Kirjailijan luokkaretki ja muuta ohjelmaa Villa Kiven Taiteiden yössä

Tänään Helsingissä Villa Kiven Taiteiden yössä!

Hienoa ohjelmaa tiedossa, tulkaahan katsomaan.

”Hullusta vuodesta” 1968 on kulunut 50 vuotta. Radikalismin ja opiskelijavallankumousten vuosi vaikutti koko yhteiskuntaan, mutta miten se muutti kirjallisuutta? Katosiko työväenkirjailija? Muuttuiko naiskirjailijoiden asema ja arvostus? Kelpaako viihde ja populaarikirjallisuus edelleenkään korkeakulttuurin sekaan? Onko kirjallisuudessa enää kapinaa? 

Tilaisuutta seuraamaan voi tulla missä vaiheessa vain, vapaa pääsy!

Ohjelma:

Klo 17.30 Miten naiskirjailijan asema on muuttunut?
Suomalaisen kirjallisuuden kentällä on nykyään lukemattomia arvostettuja naiskirjailijoita, mutta miten oli 1960-luvulla? Kohtaako naiskirjailija edelleen ennakkoluuloja? Keskustelemassa Kaari Utrio, Essi Tammimaa ja Anita Konkka.

Klo 18.30 Kirjallisuuden kapina
Millaista kapinallinen kirjallisuus oli 1960-luvulla? Onko meidän aikanamme kapinallista kaunokirjallisuutta? Keskustelemassa Jani Saxell, Marja-Leena Mikkola ja Aulikki Oksanen.

Klo 19.30 ENCANTO: TAIDEVAELLUS TAITEIDEN YÖSSÄ – Uusneodadatuksia ja musiikkia Villa Kivessä
– Laura Kajander, alttoviulu ja dadattelu

Klo 20.00 Kirjailijan luokkaretki
Onko työläiskirjailijoita enää, miten kirjailijakunnan akateemisuus vaikuttaa kaunokirjallisuuteen? Keskustelemassa Anna Kontula, Saara Turunen ja J.S. Meresmaa.

Klo 21.00 Voiko populaarikirjallisuus saada arvostusta?
Arvostetaanko viihdekirjallisuutta nykyään eri tavoin kuin ennen? Saako bestseller-romaani vieläkään arvostusta? Keskustelemassa Laura Paloheimo, Virpi Hämeen-Anttila ja Juri Nummelin.

Tuplaviikonloppu ja naurun arvoitus

Kun luulin, että oli sunnuntai, olikin vasta perjantai. Oikea viikonloppu on siis mennyt hieman hämmentyneessä olotilassa: ai se jatkuu vieläkin? Hupia ja hommia on riittänyt sopivassa määrin -- nukkumisesta puhumattakaan. Viime yönä tuli koisittua yksitoista tuntia putkeen.

Torstaina Helsingissä oli Taiteiden yö, ja Karistolla kemut uusissa toimitiloissa Kaisaniemenkadulla. Tarkoitus oli piipahtaa yön aikana myös muissa tapahtumissa, mutta seura oli niin mainiota, että ei sieltä loppuviimeksi päästy muualle kuin kadun toiselle puolelle Kaislaan. Magdalena Hain blogissa on erittäin kuvaava raportti illasta. (Jälkikäteen pahoitteluni, jos aiheutin jutuillani kenellekään traumoja. Olen räävitön, tiedän.)

Yöjunassa Tampereelle tuli pohdiskeltua muun muassa naurua ja siihen liittyvää valtaa. Mille saa nauraa ja kenen seurassa? Nauru on reaktio niin moneen asiaan: järkytykseen, huvittumiseen, hämmennykseen, iloon. Jostain syystä hyvin vastakkaisiin tunteisiin -- vai ovatko ne tunteet sittenkään kovin vastakkaisia? Nauru usein tulkitaan väärällä tavalla, jos se esiintyy epätavallisessa yhteydessä. Minulla esimerkiksi on kokemus hautajaisista, joissa nauratti ihan hirveästi. Toisaalta olen ollut myös hautajaisissa, joissa itkin niin paljon, että luulin ettei sille tule loppua lainkaan. Miksi niin erilaiset reaktiot? Vai ovatko tosiaan sittenkään? Jokin kuoleman läheisyydessä kutittaa nauruhermoja. Reaktio on primitiivinen, mutta esiintyykö eläinkunnassa naurua samoissa yhteyksissä kuin ihmisillä? Ihminen voi alkaa nauraa, kun näkee kaverinsa putoavan yllättäen kaivoon (vaikka järki sanoo, ettei siinä ole mitään hauskaa, siinähän voi käydä pahastikin). Mutta jos koira näkee lajitoverinsa juoksevan päin seinää, se ei löydä siitä mitään huvittavaa. Löytävätkö kädelliset?

Pään tuulettaminen teki hyvää. Nyt naputtelen takamus turtana novellia, jonka määräpäivä on viikon päästä. Kuten usein tässä vaiheessa kirjoitusprosessia, minulla ei ole hajuakaan siitä, onko tarina kiinnostava vai ei. Silti jatkan, sillä haluan tietää miten kaikki päättyy ja mitä tapahtuu matkalla. Toimittajat saavat sitten päättää, onko tekeleessä päätä tai häntää.