Kansikuvaserkkuja

Tässä taannoin Mifongin ajan kansikuva sai palautteen, että se on harlekiinimainen. Hoksasin siinä yhteydessä, että fantasian ja scifin kansikuvaperinteessä on jotain samaa kuin vanhemman ajan Harlekiini-pokkareissa ja muissa romanttiseksi/eroottiseksi kioskiviihteeksi miellettävissä pehmeäkantisissa.

Vai mitä mieltä olette, kun vertaatte kansia There Came A Tyrant ja Blade Runner?

Luontevasti voi yhdistää fantasian ja erotiikan näin: Master of Desire.

Tilankäytössä, värisävyissä, fonttivalinnoissa ja kuvien tyylissä on löydettävissä yleisesti aika paljon samaa. Voisiko yhteys olla siinä, että joskus muinoin myös fantasia ja scifi miellettiin kioskikirjallisuudeksi? Ainakin genret johdattavat lukijansa kauas arjen maailmasta -- jo kansillaan.

(Haluan tähän väliin huomauttaa, että en ylenkatso viihdekirjallisuutta, jota kioskeissa myydään. Ne ovat ihan oma lajinsa ja kutsun niitä kioskikirjallisuudeksi siksi, että niitä edelleen myydään pääasiassa kioskeissa ja marketeissa.)

Jos ajatellaan vain näissä kansissa esiintyviä ihmishahmoja, muutamat seikat kielivät usein kirjan sisällön luonteesta.

Päähenkilöt (usein mies ja nainen) kannessa:

- katsovat toisiaan = romantiikka
- katsovat toisiaan erittäin vähäpukeisina = erotiikka
- eivät katso toisiaan = scifi ja fantasia

Nykypäivän fantasia- ja scifikirjoissa kansia löytyy jos minkälaisia, mutta kun sunnuntaina Akateemisessa silmäilin englanninkielistä pokkaritarjontaa, en voinut olla huomaamatta tietynlaista geneerisyyttä ja homogeenisyyttä. Paitsi tarjonnan laajuus, kansien samankaltaisuus uuvutti.

Camp-henkisyys kansissa voi tänä päivänä olla hyvinkin piristävää!


P.S. Mifongin aika on parhaillaan painossa. Milloin lie ulos putkahtaa, sitä odotan sekä innolla että jännityksellä. Silloin näen myös kansien lopullisen tekstuurin.

Ensimmäisen lukukerran taika

Havahduin tässä eräänä päivänä hieman surumielisenä tuijottelemasta kirjahyllyssä kököttävää kirjaa. Se oli kaksoisolentokirja, kovakantinen painos, toisen kierroksen kavaljeeri. Alkujaan olin lukenut kirjan pokkariversion, pehmeän ja taipuisan. Ahminut sen yötunneille asti, maalannut sormillani hajujäljen sivuihin. Niin katkeransuloinen romanssi! Muistan yhä sen kuristavan tunteen kurkussa, sydämen kiihtyneen tahdin ja vilkuilun kelloon, joka vääjäämättä eteni kohti aamua.

Ja nyt, vuosien päästä, luonani on vain halpa kopio. Koreampi toki, kovat kannet ja kaikki. Löytö antikvariaatista muutamalla eurolla. Pokkari on jatkanut elämäänsä toisaalla, en edes muista missä. Läsnä on tyhjyys ja menetetyn kaipuu. Kun yritin lukea kirjan uudestaan, taika oli poissa. Ihmettelin, oliko tämä sama kirja kuin silloin vuosia sitten. Tämänkö kanssa pyörin vuoteessani kun kaikki muut nukkuivat? Tämäkö sai minun sydämeni pakahduksen partaalle?

Vain muistoesine enää. Mustia kirjaimia säntillisillä riveillä, sivu toisensa jälkeen. Mutta se jokin näkymätön rivien välistä oli kadonnut. Ei koskaan sama.

***

Pohdin tätä mysteeriä edelleen.

Miten voi lumoutua kirjasta ensimmäisellä lukukerralla ja kun palaa takaisin, ei löydä siitä enää sitä, mikä teki tunteen?

Ymmärtäisin paremmin, jos olisi kyse jostain lapsena tai nuorena luetusta, sillä niin paljon vuosia ja kasvua ja makumieltymysten muutoksia mahtuisi sen hetken ja tämän väliin, mutta ei. Välissä vain muutama hassu aikuisvuosi, ei mannerlaattojen liikkeitä maankuoressani.

Minusta tuntuu kuin olisin menettänyt jotain tärkeää.

Onko teillä, hyvät lukijat, samankaltaisia kokemuksia ensimmäisen lukukerran taiasta?

***

P.S. Kyseinen kirja muuten on Anna Gavaldan Kimpassa.

P.P.S. On olemassa myös Toisen lukukerran taika, mutta se toimii päinvastoin.