Kevät kirjailijan työpöydällä

Kirjapino erään novellin taustatutkimusta varten.  (c) J.S. Meresmaa

Kirjailijan työ on kirjoittamisen lisäksi ennen kaikkea ajattelemista. Tästä johtuen on joskus vaikea erottaa, mitä kaikkea oikeastaan työstää. Alitajunnan rattaat pyörivät omaa tahtiaan, tietoa ja oivalluksia poimii sieltä täältä arjenkin lomassa, ja silti sormet saattavat naputella aivan toisenlaista tarinaa tiedostoon. Juuri tällä hetkellä käyn läpi Mifongin mahdin esittely- ja markkinointitekstejä, olen saanut ensimmäisiä kommentteja Ritarin ansion esilukijoilta, ja kerään kaikessa rauhassa yhä kasvavaa tietopankkia erästä uutta romaanikäsikirjoitusta varten.

Aktiivisimmin työn alla on kuitenkin novelli, jonka ensimmäisen version kalmanraja häämöttää kuun lopussa. Kirjailijan työ on ajattelemisen lisäksi tutkimista, ja se on tullut erityisen hyvin selväksi tämän tekstin kohdalla. Uteliaisuus on kirjailijalla hyve. Se voi johdattaa mitä kiehtovimpien tarinoiden äärelle; paikkoihin joihin ei olisi kuvitellut koskaan päätyvänsä. Yllätykset virkistävät.

Viime viikolla henkilöhahmot saivat viimeinkin nimet, ja pääsin sisälle heidän nahkoihinsa. Aunen ja Olavin. Heidän kipuihinsa ja toiveisiinsa. Ja minulle kävi perinteiset: olen sinfonioiden säveltäjä, kaoottinen kirjoittaja. Suunnitelmallisuus ei ole luonteenpiirre, jolle olisin uskollinen. Niinpä hyvän matkaa novellia kirjoitettuani tajusin, että kuljin viereistä polkua. Se todellinen tarina oli siinä vieressä -- heijastumana, varjona. Oli palattava alkuun ja valittava oikea reitti.

Silloin Aunen kertojanääni heräsi. Se kirkastui mielessäni. Kuulas, vapauttava tunne. Ilmaa siipien alla.

Kirjoittajan kevät.