Raapaleaihiot ovat kuin pieniä pennosia, jotka odottavat säästöpossussa sinnikkäästi päivää, jolloin ne otetaan esiin ja niillä käydään ostamassa hyvää mieltä. Sillä mitä muutakaan voisi syntyä minitarinan valmiiksi saattamisesta?
Mitta onkin yksi raapaleiden hienouksista: sata sanaa, kyllähän sellaisen saa valmiiksi vaikka ruokatauolla. Ja jos joku niistä joskus potkiikin vastaan eikä suostu asettumaan, pulman ratkaisu se vasta antoisaa on!
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Viime vuoden raapalepalvelussa minulta ilmestyneet kolme raapaletta (Kaupan hyllyllä, Suojelija ja Kengät) saa painettuna omakseen parin viikon päästä julkistettavan Kummalinnun munia 1 -antologian muodossa. Kirjanen tarjoaa tuhdin annoksen osuuskummajaisten tarinoita myös heille, jotka eivät raapalepalvelua itselleen tilanneet.
Raapaleet eivät tähän antologiaan lopu: tänä vuonna Osuuskummalta saa raapaleita luettavakseen neljä kertaa vuodessa ilmestyvän e-julkaisun kautta. Sinne on tulossa lisää meikäläisenkin kirjoitelmia. Ensimmäinen näistä 2015 vuoden Kummalinnun munista julkaistaan myös parin viikon päästä. Raapaleeni Lisääntymisoppia, Vertaistukiryhmä, Käykää sisään! ja Vihaaja löytyvät sitten sieltä.
Lisää tuntuu syntyvän, kun makuun pääsee. Seuraava haaste onkin kääntää näitä toisille kielille!
***
Mites on, rakkaat lukijat? Luetteko tai kirjoitatteko raapaleita? Mitä mieltä niistä olette?
Nuo Shimon raapaleet on tullut luettua ja tykättyä. Samoin muutama kaveri ovat kirjoitelleet niitä ja antaneet luettaviksi. Raapaleet ovat kivoja pieniä ideoita, jotka lukee nopeasti, mutta joita voi jäädä pitkäksi aikaa makustelemaan.
VastaaPoistaShimo on ässä!
PoistaRaapaleissa olen erityisen viehättynyt niiden monipuolisuuteen, kokeilumahdollisuuksiin ja pikkuruisten yksityiskohtien hiomiseen. Se on aivan eri tasolla minulla kuin novellien tai romaanien kohdalla. Parhaimmillaan raapale todella on ikimuistoinen -- ja sen saattaa muistaa lähes sanatarkasti. :)
Tykkään kyllä lukea raapaleita, mutta en ole kirjoittanut niitä. Minusta tuntuu liian vaikealta, että tarinan ensinnäkin pitäisi mahtua sataan sanaan (lyhyimmät kirjoittamani tarinat ovat noin 1000-sanaisia novelleja), ja että sen vielä pitäisi olla just 100 sanaa, eikä yhtään alle tai yli. Varmasti raapaleiden kirjoittaminen tuo mukavaa haastetta kirjoittamiseen, mutta itse olen tykännyt haastaa itseäni kirjoittajana toisenlaisilla tavoilla.
PoistaPäivi, mikä kullekin sopii!:)
PoistaOlen tosi innoissani, että löysin raapaletaajuuden itsestäni (vai miten sitä nyt kuvailisi), sillä romaanien kirjoittaminen on niin hidasta. Alkuunsa ajattelin, etten osaisi lyhyttä kirjoittaa laisinkaan, mutta näin sitä oppii itsestään uutta. Se on palkitsevaa.
Minulle raapale on äärimmäisen luonteva muoto kirjoittaa. Vältän yleensäkin turhia rönsyjä ja turhaa kuvailua niin, että raapaleen vaatima pelkistys tulee minulle luonnostaan. Enemmän minulla on ongelmana keksiä ideoita, joista saisi pidempiä tarinoita ilman keinotekoista venyttämistä. Viime vuoden aikana kirjoitin noin 150 raapaletta.
VastaaPoistaVau, melkoinen määrä!
Poista