Ensitulet ja fun-fun Tamfan

Syksy ja talvi ovat ihaninta kirjoitusaikaa ehkä osittain siksi, että silloin minulle on usein langennut lupa kirjoittaa joko loman, työttömyyskauden tai -- kuten tällä kertaa -- apurahakauden vuoksi. Saa olla sisätiloissa hyvillä mielin, käpertyä kahvin ja teen ääreen ja lämmittää kämppää tulilla. Viime viikolla meillä alkoi lämmityskausi ja pitihän se ikuistaa. Ikuistaa piti myös turkisliivi, joka hankittiin steampunk-ilmarosvoasuun, ja joka yllä uhosin kirjoittavani kaikki seuraavat fantasiakirjani. Katsotaan tuleeko menosta barbaarisempaa.

Erään fantasiakirjailijan työpiste. (c) V. Rintala

Viime lauantaina Tampereella vietettiin perinteistä tapahtumaa Tamfania, jonka kunniavieraana tänä vuonna oli herttainen ja välitön Helena Waris. Pohjankontu-trilogia on saatu päätökseen, mutta uutta on odotettavissa vuoden päästä Vuoren muodossa! Teos kuulostaa mielenkiintoiselta, sillä Waris kuvasi sitä leikillisesti viikinki-scifiksi, vaikka se ei ole varsinaisesti kumpaakaan.

Samassa tilassa me osuuskummajaiset höyrysimme täyttä päätä. Tsekkaa Magdalena Hain mahtava bloggaus! Minulla ei ole aikoihin ollut yhtä hauskaa kuin koota asua kuvausta varten. (Ja näitä vermeitä on helppo hyödyntää paitsi arkipukeutumisessa, myös Linn Rondestanin merirosvohahmona.)

Tamfanin päätti paneeli, jossa Helena Waris, Sari Peltoniemi, Anni Nupponen ja minä keskustelimme M.G. Soikkelin johdolla siitä, mistä ja miten ideat syntyvät. Taisin päästää suustani jotain sen tapaista kuin "romaanini olen aloittanut kirjoittamaan ilman mitään hajua siitä, mistä ne itse asiassa kertovat, mutta novelleissa on pakko jo lähtiessä tietää jotain siitä, mihin teksti tähtää". Jepjep, huomaan kirjoittavani Mifonkeja edelleen samalla metodilla. Pitkässä tekstissä yksi olennainen pointti minulle tuntuu olevan se, että kirjoittamalla selvitän, mistä tarina oikeastaan kertoo ja keitä ovat nämä henkilöhahmot, jotka ovat tehneet itsensä tunnetuksi. Ehkä jos tietäisin tarinan tarkalleen, menettäisin halun kirjoittaa ne viisisataa sivua. Ehkä.

Mifongin kätkemää on nyt kasassa 69 liuskaa ja reilu 17 000 sanaa. Huhhuh, tekemistä on vielä, mutta matka alkaa käydä jännittäväksi.

Kiitos Tamfanin järjestäjäporukalle ja kaikille osallistujille, joita oli tupa täynnä!

Esikoisjuhlat

Romaanin kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa. Se on pitkiä keskusteluja oman pään sisässä. Ideoita, jotka eivät jätä rauhaan. Henkilöhahmoja, jotka kasvavat oikean ihmisen veroisiksi vain jos heille antaa tarpeeksi aikaa ja huomiota. Loputonta istumista tietokoneen ääressä, kramppaavia sormia, selkäsärkyjä, ummetusta ja epävarmuutta. Taistelua laiskuutta ja ajanpuutosta vastaan. Suuruudenhulluja kuvitelmia, kokeilua, itsensä ylittämistä, leijumista luovuudessa, tarinan imua.

Ei siis liene mikään ihme, että kun työn tulos on lopulta nähtävissä ja ennen kaikkea kosketeltavissa, sitä tekee mieli juhlistaa kunnolla.

Eilen juhlimme Mifongin perintöä Telakalla. Esikoinen on päässyt lukijoiden käsiin jo kuukauden päivät, mutta yksittäisten maljojen ja kilistelyiden lisäksi sille ei ollut vielä annettu kunnon läksiäistoivotuksia tuuliseen maailmaan. Paikalla oli noin viisikymmentä ihmistä, ystäviä, sukulaisia, kollegoita ja kustantamon väkeä. Tuntui ihmeelliseltä, että heidät oli tuonut paikalle tarina, joka sai alkunsa minun mielikuvituksestani.

Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja mahtava. Uusia tuttavuuksiakin kertyi, ja vaikka aika ei antanut myöten, jotta olisin ehtinyt jutella jokaisen kanssa niin paljon kuin olisin halunnut, jäi päällimmäiseksi syvä tyytyväisyys. Mifongin perintö jatkakoon elämäänsä lukijoissa -- kirjailija keskittyy tuleviin tarinoihin.

Kiitos kaikille, jotka pääsitte paikalle!

