15.4.2013

Näkymätön kirjailija ja lukijasuhteen kiemurat

Mifonkeja on kovasti luettu viime päivinä, ja se tietenkin lämmittää kirjailijan sydäntä.

Q+Black Lukunurkasta luki Mifongin ajan, vaikka ei siitä niin paljon pitänytkään kuin ensimmäisestä kirjasta (spoilerivaroitus!). Reta Todella vaiheessa- blogista  on lukenut Mifongin perinnön ja paitsi pohtinut monia mielenkiintoisia seikkoja, piirtänyt mahdottoman hienot potretit Dantesta ja Ardisista!

***
Asiasta otsikon mukaiseen.

Täytyy sanoa, että kirjailijan osa on joskus kurja. Kommentointia arvioihin ei katsota hyvällä. Kirjailijan ja lukijan suhde ei ole sillä tavalla vastavuoroinen, mutta voisiko se olla? Saisiko se olla? Säikäyttääkö kirjailija kommentoinnillaan lukijan, tai sillä, että lähestyy tätä arvion julkaisemisen jälkeen? Onko siinä jotain noloa, jos osoittaa huomanneensa arvion? Olisiko paras, jos kirjailija olisi mahdollisimman näkymätön?

En usko, että lukuohjeita haluaa antaa yksikään kirjailija, mutta kieltämättä ihmistä kirjailijan nahkan sisällä joskus kismittää, kun kirjaa tulkitaan tavalla, josta ei edes tunnista kirjoittamaansa. Vaan minkäs teet? Kirja on oma olentonsa, sitä saa kukin tulkita miten haluaa ja blaablaablaa. (Onhan näinkin, mutta eivät kaikki kirjat ole niin monitulkintaisia, etteikö niitä voisi lukea väärin. Kyllä, minusta kirjan voi lukea väärin. Siksi on erittäin tärkeää, että kirja saa monia arvioita ja näkemyksiä. Ettei olisi yhden "totuuden" varassa.)

On kiinnostavaa miettiä, mitä kirjan väärin lukemisesta sitten seuraa. Erilaisia tasoja löytyy: jos joku lukee Ulisiaksen Usiliaksena tai Ardisin Adriksena, onko sillä mitään merkitystä? Ei minusta. Entä jos genrelehden kriitikko ei löydä kirjasta merkittävää maagista elementtiä, joka vaikuttaa vahvasti tapahtumien kulkuun, ja arvostelee kirjaa siitä, että yhteensattumia on liikaa? Tämä on monitulkintaisempi asia. Voi nimittäin olla, että kirjailija on kirjoittanut rivivälit liian ahtaiksi ja epäonnistunut aikeessaan. Voi myös olla, että kriitikko on lukenut huolimattomasti. Tällainen arvio kuitenkin syö sen koko uskottavuuden kirjailijan silmissä. Valitettavasti lukijoihin se ei vaikuta samanlailla, sillä he eivät yleensä ole kirjaa vielä lukeneet. (Kriitikothan aina painottavat kirjoittavansa arvionsa palvelemaan yleisöä ja lukijoita, mutta kyllä se kirjailijakin siellä yleisössä kököttää. Eturivissä.)

Blogimaailma on tuonut ihan uudenlaiset mahdollisuudet vuorovaikutteisuuteen ja kirjallisuuskeskusteluun. Kun lehtikritiikit kuihtuvat kuihtumistaan, kirjablogien merkitys kasvaa. Entä kirjailijablogien? Halutaanko kirjailija mieluummin häivyttää mainosmaiseksi kotisivuksi netissä vai onko tilaa myös kotikutoisemmille ja rupatteleville blogeille (jollaiseksi koen tämän oman blogini)?

Ja vielä: himmentääkö hyvän kirjan taikaa se, jos yhtäkkiä tiedostaakin, että kirjan on kirjoittanut ihminen kaikkine heikkouksineen eikä jokin myyttinen kirjailija?

