Otteita kirjailijan kirjoituspäiväkirjasta, osa 4

14.10.2013, maanantai 

Luonnostelin vielä eilen illalla toisen osion kolme viimeistä lukua -- näyttää siltä, että lukuja tulee tähän 18, mikä on jonkinlainen epäsuhta ensimmäiseen osioon verrattuna. Kirjoittaminen sujui jälleen kahdessa osassa, aamulla ja sitten illalla, joskin iltaan jäi kirjoitettavaksi vain viitisen sataa sanaa. Päivän saldo kaikkinensa 1597 sanaa. Kirjoitin luvun 17, joka oli suoraa jatkoa eilen kirjoitetulle. Huomenna jatkanen luvusta 15. Tänään oli taas hieman keskittymisvaikeuksia. 

15.10.2013, tiistai 

Pääsin koneen äärelle kirjoittamaan vasta kuuden maissa illalla, mutta sain kuin sainkin kokoon 1536 sanaa -- eikä kello ole kuin vähän yli yhdeksän! Olen siis varsin tyytyväinen. Olen tänään pallotellut ääneen ajatuksia siitä, mitä [sensuroitua osuutta tässä] voisi tarkoittaa. Seinille puhumista kotona siis. En ole käynyt vielä tänään ulkona, ja nyt on jo pimeää. 

16.10.2013, keskiviikko 

2206 sanaa. Heräsin aamulla aikaisin ja aloin hommiin. Työstin ensin lukua 16, kävin lounaalla kirjailijakollega X:n kanssa ja jatkoin sitten kirjoittamista. Työvire pysyi hyvänä, vaikka pidinkin välillä pitempiä taukoja. Nyt väsyttää, vaikka on vasta alkuilta. Shape Of Despair ja Clouds ryydittivät tänään kirjoittamista. Kirjoitin myös Melicor-osuuden luvun 17 loppuun, mutta en tiedä pitäisikö sitä vielä vähän jatkaa. (Se tuli kirkkaana lisättävänä mieleen eilen illalla juuri ennen nukahtamista.) Nyt alkuillasta työstin luvun 18 alkua, mutta en ole varma mihin se olisi paras lopettaa. Kyse on kuitenkin toisen osion viimeisestä luvusta, ja luulen, että se kaipaa vielä erilaisen päätöksen. Jonkin, mikä enteilee selkeämmin yhden osion loppua.

Tässäkö se oli?

Mifongin perinnön taittoversio korjauksineen on nyt lähetetty kustannustoimittajalle. Mielessä kuiskii: tässäkö se oli; eikö minun enää tarvitse muokata ja viilata ja kiillottaa? Ja -- niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin -- onko todella nyt niin, että minun ei ole enää pakko lukea sitä?

Ehkä on epäviisasta kirjoittaa näin blogiinsa. Jokuhan voi vielä luulla, että en pidä kirjoittamastani tai että kirja ei ole lukemisen arvoinen. Voi, päinvastoin!

On vain niin, että olen tavallaan lukenut tätä samaa kirjaa vuodesta 2007 alkaen (silloin se alkoi olla jonkinlainen kokonaisuus). Kuusi vuotta samaa tarinaa, mutta useassa eri muodossa ja vähän vielä ekstrajuonenkäänteitä mukana. En millään jaksa uskoa, että seuraavien osien kanssa olisi yhtä työläs muokkaus edessä tai että odotus kovien kansien väliin pääsystä kestäisi yhtä pitkään. Vaikka mistäs sitä tulevaisuudesta tietää.

Tapasin tänään ensilukijani jäätelön merkeissä. Hän on toivonut kolmatta osaa luettavakseen innolla, joka ei voi olla tarttumatta minuun. Mitään ei ole tapahtunut kirjoitustyön osalta sitten joulukuun. Täytyisiköhän kurkistaa tänä iltana, mihin kolmannen osan kanssa jäinkään?

Joskus kirjoittajaa täytyy muistuttaa tarinan saattamisesta kirjalliseen muotoon, jotta se olisi halukkaiden luettavissa. Minulle on käynyt Mifongin mahdin kanssa vähän niin, että tarinan loppu on jäänyt kytemään vain omaan päähän. En ole tuntenut tarvetta naputella tapahtumia ylös. Kiirettäkään ei ole ollut.

Lieneekö mikään kuitenkaan kannustavampaa kuin lukijan vilpitön into ja toive jatkosta?