25.3.2014

Kirjoittajan pulmia, osa 20. Hylsy tuli. Mitäs nyt?

Kaikilla julkaisemiseen pyrkivillä kirjoittajilla se on edessä, ennemmin tai myöhemmin. Hylsy, eli hylkäyspäätös. Kielteinen kustannus- tai julkaisupäätös ei ole vain aloittelevan kirjoittajan ongelma. Hylsyt täplittävät polkua jokaisen kirjailijan takana, eikä niiltä välttämättä välty, vaikka vyön alla olisi minkälaisia meriittejä kirjailijana.

Syitä tekstin hylkäämiseen on monia.

1) tekstin lajityyppi eli genre ei vastaa odotettua tai sovittua

Toisin sanoen romaanikäsikirjoituksella ei menesty novellikilpailussa eikä scifiantologiaan kannata tarjota fantasianovellia. Jos pyydetään artikkeli, älä kirjoita kolumnia. Pysy annetuissa merkki- tai liuskamäärissä. Kirjoita annetusta aiheesta.

2) teksti on liian keskeneräinen tai suurta työstämistä vaativa, jotta kustantaja katsoisi taloudellisesti järkeväksi ottaa sitä ohjelmaan

Jokainen teksti on raakile ennen kuin se on kypsä. Kannattaa siis tarkistaa, onko tullut lähettäneeksi eteenpäin käsikirjoituksen, jolla on housut vielä nilkoissa. Sitä sattuu paremmissakin piireissä. Usein asiantilan huomaa vasta jälkikäteen. (Tästä syystä ei kannata jättää kirjoittamista välttämättä deadlineä edeltävään iltaan. Jotkut saavat timantteja aikaan puristuksessa, mutta riski pökäleeseen on kyllä suuri.)

Hyvää kirjoitustaitoa, eli jonkinlaista käsitystä oikeinkirjoituksesta, ei kannata myöskään väheksyä. Jos kustannustoimittaja joutuu valitsemaan kahden muutoin tasavertaisen käsikirjoituksen välillä, voi olla kiusaus valita vähemmän kielioppivirheitä sisältävä kässäri.

3) aihe/tarina ei puhuttele, käsikirjoituksesta puuttuu omaperäisyys tai omaäänisyys, se jokin

Nyt alamme siirtyä konkretiasta henkimaailman puolelle. Monessa suhteessa kaunokirjallisuudessa on kyse subjektiivisuudesta. Sen vuoksi osa on sitä mieltä, että Suomessa julkaistaan vain paskoja teoksia ja osan mielestä taas hienoja teoksia. Mene ja tiedä. Kirjoituskilpailujenkin parhaimmistot ovat yksilöiden mieltymysten mukaan valittuja, ja ne vertautuvat vain kisaan osallistuneiden tekstien tasoon, eivät yleisesti maailmankirjallisuuteen.

Teemallisten antologioiden kohdalla voi hyvin olla, että kirjoittaja on tullut käsitelleeksi aihetta kliseisesti tai muutoin tarjottujen käsikirjoitusten kokonaisuuteen sopimattomalla tavalla. On hyvä muistaa, että novellikokoelmien ja antologioiden toimittajien täytyy pitää mielessä myös suurempia linjoja kuin yksittäiset novellit. Joskus kokonaisuuden eheyden vuoksi hyväkin teksti saattaa saada hylsyn.

4) muu syy

Muihin syihin voi lukeutua mitä hyvänsä rahoituksen kaatumisesta sopimuskiistoihin ja henkilöiden välirikkoihin tai hukkuneeseen sähköpostiin.

***

Valitettavasti tarjoamanne käsikirjoitus ei sovi kustannusohjelmaan.

Näyttääkö tutulta?

Perusteluiltaan avoimeksi jäävä hylsy hiertää. Kirjoittaja ei voi tietää, mitkä seikat tarkalleen ottaen olivat hylkäyspäätöksen takana. On vaikea korjata tekstiä, jos ei tiedä mistä kohtaa se on rikki. Kustantajilla ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta -- eikä edes mahdollisuutta -- antaa palautetta kaikille käsikirjoituksen tarjoajille. Tilanne on hieman erilainen antologioiden ja kirjallisuuslehtienkin kohdalla, sillä antologioihin usein joko pyydetään tekstejä kutsulla, henkilökohtaisella tai julkisella. Monet hankkeet pyörivät vapaaehtoisvoimin, ja etenkin spefin ollessa kyseessä palautteen antamiseen kirjoittajalle on pitkät perinteet. Itsekin kirjoittavat tunnistavat herkemmin tarpeen saada älyllinen syy tekstin hylkäämiselle.

Kokeneempi kirjoittaja -- kenties jo paljonkin julkaissut -- osaa suhtautua saamiinsa hylsyihin lähinnä välttämättömänä pahana kuin maailmanloppuna. Kyllähän hylsy aina kirpaisee, mutta kenttäkokemus ja itseluottamus saavat aikaan sen, ettei poteroon jää makaamaan.

Hylsy tulisikin nähdä mahdollisuutena kehittyä. Arvioi ja analysoi, miksi tekstisi ei kelvannut. Keskity nimenomaan tarjoamaasi käsikirjoitukseen, äläkä kehittele villejä salaliittoteorioita henkilökaunoista tai suhteiden merkityksestä. Muista, että vaikka tekstisi sai hylkäyspäätöksen, se ei tarkoita, että olisit huono. Kuten yllä luetelluista syistä käy ilmi, se ei välttämättä tarkoita edes sitä, että tekstisi olisi huono. Voi hyvin olla, että muokkaamalla tai pitempään kypsyttämällä käsikirjoituksesta kehittyy vielä jotain, mikä löytää julkaisupaikan toisaalta. Jos ei mitään muuta, ainakin tekemäsi työ käy harjoituksesta ja hylsypäätöksen analysointi läksystä.

Paksu nahka on kirjailijalle eduksi. Herkkyys säilyy parhaiten sen suojissa. Liialliselle kyynisyydelle ei kannata antautua, sillä se jäädyttää luovuuden, mutta realiteetit kirjallisen kentän ja omien kykyjensä suhteen on hyvä tiedostaa. Joskus kyse voi olla vain huonosta tuurista. Sitä jos mitä on vaikea sulattaa. Epäreiluus on kuitenkin pelin henki. Ellei sitä kestä, ei pärjää. Pettymyksiä tulee, niiden kanssa on vain opittava elämään.

Hylsyn jälkeen on loppujen lopuksi vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa tai luovuttaa.

***

Minkälaisia kokemuksia teillä on hylkäyskirjeistä tai -päätöksistä? Onko se lannistanut vai sisuunnuttanut? Miten toivoisitte saavanne myönteisen hylkäyspäätöksen (pun intended)? Ovatko hylsyt opettaneet jotain? Oletteko joutuneet antamaan hylsyjä?

13 kommenttia:

  1. Täytyy varmaan tulostaa tämä ja laittaa seinälle roikkumaan. Nykyisen projektini itse itselleni asettama deadline tulee vastaan huhtikuun lopussa, joten silloin pitäisi alkaa pommitella kustantamoja. Jos sieltä hylsy tulee, vetäisen jakkaran alleni, tuijotan tätä tekstiä ja kokeilen milloin lohdutuskarkit alkavat jälleen maistua karkille eivätkä räälle.

    Kyllähän hylsyä on tullut. Samoilla sanoilla, jotka lainasit tuossa yllä. Se takoi realiteetteja päänuppiin. Omissa silmissä upea kerronnallinen kokonaisuus osoittautuikin seuraavalla vilkaisulla jähmeäksi, raskaslauseiseksi kummastukseksi, jolla ei ole mitään asiaa suuren yleisön kompasteltavaksi.

    Siitä tuli opittua. Itsekritiikki oli jo sitä kirjoittaessa korkealla, mutta hylsystä se vain kasvoi. Lauserakenteita täytyi alkaa miettiä uudelleen. Tarinaa täytyi jäsennellä eri tavalla. Montaa eri asiaa täytyi alkaa miettiä kriittisemmin.

    Toisaalta se oli myös ilahduttavaa, sillä hylsyn saapumiseen mennessä olin jo ehtinyt kirjoittaa paljon lisää, ja arvioin omien taitojeni kasvaneen. Hylsykäsikirjoituksen virheitä alkoi nähdä selkeästi, samalla korjausideat vyöryivät luonnollisina mieleen. Huomasin, että hylsy oli oikeutetusti annettu, enkä osannut enää olla surullinen. Siitä kasvoi vain päättäväisyys oppia ja kehittyä.