18 kommenttia:

  1. Ehkä kirjailijan pitäisi kommentoida päinvastoin enemmän niin arvostelijat eivät säikähdä kun ovat tottuneet? Meinasin saada slaagin kun sain arvosteluuni kirjailijan kommentin, piti heti lukea että mitähän oli mennyt kirjoittamaan. Mutta eihän tuo meinaa että kirjailijan pitäisi olla ihan hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kun olin kiinnostunut kirjoista vain lukijan näkökulmasta, ei minua oikeastaan kiinnostanut kirjailijan osuus kirjan syntyyn millään tavoin (niin kuin Morre tuossa alempana kirjoittaa, se voi kuulostaa tylyltä, mutta niin se vain on monen kohdalla. Saa ollakin, tietysti.)

      Jos olisin tuolloin pitänyt julkista lukupäiväkirjaa, olisin varmasti hätkähtänyt hirmuisesti, jos kirjailija itse olisi tullut kommentoimaan tekstiä, jonka olin kirjoittanut mutufiilispohjalta. "Mitä, ai sää oot olemassa ja sua kiinnostaa?" ;)

      Poista
    2. Juurikin tuo että "ai sä olet olemassa" on jotenkin tosi hämäävää. Kai tämä on osa kirjailijoiden mystifisointia. Jos sitä haluaa purkaa, voi ryhtyä keskusteluun. Loppujen lopuksi palaute on äärimmäisen tärkeää. Kyllähän meistä jokainen kirjoittaa lähtökohtaisesti itseään varten (?) mutta ei kai sitä kirjailijaksi meinaa jos haluaa olla ainoa lukijansa.

      Poista
    3. Samoja kokemuksia kuin Deellä! On melkein hiukan pelottavaa, kun kirjailija käy kommentoimassa arvostelua. Tulee heti sellainen olo, että olenko ollut epäreilu tai lukenut väärin. Toisaalta keskustelu on myös hedelmällistä ja mielenkiintoista, mutta minä pelkään aina loukkaavani.

      Toisaalta myös kirjailija voi lukea arvosteluni "väärin". Just vähän aikaa sitten kävi niin, että blogikirjoituksestani oli onnistuttu poimimaan se ainoa negatiiviselta kalskahtava lause ja vielä asiayhteydestä irrotettuna.

      Poista
    4. Minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Olin saada slaagin, kun kirjailija tuli kommentoimaan - jotenkin en ollut tajunnut, että hei, kirjailijahan voi oikeasti lukea arvosteluni! Että hän tosiaan oikeasti on olemassa!

      Minusta on ok jos kirjailija käy kommentoimassa jotain, kunhan ei sorru selittelemään. Siis jos lukija ei ole tykännyt kirjasta ja kirjailija tulee selittämään, että se oli näin ja näin siksi että se on näin eikä noin. Ja Ahmulla on hyvä huomio, noinkin joskus tapahtuu! Esim. Ahmun mainitsemassa tapauksessa tuntui siltä, että arvostelu oli luettu tahallaan väärin. (Mitä muuta asiayhteydestä irrotettu yksi lause on?)

      Poista
  2. Minuun on pari kirjailijaa ottanut yhteyttä arvosteluni jälkeen. Oikein hyvässä hengessä! :)
    Yhteydenotto on tapahtunut yksityisesti, joten et ole ihan yksin tämän kanssa.

    Minä pyrin välttämään kirjailijoiden blogeja. Satunnaisia poikkeuksia on :D Tämä siitä syystä, että en halua tutustua kirjailijaan. Kuulostaa tylyltä, mutta pelkään sen vaikuttavan lukemiseeni. Osaanko pitää kirjaa hyvänä, jos kirjailijalla onkin hyvin erilaiset mielipiteet vaikkapa ihmisoikeuskysymyksistä kuin minulla? Tietoisella tasolla en missään nimessä haluaisi asian vaikuttavan, mutta kun kaikki tuntemus ei ole tietoista...

