5.9.2013

Videohaastattelu, lukunäyte ja muutama kuva

Eilisissä virtuaalijulkkareissa oli taas käsittämättömän hyvä meininki, vaikka kirjailija itse simahti kahden tunnin jälkeen. Tällaisen konseptin toimimiseen on yhä vaikea uskoa, mutta kyllä vain toimii. Ihmisistä se kiinni on, joten kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!

Eilen julkaistiin myös muutama video, jotka kollega Magdalena Hai teki viime perjantaina Berliinissä. Kiitos, Maggis!

Tämä on kuvakaappaus, koska Blogger ei antanut upottaa videoita. Klikkaamalla ei siis pääse mihinkään,
mutta alla olevasta linkistä pääsee. 




Sama juttu tämän kanssa: haastattelun pääsee kuulemaan alla olevasta linkistä.



(Pystyvätköhän uutistenlukijat katsomaan omaa esiintymistään töllöstä ilman kiusaantumista? Oman äänen kuunteleminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta oman olemuksen katsominen on kauheaa. Joskus olen tullut miettineeksi, onko ihmiselle ihan tervettä kyetä katsomaan itseään ulkopuolisen silmin: valokuvista, filmiltä, peileistä. Ehkä jokin syvempi onnellisuuden taso olisi löydettävissä, jos voisimme keskittyä sisäiseen ulkoisen sijaan.)

***

Kustantamokuohunnan ja kuoharikilistelyjen keskellä olen yrittänyt tiistain jälkeen palata perusduuniin, eli kirjoittamis- ja toimittamistöihin. Joka aamu editoin tunnin ajan Mifongin mahtia ja loikkaan sitten Osuuskumman hommiin. Höyryä ja helvetinkoneita on hyvässä vauhdissa, mutta tekemistä riittää. Kokoelmaan on tulossa kymmenen novellia. Tänään annoin kolmeen novelliin viimeisen kierroksen kommentit, huomenna edessä on toinen mokoma. Työn alla ovat myös kirjoittajaesittely ja kansitekstit. Markus hoitaa esipuhetta. Laatikaisen Jani taittaa tekstejä sitä mukaa, kun ne palautuvat oikoluvusta, ja piirtää anfangeja. Tästä tulee kuulkaa aika komia paketti, vaikka itse kehunkin!

***

Aseenkantajan kunnia -pienoisromaanin kunniaksi laitoin eilen kirjan maailmaan sopivaa asustetta päälle. Kenties tässä olisi ainesta seuraavaksi kirjailijakuvaksi?


(c) Veli-Matti Rintala

Delvinvihreää* kangasta, kiristysnauhoja, pitsiä
ja huppu, jonka päässä kulkunen. (c) Veli-Matti Rintala

Tiu'ut ovat olennainen osa delviläisnaisen asua. (c) Veli-Matti Rintala

Ja ennen kuin tämä muuttuu ihan lifestyle-blogiksi, takaisin kirjamaailmaan. Aseenkantajan kunniasta on nimittäin ilmestynyt jo lyhytarvio Goodreadsissa! Tässä ote:

"Mielenkiintoinen tarina yhtä kaikki, ja hauskaa nähdä, että toimivaa fantasiakirjallisuutta voi kirjoittaa tällaisessa pienoisromaanimittakaavassa –mutta ei tämä nyt ihan riittänyt, vaan nälkä jäi." - Mikko Saari, Goodreads

Hyvä juttu, että jäi nälkä! Onpahan hyvä syy lukea toinenkin osa, hihi.

* Delvi on siis eräs keskeinen kaupunki Keskilinnan ritarit -sarjassa.

6 kommenttia:

  1. Tosi nätti olet ja tuo puku on i-ha-na. Itseä on vaikea katsoa videoilta mutta hienoa kerrassaan nyt kaikki. Onnittelut vielä ja tsemiä kirjoitustöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhtenä läjänä tuntuvat aina tulevat hyvät ja huonot asiat ja sitten täytyy samaan aikaan itkeä ja nauraa, surra ja juhlia...

      Kiitos onnitteluista, Helmi-Maaria, ja voimia ja vimmaa sinulle!

      Poista
  2. Aseenkantajan kunnia vaikuttaa mielenkiintoiselta teokselta, joten sehän täytyy hankkia ja lukea... :) Vielä kerran onnittelut!

    Tuo on muuten kamalaa katsella itseään videolta. Olen joskus ollut haastateltavana televisioon erään harrastukseni tiimoilta ja en pystynyt katsomaan haastatteluani loppuun. :) Erään kerran olin koulutuksessa, jossa meidän koulutettavien kaikki harjoitukset videoitiin, sitten ne katsottiin porukalla ja annettiin kritiikkiä... En liene vieläkään toipunut siitä traumaattisesta kokemuksesta... Sinä kuitenkin onnistuit loistavasti kameran edessä, sinulla ei ole syytä kauhisteluun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kiitos! Koetan uskoa, ettei tarvitse kauhistella. ;)

      Videoinnit ovat aika traumaattisia, mutta voisin uskoa että ne voivat olla aika hyviä herättelijöitä esimerkiksi esiintymiskoulutuksessa. Kuva ei taida valehdella tässä tapauksessa.

      Poista
  3. Lukunäyte osoittautui erittäin hyödylliseksi, koska mietin lukiessa joidenkin nimien lausumista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota en muuten ole tullutkaan ajatelleeksi! Hyvä pointti. :)

      Poista