Näin se syntyy -- eli kuukausi romaanin kirjoitustyötä

NaNoWriMo on käynnissä.

Tänäkään vuonna en siihen osallistu, vaikka pidän tuotteliaisuuteen kannustavaa kirjoittamiskuukautta hyvänä ideana. Oma kirjoittamiseni menee eri raiteilla enkä halua rynkyttää vaunuja.

Vuodestani on varattu muutama kuukausi pelkästään romaanien kirjoittamistyöhön ja ne kuukaudet ovat marraskuu, joulukuu ja tammikuu. Koska fantasiakässärini ovat melko tuhteja, olen asettanut sanamäärän päivätavoitteeksi, jotta tarvittava tekstimassa pääsee syntymään. Ja koska kirjoittaminen on työtä, pidän viikosta kaksi päivää kirjoittamisvapaata, yleensä viikonloppuisin.

Päivätavoite on 1500 sanaa. Siitä voimme laskea, että viimeistelemätön romaanikäsikirjoitus, joka on 91 000 sanaa, vaatii täyden tavoitteen päiviä 60, 6 eli kaksi kokonaista kuukautta. Kun viikkovapaat otetaan huomioon, päiviä tulee lisää 16. Tästä pääsemme pyöristettyyn lukuun 77 päivää. Täyttä työtä, eikö mitä?

Yllä mainitusta sanojen lukumäärästä karsiutuu hiontavaiheissa kymmenisen prosenttia pois, mutta kaikki tämä teksti on ensin synnytettävä, jotta sitä voidaan karsia. Jos joku miettii, mistä repäisin tuon romaanikässärin sanamäärän, 91 000, niin se on Mifonkitrilogian toisen osan sanamäärä tällä hetkellä.

On hyvä ottaa myös huomioon, että romaanin kirjoittaminen ei koostu pelkästä kirjoittamisesta. Ideointi, taustatutkimus, juonten pyörittely ja muu luomistyö on järkälemäinen osa lopputulosta. Karkeasti laskien tähän puuhaan jää edellisten laskujen jälkeen kaksi viikkoa, eli 14 päivää. Joko hikoiluttaa? Ainakaan ei kannata sairastella.

Onneksi aikatauluni ei ole ollut ihan näin tiukka. Viime talvena en tiennyt vielä kustannussopimuksen syntymisestä mitään, joten tahkoin seuraavaa käsikirjoitusta ilman paineita. Yhden kuukauden päätin pitää tiukasti kiinni päivätavoitteesta. Tässä kirjanpito siitä, kuinka lopulta kävi:

Päivä 1. 1512 sanaa
         2. 1550 sanaa
         3. 2800 sanaa
         4. Tietokone hajosi. Vapaapäivä.
         5. Uusi kone. 2310 sanaa.
         6. 1616 sanaa
         7. Vapaapäivä.
         8. Oma ajatus takakansitekstiksi.
         9. 1900 sanaa
       10. 1442 sanaa
       11. 2389 sanaa
       12. 1438 sanaa
       13. Vapaapäivä
       14. 3476 sanaa
       15. Vapaapäivä
       16. Vapaapäivä
       17. 602 sanaa
       18. 2320 sanaa
       19. 1514 sanaa
       20. Vapaapäivä
       21. Vapaapäivä
       22. 202 sanaa
       23. 3647 sanaa
       24. 2754 sanaa
       25. Vapaapäivä
       26. 3637 sanaa
       27. Vapaapäivä
       28. 400 sanaa
       29. 703 sanaa
       30. 1508 sanaa

Sanoja kertyi yhteensä 37 720 , vapaapäiviä 9. Jos nanowrimoilisin, tavoitesanamäärä olisi jäänyt täyttymättä, mutta kirjoittamisen tavoitteetkin olivat erilaiset kuin nanoillessa.

On hyvä huomioida se, ettei päiväkohtainen sanamäärä ole täysin rehellinen. Se on kirjattu työpäivän päätteeksi, ja kun seuraavan työpäivän alussa käyn tekstin läpi, karsin ja muokkaan, sanamäärä muuttuu. Joskus joudun hylkäämään tuotoksen kokonaan, jos alkaakin tuntua siltä, että se ei sovi tarinaan tai vie sitä väärään suuntaan. Näin käy onneksi melko harvoin.

Mitä siis tästä opin? Oli hauska palata nyt vuoden jälkeen muistiinpanojen ääreen ja katsoa, onnistuiko kirjoittamisesta luistamisen välttely ja kurinalainen työskentely. Listaan voi palata, kun on huono päivä ja tuntuu siltä, että kirjoittaminen on pelkkää hyödytöntä tahkoamista. Siitä näkee, että tahkoamista on ollut ennenkin ja silti lopputuloksesta on tullut hyvä. Lisäksi lista osoittaa sen, että tavoitteellisuus ja kurinalaisuus eivät estä luovaa työtä.

Aion pitää kirjaa tänäkin talvena.