    Tästä syystä en tiedä mitä ajattelisin, jos kirjailija aktiivisemmin osallistuisi keskusteluun omasta kirjastaan. Toisaalta se on hienoa ja olen aina otettu sellaisesta! Mutta toisaalta... Entä jos olenkin kirjailijan mielestä lukenut kirjan väärin tai huolimattomasti? Parantaisiko minun oikaisemiseni sitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että mikä tahansa henkilökohtainen kontakti, mikä kirjailijan ja lukijan välille syntyy, värittää väistämättä lukukokemusta suuntaan tai toiseen. Hyvässä ja huonossa.

      Esimerkiksi meidän kohdallamme: nyt kun tunnemme toisemme Osuuskumman toiminnasta, en voi olla miettimättä, että jos joskus luet Mifongin ajan, aiotko kirjoittaa siitä lainkaan blogiarviota ja jos kirjoitat, kuinka paljon arvioon vaikuttaa kustantamokumppanuutemme?

      En väitä, ettetkö pyrkisi muodostamaan lukemastasi mahdollisimman objektiivista näkemystä tai kirjoittamaan mahdollisimman rehellistä arviota, mutta silti: henkilökohtainen, kyseiseen kirjaan liittymätön side on syntynyt. Se vaikuttaa.

      "Entä jos olenkin kirjailijan mielestä lukenut kirjan väärin tai huolimattomasti? Parantaisiko minun oikaisemiseni sitä?"

      Tuo onkin erityisen mielenkiintoinen näkökulma. Saako väärinlukemisesta oikaista? Näistä tilanteista ei yleensä jää kenellekään hyvä mieli. Kirjailija ehkä saa kantansa kuuluviin (tähän mennessä lähinnä sapekkaina yleisöosastokirjoituksina lehtikritiikkien osalta), mutta se ei poista alkuperäistä kritiikkiä tai sen vaikutusta, ja voi vaikuttaa ulkopuolisesta nillittämiseltä. Kirjablogisti, joka pitää blogia lähinnä omaksi ilokseen, ei hänkään varmasti oikaisemisesta hyödy.

      Päästäänkin aiheeseen, joka ainakin amerikkalaisessa kirjakeskustelussa on ollut esillä: onko lukija kirjailijan asiakas? Pitäisikö kirjailijan omaksua myyjän roolia enemmän?

      (Miksi minulle tulee tästä ajatuksesta kylmänväreitä?)

      Poista
    2. Jos lukija tai arvostelun kirjoittaja on kirjailijan mielestä tulkinnut jotakin puutteellisesti (väärin?), on oikaisuunkin monia tapoja. Tökeröin on arvatenkin juuri selkeä huomauttaminen asiasta. Mutta itse voisin suosia tapaa esittää kysymyksiä. Heittää ilmoille ajatuksia, joiden ei ole tarkoitus paljastaa tai selitellä kirjoittajan tarkoitusperiä, mutta enemmänkin ohjailla lukijaa avartamaan näkökulmaansa omatoimisesti.

      Näissäkin asioissa taitaa olla niin laaja kirjo erilaisiin tilanteisiin sopivia versioita, että yleistäminen on vaikeaa. "Väärinluku" saa olla melkoisen räikeä tai faktoihin keskittynyt, että kirjailija viitsisi alkaa niitä oikomaan. Silloin oikaisu saattaa olla paikallaankin. Sitten taas lukijan henkilökohtaisista mielipiteistä muodostunut tulkinta esim. "No ei tämä tyyppi nyt voinut noin voimakkaasti reagoida johonkin noin pieneen, se on outoa." voi mieluiten saada osakseen tietäväisiä hymähdyksiä. Kenties vastaletkautuksen, joka osoittaa ettei kirjailija voi asialle mitään. Hahmon luonto kun on niin kovin kiivas. :D

      Eli melko paljon arvostelijan kypsyyskin vaikuttaa asiaan. Jos arvostelu on teilaus vailla selittelyjä, on suorastaan toivottavaa kirjailijalta haluta tietää tarkemmin syitä ja esittää haastavia jatkokysymyksiä. Jos arvostelu on hyvin perusteltua, oikaisuille tuskin näkee tarvetta. Ainakaan ennen peiliin katsomista.

