kuin aloittaa kirjoittamisen. Jos kirjoitusvaiheessa tuntuu vahvasti siltä, että suunnitelmasta täytyy poiketa, se toki käy päinsä, mutta rakenne ja määräaika teoksen valmistumiselle edesauttavat työn tekemistä.

Uskoisin, että homma toimii Mäkelällä varsin oivasti, sillä hän kertoi kirjoittavansa kerralla yleensä valmista!

Peter Watts astui estradille seuraavaksi. Hän on varsin huumoripainotteinen veikko, joten yksilöhaastattelusta poimin seuraavat edes puolivakavasti otettavat pätkät:

Watts kirjoittaa sellaista kun haluaa lukea. Usein pontimena kirjoittamiselle toimii halua tutkia tarkemmin jotakin ajatusta tai ideaa. Hän kutsui itseään vihaiseksi optimistiksi, joka kirjoittajaroolissaan on kuin hovinarri, joka turhautuneena pui nyrkkiään maailman epäkohdille.

Watts hahmottelee tekstinsä varsin pitkälle. Kustantamosta oli kuulemma sanottu, että tällainen luonnos voisi maksimissaan olla sellainen kolmisivuinen. Wattsilla ne kun tuppasivat olemaan 20-40 sivua... Mäkelän työskentelytapaan verrattuna Watts kuulosti melko erilaiselta: hän kertoi, että kun käsikirjoitusta on koossa 3/4, hän tavallisesti huomaa jotain erittäin oleellista puuttuvan, ja lisäily aiheuttaakin sitten koko käsiksen kirjoittamisen uudelleen. Lisäksi etukäteisluonnokset eivät muistuta lainkaan valmista romaania!

Aktiivista kirjoitusaikaa Wattsilla on 3-4 tuntia päivässä. Sähköposti ja lenkkeily vievät suurimman osan muusta ajasta.

Lainaus (ei tietoa keneltä alunperin): "You never finish a book, you abandon it."

J.Pekka Mäkelä, Peter Watts, Aliette de Bodard ja Tom Crosshill. (c) J.S. Meresmaa

Aliette de Bodard kiipesi Wattsin haastattelun jälkeen täydentämään lavan kunniavierasrivin. Crosshill aloitti kevyesti kysymällä: "Mikä on hyvää kirjoittamista?"

De Bodard yksinkertaisti asian näin: hyvä kirjoittaminen on sitä, että teksti palvelee tarkoitustaan onnistuneesti. Viihde viihdyttää, trilleri aiheuttaa jännitystä, kauhu pelottaa. De Bodard ei usko, että yksi kirjailija kykenisi muuttamaan maailman, vaikka pitääkin kiehtovana ajatusta, että voisi olla joskus vallankumousjohtaja.

Hänen tapansa työskennellä oli kahtalainen: irrallisia kohtauksia, jotka voi sitten asetella haluamaansa järjestykseen, mutta varalla silti suunnitelma, jos mitään kunnollista ei tunnu tilkkutäkkitavalla syntyvän. De Bodard piti kohtaus kohtaukselta kirjoittamisen antamasta vapauden tunteesta.

Sitten oli vuorossa yhteishaastattelu. Tom Crosshill kyseli muun muassa kirjoittajan syyllisyydentunteista sekä syistä, joita piti kelvollisina oikeuttamaan romaanin kirjoittamisen siitä huolimatta, että maailmassa on niin paljon hyviä kirjoja.

Ensimmäiseen De Bodard vastasi varsin osuvasti, että syyllisyydentunnoista tuskin koskaan pääsee kokonaan eroon, sillä kirjoittamisaika on aina pois siitä ajasta, jonka voisi käyttää johonkin muuhun, kuten ystävien kanssa olemiseen tai perheeseen.

J. Pekka Mäkelän kommentti jälkimmäiseen kysymykseen oli, että ilman keskinkertaisia kirjoja ei voi esiintyä loistavia kirjoja. Ja mistäs sitä tietää, vaikka se jonkun keskinkertaisena pitämä olisi toiselle erittäin vaikuttava teos?

***

Heti On Writing -paneelin perään alkoi Question of YA -paneeli. Aihetta käsiteltiin mielestäni melko erilaisesta näkövinkkelistä kuin viimevuotisessa Finnconissa, mikä oli erittäin tervetullutta. Muistiinpanoni jäivät vähäisiksi, joten myös merkintä tästä jää vain maininnaksi. Lukuhoukan tunnelmia ohjelmasta löytää täältä.

