Ensitulet ja fun-fun Tamfan

Syksy ja talvi ovat ihaninta kirjoitusaikaa ehkä osittain siksi, että silloin minulle on usein langennut lupa kirjoittaa joko loman, työttömyyskauden tai -- kuten tällä kertaa -- apurahakauden vuoksi. Saa olla sisätiloissa hyvillä mielin, käpertyä kahvin ja teen ääreen ja lämmittää kämppää tulilla. Viime viikolla meillä alkoi lämmityskausi ja pitihän se ikuistaa. Ikuistaa piti myös turkisliivi, joka hankittiin steampunk-ilmarosvoasuun, ja joka yllä uhosin kirjoittavani kaikki seuraavat fantasiakirjani. Katsotaan tuleeko menosta barbaarisempaa.

Erään fantasiakirjailijan työpiste. (c) V. Rintala

Viime lauantaina Tampereella vietettiin perinteistä tapahtumaa Tamfania, jonka kunniavieraana tänä vuonna oli herttainen ja välitön Helena Waris. Pohjankontu-trilogia on saatu päätökseen, mutta uutta on odotettavissa vuoden päästä Vuoren muodossa! Teos kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä Waris kuvasi sitä leikillisesti viikinki-scifiksi, vaikka se ei ole varsinaisesti kumpaakaan.

Samassa tilassa me osuuskummajaiset höyrysimme täyttä päätä. Tsekkaa Magdalena Hain mahtava bloggaus! Minulla ei ole aikoihin ollut yhtä hauskaa kuin koota asua kuvausta varten. (Ja näitä vermeitä on helppo hyödyntää paitsi arkipukeutumisessa, myös Linn Rondestanin merirosvohahmona.)

Tamfanin päätti paneeli, jossa Helena Waris, Sari Peltoniemi, Anni Nupponen ja minä keskustelimme M.G. Soikkelin johdolla siitä, mistä ja miten ideat syntyvät. Taisin päästää suustani jotain sen tapaista kuin "romaanini olen aloittanut kirjoittamaan ilman mitään hajua siitä, mistä ne itse asiassa kertovat, mutta novelleissa on pakko jo lähtiessä tietää jotain siitä, mihin teksti tähtää". Jepjep, huomaan kirjoittavani Mifonkeja edelleen samalla metodilla. Pitkässä tekstissä yksi olennainen pointti minulle tuntuu olevan se, että kirjoittamalla selvitän, mistä tarina oikeastaan kertoo ja keitä ovat nämä henkilöhahmot, jotka ovat tehneet itsensä tunnetuksi. Ehkä jos tietäisin tarinan tarkalleen, menettäisin halun kirjoittaa ne viisisataa sivua. Ehkä.

Mifongin kätkemää on nyt kasassa 69 liuskaa ja reilu 17 000 sanaa. Huhhuh, tekemistä on vielä, mutta matka alkaa käydä jännittäväksi.

Kiitos Tamfanin järjestäjäporukalle ja kaikille osallistujille, joita oli tupa täynnä!

Brothers Grimm, Sisters Grimmer*

On esiintymisiä, joista ei tiedä meneekö sinne viihtyäkseen vai viihdyttääkseen -- parhaassa tapauksessa tietysti molempia. Juuri tällainen tapaus oli eilinen Aikuiset satumaassa -ilta Tulenkantajien kirjakaupalla. Kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille vielä kerran!

                                               (c) Veli-Matti  Rintala

Meitä satumaisia tätejä (vai pitäisikö sanoa valepukuisia eukkoja) oli kehotettu miettimään lempisatujamme sekä satujen vaikutusta kirjoittamiseemme ylipäätään. Keskustelemassa olivat Johanna Sinisalo, Sari Peltoniemi ja Salla Simukka itseni lisäksi.

                                                                                               (c) Veli-Matti  Rintala

Sinisalo ja Peltoniemi nostivat esiin Joel Lehtosen kirjan Tarulinna, joka oli tehnyt vaikutuksen lapsena. Yhtä satua ylitse muiden heiltä ei oikein löytynyt, mutta Peltoniemi mainitsi erikseen Grimmin saduista tutun Valkoisen käärmeen, jonka runsaus ihastutti -- sadusta löytyy kaikkea mitä ikinä vain voi kuvitella! Simukan valinta osui Lumikkiin, mikä ei liene lainkaan ihmeellistä ottaen huomioon hänen uusimman romaaninsa ja trilleritrilogian aloituksen Punainen kuin veri, joka alkaa kiehtovalla leikkauksella Lumikki-sadusta nykyhetkeen.