      Olisi surullista jos vallalla olisi yleinen ajatus, jonka mukaan kirjailijalla ei ole minkäänlaista oikeutta reagoida siihen kritiikkiin mikä hänen teokseensa kohdistuu. Se olisi ahdasmielistä toisin päin. Kuin oikeudenkäynti ilman puheenvuoroa tai asianajajaa.

      Vaikka laiva lähteekin satamasta, ei sataman tarvitse sulkea sille porttejaan ja kieltäytyä auttamasta jos se joutuu merihätään.
      Toisaalta... hyvissä laivoissa on riittävästi pelastusveneitä. Niillä pääsee melomaan myrskyn keskeltä tyynemmille rannoille.


      Taisi tulla tällainen "Yhtä tyhjän kanssa" -postaus. :)


      "Päästäänkin aiheeseen, joka ainakin amerikkalaisessa kirjakeskustelussa on ollut esillä: onko lukija kirjailijan asiakas? Pitäisikö kirjailijan omaksua myyjän roolia enemmän?"

      Hulluja nuo amerikkalaiset.

      Poista
  3. Kiinnostavia pohdintoja. Omasta blogistani voinee päätellä, mitä mieltä olen kirjailijan piiloutumisesta norsunluutorniin :D

    Minulle blogit ovat iso osa suomenkielistä, sosiaalista elämää, koska ulkosuomalaiselle sosiaalinen kanssakäynti omalla äidinkielellä tapahtuu enimmäkseen juuri netissä. Siksi siis kommentoin ahkerasti muiden blogeihin. Syy voi olla siinäkin, etten miellä itseäni ensisijaisesti Kirjailijaksi, vaan se on yksi elementti minussa ja yksi osatekijä lukuisten muiden joukossa elämässäni.

    Jo bloggarii-identiteetissäni lienee nähtävissä, että miellän itseni ensisijaisesti kaksikielisen leikki-ikäisen äidiksi, sitten ulkomaalaisen miehen vaimoksi, sitten ulkosuomalaiseksi keski-ikää lähestyväksi kirjojen ystäväksi, ja ehkä sitten viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä kirjailijaksi.

    Ehdin pitää ulkosuomalaisblogia kaksi vuotta, ennen kuin julkaisin kirjan, joten olisi tuntunut hullulta muuttaa omaa bloggaustyyliä jotenkin radikaalisti pelkän kirjan myötä, vaikka muotoaan blogi onkin kieltämättä hakenut sen jälkeen, kun yhdistin kaksi aihepiiriltään erilaista blogia yhteen.

    Elämä on. Myös kirjailian elämä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestäni kirjailijuus ei voi olla ulkokuori, pelkkä tyhjä rooli, vaan kyllä siinäkin avainsanana on aitous. Siksi minusta on hienoa, että Vera(n)Italia -blogi on pysynyt tunnistettavana. :)

      Ehkä asia muuttuu jonkin verran, jos kirjailijasta tulee yhtäkkiä bestselleristi. Tarve yksityisyyteen voi kasvaa samassa suhteessa kun median kiinnostus kirjailijaa kohtaan kasvaa. Kiireitä ja paineita tulee lisää, ja julkisuuteen voi olla järkevämpää ihan itsesuojelusyistä antaa niukempi kuva. Yhteydenottoja ja muuta kirjoittamisen ulkopuolelle liittyviä asioita voi tulla niin paljon, että tarvitsee managerin.

      Harvan kohdalla ongelmana kuitenkaan on liiallinen julkisuus -- ainoastaan sen vähäisyys. :D

      Olisi muuten mielenkiintoista kuulla, mitä mieltä olet kirjailijan ja lukijan vuoropuhelusta blogimaailmassa!

      Poista
    2. Hih, olisi mielenkiintoista itsestänikin kuulla, mitä mieltä olen kirjailijan ja lukijan vuoropuhelusta :)

      Toisin sanoen en ole muodostanut siitä mitään erityistä mielipidettä. Joillekin kirjailijoille arvostelijoille kommentointi sopii, toisille taas ei, varmasti hyvin pitkälle luonnekysymys.

