31.7.2016

Ken tunnetta torjuu, se totuutta kaihtaa

Tunne.

Epämääräinen, estämätön, kutsumaton, kaikkivoipa. Kaikkea tai ei mitään.

Jos jotain olen hämmästellyt, niin sitä miten paljon erilaisia tunteita liittyy kirjailijuuteen. Nimenomaan voimakkaita tunteita. Eikä tässä välttämättä ole kyse siitä kliseisestä taiteilijan herkkyydestä tai temperamentista, vaikka niilläkin voi toki olla osansa. Tunteet syntyvät omassa itsessä, mutta ne yleensä heräävät ulkopuolelta tulleesta kimmokkeesta.

Hyvin merkittävä voimavara kirjailijalle onkin kyetä käsittelemään tunteita, jotka pahimmillaan masentavat, katkeroittavat, aiheuttavat arvottomuuden tunnetta ja ahdistusta. Luomisen hybris ja flow ovat harvinaisia vierailijoita kirjailijan arjessa. Paljon useammin sitä kamppailee kuin kirmailee.

Mistä näitä mustia ajatuksia sitten kumpuaa ja olisiko niille jotain tehtävissä?

***

Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista. Luomistyössä sekä mieli että keho tekevät kovasti duunia, vaikka se ei aina työnteolta näyttäisikään. Kirjoittaminen on myös hyvin henkilökohtaista, koska työtä tehdään yksin. Kaikki ideat, ajatukset, juoni- ja sanavalinnat ja henkilöhahmot ovat kirjailijasta lähtöisin. Ilman kirjailijaa ei ole mitään. Helposti kirjailija silloin ajattelee, että jos teksti tai tarina on huono, myös hän itse on huono.

Prosessissa on monia vaiheita, joten tunneskaalakin on laaja. En tunne yhtäkään kirjoittajaa, jolle vuoristoratavertaus ei olisi omakohtaisesti tuttu. Välillä tuntuu, että näppäimistöltä irtoaa maailman parasta tekstiä. Välillä epävarmuus kalvaa niin, ettei saa edes lausetta luotua. Kaikenlaisia epäilyksiä pörrää ympärillä.

Kirjailijalle avautuu julkaisujen myötä aivan uudenlaisia matopurkkeja. Silmät aukeavat näkemään lukuisia epäkohtia niin kustannusmaailmassa kuin kirjan levityksessä ja mahdollisuuksissa löytää lukijoita.

Vertailu alkaa viimeistään tässä vaiheessa, ja se onkin se, johon tartun.

Älä vertaile itseäsi muihin kirjailijoihin.

Hyvä on, vertaile. Olet ihminen. Olisi epäinhimillinen vaade olla vertailematta. Sillä tavalla maailmaa hahmotetaan. Mutta älä vertaile ajatellen, että se mitä toinen tekee on oikein ja se mitä sinä teet on väärin. Analysointi on jees. Jos vertailu sisuunnuttaa tai antaa etenemisaskelmia tai esikuvia, se on jees. Jos se vain ahdistaa ja masentaa, se voi pahimmillaan tyrehdyttää kirjoittamishalun tykkänään.

Mediassa isoimmin esillä ovat kuitenkin ne poikkeukselliset menestystarinat. Hyvää ja vakaata uraa luo moni kirjailija parrasvalojen ulkopuolellakin. On mietittävä omat tavoitteensa ja asetettava kunnianhimonsa realistisiin kehyksiin. (Kehyksiä voi sitten myöhemmin nostaa seinällä korkeammalle, jos siltä tuntuu.)

Uran alussa vertailua tapahtuu varmasti paljon, kun askeleitaan vasta tapailee ja yrittää päästä alan lainalaisuuksista selville. Kirjailijoista jokainen todella on yksilö ja jokaisen ura on yksilöllinen, vaikka näennäisesti samaa työtä tehtäisiinkin. Se tekee vertailusta hyödytöntä muuten kuin sisäisenä peilinä ja oppimisen paikkana omalle tavalleen olla kirjailija. Siksi olisikin tärkeää tutustua monenlaisiin kollegoihin, eikä vain niihin, jotka nyt ovat huipulla tai breikkaamassa.

Yksi vaikeimpia asioita kirjailijuudessa on löytää oma kirjailijanlaatunsa, pysyä sille uskollisena ja pitää päänuppinsa kasassa niin ulkoisen kuin sisäisen epävarmuuden paineessa.

Kaikista ei siihen ole. On lukuisia hienoja kirjoittajia, jotka eivät enää syystä tai toisesta halua olla kirjailijoita.

Jokainen kirjailija kohtaa pettymyksiä, vaikeuksia ja epäonnistumisia jossakin uransa vaiheessa. Näin yksilökohtaisessa työssä sitä ei voi olla ottamatta henkilökohtaisesti. Mielenterveyden vaaliminen on tärkeää, ja minusta kirjailijoiden olisi hyvä puhua myös kipeistä asioista luotettavien kollegoiden kesken.

Yksin ei kannata jäädä.

2 kommenttia: