Shiiit. Mitä tapahtui heinäkuulle? Se otti ja mennä humpsahti päivätöiden parissa.
Ehdin sentään vähän kirjailijantöitäkin: Mifongin kätkemän taittovedos on nyt oikoluettu. Joka kerta kiroan loppuvaiheessa, että miksi pitää ihmisen kirjoittaa tiiliskiviä. Pääsisi vähemmällä, jos kirjoittaisi tiiviimmin. Sitten muistan, että sille on syynsä minkä vuoksi sarjasta itsestään on kasvanut nyt jo neliosainen ja aivan varmuudella vähintään viisiosainen: tämä fantasiatarina nyt vain on xxxl-kokoa. Henkilöhahmot ja juonet vaativat tilansa, mifongeista puhumattakaan!
Viime vuoden oikolukuloppukiristä helteen piinassa viisastuneena vannoin, että tekisin tänä vuonna viisaammin ja olisin oikein ekstrahuolellinen sen kässäriversion kanssa, joka menee taittoon. Olisi sitten vähemmän korjailtavaa oikolukuvaiheessa.
(c) J.S. Meresmaa |
Taittokorjaus (sisältää muun muassa sellaisia asioita kuin tavutusvirheet, sisennysvirheet, väärät kappalejaot ja rivitysvirheet) 20 kpl
Typo (tahattomat yhden kirjaimen suuruiset kirjoitusvirheet, kuten "virheät silmät" tai "käänsi päätän") 13 kpl
Sanatoisto (sama tai hyvin samankaltainen sana toistuu liian lähekkäin virkkeessä/kappaleessa/luvussa) 3 kpl
Erisnimivirhe (toisinaan pyllyillään nimien kanssa, kun henkilöhahmoja on iso liuta) 3 kpl
Taivutusvirhe (sisältää myös rektiovirheet) 12 kpl
Puuttuva sana 1 kpl
Sanamuutos (joskus oikolukiessa pälkähtää mieleen osuvampi sana, tai sitten jokin sana toistuu liiankin yleisesti omassa sanastossa, jolloin on hyvä varioida vähän) 47 kpl
Pilkku (joko puuttuva tai ylimääräinen) 11 kpl
Poisto (täytesanoja, turhia alleviivauksia tai johtolauseita) 40 kpl
Yhdyssanavirhe 4 kpl
Lauserakennemuutos/Sanajärjestysmuutos (joskus huomaa väärän painotuksen tai kankean ilmaisun) 10 kpl
Lisäys (kun on jäänyt jotain huomionarvoista/tärkeää mainitsematta...) 7 kpl
Kaksoispisteen poisto (tämä on minulla ihan omanaan, koska se on yltynyt maneeriksi ja on siten ankaran tarkkailun alla) 5 kpl
***
Lopuksi kukkaniitty ja metsämansikoita, koska iso urakka alkaa olla takana! Kätkemää odotellaan kirjakauppoihin saapuvaksi syyskuussa, silloin maisemat ja tunnelmat ovat jo erilaiset.
(c) J.S. Meresmaa |
(c) J.S. Meresmaa |