Mikä paikka, mikä aika?

(Tämä teksti sisältää kirjan maailmaan liittyviä paljastuksia.)

Olen saanut kaksi aivan samanlaista lukijapalautetta siitä, että Mifongin perintöön oli vaikea päästä kiinni, koska paikka, jossa asiat tapahtuvat ja aika, jota eletään, ovat niin epämääräisiä. Lukija ei ole kyennyt kiinnittymään tekstiin.

Tämä oli minusta hyvin mielenkiintoista (ei suinkaan huolestuttavaa), sillä lukijat ovat kumpikin henkilöitä, jotka eivät ole lukeneet aiemmin fantasiaa -- muuta kirjallisuutta kylläkin. He ovat myös suurta ikäluokkaa, jolle fantasiagenre lienee melkoisen etäinen asia ylipäätään. En siis usko, että vika on kirjassa vaan lajityypin outoudessa.

Mifongin perinnössä maailma on nimeltään Maailma. Ensiaukeaman kartta toimii lukijalle edes jonkinlaisena ankkurina. Olen tietoisesti välttänyt käyttämästä tarinan yhteydessä ajanlaskua. Määreet ovat epätarkkoja (vuosi, päivä, tunti) eikä missään vaiheessa avata sitä, ovatko nämä samanmittaisia kuin meidän todellisuudessamme. Vuodenajat toimivat näkyvimpänä mittarina siinä, minkälaisissa aikajaksoissa tarina ja juoni kulkevat.

Entä kulttuurit ja niiden kehitys sitten? Lukija vaivaa päätänsä turhaan, jos hän alkaa kovasti selaamaan historian kirjoja selvittääkseen, milloin ruutiaseet yleistyivät, oliko noin tarkkoja kelloja ollut siihen aikaan tai minkälainen vimpain on milloinkin keksitty. Mifonkisarja sijoittuu maailmaan, joka ei seuraa meidän maailmamme kehityskaarta millään tavoin orjallisesti. On myös hyvä huomata, että edes meidän tuntemassamme historiassa monet keksinnöt eivät esiinny samaan aikaan kaikkialla. Yhä vieläkin jossain metsästetään myrkkynuolilla lannevaatteessa, vaikka toisaalla käytetään teknisiä pukuja ja tuliaseita. Olen halunnut tuoda tämänkaltaista erilaisuutta myös Mifonkisarjaan. Keskimantereelta voi välittyä hyvinkin keskiaikainen tunnelma, mutta Itämantereella ruksuttavat painokoneet ja kahvilat kuuluvat katukuvaan.

Sepitteen on kuitenkin oltava uskottavaa, jotta lukija pystyy samaistumaan tarinaan. Kirjailija on epäonnistunut, jos kirjaan eksyy elementtejä, jotka repäisevät irti tarinasta. Teksti on käyty tiheällä kammalla läpi ja toivon, että pahoilta mokilta on vältytty, mutta tarkkaavaiset lukijat ovat poimineet tarinasta sellaisia keksintöjä kuin "santapaperi" ja "tulitikku" ja kyseenalaistaneet niiden olemassaolon. Uskokaa pois, olen punninnut näitä keksintöjä pitkään ja hartaasti ja miettinyt, kuuluvatko ne kyseisiin kulttuureihin. Vasta kun olen löytänyt perustelut niiden käyttämiselle sanatarkasti (kummassakin kyse on erittäin kuvaavasta sanasta, kuten suomen kielestä löytyy paljon), olen hyväksynyt niiden jäämisen tekstiin. Santapaperia on osattu tehdä meidänkin maailmassamme melko kauan, joten on perusteltua, että kirjan kulttuurissa se on olemassa. Tulitikun ei puolestaan ole mikään pakko syttyä samojen aineiden vaikutuksesta kuin olemme tottuneet.

Fantasiagenre on satujen jälkeläinen, siitä ei pääse mihinkään. Sadut tunnetusti alkavat "olipa kerran, kauan kauan sitten, linna eräässä valtakunnassa" -tyylillä, joka heti vinkkaa lukijalle, että nyt ei paikalla eikä ajallakaan ole niin väliä. Tarinalla (tai opetuksella) on.

Siitä kävin miettimään: entä jos kirjan alussa olisi lyhyt fiktiiviseen muotoon puettu lukuohje? "Tarina tapahtuu maailmassa, joka sijaitsee samankaltaisella planeetalla kuin tuntemamme Maa. Kulttuuri, johon päähenkilömme X kuuluu, elää tarinan alkaessa vuotta 666."

Turhan scifihenkistä vai helpottava kaide, johon fantasiaan tottumaton lukija voi tukeutua?