Esine, elämys vai kumpaakin

Olen nyt muutaman vuoden viettänyt rinnakkaiseloa e-kirjojen ja painettujen kirjojen kanssa. Käynnissä tuntuu edelleen olevan kova debatti siitä, kuinka e-kirja tulee ja valloittaa markkinat painetulta kirjalta; kuinka e-kirja on tulevaisuuden formaatti ja päläpälä.

No, se tulevaisuus on nyt, sillä e-kirjat ovat täällä.

Hankintoja Vanhan kirjan talvesta. Runoja ja tietokirjoja.
(c) J.S. Meresmaa

E-kirjalla ja painetulla kirjalla on paljon eroja, joiden vuoksi uskon, että ne tulevat elämään rinnakkain pitkään. Isoin ero on se, että painettu kirja on esine, kun taas e-kirja on ensisijaisesti elämys.

Suhtaudun e-kirjaan hieman kuin elokuvissa käymiseen: maksan lipun hinnan ja nautin elämyksestä. En saa elokuvaa teatterista mukaani, mutta ei se ole tarpeenkaan. Ei minulla ole halua omistaa elokuvaa. Tästä johtuu myös se, etten ole kuluttajana valmis maksamaan e-kirjasta yhtä korkeaa hintaa kuin painetusta kirjasta. E-kirjalta puuttuu jälleenmyyntiarvo. Sitä ei voi myydä divariin tai lainata kaverille tai jättää perintönä sukulaiselle. Saan siihen vain käyttöoikeuden, johon suhtaudun lähtökohtaisesti niin kuin kaikkeen elämässä pitäisi: väliaikaista kaikki on vain.

Jos oikein hurmaannun kirjasta, ostan sen painettuna hyllyyni.

Sydäntäni riipaisee kun ajattelenkin tulevaisuutta, jossa ei olisi painettuja kirjoja. Miten kävisi ihanille, tunnelmallisille antikvariaateille? Mihin saisi kirjailijalta signeerauksen? Miten pääsisi pitelemään käsissään isoäidiltä perittyä Kiljusten herrasväki -kirjaa, nuuhkia sitä ja käännellä samoja sivuja, joihin edellinen sukupolvi on jättänyt sormenjälkensä? Iltaisin vierestä ei enää kuuluisi sivunvaihdon rapinaa.

Toisaalta on ihanaa, kun jokaista lukukokemusta ei tarvitse hankkia esineeksi kotiinsa (edes väliaikaisesti kirjastosta). Matkoille riittää kevyt lukulaite, josta löytyy luettavaa jokaiseen mielentilaan -- myös siihen, jota ei pakatessaan kotona osannut ennakoida. Englanninkielisissä teksteissä voi sanaa napauttamalla avata sanakirjan ja laajentaa sanavarastoaan. Fonttikokoa voi muuttaa silmille sopivaksi tai jopa tekstin puheeksi. Lukemisessa on mahdollista saavuttaa uudenlainen yksityisyys -- lukulaitteessa ei ole kansikuvaa, joka kertoisi koko maailmalle, jos luet vaikkapa dinosauruspornoa.

Joten minun käytössäni tulevat rinta rinnan kulkemaan sekä e-kirja että painettu kirja. Ne täydentävät toisiaan. Parhaimmassa tapauksessa ostan ensin e-kirjan ja sitten painetun kirjan. Maksan siis samasta elämyksestä kaksi kertaa. Laatu ratkaisee, ei formaatti.

Miten on, rakkaat lukijat? Kuluvatko e-kirjat käytössä? Mikä niiden suurin hyöty mielestäsi on? Entä haitta? Oletko huomannut eroa kiintymyssuhteessa e-kirjan ja painetun kirjan välillä?

Tarinan tulevaisuus

Uutisissa on jo useamman vuoden ajan pulpahdellut silloin tällöin viittauksia ja spekulointia siitä, millä tavalla sähköinen kirja ja sitä kautta julkaisun helppous muuttavat tulevaisuuden kirjoja. Esillä on ollut monenlaisia asioita hinnasta, saatavuudesta, tekijänoikeuksista, piratismista, laadusta ja interaktiivisuudesta, mutta se mikä minun mielessäni on toistuvasti noussut pinnalle, on itse tarinan tulevaisuus.

Jos joku ei sitä vielä tiedä, olen tarinan puolella. Mikään ei voita hyvää tarinaa, ei aika, ei toisto eikä edes tapa, jolla se on kerrottu. Minulle on erityisen tärkeää, että kun luen tarinan, sillä on kertoja joka on miettinyt jutun alusta loppuun ja pinnalta syvyyksiin. Tarina ei synny ilman tekijää. Pidän valtavasti siitä tunteesta, kun avaan tutun kirjailijan kirjan ja voin luottaa siihen, että hän tietää mitä tekee: hän osaa kertoa tarinan niin että unohdan kaiken ympäriltäni. Ja mikä parasta, kirja ei muutu. Sen lukija voi muuttua jokaisen lukukerran kohdalla; lukukokemus voi olla erilainen, mutta paperille painetut sanat ovat ja pysyvät, typoineen kaikkineen. Kirja on ikuinen.

Tämän vuoksi olinkin hieman järkyttynyt, jos tulevaisuuden kirja muuttuu epävakaaksi: kirjailijasta ja tarinankertojasta tulee myyntihenkilö, joka muovaa tarinaansa lukijoiden toiveiden mukaisesti. Kas, tästä hahmosta on tullut palautetta, että se on ihan tyhmä ja epämiellyttävä: listitään pois sivuilta kuleksimasta. Ai ei loppu miellyttänyt? Ei hätää, kirjoitan uuden, teidän mieltymystenne mukaisen, ja julkaisen sähkökirjastani uuden version, jota saavat ostaa halvemmalla he, jotka eivät pitäneet ensimmäisen version lopetuksesta.

Miksi tulen suorastaan huonovointiseksi tästä ajatuksesta? Kirja voi loppua muutenkin lukemattomilla eri tavoilla, vaikka se olisikin painettu vain yhdellä -- ja tarkoitan tätä ihan kirjaimellisesti. Rohkenen arvella, että lähes jokainen meistä on lukenut joskus tarinan, jonka loppuun on pettynyt. Ja aika moni on sen jälkeen itse kuvitellut sille paremman lopun, sellaisen, jonka itse olisi sille kirjoittanut. Tuskin on olemassa kirjaa, jonka lopetus miellyttäisi kaikkia. Siksi mielestäni on mieletöntä lähteä muokkaamaan tarinaansa jälkikäteen sen mukaan, mitä enemmistö lukijoista toivoo. Mikä edes on tämä "enemmistö"? Kirjan elämä ei ole ohi ensimmäisten kolmen kuukauden jälkeen julkaisusta, ei puolen vuoden, vuoden tai edes viiden vuoden. Kirjoja voidaan lukea jopa satoja vuosia niiden ilmestymisen jälkeen. Se tapa, jolla aikalaiset ovat ottaneet jonkin teoksen vastaan voi olla hyvin erilainen viisikymmentä vuotta myöhemmin tuleviin lukijoihin nähden. Missä vaiheessa voidaan katsoa, että lukijoita on nyt enemmistö, kirja muokkaukseen että voidaan myydä sitä lisää?

Jos kirja ja sen tarina muuttuvat häilyviksi ja alati muokattaviksi, mitä lopulta jää jäljelle?

Kun kirjoitan itse tarinaa, minulla on hyvin vahva näkemys siitä -- ellei heti aluksi niin taatusti ainakin lopuksi. Kaikkia ei voi miellyttää eikä se ole pyrkimyskään. Tarinoilla on lupa olla juuri sellaisia miksi kirjoittaja on ne kirjoittanut. Jokaiselle kirjalle löytyy joku, joka siitä pitää ja joku, joka ei pidä. Onko muokattavuudessa ajateltu ollenkaan sitä, että ehkäpä jonkun henkilön muuttaminen jälkikäteen tai lopetuksen vaihtaminen aiheuttavat pettymyksen niille, jotka siitä alun perin pitivät?

Minuun hiipii tunne, että lukijaa huiputetaan. Hänestä tehdään kustannustoimittaja, kanssakirjoittaja, aktiivinen osallistuja, vaikka hänen pitäisi olla se, joka nauttii lopputuloksesta ja maksaa lukuelämyksestä.

Ehkä olen vanhanaikainen, mutta haluan lukea kirjoja tietäen, että kyse on valmiista teoksesta, jonka kirjailija on hyväksynyt. Jos olenkin jostain ratkaisusta tai henkilön toimivuudesta eri mieltä, voin mutista ja pohtia asiaa omassa pääkopassani, mutta aiheellista on myös miettiä sitä, miksi kirjailija on päätynyt kirjoittamaan niin kuin on. En ehkä ymmärrä ja hyväksy sitä nyt, mutta kuka tietää, mitä mieltä olen vuoden tai kahden päästä. Silloin se saattaa olla hienointa ikinä.

Haluan, että kirjassa säilyy usko lukijan omaan mielikuvitukseen ja luottamus kirjailijan näkemykseen.