      Lukijana en ole itsekään varma siitä, haluaisinko kirjailijan kommentoivan jotenkin tekemääni arviota, jos siis kirja-arvioiden kirjoittaminen olisi minulla tapana. Jälleen: joidenkin kirjailijoiden kanssa ehkä kävisin mielelläni keskustelua heidän teoksistaan, toisten kanssa en.

      Kirjailijana ajattelen enimmäkseen, että teoksen on tarkoitus selittää itse itsensä. Toisaalta, jos joku tekee julkisessa arviossa ihan humpuukiväitöksiä kirjan sisällöstä tyyliin "etruskit asuivat Afrikassa eivätkä Italiassa", niin silloin kyllä tekisi mieli oikaista asia. Toisaalta jos kyse on puhtaasta mielipiteestä: henkilöhahmo X on onnistunut, mutta henkilöhahmo Y ei ole lainkaan uskottava, niin siihen on paha väittää vastaan, koska se menee minusta subjektiivisen lukukokemuksen piikkiin, ja useimmissa arvioissa nämä mielipiteet perustellaan. Joskus mielipide on muodostunut selvän väärinymmärryksen tai jopa tietämättömyyden vuoksi, mutta yhtä kaikki, kyse on mielipiteestä.

      Äh, en varmaan koe itseäni vielä niin Kirjailijaksi, että osaisin sanoa näistä asioista yhtään mitään. Minullekin Kirjailijat taitavat olla loppujen lopuksi Viisaita ja Kaukaisia hahmoja, ja kun olen itse sellaisesta kaukana, niin en osaa Kirjailijana aiheesta mitään sanoakaan :)

      Sen sijaan luen muiden mielipiteitä kirjailijuus-lukijuus -linjalla aina hyvin kiinnostuneena :)

      Poista
  4. Ymmärrän hyvin kirjailijan näkökulman asiaan, mutta vuorovaikutuksen (helppo) mahdollisuus nykypäivänä on ainakin omasta mielestäni etu, ei kirous. Joissain tapauksissa tietysti toivoisi, että helppouden kanssa muistettaisiin myös fiksuus sisällön suhteen, puskista kun voi huudella mitä vain.

    Parhaimmassa tapauksessa kysymyksiä, pohdintoja ja ajatuksia vaihtuisi puolin ja toisin, jos kirjailija osallistuu ("tavallisena ihmisenä kaikkine heikkouksineen", kuten hyvin sanoit) oman teoksensa keskusteluun. Totta on silti myös tuo Morren esittämä kysymys; kuinka lukijana kuuluu ottaa tieto vastaan, että onkin ehkä tulkinnut jotain väärin? Oivallukset ja ahaa-elämykset olisivat tietysti siinä tilanteessa ne positiivisimmat lopputulokset, mutta toisaalta netissä käytävät keskustelut tuppaavat liian usein karkaamaan ihan väärille urille.

    On varmasti niitäkin tekijöitä, jotka haluavat pysyä vain mainoksina ja kotisivuina, kauempana lukijoista. Mielenkiintoista nähdä, mihin kaikkeen sosiaalinen media tulevaisuudessa päätyy (kärjistyy?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäkin olen miettinyt, että on aktiivinen vuorovaikutus kirjailijan ja lukijan välillä vahingollinen itse kirjalle?

      Toisin kuin ehkä äkkiseltään voisi kuvitella, kirja ei ole kirjailijan jatke vaan se todella muodostuu jokaisen lukijan mielessä omanlaisekseen.

      Siksi tuntuu niin hankalalta tuo "väärinkäsitettyjen" ja "virheellisesti" luettujen tekstien oikominen. Ei se voi olla kirjailijan tehtävä, kai ne kaikki mielipiteet, vaikka kuinka kummalliset, on vain nieltävä.

      Sosiaalinen media tekee tästä kyllä aika mielenkiintoisen keitoksen, kun houkutus kommentoida on suuri ja kynnys siihen matala.

      Poista
  5. Minusta on ihan ok kommentoida omasta kirjasta tehtyjä arvioita, sillä tavallaanhan se on myös kiitosta siitä, että joku on vaivautunut lukemaan oman tuotoksen :) Mutta pyrin hillitsemään itseäni ja kommentoimaan mahdollisimman neutraalisti paljastamatta omia ajatuksiani kirjasta, sillä en tahdo ohjata lukijoita yhtään.