Entä oma suosikkisatuni? Hamelnin pillipiipari. Jostakin syystä saksalainen kertomus kylästä, jonka valtaavat rotat ja ahneus sillä seurauksella, että kaikki lapset yhtä lukuun ottamatta riistetään vanhemmiltaan, on jäänyt lähtemättömästi muistiin ja pysynytkin siellä.

Keskustelussa nousi esille huomio, että usein juuri ne sadut, joissa on jotain erityisen häiritsevää, ovat piirtyneet lapsena mieleen. Mahtaako aikuisen mieltä ravisuttaa yhtä voimakkaasti yksikään satu?

***

Satujen merkitystä lienee mahdoton erottaa omasta kirjoittamisestaan. Ovathan ne kuitenkin koko ihmiskunnan yleinen (joskaan ei välttämättä yhteinen) tarina- ja kertomusperintö, joka totuttaa jo pienestä lapsesta lähtien hyvän tarinan rakenteisiin, toiston merkitykseen, samaistumisen mahdollisuuksiin ja toimiviin juonenkäänteisiin. Satujen materiaali on vapaasti kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa, niissä ei tekijänoikeuksia penätä.

Kirjoittajan on kuitenkin hyvä huomata, että sadun vangiksi ei tarvitse jäädä, jotta siitä saisi parhaan hyödyn. Kuten Simukka sanoi, Lumikki-sadun uusi versio ei välttämättä vaadi ilkeää äitipuolta. Voisi olla vaikka niin, että Lumikki onkin uusioperheen ilkeä ja mustasukkainen osapuoli, jonka tekemisiä äitipuolella on hyvä syy seurata peilin kautta -- tämä versiointi löytyy Sinisalon esittelemästä kirjasta Snow White, Blood Red, joka on Ellen Datlow'n ja Terri Windlingin toimittama antologia kahdenkymmenen vuoden takaa.

                                                                                                 (c) Veli-Matti  Rintala

Käynnissä on paraikaa jonkinlainen satubuumi: elokuvissa, televisiossa ja kirjoissa käytetään kilvan hyväksi perinteisiä satuja. Mistä se mahtaa johtua? Onko aikuisillekin koittanut nyt niin synkeät ajat, että mieli halajaa takaisin huolettomaan lapsuuteen ja sen aikaisten iltasatujen pariin?

Tuskin sentään, ainakin jos heille luettiin Grimmin satuja -- aikuisten satuilta Tulenkantajillakin olisi voinut päättyä verisesti, kun seinälle ripustettu kaarisaha tuli kolinalla alas. Nyt elämää pääsi jokainen kuitenkin jatkamaan loppuun asti. Onnellisena? Se jääköön kerrottavaksi.


*otsikko viittaa Grimmin veljesten lisäksi Johanna Sinisalon toiseen lukuvinkkiin Tanith Leen novellikokoelmaan Red As Blood, Or Tales from the Sisters Grimmer

Satujen siiville

Huomenna keskiviikkona me aikuiset lennähdämme satujen siiville!

Fantasiakirjoittaja saa silloin tällöin kuulla vertautuvansa satusetään, mutta tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Fantasian perinteet ovat toki saduissa, mutta nykyfantasiassa satuäidin nisistä on vieroituttu hyvän aikaa sitten. Mikään ei kuitenkaan estä hyödyntämästä satuja -- oli kirjallisuudenlaji sitten mikä tahansa.

Jos olet lähistöllä, kannattaa tulla kuuntelemaan! Kirjoitan kyllä blogiini jonkinlaisen raportin, ja haluan jatkaa kiinnostavan aiheen pohtimista muutenkin, mutta parhaimman annin saa kun tulee itse paikan päälle.

Sitä ennen kuulisin mielelläni: mikä on sinun lempisatusi? Miksi?