Kustantamo, kirjailijan koti?

Anna-Riikka Carlsson, joka aikoinaan perusti Avain-kustantamon ja nykyään toimii WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkönä, kirjoitti viimeisimmässä Särö-lehdessä kustannustoiminnasta ja kirjamyynnistä - ja etenkin rahasta.

Kirjailijan toimeentulottomuutta on viime vuosina yritetty nostaa esille, mutta Carlsson mainitsee, että juuri kukaan ei ole tuonut julki huolta siitä, miten kustantamoissa voidaan. Kiire kiusaa, sen voin sanoa, mutta kiinnostaisi tietää onko tämä aivan poikkeuksellista? Onko kirja-alalla ollut joskus kissanpäivät? Mielenkiintoista olisi kuulla myös arvioita siitä, onko vakiväen korvaaminen freelancereilla vaikuttanut laatuun. Tuleeko lapsuksia enemmän kuin ennen, vai haittaako se edes kaiken kirjatulvan keskellä, jossa räpiköimme?

Oikeastaan minun ei pitänyt kirjoittaa tästä.

Jäin miettimään artikkelin lopun "10 faktaa" -luetteloa, jossa Carlsson kirjoittaa muun muassa näin: "[--] menestys mitataan vanhoin mittarein: sillä, kuka löytää parhaimmat tekstit, tarjoaa kirjailijalle parhaimman kodin ja keksii parhaimmat ideat, joilla kirja löytää lukijoiden käsiin."

Tarjoaa kirjailijalle parhaimman kodin.

Lause pysäytti. Onko kustantamo kirjailijan koti? Tällä varmastikin viitataan siihen, että kustantamo tarjoaa kirjailijalle tietynlaisen ympäristön, tunnelman ja resurssit, ja jos ne ovat sopivat, kirjailija kotiutuu kustantamoon. Suomen Kuvalehdessä oli alkukesästä juttu "Bulevardi 12" (jos muistan oikein), jossa avattiin WSOY:n historiaa kustantamona. Minulle jäi mieleen, että he panostivat jossain vaiheessa kirjailijoidensa hyvinvointiin ja säilyttivät tämän talon sisäisen kulttuurin vuosituhannen vaihteeseen asti. Ehkä siksi sana "koti" kirvoitti tässä yhteydessä mielestäni kaikenlaisia kysymyksiä.

Tuskin voin myöskään unohtaa otsikoita ajalta, kun Siltalan kustannustoimittajaveljekset lähtivät WSOY:ltä, perustivat oman kustantamon ja vetivät mukanaan joukon nimekkäitä kirjailijoita. Kirjailijalla ja kustannustoimittajalla voi olla erittäin tiivis suhde. Muun muassa Rosa Meriläinen sanoi eräässä haastattelussaan, että kustannustoimittajalta saadut kannustavat tekstiviestit perjantai-iltaisin helpottivat epätoivoa ja epävarmuutta, joita jokainen kirjailija kohtaa.

Ehkä kyse on siitä, että olen nuori, tiettyä ikäpolvea, tottunut silppu- ja pätkätyömaailmaan tai vain luonteeltani erilainen, mutta en minä kustantamolta kotoisuutta odota. Jos kustannustoimittajani lähettäisi minulle tekstiviestejä, ahdistuisin. Ajattelen tätä työsuhteena: teemme kirjan eteen yhteistyötä. Toisaalta voi olla, että työhistoriani on opettanut minut varovaiseksi: työntekijä on korvattavissa, isot yritykset eivät tunteistasi välitä eikä nuori naimisissa oleva lapseton nainen ole heille muu kuin liian suuri riski. Kustannusala on toki hyvin omanlaisensa: kirjailijat ja kustannustoimittajat ystävystyvät, kirjailija on puolittain työnantaja, puolittain työntekijä (hänen valtansa määräytyy sillä, kuinka tuottoisa hän on) ja kirja on muutakin kuin tusinatuote. Kirja rakentaa kulttuuria ja ihmistä. Vaikka kustantamo haluaa jokaisen kirjansa myyvän kuin Puhdistus, realiteettien edessä heitä lohduttanee tieto, että jokainen kirja on jollekin Se Tärkein. He myyvät tietoa, tunteita ja taitoa -- eivät vain sanoja paperilla.

***

Kuinka talouskollisia kirjailijat mahtavat nykyään olla? Onko meno muuttunut? Onko suhde kustannustoimittajaan se tärkein vai käykö toimittajaksi kuka tahansa, kunhan kustannussopimus on tehty?

Tilanne lienee erilainen jokaisen kirjailijan kohdalla. On hyvä tiedostaa, että vaikka olisi saanut julkaistua kirjan kustantamossa, ei se automaattisesti tarkoita, että myös toinen kirja tulisi sieltä. Hylsyjä saavat muutkin kuin he, jotka koettavat saada esikoiskässäriään läpi. Jotkin kustantamot rajaavat julkaisulinjansa tarkkaan, jolloin heille lienee turha tarjota kässäriä, joka ei pysy linjassa. Joskus kustannusohjelma voi olla täynnä ja julkaisu menisi niin kauas epävarmaan tulevaisuuteen, että kirjailija haluaa kokeilla onneaan toisaalla.

Mitähän kustantamot mahtavat tästä ajatella? Jos kirjailija "hyppii kukasta kukkaan", ymmärtävätkö he sen vai kokevatko uhkaavana? Kustantamot kuitenkin kilpailevat keskenään.

Mitä ajatuksia teiltä, arvon lukijat, löytyy kustantamon ja kirjailijan suhteesta? Pitäisikö sen olla BFF, onko siinä jotain suojeltavaa ja pyhää vai onko touhu kylmää kaupankäyntiä? Jos tähtäät julkaisuun tai olet jo julkaissut, onko sinulla jotain odotuksia kustantamolta?