Uutta romaania on syntymässä, hitaasti mutta varmasti. Ihan jotain muuta tällä kertaa kuin eeppistä fantasiaa! Tarina on kyllä sen verran lapsenkengissään, että kauheasti ei uskalla hehkuttaa. Näin alkuvaiheessa on vielä itsekin epävarma lopullisesta muodosta, ja kokemus on jo opettanut että kirjankustannusmaailmassa mikään ei ole varmaa.
Tässä kuitenkin pieni musikaalinen vihje, missä tunnelmissa näppistä naputtelen: Emilia Torrini, Birds.
Järvi yhä jäinen, mutta mustarastas lauloi iloisena kuin kesäaamu. (c) J.S. Meresmaa |
Minun kirjailijaelämäni ei ole silkkaa oman fiktion kirjoittamista, sen olen huomannut. Talven ja kevään aikana olen toimittanut Osuuskumman seuraavaa novellikokoelmaa, joka ilmestyy aivan pianpian, joten hektiset viime hetkiset ovat meneillään, painon kanssa vaihdetaan sähköposteja ja taiton kanssa säädetään kursiiveja ja tavutuksia kohdilleen ja kansikuvan koevedoksia tarkistetaan. Jännittävää! Olo on kuin kätilöllä, kenties.
Kustantamomaailman katse muutenkin on syksyssä: kirjamessuja suunnitellaan täyttä häkää.
Lisäksi jaloissani pyörii editoitavana Mifonki-sarjasta tutusta Linn Rondestanista kertova novelli, joka julkaistaan ensi syksyn merirosvoteemaisessa antologiassa. Seuraavaan Mifonki-romaaniin, eli Mifongin kätkemään, on laadittu esittelytekstejä ja mietitty kansikuvaa. Todennäköisesti vielä tässä kuussa pääsen itse käsikirjoitusta editoimaan.
Uusi apurahahakemuskin on työn alla.
Tekemistä siis riittää jos jonkinlaista!
Hengähdystauoilla onkin varsin ihanaa törmätä sellaisiin kirja-arvioihin, kuten Cilla in Wonderlandin blogissa.
Sekin ilahdutti, että Lukulampussa oli kevään spefikirjoissa nostettu Kuninkaan tahto esiin.
***
Lukekaa, kirjoittakaa ja nauttikaa auringosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti