Joskus käsikirjoitukseen ilmestyy takku. Takku on eri asia kuin blokki tai umpikuja tai silkka saamattomuus, mutta joskus se ilmenee niiden kylkiäisenä hyvin ovelasti ja saattaa olla osa isompaa ongelmavyyhtiä.
Minä tunnistan takun seuraavista merkeistä:
- Tarina etenee, vaikka saattaakin vähän nykiä (ei siis ole blokki tai umpikuja).
- Kirjailijan otsaan ilmestyy tavanomaista syvempi ryppy ja rinnassa alkaa kaiherrus, joka kertoo epäsynkasta. Jokin on pielessä.
- Ne raiteet, jotka juonen kuljetukselle on latonut, alkavat hämärtyä. Enää ei ole varma, kulkeeko juna oikeilla raiteilla. (Joskus juna lähtee väärille raiteille, jotka lopulta paljastuvatkin oikeiksi raiteiksi. Tämän erotan tunteen perusteella. Oikeilleväärille raiteille lipsahdettaessa veturi huutaa riemukasta tuut-tuut -torvea ja kirjailijalta lirahtaa pieni ilopissa, mutta väärilleväärille raiteille mentäessä jokin painaa koko ajan henkistä jarrua.)
Takku selvitetään seuraavalla tavalla:
1. Paikallistetaan takku. Takku on yleensä jokin melko pieni, unohdettu yksityiskohta tai rautalanka tai sävy. Se löytyy parhaimmin niin, että muistelee missä kohdin käsikirjoitusta raiteet alkoivat kadota sumuun. Missä kohdin alkoi kaiherrus. Minkä juonen, kenen henkilöhahmon kehityksen raiteet ovat ne, joita ei enää kunnolla näe? Joskus täytyy ottaa koko nippu käsiin ja käydä käsikirjoitus ajatuksella läpi. Alusta loppuun, juuresta latvaan.
2. Avataan takku. Kun takku on paikallistettu, se pitää setviä. Tavallisesti selviää lisäyksin ja poistoin tai sävyä ja tunnelmaa muuttamalla. Eli toisin sanoen: uudelleen kirjoittamalla. Tässä vaiheessa yleensä on selvää, miten takku avataan, sillä muuten olisi epävarmaa, onko edes löytänyt oikeaa takkua.
3. Kammataan vielä kerran läpi. Takun selvittämisen jälkeen helpotus on kokonaisvaltainen. Se tuntuu sekä ruumiissa että mielessä että käsikirjoituksessa. Sumu on väistynyt ja raiteet näkyvät taas. Hyvin usein käy niin, että takun selvityksessä moni muukin asia kässärissä on selkiytynyt kirjoittajalle -- uudet oivalluksetkaan eivät ole tavattomia.
***
Minulla on ollut takkuja jokaisessa pitkässä käsikirjoituksessa. Vähän niin kuin pitkässä tukassa, niitä lienee vaikea välttää. Ja aivan kuten hiusten kohdalla, kampa on saksia parempi ratkaisu.
Kumpiakin olen kokeillut.
Minulla takku on usein jokin pieni, ehkä vain lauseen mittainen luonnehdinta, jonka takia henkilö tai tapahtuma hahmottuu tavalla, johon jatko ei sovikaan. Ja niissä onkin sitten kampaamista, sillä pieninä ne osaavat piiloutua. Ne löytää vain lukemalla koko tekstin yhtäjaksoisesti läpi, jolloin epäjohdonmukaisuus (toivottavasti) paljastuu. Isommat takut, joista teksti lähtee väärään suuntaan, on helpompi löytää. Nehän joskus oikein huutavat olemassaoloaan.
VastaaPoistaKuulostaa tutulta. :) Takkuja on monenkokoisia ja osa selviää helpommin, osa hankalammin.
PoistaTässä pieni kommentti vähän molemmille; olkaa kiitollisia, että ette ole kirjoittaneet huumoria. Nimittäin, jos siinä genressä pilkku - tai joku muu vastaava takku - on väärässä paikassa, koko juttu on pilalla. Entinen pahkisavustaja ymmärtää täten, miksi useimmat humoristit olivat hommansa ulkopuolella umpivakavia...
VastaaPoista