Seuraavat tunnit vierähtivätkin omalta osaltani Osuuskumman pöydän takana ja lounastamassa (Himassa oli herkullinen ruoka, muuten!). Tässä välissä myös Kirjasfäärin Taika yllätti minut ja Rosebudin edustajan Tardiksesta.

Arvostettu Atorox jaettiin seuraavaksi. Miten kävi, on luettavissa aiemmassa postauksessani. Palkinto on muuten yhtä vanha kuin minäkin!

Sari Polvinen, Elli Leppä ja Marianna Leikomaa. (c) J.S. Meresmaa

Seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt SF-kirjallisuudessa -paneeli oli vetänyt Puristamon täyteen väkeä. Harmikseni paneeli keskittyi englanninkielisen kirjallisuuden lukuvinkkien jakamiseen enemmän kuin aiheen syvempään käsittelyyn. Kenties jos aika olisi antanut... Fanficin esille tuominen sai minut pohtimaan muun muassa sitä, kuinka monelle romaanille fanfic on nykyään ollut lähtökohta ja kipinä. Kuinka niin halveksittuna pidetystä kirjoittamisesta saadaan syntymään menestyvää kirjallisuutta? Entä miksi heteronaiset kirjoittavat ja lukevat homomiehistä mielellään?

Myös eräs toinen asia, joka on häirinnyt minua usein, tuotiin esille: avioliiton tärkeänä pitäminen myös fiktiivisissä maailmoissa, joissa yhteiskunta voi olla hyvin erilainen omaamme verrattuna. Halu avioitua tuntuu olevan monelle fantastiselle henkilöhahmolle ulkoapäin tuotu "pakko", kirjoittajan läpi kulkenut reaalimaailman vaade. Miksi ihmeessä? Kun on niin paljon muutakin, mitä voisi kuvitella?

***

Tämä on lukupinossa pöydällä! (c) J.S. Meresmaa

Neljästä viiteen vietin KaffeeKlatsch -nurkassa juttelemassa kirjoittamisesta Sara B. Elfgrenin ja Mats Strandbergin kanssa. Meitä oli sellainen kahdeksan hengen porukka pöydän ympärillä, joimme kahvia ja keskustelimme kirjoittamisesta ja kirjailijaparin teoksista. Seurauksena ostin sitten heidän esikoisteoksensa Piiri (Basam Books) ja hain siihen myöhemmin nimikirjoitukset. Todella sympaattisia kirjailijoita! Kirjoista on leffakin tekeillä.

Tätä aloitin maistelemaan heti paluujunassa Tampereelle. (c) J.S. Meresmaa

Sitten seurasi julkistamistilaisuus: Kuun pimeä puoli. Juri Nummelinin toimittama ihmissusiantologia, jonka huimaa kirjoittajalistaa katsoessa tuli ensimmäisenä mieleen "kaikki muut ovat tässä paitsi minä!" Heh, no ehkä ei ihan niin, mutta sanotaanko, että kymmenestä kirjaan keräämästäni signeerauksesta huolimatta olin päässyt nimissä ehkä puoliväliin. Vinkeän tapauksen tilaisuudesta teki, että yleisössä joku lähellä istuvista haisi voimakkaasti märältä koiralta. (Vai sittenkin susihukalta?)

***

Iltabileet alkoivat klo 20.00, joten kävin tässä välissä hotellissa virkistäytymässä ja tuunaamassa vaatetusta illan henkeen. Hississä matkalla aulaan tapasin sattumalta Peter Wattsin ja hänen vaimonsa Caitlin Sweetin. Watts pelleili hissin ovien tunnistimien kanssa (kuten sanottu, vallaton veikko!). Kävelimme siitä kolmistaan Kaapelitehtaalle ja vaihdoimme muutaman sanan kirjoittamisesta.

Ilta olkoon suurelta osin sensuroitu, mutta sanotaan siitäkin muutama sana: pöytää nyrkeillään jytisyttävä kääpiölauma, Tony Stark tanssilavalla, ihmiskärpänen baaritiskillä, vessapaperi naamiaisasusteena, hurmaava ruotsalaiskirjailijakaunotarkolmikko (Maria, Nene, Sara!) ja Depeche Moden tahtiin tanssiva Totoro. Lämmin kesäyö ja munavitsit.

***

Edit: edellisen päivän, Finncon-perjantain, tapahtumista voi lukea aiemmasta postauksestani.