    Blogeissa on tosiaan se etu, että vuorovaikutus toimii. Minulle, kuten Veralle, blogit ovat ehdottoman tärkeä väline käyttää suomen kieltä. Ja olla yhteyksissä saman intohimon jakaviin ihmisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Minusta on ihan ok kommentoida omasta kirjasta tehtyjä arvioita, sillä tavallaanhan se on myös kiitosta siitä, että joku on vaivautunut lukemaan oman tuotoksen :) Mutta pyrin hillitsemään itseäni ja kommentoimaan mahdollisimman neutraalisti paljastamatta omia ajatuksiani kirjasta, sillä en tahdo ohjata lukijoita yhtään."

      Olen kyllä pitkälti samoilla linjoilla tästä. Keskustelunaihe sinällään on kutkuttava ja mietin itse pitkään, mitä vastaisin tähän. En ole kirjabloggari enkä kirjailijakaan toistaiseksi, joten ei ole varsinasta kokemusta aidan kummaltakaan puolen. Olen kuitenkin kirjoittanut, kommentoinut ja vastannut saamiini kommentteihin netissä jo kohta kymmenen vuotta, ja uskon, että loppujen lopuksi lainalaisuudet eivät niin kauheasti poikkea.

      En näe pahana vastata kommenttiin tai arvioon kiitoksella tai jopa parilla sanalla tai lauseella. Mitä taas tulee siihen, jos itselle tulee tunne, että arvioija on tulkinnut omaa tekstiä virheellisesti - sanoisin niin, että suurimmassa osassa tapauksista en lähtisi tässä tilanteessa arvion esittäjää mitenkään ojentamaan. "Väärä" tulkintakin tavallaan kun on kirjoittajalle arvokasta palautetta - itselle ei ehkä tullut mieleen, että oman tekstin voi nähdä näinkin, mutta se on silti mahdollista, ja ehkä hyödyllistä tietoa seuraavia kirjoituksia ajatellen. Ja lisäksi itse näen kirjoittajan jollain tavalla vain tekstinsä välittäjänä, en sen "omistajana" siinä mielessä, että kirjoittajalla on oikeus viime kädessä päättää, miten muiden pitäisi tekstiä tulkita.

      Mitä taas tulee Pian mainitsemaan keskusteluun ja ajatustenvaihtoon, näen sen itse hienona asiana, mutta hieman eri tilanteissa. Arviota tai kommenttia kun ei aina ole tarkoitettu keskustenluavaukseksi kirjoittajaa kohtaan, joten itse saattaisin kokea outona, jos kirjoittaja itse siitä sellaista lähtisi kääntämään (ja näissä tulkintajutuissa se menisi helposti vain juuri tuon ikävän oikomisen puolelle, kirjoittaja kun periaatteessa näissä keskusteluissa aina vetää pidemmän korren vain toteamalla, että hän tietää itse paremmin, mitä on kirjoittanut).

      Jos taas teksti jättää lukijan mieleen kysymyksiä, joita hän kirjoittajalle haluaisi esittää, kuten ainakin itselleni usein käy, se mielestäni luo aivan erilaisen (ja usein paremman, tasapuolisemman) pohjan keskustelulle. Ja minusta on mukavaa, että nykypäivänä näiden kysymysten kanssa kirjailijoita myös uskaltaa lähestyä, kiitos sos. median ja vaikkapa sähköpostin.

