Raapaleiden lumoissa

Ääni

Minut havahduttaa ääni. Ensin se tunkeutuu tajuntani rajamaille itsepintaisena surinana. Sitten voimistuu. Lähestyy. Avaan silmäni hitaasti. Pimeys ympärilläni on läpitunkematon. Suljen silmäni jälleen ja keskityn kuuntelemaan ääntä. Korkeaa murinaa, kimeitä vingahduksia ja välillä rasahtava, raastava korahdus. Ääni nousee ja laskee. Kaiken etäisyydenkin päästä se täyttää aistini sinnikkäästi. Tunne minussa voimistuu ja kasvattaa massaansa. Nyt näen, näen punaista. Väri maalautuu silmäluomiini läpikuultavana. Rinnassani tuntuu potkaisu, sitten toinen. Olen unohtanut tämän, unohtanut sykkeen. Sormenpäitä kihelmöi. Lämpö leviää jäseniini. Veri suonissani nousee. Kun melu yläpuolellani yltyy, nostan käteni ja kouraisen. Viileä multa rapisee sormieni välistä. Alan kauhoa kaksin käsin. Siimaleikkuri on vaiennettava.

***

Elämäni toinen raapale (tasan sata sanaa) näki päivänvalon torstaiaamuna. Luovuuden muusat lauloivat varsin sopivasti, sillä illalla joukko muita osuuskummajaisia ja minä luimme Maailmankauppa Tasajaossa raapaleita, keskustelimme niistä ja niiden kirjoittamisesta. Olin ensin osallistumassa ensimmäisellä raapaleellani, Hampaalla, sekä lukemalla toisten osuuskummajaisten raapaleita, mutta nyt lainakamaan ei ollutkaan tarvetta. Kahdella pärjäsi hyvin.

Raapale on kokonaisuutena kiehtova. Pieneen, rajattuun tilaan täytyy mahtua kaikki olennainen. Romaanikirjoittajalle tämä on suorastaan nautinnollinen kirjoitusharjoitus ja -haaste: kerrankin koko rakenteen ja juonen ja henkilöt hahmottaa yhdellä silmäyksellä!

Nyt kahden raapaleen kirjoittamisen jälkeen uskallan uumoilla, että lisääkin saattaa tulla. Jos raapaleelle antaa ajatuksissaan mahdollisuuden, arki kyllä hoitaa sen, että kirjoitusaiheita alkaa pulpahdella mieleen. Omat raapaleeni jätän syntymään, jos ne ovat syntyäkseen: on niin paljon muita tarinoita, jotka minun on kerrottava, koska olen niin luvannut. Raapaleista puuttukoon täytyä ja pitää.

Miten Ääni sitten syntyi?

Matkalla töihin katselin bussin ikkunasta sumuista hautausmaata. Seurakunnan työntekijä siellä jo ajoi ahkerasti nurmikkoa hautakivien välissä. Päähäni pälkähti: onneksi ei sentään siimaleikkurilla vetele -- siihenhän heräisivät jo kuolleetkin! Ja tadaa, kun pääsin työpaikalle, alkoi kiivas kirjoittaminen. Vartin päästä raapale oli valmis.

Oli hauska huomata kirjoittamisessa se ero, että kun ensimmäisessä raapaleessa jouduin karsimaan materiaalia, tässä toisessa sitä piti luoda idean ympärille lisää. Satasanaista tarinaakin voi siis joutua lihottamaan!

Raapaleista kiinnostuneille tiedoksi, että Osuuskumma tarjoaa Kummalinnun munia -nimisen raapalepalvelun, jonka tilaaja saa joka viikko luettavakseen kaksi raapaletta. Tämän lisäksi raapaleista tehdään painettu julkaisu tilauskauden päätyttyä. Se lähetetään kaikille palvelun tilaajille. Aika edullinen diili! Ja mitä mainioin lahjaidea, jos itse ei niin välitä.