Ihmisiä ja kirjoja. Siinä kiteytetysti se, mistä messuissa on kyse. Yhdessä ne saavat aikaan kohtaamisia, keskusteluita, vaikuttumisia ja vaikuttamisia, yllätyksiä, yhteyksiä ja ylenmäärin ihmiskontakteja. Kun paikalla on niin kirjanostajan, kirjailijan kuin kustantajan ja näytteilleasettajan ominaisuudessa, näkee monet asiat ristivalotuksessa.
Kirjamessuista ollaan montaa mieltä. Iso messuhalli pullollaan kirjoja, kirjallista ohjelmaa ja kirkkaita valoja -- innostavaa ja ahdistavaa.
Näytteilleasettajakustantajalle messut ovat iso panostus niin rahallisesti kuin työmäärältään, mutta ne ovat myös mahdollisuus kertoa, näyttää ja myydä juuri niitä tuotteita, joiden eteen on koko vuosi tehty töitä. Kirjoja, jotka ovat saattaneet kypsyä vuosikausia. Kirjoja, joihin on rakastuttu jo käsikirjoituksina.
Kirjamessuilla on paljon vakikävijöitä, jotka kerran hyvää löydettyään etsivät tutun osaston joka vuosi uudelleen hankintoja tehdäkseen. Uskollinen kirjanostaja (eli lukija), voiko mitään ihanampaa ollakaan? Rahan ja tavaran lisäksi vaihdetaan lukukokemuksia, -vinkkejä ja -toiveita. Toivotetaan hyvää jatkoa, iloa kirjan parissa. Hymyillään.
Kamalaa kaupallisuutta?
Minusta ei.
***
Messut herättävät monessa kirjailijassa ristiriitaisia tuntemuksia. Reissaaminen ja esiintyminen on väsyttävää, raskasta, stressaavaa ja vie sekä aikaa että rahaa. Mutta lukijakohtaamiset jäävät sydämeen pitkäksi aikaa, usein lähtemättömästikin. Pääsee puhumaan asioista, jotka kokee niin tärkeäksi, että niistä on halunnut kirjoittaa. Oma työ saa merkityksen, jota joskus on vaikea hahmottaa ja jonka vaikeina hetkinä kyseenalaistaa. On mukavaa kun ja jos kirja (vuosikausien työ) huomataan.
Kirjailijana olen ollut myös se, joka ei mahdu ohjelmaan tuoreesta kirjasta huolimatta. Se, jonka kirjaa ei löydy ostettavaksi koko messuhallista, niin järjettömältä kuin se kirjapaljouden keskellä tuntuukin. Ja on aivan totta, että tuhansista ohjelmaehdotuksista läpi menee vain satoja. Lukuisia ajankohtaisia kirjailijoita jää ulkopuolelle. Se on väistämätöntä, mutta omalle kohdalle osuessaan tuntuu aina yhtä pahalta.
Sitten toisaalta olen huomannut senkin, että vaikka Helsingin kirjamessut ovat monessa mielessä Se Tapahtuma, kirjailijan uran kannalta sillä on kovin vähän merkitystä. Kokonaisuutta ei huojuta se, osallistuuko messuille vai ei.
Minusta tämä on lohdullinen ajatus. Minua kirjailijana ei määritä se, tuleeko kutsua messuille vai ei. Olen olemassa kaikesta huolimatta. Kirjani on.
***
Toisinaan messuja parjataan kaupallisuudesta. Välillä kaupallisuuskritiikki hämmentää minua. Messut ovat toki kaupallinen tapahtuma monessa mielessä (ja kustantaja saa todeta, kuten yrittäjät yleensäkin, että "kaikki saatana maksaa"), mutta on niinkin, että kirjallisuus kaipaa kauppaa. Se kaipaa sitä kipeästi. Kirjallisuus kaipaa valokeilaa, palkintopöhinää ja rummutusta. Se tarvitsee intoa ja imua. Raha, tuo parjattu, paha raha, on realiteetti, jota ilman ei kirja-ala toimi. Raha pyörittää kustannustoimintaa, jonka koneisto jyskyttää suomalaisen kirjallisuuden ytimessä. Koneesta putkahtelee kirjoja, joita kirjanystävät voivat ostaa ja ahmia.
On totta, että Cheek ja Don Rosa vetävät pisimmät nimmarijonot. On totta, että Jari Sillanpäätä on kuuntelemassa viisinkertainen määrä ihmisiä, jos verrataan vaikkapa kotimaiseen fantasiakirjailijaan. Mutta täytyy osata katsoa laajemmin. Kirjamessut tarjoavat jokaiselle jotakin (aivan kuten suomalainen kirjallisuuskin), mutta ihmisillä on tapana nähdä vain se, mihin katse ensimmäisenä kiinnittyy.
Isot kustantamot ovat ehkä näkyvämmin paikalla, mutta kyllä siellä meitä pienempiäkin on. Niin myymässä, ohjelmatuottajina isoilla lavoilla kuin esiintymässä.
28.10.2016
Messuperjantai ja huikea tarjous
Messuhumu alkaa toden teolla osaltani tänään!
Illalla olen keskustelemassa paneelissa:
klo 19.15-20.00
KirjaKallio
Käsikirjoitus on valmis -- mistä julkaisija?
Iso kustantamo, pikkukustantamo, osuuskunta, omakustanne, netissä julkaiseminen – kirjoittajalle on tarjolla nykyään lukuisia vaihtoehtoja julkaista, mutta miten valita se oikea? Kirjailijat Juha Jyrkäs, J.S. Meresmaa ja Tuomas Saloranta kertovat, keskustelun vetäjänä Vesa Sisättö.
***
Paikalle messukeskukseen saavun kuitenkin jo iltapäivästä, sillä Myllylahden osastolla 7c60 on aivan huikea messutarjous koko tähänastisesta Mifonki-sarjasta, ja menen signeeraamaan lisää kirjoja. Tästä saa sellaisen joululahjapaketin joko itselleen tai toiselle, ettei tosikaan!
Suosittu Mifonki-sarja signeerattuna pakettina kirjamessuilta vain 39 e. (Sisältää osat 1-5. Mukana siis myös uusin kirja, eli juuri ilmestynyt Mifongin kadottama.)
Julkaissut Myllylahti 27. lokakuuta 2016
24.10.2016
Messuohjelmani Helsingissä
Minut tapaa tuttuun tapaan Helsingin kirjamessuilla!
Pe 28.10.
klo 19.15-20.00
KirjaKallio
Käsikirjoitus on valmis -- mistä julkaisija?
Iso kustantamo, pikkukustantamo, osuuskunta, omakustanne, netissä julkaiseminen – kirjoittajalle on tarjolla nykyään lukuisia vaihtoehtoja julkaista, mutta miten valita se oikea? Kirjailijat Juha Jyrkäs, J.S. Meresmaa ja Tuomas Saloranta kertovat, keskustelun vetäjänä Vesa Sisättö.
La 29.10.
klo 12.30-13.00
Takauma
Steampunkin kirjalliset maisemat
Steampunk on nouseva kirjallinen suuntaus Suomessakin. Millaisista elementeistä kotimainen höyrypunk rakentuu? Miten se eroaa fantasiasta ja scifistä? Keskustelemassa J.S. Meresmaa, Anni Nupponen ja Magdalena Hai, haastattelijana Paula Havaste.
Su 30.10.
klo 11.00-11.30
KirjaKallio
Naakkamestari
klo 12.00-12.15
Robustoksen, Osuuskumman ja Aarnin osasto 6g108
Naakkamestari
***
Nähdään Helsingissä!
Pe 28.10.
klo 19.15-20.00
KirjaKallio
Käsikirjoitus on valmis -- mistä julkaisija?