      Poista
  6. Kun kirjablogimaailmaan liityin ja huomasin jonkin ajan kuluttua, että kirjailijatkin pyörivät blogimaailmassa, säikähdin pikkuisen, mutta sen jälkeen olen muuttunut paljon rennommaksi. Kun huomasin Osuuskumman linkanneen arvosteluni nettisivuilleen, säntäsin lukemaan mitä olenkaan Steampunkista kirjoittanut, mutta päädyin korjaamaan vain kirjoitusvirheet :)

    Mielestäni on tosi hyvä juttu, että kirjailijat ovat mukana, enkä pahastuisi jos kirjailija kommentoisi arvosteluuni. Nuorempana minulla oli tapana lähettää sähköpostia suomalaisille kirjailijoille, kun heitä ei muuten mitenkään tavoittanut. Suurin osa tuntui olevan ilahtuneita sähköposteista ja eräs mainitsi, että palautteeni oli ensimmäinen, minkä hän oli yli vuosi sitten ilmestyneestä kirjastaan saanut.

    Olen viime aikoina huomannut, kuinka monet kirjailijat ovat aktiivisesti kontaktissa lukijoidensa kanssa, kyllähän näyttelijätkin vastaavat faniensa kysymyksiin aktiivisesti twitterissä. Silti tuntuu, että kirjamaailma on vähän jämähtänyt menneisyyten, jossa kirjailijaa on mahdollista tavata vain kirjatapahtumissa ynnä muissa tilaisuuksissa, jolloin kontakti jää pieneksi varsinkin tällaiselle Pohjois-Suomessa asustavalle ihmiselle kun ei aina etelään pääse. Netti tarjoaa paremman mahdollisuuden.

    Esimerkiksi John Green, jonka kirja Tähtiin kirjoitettu virhe suomennettiin ihan vasta, on aktiivinen Youtuber, joka vloggaa sekä kirjoihinsa liittyvitä aiheista että kaikesta muusta. Tämä kyllä aiheuttaa tunteen, että hänet tuntee henkilökohtaisemmin kuin monet muut kirjailijat.

    Toisaalta, itse kirjaa lukiessa usein unohdan kirjailijan ja keskityn vain tarinaan. Näin kävi esim Rowlining Paikka vapaana -kirjan kanssa.

    Mitä muuten Ardiksen lukemiseen Adriksena tulee, niin vika on ihan minun tyhmä tapani lukea vieraat sanat huolimattomasti, sillä lukutahtini on nopea ja jos en osaa jotain sanaa, tavallaan vain hyppään sen yli. Sanat tunnistaa niiden muodosta, vaikka niitä ei tarkasti luekaan, ja Adrian-nimen takia oli luonnollisempaa lukea D ennen R:ää. :)

    Jälleen kerran kyllä kiinnostava kirjoitus! Toivoisin, että kirjailijoilla olisi enemmän tämäntyyppisiä blogeja.

    VastaaPoista
  7. Minä en ole oikeastaan koskaan ymmärtänyt kriitikoiden ammattikuntaa siinä mielessä, että he toimisivat jonkinlaisina "esilukijoina" suurelle yleisölle. Jotkut tosin lukevat kirjoja kriitikoiden arvioiden perusteella. Tästä katsottuna olisi tietenkin suotavaa, että se kriitikko olisi ymmärtänyt kirjan oikein. Mutta kun se kriitikkokin on vain ihminen, jolla on oma yksilöllinen näkemys ja tulkinta siitä kirjasta. Tästä syystä en aina ymmärrä tätä ammattikuntaa tällaisessa esilukijan roolissa, koska jokaiselle lukijalle kuitenkin muodostuu enemmän tai vähemmän erilainen tulkinta ja ennen kaikkea lukukokemus, kuin sille kriitikolle. Itse en koskaan tukeudu kriitikoiden arvioihin. Minä luen kirjan vain, jos kirjailija, aihe, genre, hahmot, juoni tms. kirjassa oleva kiinnostaa.

    Kirjablogit on sitten asia erikseen, koska niitä ei tehdä ammatillisesta näkökulmasta. Toisekseen nämä ovat minusta hyviä markkinakanavia myös vähemmän tunnetuille teoksille, koska lukijoiden kirjamaku on niin kirjava ja vaihteleva, että arvioita löytyy laidasta laitaan. En kovin hurjasti lue näitä blogeja siinä mielessä, että mitä mieltä blogin ylläpitäjä on ollut kirjasta, vaan enemmänkin siksi, että löytyykö uusia kirjoja, mitkä saattaisivat minua kiinnostaa. Nämä blogit ovat poikkeus kriitikoihin siinä mielessä, että näissä lukijat itse kertovat mielipiteensä kirjasta ja uskoisin sellaisen olevan tärkeämpää kirjailijalle kuin ammattikriitikon mielipiteet. Tietenkin ammattikriitikoiden mielipide voi vaikuttaa myös esim. apurahojen tai joidenkin palkintojen saantiin, jos olen oikein ymmärtänyt, joten ei se kriitikon mielipide siinä mielessä tietenkään yhdentekevä ole.