    Tuo hylsyprojekti on jäänyt toistaiseksi jäähylle, niin paljon siihen tulee tehdyksi muutoksia, että kevyemmät projektit menevät toistaiseksi sen edelle.

    Nyt hylsyjä (tai sen tapaisia) on tullut lähinnä novellimuodossa kilpailuista. Lähinnä siinä muodossa, että sijoille ei ole päässyt. Siitä on vaikeaa tehdä sellaisia johtopäätöksiä, joihin voisi olla tyytyväinen tai myöntyväinen. Kaikki ajallaan.

    Kaiken tämän jälkeen uusin projektini on jälleen se "kehittyneimmän osaamiseni tuotos". Sitä on tullut puskettua pitkät päivät ja unettomat yöt. Henkilökohtaiset odotukset sitä kohtaan sekä repivät sydäntä että raastavat mieltä. Hylsyt ovat - myönnettäköön - opettavaisuutensa lisäksi vähentäneet odotuksia siitä, että teksti oikeasti menisi läpi. Se on omalta osaltaan surullistakin.

    Jos siitä tulee hylsy, en voi mennä lupaamaan etteikö se hieman kirvelisi sydänalassa.
    Mutta pakkohan siitäkin on ottaa opiksi, vai mitä? Ja päästä yli.

    Ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hylsy kirpaisee, mutta sisuuntua pitää, jos uskoo asiaansa! :)

      Mediassa nostetaan aika ajoin esille kustannussopimuksia, jotka on saatu ensi yrittämällä tai "vuorokauden kuluessa" -tyylisesti. Se voi aiheuttaa ulkopuoliselle tarkkailijalle harhan, että kustantamojen ovet aukeavat helposti, jos käsikirjoitus vain on tarpeeksi hyvä.

      Mutta kun tosiaan aina ei ole kyse siitä, ja nykyisten menestyvien kirjailijoiden takana voi olla aikamoiset määrät niitä hylkäyskirjeitä. He ovat sitkeästi kirjoittaneet, kehittyneet ja lopulta kasvaneet kirjailijoiksi.

      Kirjoituskilpailuissa menestymättömyys on eräänlainen hylsy sekin -- ainakin siltä se tuntuu. Voi olla hyvä kirjoittaja, voi olla julkaiseva kirjailija, ja silti vetää kilpailuissa aina lyhyen korren. (Siksi kaiketi monet kilpailut ovat kiellettyjä jo julkaisseilta: eipähän tarvitse tuntea oloaan noloksi ja osaamattomaksi, jos ei olekaan tuomariston makuun. Heh.)

      Poista
  2. Itse sain eilen elämäni ensimmäisen hylkäyspäätöksen, tämä novellille. Kyllähän se harmitti, työtä oli nähty sen eteen ja pari lukijaani sanoivat pitävän tekstistä. Itseluottamustakin oli, minunkin mielestä olin onnistunut.

    Eipä se harmitus onneksi kauaa kestänyt. Hetken harmitti, mutta sitten se menikin ohi ja ajattelin toisella tavalla: tämä tosiaan oli ensimmäinen hylkäyskirje! Saldo on avattu, tästä se kirjailijan ura vasta alkaa!

    Eikä tässä kohti tunnu, että hetkikään olisi mennyt hukkaan. Olen kirjoittanut hyvän tekstin, siis loistavaa kirjoituskokemusta, eikä mikään estä tarjoamasta sitä muualle tai ihan vaikka julkaisemasta blogista. Aina ei voi tietää muiden aivotuksia, mutta kai siihen tottuu. Pitää vain jatkaa kirjoittamista!

    VastaaPoista
  3. Kokemusteni perusteella tyypillisen suomalaisen kustannustoimittjan päähän mahtuu vain ja ainoastaan sosiaalinen realismi. Joten kirjoitan mieluummin oman pääni mukaan poe-kafka-yöjuttu -hengessä foorumeille. Olen ainakin oma itseni; murtunut piski enkä kustannustoimittajan hampaaton näyttelypuudeli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Anonyymi!

      Kovin suuria yleistyksiä ei kannattane oman kokemuksen perusteella lähteä vetämään: kustannustoimittajat ovat yksilöitä ja jokaisella on oma makunsa. Joskus kustantamon linjaukset myös eroavat yksittäisen kustannustoimittajan toiveista. Suomessa julkaistaan aika paljon spekulatiivista fiktiota -- ja kauhuakin jonkin verran.

      Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt foorumin jolle kirjoittaa tarinoita haluamaasi tyyliin!

      Poista
  4. Heh, oikeastaan kaikki saamani hylsyt lisäävät itseluottamusta. Jokin siinä, että teksti on edes jotenkin noteerattu, on kivaa. Ehkä alitajunnassa sykkii fiksuhko "Onhan tässä aikaa", vaikka tahtoisinkin toisaalta julkaista jotain nythetieikäkohta... Ja toisaalta myös ihan kiva, ettei kustantamo julkaise huonompaa tekstiä, jota itse häpeäisi sitten vanhempana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä tosiaan huomioida, että joskus voi olla kirjoittajalle armollista, ettei tarjottu teksti päädy julkaistavaksi asti!

      Poista
  5. Tervehdys, Big Bad Wolf!

    Saatuani tässä eräässä lehdessä kesempänä julkaistavan tarinan valmiiksi tulin miettineeksi, että kirjoittaja itsekin on tavallaan kustannustoimittaja. Nimittäin; huomasin, että vaikka tarina teknisesti - eli lehdelle lähetettynä - oli ensimmäinen (oh hoh! ;) ) versio, niin käytännössä olin kaikkina kahtenatoista kirjoittamispäivänä oma-aloitteisesti kajonnut vain jokaisen kirjoittamani kappaleen jokaiseen lauseeseen joka päivä. Plus tietenkin kolmen esilukijani neuvot!

    Näin se homma etenee asian ytimessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailija on tekstiensä ensimmäinen kustannustoimittaja -- ja myöskin viimeinen.

      Tällä tarkoitan sitä, että vaikka ulkopuolinen kustannustoimittaja on elintärkeä tasokkaalle ja laadukkaalle tuotokselle, kirjailija on sekä ensi että viime kädessä vastuussa tuloksesta.

      Poista
    2. Tuosta "elintärkeästä" on pakko sanoa;
      Franz Kafka oli itse oma kustiksensa ja julkaisi vain kourallisen tuotantoa elinaikanaan. Hänet tunnetaan vain siksi, että ystävä petti lupauksen tuotannon hävittämisestä.
      Eräs suomalainen kirjailija suivaantui kustikseen niin, että vei kässärin viime hetkellä toiseen kustantamoon. Nimi oli Paasilinna, joten voi olettaa kirjoittajan olleen oikeassa ja kustiksen väärässä.
      Joten eräs wanhan polven suomikirjailija oli väärässä yleistäessään kaikki kustiskriittiset kirjoittajat "lapsellisiksi amatööreiksi".

      Poista
    3. Anonyymi,

      poikkeustapauksia löytynee aina. Ei voi myöskään ajatella, että jokainen kustannustoimittaja ymmärtäisi jokaista kirjailijaa tai hänen tyyliään -- tai että kirjailija tulisi toimeen kustin kuin kustin kanssa. Yksilöitä, ihmisiä ja epätäydellisiä olemme kaikki. Paljon on kiinni henkilökemiasta.

      Siispä kun kirjailija löytää itselleen sopivan ja teoksiaan ymmärtävän kustannustoimittajan, hän pitää tästä kiinni kynsin hampain. Ei kustantajalla niin väliä, kunhan kusti säilyy.

      Olen yhä sitä mieltä, että kirja tarvitsee kirjoittajan lisäksi kustannustoimittajan. Sopiva ja ammattitaitoinen kustannustoimittaja on aina kirjalle ansioksi.

      Poista
  6. Tervehdys!

    No niin, oli pakko sanoa vielä kerran tästä aiheesta. Tällä kertaa ainakin yritän vältellä kärjistyksiä.

    Jos joskus kohdalleni osuu kuvailemasi kustannustoimittaja, niin OK.

    Minulle on kuitenkin muodostunut esilukijoiden verkosto 3-10 vuoden välillä ja he ovat kaikki täysin eri luonteita kiinnittämässä ihan eri yksityiskohtiin huomiota. Ja sen verran eri kansallisuuksiakin, että voi sanoa.

    Näin ollen en voi kuvitellakaan, että yksi ihminen voisi heitä kokonaan korvata. Vaikka olisikin kokenut kustannustoimittaja.

    VastaaPoista