 |
| Kahvikuppi rajautui kuvassa koneen oikealle puolelle. (c) J.S. Meresmaa |
Viime viikkoina olen yrittänyt kirjoittaa reippaasti käsikirjoitusta. Siltä se tuntuu, silkalta yrittämiseltä. Tuskaiselta pakertamiselta. Liuskamäärä kuitenkin kasvaa hitaasti ja tarina tarttuu paperille. (Hauska muuten, kuinka tiukasti mielikuvat kirjoittamisen vanhasta olemuksesta istuvat: edelleen tartutaan kynään, puhutaan paperista näytön sijaan.) Edistyminen ei kuitenkaan tunnu edistymiseltä. Vaikka todisteet siitä ovat havaittavissa tiedostosta, pää ei seuraa mukana. Tunteet väittävät toisin.
Olen tehnyt uuden huomion työskentelytavassani: tekstieni täytyy saada paljon ilmaa, lepoa ja ulkoisia virikkeitä. Ainakin pitkien käsikirjoitusten. (Novellini ovat olleet paljon yksioikoisempia ja keskittyneempiä, joten ne on saanut työstettyä lyhyemmässä ajassa.) Vai pitäisikö sanoa: minun täytyy saada pitkien käsikirjoitusten välissä ilmaa, lepoa ja ulkoisia virikkeitä. Muuten ollaan tässä tilanteessa.
Kirjailijan työssä on paljon opeteltavaa. Pään sisään keskittyvä luova työ on tällaiselle fyysisen, melko yksinkertaisen työn palkitsevuuteen tottuneelle työntekijälle iso loikka. Lisäksi olen kärsimätön. Vihaan ensimmäisen version kirjoittamista, koska sinne tulee väistämättä virkkeitä, kappaleita ja lukuja, jotka eivät toimi, ovat löperöitä ja silkkaa huttua. Unohdan, miten monta kertaa muokkaan käsikirjoituksen raakaversiota ennen kuin siitä jalostuu jotain hyvää. Unohdan olla armollinen.
Ei minua pelota työn määrä, vaan laatu. Olen tällä hetkellä niin lähellä käsikirjoitusta, etten kykene arvioimaan mitenkään sen laatua. En tiedä, näytänkö vai selitänkö. En tiedä, toimivatko hahmot loogisesti. En tiedä, eteneekö juoni juohevasti vai laahaako se. Olen keskellä metsää, jossa kaikki puut näyttävät samanlaisilta, taivasta ei näy, ja silti pitäisi osata kulkea oikeaan suuntaan.
Jotenkin minusta tuntuu, että loppumatkan etenen ryömien, suustani sammalta sylkien ja perkelettä puuskuttaen. Saatan vain toivoa, että kun pääsen metsän reunalle, esilukijat antavat kartan käteeni.