    Jos minun kirjani joskus julkaistaan, niin sitten saatan muuttaa mielipiteeni ja alan seurata silmä tarkkana ainakin oman kirjani kritiikkejä ja mielipiteitä... :)

    Minusta näin sivusta seurattuna, en äkkiseltään näe mitään pahaa siinä, että kirjailija kommentoi saamaansa palautetta. Minusta se on kirjailijan oikeus vastata ja kommentoida (varsinkin jos joku on ymmärtänyt jotain aivan olennaisesti väärin, joskin tällaisessa tapauksessa voi olla myös kyse siitä ettei kirjailija ole osannut tuoda haluamaansa asiaa esille oikealla tavalla...). Ei se kritiikki/palaute ole minusta pelkästään vain lukijoille vaan ehdottomasti ja nimenomaan myös kirjailijalle. Ja se on varmasti molemminpuolin hyödyllistä käydä keskustelua kirjasta ja sen saamasta palautteesta.

    Enemmän myös toivoisin tällaisia kirjailijoiden omia blogeja, kuten tämä on.

    VastaaPoista
  8. En uskalla mennä kommentoimaan omien kirjojeni arvioita. Perimmäinen syy on kunnioitus toisen lukukokemusta kohtaan. En halua säikyttää. Minullahan on kirjailijana hirveän voimakas näkemys siitä, mitä olen tehnyt ja miksi. Pakko olla, että kirjasta tulisi eheä kokonaisuus. Mutta tosiaan, on asioita, jotka lukija voi kokea aivan eri tavalla kuin minä, eikä se ole välttämättä ollenkaan huono asia.

    Kiinnostunut arvioista totta kai olen. On aina mielettömän hauskaa, kun lukijat löytävät tekstistä juuri ne asiat, jotka olen sinne laittanut ja jotka olen kokenut itse tärkeiksi. On helppoa sietää sekin, että joku ei vaan tykkää minun tyylistäni. Mutta (ainakin minun näkökulmastani) ansaitsematon negatiivinen palaute on hankala juttu, koska siihen voi vain hyvin harvoin mennä mitään sanomaan vaikuttamatta valittajalta. "Sä et tajuu-uuu..." Niin. Ei kaikki vaan aina tajua. Kaikkiin ei kolahda. Ehkä vaikeinta itselleni on kestää se, jos arviossa oletetaan, että olen tehnyt tarinan löysällä kädellä ja tiedostamatta kaikkia sen pohjavireitä. Tehnyt ratkaisuja joko tuurilla tai typeryyttäni. Kirjoittajana olen tarkimmillani ja ylpeimmilläni yksityiskohdissa, siinä, että tarinoissani on monia juonteita ja että olen tehnyt ratkaisut niistä tietoisesti (pidettiin niistä tai ei). :/

    Toisaalta on tietenkin aina myös se oma nakertava epäilys, että juuri sillä kertaa en osannutkaan kirjoittaa ideaani auki siten, että se olisi ymmärrettävä myös lukijoille. Että epäonnistuin. Silloin on kullanarvoista saada tekstistä useampi mielipide.

    Kirjoittajana on ihanaa, että kirjailijat pitävät blogeja. Ne antavat hienoja näköaloja toisen työskentelyyn ja tekevät kirjailijat todellisiksi ihmisiksi. Kestän ylipäätään huonosti ihmisten jalustalle nostamista. Jos joudun sellaiselle itse, olen lähinnä huolissani, näytänkö pöljältä ja vilkkuuko mummokalsarit eturivin tyypeille. :)

    VastaaPoista