Pieni fiktionkirjoittajan joulukalenteri, luukku 18

Alkusanat:

Tämän joulukalenterin saa ottaa juuri niin kevyesti tai vakavissaan kuin tahtoo. Tehtäviä ja harjoituksia sopii vapaasti soveltaa ja hyödyntää niin inspiraationa, haasteena kuin lämmittelyharjoituksena. Niiden pohjalta voi kehittää tarinan tai maustaa sillä jotakin toista. Tai vaikka kokeilla editointivaiheessa: tyyli on vapaa!

Harjoitukset ovat oman kirjoittamisen ohessa itse keksimiäni ja painottuvat vahvasti spefistisiin lähtökohtiin, olenhan fantasiakirjailija. Koostan kalenterin tehtävät lopuksi vielä yhdeksi kokonaisuudeksi, josta ne on helppo myöhemmin poimia omaan käyttöön.


***

Luukku 18.

Vaihda maisemaa

Takkuaako alkuun pääseminen? Puuduttaako istua samassa paikassa? Kaipaavatko aistisi jotain virikettä?

Vaihda maisemaa!

Kirjoittamiselle voi tehdä ihmeitä jo pienikin muutos totuttuun rutiiniin. Onneksi on, mistä valita:

- monissa kirjastoissa on hiljaisia tiloja, jotka on tarkoitettu työskentelyyn (kaikkiin ei edes tarvita varausta)
- kahviloista löytyy ainakin yllättäviä virikkeitä ja monille puheensorina toimii miellyttävänä äänimaisemana
- sovi kaverin kanssa kirjoittajatreffit hänen luokseen
- lähde junamatkalle, "kahville Ouluun", ja kirjoita koko junamatka
- ota kirjoitusloma, jossa menet muutamaksi päiväksi Jonnekin Toisaalle

Ja ellei etenkään näin joulun alla moiset rahaa ja aikaa vaativat irtiotot onnistu, kotonaankin voi tehdä paljon: siirry hetkeksi sohvalle, nojatuoliin, lattialle, kyhää luovuusnurkkaus kuin turvalliseksi pesäksi, kirjoita seisten keittiötason ääressä tai hakeudu sellaisen ikkunan äärelle, jossa et yleensä ole. Joskus jopa pelkkä pöydän toiselle puolelle siirtyminen on auttanut minua eteenpäin.

***

Aiemmin julkaistu:

Luukku 1. Ideaverryttely
Luukku 2. Törmäyttäminen ja genre
Luukku 3. Ankkuri
Luukku 4. Sanavaraston tuuletus
Luukku 5. Sää tunnelman luojana
Luukku 6. Aistit esiin
Luukku 7. Valot pois!
Luukku 8. Tukeudu kuvaan
Luukku 9. Eläimellistä menoa
Luukku 10. Adverbien ohijuoksutus
Luukku 11. Värikimara
Luukku 12. Kropan virkistystauko
Luukku 13. Sanakirjaselaus
Luukku 14. Dialogin personointi
Luukku 15. Musiikista virtaa
Luukku 16. Polvenkorkuisesta pilvenpituisiin
Luukku 17. Kiehtovat kämpät

Mikä paikka, mikä aika?

(Tämä teksti sisältää kirjan maailmaan liittyviä paljastuksia.)

Olen saanut kaksi aivan samanlaista lukijapalautetta siitä, että Mifongin perintöön oli vaikea päästä kiinni, koska paikka, jossa asiat tapahtuvat ja aika, jota eletään, ovat niin epämääräisiä. Lukija ei ole kyennyt kiinnittymään tekstiin.

Tämä oli minusta hyvin mielenkiintoista (ei suinkaan huolestuttavaa), sillä lukijat ovat kumpikin henkilöitä, jotka eivät ole lukeneet aiemmin fantasiaa -- muuta kirjallisuutta kylläkin. He ovat myös suurta ikäluokkaa, jolle fantasiagenre lienee melkoisen etäinen asia ylipäätään. En siis usko, että vika on kirjassa vaan lajityypin outoudessa.

Mifongin perinnössä maailma on nimeltään Maailma. Ensiaukeaman kartta toimii lukijalle edes jonkinlaisena ankkurina. Olen tietoisesti välttänyt käyttämästä tarinan yhteydessä ajanlaskua. Määreet ovat epätarkkoja (vuosi, päivä, tunti) eikä missään vaiheessa avata sitä, ovatko nämä samanmittaisia kuin meidän todellisuudessamme. Vuodenajat toimivat näkyvimpänä mittarina siinä, minkälaisissa aikajaksoissa tarina ja juoni kulkevat.

Entä kulttuurit ja niiden kehitys sitten? Lukija vaivaa päätänsä turhaan, jos hän alkaa kovasti selaamaan historian kirjoja selvittääkseen, milloin ruutiaseet yleistyivät, oliko noin tarkkoja kelloja ollut siihen aikaan tai minkälainen vimpain on milloinkin keksitty. Mifonkisarja sijoittuu maailmaan, joka ei seuraa meidän maailmamme kehityskaarta millään tavoin orjallisesti. On myös hyvä huomata, että edes meidän tuntemassamme historiassa monet keksinnöt eivät esiinny samaan aikaan kaikkialla. Yhä vieläkin jossain metsästetään myrkkynuolilla lannevaatteessa, vaikka toisaalla käytetään teknisiä pukuja ja tuliaseita. Olen halunnut tuoda tämänkaltaista erilaisuutta myös Mifonkisarjaan. Keskimantereelta voi välittyä hyvinkin keskiaikainen tunnelma, mutta Itämantereella ruksuttavat painokoneet ja kahvilat kuuluvat katukuvaan.

Sepitteen on kuitenkin oltava uskottavaa, jotta lukija pystyy samaistumaan tarinaan. Kirjailija on epäonnistunut, jos kirjaan eksyy elementtejä, jotka repäisevät irti tarinasta. Teksti on käyty tiheällä kammalla läpi ja toivon, että pahoilta mokilta on vältytty, mutta tarkkaavaiset lukijat ovat poimineet tarinasta sellaisia keksintöjä kuin "santapaperi" ja "tulitikku" ja kyseenalaistaneet niiden olemassaolon. Uskokaa pois, olen punninnut näitä keksintöjä pitkään ja hartaasti ja miettinyt, kuuluvatko ne kyseisiin kulttuureihin. Vasta kun olen löytänyt perustelut niiden käyttämiselle sanatarkasti (kummassakin kyse on erittäin kuvaavasta sanasta, kuten suomen kielestä löytyy paljon), olen hyväksynyt niiden jäämisen tekstiin. Santapaperia on osattu tehdä meidänkin maailmassamme melko kauan, joten on perusteltua, että kirjan kulttuurissa se on olemassa. Tulitikun ei puolestaan ole mikään pakko syttyä samojen aineiden vaikutuksesta kuin olemme tottuneet.

Fantasiagenre on satujen jälkeläinen, siitä ei pääse mihinkään. Sadut tunnetusti alkavat "olipa kerran, kauan kauan sitten, linna eräässä valtakunnassa" -tyylillä, joka heti vinkkaa lukijalle, että nyt ei paikalla eikä ajallakaan ole niin väliä. Tarinalla (tai opetuksella) on.

Siitä kävin miettimään: entä jos kirjan alussa olisi lyhyt fiktiiviseen muotoon puettu lukuohje? "Tarina tapahtuu maailmassa, joka sijaitsee samankaltaisella planeetalla kuin tuntemamme Maa. Kulttuuri, johon päähenkilömme X kuuluu, elää tarinan alkaessa vuotta 666."

Turhan scifihenkistä vai helpottava kaide, johon fantasiaan tottumaton lukija voi tukeutua?