1.9.2012

Kirjan aika ja makeaa mahan täydeltä

Eilen käväisin Hämeenlinnassa nostamassa maljan Arvin päivän kunniaksi. Paikalla oli kustantamon väki ja lukuisa joukko kirjailijoita ja kuvittajia ja kääntäjiä. Ilta oli mahdottoman mukava, keskusteltavaa pöytäseurueen kanssa riitti, ja Kirjan ajan yhteishaastattelu Kariston lavalla sujui mallikkaasti siitä huolimatta, että aikaa oli reilu puoli tuntia ja meitä kirjailijoita yhdeksän. Iltaa kohti yltynyt migreenityyppinen päänsärky aiheutti tosin muistiongelmia jälkeen päin, mutta kuuntelemassa olleet kollegat vakuuttelivat minun puhuneen lavalla ihan järkeviä. (Uskoisiko tuota. Että puhuisin joskus järkeviä.)

Oli kuitenkin todella mukava tavata uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja! Kirjaostoksiltakaan ei voinut välttyä, sillä Kuparisaaritrilogian toinen osa Korkea puoliso, oli juuri ilmestynyt.

Ehdin illan aikana keskustelemaan onneksi myös kustannustoimittajani kanssa eräästä Mifonki-sarjaan liittyvästä rakenneseikasta, joka on mietityttänyt minua pidemmän aikaa. Sain eväitä ja varmuuden siitä, että suunta, joka on kirkastunut koko ajan enemmän mielessäni, kestää kokeilun. Nyt vain peukut ja isovarpaat pystyyn, että tipahtaisi apuraha, joka mahdollistaisi romaaniin syventymisen.

Jo nyt on niin vahva halu kirjoittaa.

***

Aamulehti julkaisi Mifongin perinnön arvion eilen nettilehdessä. Painetussa se oli keskiviikkona kirjailijahaastattelun kera. Kotikaupungin ykköslehti -- kylläpä lämmitti mieltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti