15.7.2012

Vertailun vääristymistä

Taipumus vertailemiseen lienee ihmisluonnon rakennuspalikoita.

Meidät opetetaan siihen hyvin varhain: onko palikka pyöreä vai neliskanttinen? Onko talo sininen vai punainen? Onko koira iso vai pieni? Vertaamalla asioita ja esineitä toisiinsa hahmotamme ne mielessämme ja luokittelemme omiin lokeroihinsa. Voisi sanoa, että vertailemalla luomme käsityksen maailmasta ja omasta itsestämme. Tunnistamme erilaisuuden ja alamme arvottaa sitä.

Ongelmia vertailun kanssa tulee, kun siirrytään hyvin subjektiivisiin kokemuksiin, kuten taiteen parissa, tai silloin kun mittatikku, johon itseään vertaa, on väärää kokoluokkaa kaikkinensa. Piirtäjänä vertaan itseäni muihin piirtäjiin. Kirjoittajana muihin kirjoittajiin. Olenko huono, keskitasoa vai hyvä? Kuinka sen muka osaisi hahmottaa, kun ympäriltä löytyy niin taitavia ihmisiä, kirjoittajia ja piirtäjiä -- kaikki erilaisia? Tarvitaan ulkopuolinen taho antamaan kritiikkiä ja näkemystä siitä, missä taitonsa kanssa menee -- ja silti tämäkin näkemys voi olla vain yhden henkilön näkemys asiasta.

Vertailulla voi kannustaa itseään parempaan suoritukseen, mutta siitä voi myös masentua. Totuus on, että kun tallailee keskitason polkuja kuten minä, löytyy aina niitä, jotka ovat parempia, oli ala mikä hyvänsä. Keskinkertaisuudessa on oma vapautensa, mutta kunnianhimoisen ihmisen on joskus vaikea saavuttaa vapaudentuntua. Vertaileminen on hyvästä vain silloin, kun se poikii positiivisia ajatuksia ja motivoi. Muu katkeroittaa.

Olen yrittänyt kasvaa eroon kaikenmaailman vertailusta itseni ja toisten välillä. Esikoiskirjailijana olo ei helpota asiaa, sillä kirjailijuus on epäreiluakin epäreilumpi ammatti. Kaikille ei riitä kakusta samankokoista palaa elämässä muutenkaan ja jos haluaa korostaa vallitsevia eroja entisestään, kannattaa alkaa kirjoittaa ja julkaista.

Kirjoittaminen on henkilökohtaista, josta tehdään julkista, kaikkien omaa. Kova työ ei tarkoita, että saisit kirjasi julkaistua tai että saisit siitä työtuntien mukaista rahallista korvausta. Loistava kirja ei välttämättä myy lainkaan tai saa ansaitsemaansa huomiota. Genre ja ikäluokka, johon kirjoitat vaikuttaa moneen asiaan, kuten siihen mihin voit olla palkintoehdokkaana, kuinka näkyvälle paikalle kirjasi sijoitetaan kirjakaupoissa, miten työtäsi arvotetaan. Asuinpaikkasi vaikuttaa tukien ja apurahojen saamiseen, messumatkojen kalleuteen (kustantamoiden kuuluu maksaa matkarahoja, joten kovin syrjässä asuva, vähänlaisesti myyvä kirjailija voi jäädä ehdotuslistalta pois) ja sitä myöten näkyvyyteen ja esiintymiskokemuksen kartuttamismahdollisuuksiin. Kustantajallasi on vaikutusta myös: onko se iso vai pieni, arvostettu vai ei, ja niin edelleen.

Tähän kun lisää vielä tosiasian, että kirjoja julkaistaan käsittämättömiä määriä -- mikä tarkoittaa, että samasta elintilasta ja lukijakunnasta taistelevat kotimaiset ja ulkomaiset, uudet ja vanhat -- voi saada käsitystä siitä, minkälainen vertailukurimus kirjailijaa uhkaa.

Vertaillen elämisessä on se ikävä puoli, että harvoinpa vastaan tulee sellainen mitta-asteikko, jonka ylittää räikät rähisten ja konfetit ilmassa kieppuen. Moni ihminen ei ole koskaan tyytyväinen. Aina voisi olla paremmin ja aina voisi olla parempi. Tässä pyrkimyksessä ei ole mitään vikaa, jos ymmärtää, että paras on silloin kun itsellä on hyvä olla ja kun on itse tekemisiinsä tyytyväinen. Ainoa järkevä mitta-asteikko löytyy ihmisestä sisältä.

Ruoho voi näyttää vihreämmältä aidan toiselta puolelta, mutta kaukaa ei voi erottaa, onko se tekonurmea vai ei.

7 kommenttia:

  1. Pidin tästä kirjoituksesta! Olen itsekin pohdiskellut tätä vertailuasiaa viime aikoina. Kovin inhimillistähän se on, mutta ainakin omalla kohdallani usein turhaa energiankulutusta. En ole yhtään kilpailullinen ihminen, ja pääsen parhaaseen tulokseen silloin, kun keskityn vain ja ainoastaan omaan tekemiseeni.

    Ennen julkaisemista kaikki teksteistä annetut kommentit ovat nimenomaan palautteeksi tarkoitettua palautetta – tavoitteena on ollut auttaa kirjoittajaa eteenpäin. Julkaisseen kirjailijan tilanne on vähän toinen. Koskaan ei voi tietää, miten kirja otetaan vastaan tai sanotaanko siitä ylipäätään mitään.

    Ei niin, että pitäisin julkaisemista minään tragediana! Huonoina hetkinä yritän muistuttaa itseäni siitä, miten hirveästi olen mennyt eteenpäin jo ihan muutaman vuoden sisällä. Ainahan voi kaivaa esiin vanhoja raapustuksiaan ja todeta, että edistymistä on ehkä sittenkin tapahtunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Huonoina hetkinä yritän muistuttaa itseäni siitä, miten hirveästi olen mennyt eteenpäin jo ihan muutaman vuoden sisällä."

      Juuri näin! Omaa kehitystään tarkkailemalla pysyy järki päässä ja silti voi pitää kunnianhimoisia tavoitteita. :) Muihin vertaaminen ei vain yksinkertaisesti kannata.

      Poista
  2. Niin tuttua. En tiedä, helpottaako tuo itse tuotettu vertailun paine koskaan, mutta nyt esikoiskirjavuotena se ainakin tuntuu ja todella. :) Omien tavoitteiden määritteleminen säännöllisesti auttaa. Minne olen menossa? Mitä haluan saavuttaa? Suomalaisen kirjallisuusmaailman pienissä piireissä menee helposti pää pyörälle ja kadottaa suuntiman. Jumittaa vertailemaan itseään kollegoihin. Siinä on sekin vaara, että alkaa tiedostamattaan kirjoittaa samanlaista ja samalla tavalla kuin muut, halusta tulla hyväksytyksi. Itselläni auttaa ihan konkreettisesti se, että luen joko täysin erilaisia tekstejä kuin itse kirjoitan, tai sellaisten kirjailijoiden teoksia, joita ihailen mielettömästi. Luin juuri Ray Bradburyn Something Wicked This Way Comes ja voi pojat, kuinka kirkastui ajatus! Mr. B. kirjoittaa täysin eri tyylillä kuin minä, mutta tekstin yksinkertainen hienous, kirkkaus ja intensiteetti on juuri sitä, mitä itsekin haluaisin tehdä. "TUOHON minun pitää pyrkiä!" Pitää asettaa tavoitteet tarpeeksi korkealle, niin ei ehdi masentua siitä, ettei ole ihan vielä siellä. :)

    VastaaPoista
  3. Siis kirjoittI... :( Sepä se syy oli, että tuo kirja oli lukulistalla juuri tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se itsensä vertaaminen muihin on monilla meillä verissä. Siitä pitää tietoisesti opetella pois. Luovuus ei menesty, jos kaikenmaailman julkaisemiseen liittyvät ulkoiset asiat pyörivät mielessä -- niihin asioihin kun ei aina voi vaikuttaa. Tuntuu siltä, että tietyissä asioissa kannattaa pitää silmälappuja ja uskoa naiivistikin omaan itseensä.

      Säilyttää se lapsenomainen into tekemiseen.

      Poista
  4. Kirjoitatpa kauniisti! Siis asiaa, kauniisti :) Vertailu on viholliseni, mutta silti se vierailee välillä päässäni. Päästän sen jopa sisään mutisematta vastaan. Onneksi se lähtee pois useimmiten melko nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ehkä etenkin alkuvaiheessa nämä vertailupohdinnat täytyy käydä kunnolla läpi, jotta jossain vaiheessa voi todeta, että "nähty ja koettu on, eipä koitunut pienimmäistäkään hyötyä".

      Mielestäni on myös hyvä tunnistaa milloin vertailee omaa tekstiään toisen tekstiin oppimis- ja kehittymismielessä ja milloin menestystään jonkun toisen menestykseen masentumismielessä. Eipä ihan kaikelta vertailulta voine välttyä, vaikka yrittäisikin.

      Ihan oman pohdintansa ansaitsisi muuten tuo "menestys" -- millä senkin sitten mittaat?

      Poista