Iso kustantamo, pikkukustantamo, osuuskunta, omakustanne, netissä julkaiseminen – kirjoittajalle on tarjolla nykyään lukuisia vaihtoehtoja julkaista, mutta miten valita se oikea? Kirjailijat Juha Jyrkäs, J.S. Meresmaa ja Tuomas Saloranta kertovat, keskustelun vetäjänä Vesa Sisättö.
La 29.10.
klo 12.30-13.00
Takauma
Steampunkin kirjalliset maisemat
Steampunk on nouseva kirjallinen suuntaus Suomessakin. Millaisista elementeistä kotimainen höyrypunk rakentuu? Miten se eroaa fantasiasta ja scifistä? Keskustelemassa J.S. Meresmaa, Anni Nupponen ja Magdalena Hai, haastattelijana Paula Havaste.
Su 30.10.
klo 11.00-11.30
KirjaKallio
Naakkamestari
klo 12.00-12.15
Robustoksen, Osuuskumman ja Aarnin osasto 6g108
Naakkamestari
***
Nähdään Helsingissä!
 |
| (c) Minna Jerrman |
22.10.2016
Punnittu ja oma
En tiedä teistä, mutta minä olen toisinaan törmännyt kirja-arvioihin, joissa kerrotaan, mitä ja miten kirjailijan olisi pitänyt kyseinen tarina kirjoittaa sen sijaan, että oltaisiin punnittu sitä, mitä on kirjoitettu ja miten.
Varjon arviointia, ikään kuin. Ohipuhumista.
Pahimmassa tapauksessa saatetaan jopa pistää aikeita ja vaikutteita kirjailijan kontolle, vaikka ne kuuluisivat ennemmin arvioijalle. Auttamatta mennään metsään sanomalla asioita kuten "kirjailija on selvästi yrittänyt asiaa X" tai "kirjailija on lukenut danbrowninsa". Ulkopuolinen ei nimittäin voi tietää. Hän tekee tulkintaa kirjasta, ei sen kirjoittajasta. Aika usein käy niin, että kun kirjailijalta sitten kysytään, hän ei olekaan lukenut Dan Brownia. Arvelut kirjailijan motiiveista kertovat enemmän arvioijasta itsestään kuin kirjailijasta.
Olen itse yrittänyt tiedostaa tämän lukijana ja palautteenantajana. Jos minulle tulee tarinasta mieleen Dan Brown, muotoilen ajatuksen niin että se kuvastaa minun tulkintaani tekstistä, ei kirjailijan aietta.
Kun kirja on lukijan käsissä, sille on syynsä miksi se on juuri sellainen kuin se on.
***
Tarinan voi kertoa onnistuneesti monella tavalla.
Jos yksi synopsis annetaan viidelle kirjailijalle, saadaan viisi toisistaan eroavaa tarinaa. Kaikki toimivia. Mutta yksi on preesensissä, toinen imperfektissä. Yksi kerrotaan koiran näkökulmasta, toinen kaikkitietävällä kertojalla. Yhdessä painottuu surun teema, toisessa anteeksiannon. Ja niin edelleen. Jokaisessa tarinassa on eri sävy, eri ääni -- kirjailijan oma ääni. Silti kaikki on jäljitettävissä samaan synopsikseen.
Miksi mietin tätä?
Parhaillaan työn alla on yksi tarina, jolle näen monta mahdollista kerrontatapaa. Jos siirrän palikkaa vasemmalle, painottuu vasen puoli. Jos nostan palikan kokonaan pois, näkökulma katoaa kokonaan, mutta muut palikat saavat enemmän tilaa.
Olen siis vaiheessa, jossa seikkaileva, intuitiivinen kirjoittajaminä on saanut työnsä päätökseen (raakaversio) ja tiedostava, punnitseva kirjoittajaminä on aloittanut sarkansa. Siirrän, kokeilen, terävöitän, luetutan ateljeekriitikoilla, kuuntelen palautetta. Näen lukuisia vaihtoehtoja, ja jokaisen niistä saisi toimimaan, mutta ratkaistavana on, mikä niistä on eniten minua. Mikä tavoista kertoo tarinan niin kuin juuri minä koen tärkeäksi? Miten perustelen ratkaisuni?
Meni syteen tai saveen, kirjailija seisoo oman työnsä takana. Ratkaisu on tehtävä, sen on oltava punnittu ja tietoinen, vaikka joskus toki intuition ohjaama.
Nimittäin lukijoille sama tarina voi olla yhtä lailla yhden kuin viiden tähden lukukokemus, mutta jos se on juuri sellainen miksi kirjailija sen tarkoitti, se on juuri oikeanlainen.
Varjon arviointia, ikään kuin. Ohipuhumista.
Pahimmassa tapauksessa saatetaan jopa pistää aikeita ja vaikutteita kirjailijan kontolle, vaikka ne kuuluisivat ennemmin arvioijalle. Auttamatta mennään metsään sanomalla asioita kuten "kirjailija on selvästi yrittänyt asiaa X" tai "kirjailija on lukenut danbrowninsa". Ulkopuolinen ei nimittäin voi tietää. Hän tekee tulkintaa kirjasta, ei sen kirjoittajasta. Aika usein käy niin, että kun kirjailijalta sitten kysytään, hän ei olekaan lukenut Dan Brownia. Arvelut kirjailijan motiiveista kertovat enemmän arvioijasta itsestään kuin kirjailijasta.
Olen itse yrittänyt tiedostaa tämän lukijana ja palautteenantajana. Jos minulle tulee tarinasta mieleen Dan Brown, muotoilen ajatuksen niin että se kuvastaa minun tulkintaani tekstistä, ei kirjailijan aietta.
Kun kirja on lukijan käsissä, sille on syynsä miksi se on juuri sellainen kuin se on.
***
Tarinan voi kertoa onnistuneesti monella tavalla.
Jos yksi synopsis annetaan viidelle kirjailijalle, saadaan viisi toisistaan eroavaa tarinaa. Kaikki toimivia. Mutta yksi on preesensissä, toinen imperfektissä. Yksi kerrotaan koiran näkökulmasta, toinen kaikkitietävällä kertojalla. Yhdessä painottuu surun teema, toisessa anteeksiannon. Ja niin edelleen. Jokaisessa tarinassa on eri sävy, eri ääni -- kirjailijan oma ääni. Silti kaikki on jäljitettävissä samaan synopsikseen.
Miksi mietin tätä?
Parhaillaan työn alla on yksi tarina, jolle näen monta mahdollista kerrontatapaa. Jos siirrän palikkaa vasemmalle, painottuu vasen puoli. Jos nostan palikan kokonaan pois, näkökulma katoaa kokonaan, mutta muut palikat saavat enemmän tilaa.
Olen siis vaiheessa, jossa seikkaileva, intuitiivinen kirjoittajaminä on saanut työnsä päätökseen (raakaversio) ja tiedostava, punnitseva kirjoittajaminä on aloittanut sarkansa. Siirrän, kokeilen, terävöitän, luetutan ateljeekriitikoilla, kuuntelen palautetta. Näen lukuisia vaihtoehtoja, ja jokaisen niistä saisi toimimaan, mutta ratkaistavana on, mikä niistä on eniten minua. Mikä tavoista kertoo tarinan niin kuin juuri minä koen tärkeäksi? Miten perustelen ratkaisuni?
Meni syteen tai saveen, kirjailija seisoo oman työnsä takana. Ratkaisu on tehtävä, sen on oltava punnittu ja tietoinen, vaikka joskus toki intuition ohjaama.
Nimittäin lukijoille sama tarina voi olla yhtä lailla yhden kuin viiden tähden lukukokemus, mutta jos se on juuri sellainen miksi kirjailija sen tarkoitti, se on juuri oikeanlainen.
17.10.2016
Mikäs mikäs...
Katsokaa, mikä se täällä on!
Helvetillisen vatsatautiviikonlopun jälkeen otti uudelleen hengen päälle, kun postihenkilö koputti oveen tänään päivällä ja pyysi kuittaamaan paketteja Myllylahdelta.
"Ei voi olla", ajattelin, "Voiko olla...?"
Voi. Oli.
Mifongin kadottama on tullut painosta! Nyt se on ihan kerta kaikkisen valmis ja kaikkien saatavilla ja luettavissa ja aaaahhh, jälleen yksi osa tätä massiivista projektia nimeltä Mifonki-sarja on saatu valmiiksi.
Olen niin innoissani ja onnellinen, että täytyy mennä päivälevolle keräämään voimia.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Helvetillisen vatsatautiviikonlopun jälkeen otti uudelleen hengen päälle, kun postihenkilö koputti oveen tänään päivällä ja pyysi kuittaamaan paketteja Myllylahdelta.
"Ei voi olla", ajattelin, "Voiko olla...?"
Voi. Oli.
Mifongin kadottama on tullut painosta! Nyt se on ihan kerta kaikkisen valmis ja kaikkien saatavilla ja luettavissa ja aaaahhh, jälleen yksi osa tätä massiivista projektia nimeltä Mifonki-sarja on saatu valmiiksi.
Olen niin innoissani ja onnellinen, että täytyy mennä päivälevolle keräämään voimia.
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
11.10.2016
Hurlumhei
Vähän on sellainen "hurlumhei, tehosekoittimessa ollaan" -olo. Turun kirjamessuista on tuskin toivuttu, kun on tämä kämpän kääriminen ja kauppaaminen käpälissä, Helsingin kirjamessuihin valmistautuminen käynnissä, yhden antologian toimittamista ja toisen taittamista, kannen viimeistelyä, palautteenantoa ja sen sellaista kiireetöntä mukavaa. Kuumekin päätti vierailla, kai se oli sellainen "nyt on vähän liikaa lämpöjä, likka" -tyylin muistutus. Marraskuun alussa kutsuu Barcelona ja Eurocon, josta myöhemmin lisää.
Jollain taikakeinolla olen onnistunut kaiken tämän keskellä kirjoittamaan novellin, ja eilen minussa heräsi tunne, että olisipa tosiaan kiva kirjoittaa. Hipsunhei, no mutta sehän kuulostaa briljantilta! Joko on kulunut tarpeeksi aikaa editoiden vanhoja ja kurotellen kohti uusia, tai sitten olen vain niin puristuksissa mannerlaattojen välissä, että jo ajatus kirjoittamisesta kuulostaa syvään hengittämiseltä. (Mitä se toki on, mutta joskus ilma on parasta mahdollista ja joskus se on tunkkaista.)
On sellainen sanonta, että laiska töitään luettelee, mutta paskat siitä. Jos en luettelisi, unohtaisin puolet. Päänsisäinen prosessinhoitaja se siellä vain huutelee.
Ihan mahdottoman hienoja asioita on tapahtumassa. Mahdottoman isoja. Kai silloin on ihan OK, jos joutuu välillä vähän haukkomaan?
Jollain taikakeinolla olen onnistunut kaiken tämän keskellä kirjoittamaan novellin, ja eilen minussa heräsi tunne, että olisipa tosiaan kiva kirjoittaa. Hipsunhei, no mutta sehän kuulostaa briljantilta! Joko on kulunut tarpeeksi aikaa editoiden vanhoja ja kurotellen kohti uusia, tai sitten olen vain niin puristuksissa mannerlaattojen välissä, että jo ajatus kirjoittamisesta kuulostaa syvään hengittämiseltä. (Mitä se toki on, mutta joskus ilma on parasta mahdollista ja joskus se on tunkkaista.)
On sellainen sanonta, että laiska töitään luettelee, mutta paskat siitä. Jos en luettelisi, unohtaisin puolet. Päänsisäinen prosessinhoitaja se siellä vain huutelee.
Ihan mahdottoman hienoja asioita on tapahtumassa. Mahdottoman isoja. Kai silloin on ihan OK, jos joutuu välillä vähän haukkomaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)