Sykli

Tekijänkappaleiden vastaanottamisessa tuntuu aina vain olevan oma hieno tunnelmansa, vaikka tapahtuma toistuu erinäisiä kertoja vuodessa. Käsikirjoituksesta kansien väliin. Siinä se nyt on. Työn hedelmä, poikasen kasvot. Tuolta se nyt näyttää ja noissa vaatteissa marssii maailmalle.

Sitä tuntee ylpeyttä.

Yhden tarinan sisältävä vene pääsee vihdoinkin lipumaan kirjailijan mielestä uusille vesille ja toisille veneille vapautuu tilaa tulla. Kirjailijan päänsisäisen elämän loppumaton sykli.

Aune, Olavi ja Frans: hyvää matkaa! Voikaa hyvin.

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Nyt niitä saa!

Nimittäin rillumapunkia ja Keskilinnan ritareiden päätösosaa!

Rillumapunk-antologiaa Hei, Rillumapunk! voi tilata itselleen muun muassa Aavetaajuuden kaupasta. 

Kuninkaan tahdon saa omakseen Elisa Kirjasta. Hieman haikein mielin tuli tämä veijarisarja saateltua päätökseen. Konnolla ja Jehremillä on aivan erityinen paikka sydämessäni!

***

Antoisia lukuhetkiä!

Kohta paukkuvat henkselit...

... sillä hartaasti odotettu suomispefin uusi äpärälapsi on menossa painoon!

Hei, rillumapunk! -antologiasta pääsee ensi kuussa halutessaan nauttimaan joka iikka, mutta kokoelman esipuhe on jo luettavissa Aavetaajuuden sivuilla. Siinä toimittaja Shimo Suntila kertoo, mistä tämäkin hullutus oikein lähti.

Näin sitä historiaa tehdään. Kyllä olisivat aikalaisjätkät ylypeitä, kun tietäisivät millaisiin painotöihin sitä metsää tässäkin tapauksessa kaadettiin, eikös juu?

Kannattaa muuten huomata, että antologia on myös ennakkomyynnissä Aavetaajuuden verkkokaupassa, missä sen saa suositushintaa huokeammin huomaansa.

Pian novellini Pirunkeuhko näkee päivänvalon, ja siitäkös olen innoissani!

Kymppipäivä

Hyvää Aleksis Kiven päivää ja siten myös suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Kotimaista kirjallisuutta sietää juhlistaa, sillä kuten Sofi Oksanen Frankfurtin kirjamessujen avajaispuheessaan sanoi, "ihminen tarvitsee peilin kokemuksilleen ja siihen tarvitaan kansalliskirjallisuutta, jota voi lukea omalla äidinkielellään".

Itse juhlistan päivää makaamalla sängynpohjalla flunssan riivaamana. Riivaa minua muukin kuin räkätauti, nimittäin Mifongin kätkemä. Aloin työstää sitä sydän tulessa heti Kuninkaan tahdon käsikirjoituksen valmistuttua. Joskus mietin, voisinko tehdä hommia tyynen tasaisesti ja tyytyväisenä vai pitääkö ihan välttämättä kaikki olla joko nollaa tai satasta? Siltä se usein tunnetasolla tuntuu. Uuvuttavaa. Mutta minun täytyy kirjoittaa. Täytyy. Se ei jätä rauhaan, vaikka sormia kolottaisi ja päätä jomottaisi.

Lukemattomien kirjojenkin pino pullistelee. Kokosin itselleni nyt nipun, jonka yritän lukea vuoden loppuun mennessä. Huom, yritän. Voi tulla myös tilanne, ettei lukeminen kirjoittamisen lomassa vain kerta kaikkiaan onnistu.

(c) J.S. Meresmaa

Niin paljon tarinoita, luettavia ja kirjoitettavia. Niin vähän aikaa.

Yksi päivän valopilkuista oli Rillumapunkin taittovedos, joka tuli oman novellin osalta viimeistä tarkistusta hakemaan. Aijai, milloin minä tuollaisenkin olen ehtinyt kirjoittaa? Olen todella innoissani tästä antologiasta!

Lukekaa suomalaista kirjallisuutta, olkaa ennakkoluulottomia! Joskus helmiä löytää siitäkin joesta, jossa ei uskonut simpukoita edes elelevän.

Hei, rillumapunk!

Tänä syksynä pääsee tutustumaan ihkauuteen ja supisuomalaiseen kirjallisuusgenreen -- nimittäin rillumapunkiin!

Hervottomassa menossa mukana ovat itseni lisäksi Boris Hurtta, Juri Nummelin, Jussi Katajala, Kari Välimäki, Jussi K. Niemelä ja moni muu roisi rilluttelija. Tätä ei tohdi jättää välistä Tosikko-Tanelikaan!

Pääteasema tuntematon

Aamulla ensitöikseni lähetin eteenpäin novellin, jonka sain eilen kirjoitettua valmiiksi. Se on tarjokas URS:in tulevaan rillumapunk-antologiaan, mutta vielä en tiedä soveltuuko se kokoelmaan. Annoin tarinan muheutua mielessäni pitkään, ennen kuin sain sanaakaan tiedostoon. Novellin nimi kirkastui mieleeni oikeastaan heti, kun tiesin elementit, joille tarina rakentuu. Kirjoitin sen lopulta muutamassa päivässä -- taustatyöhön käytin paljon enemmän aikaa.

Paras tunne on saada tarina kerrottua.

Kesken olevista romaanisarjoista johtuva keskeneräisyyden tunne on osoittautunut kutkuttavaksi, mutta myös kuluttavaksi: tarinat eivät ole valmiita, ne ovat kuin pysäytettyjä kuvia, näytöksiä, ja henkilöhahmot näyttelijöitä, jotka odottavat ohjaajan seuraavaa merkkiä. Niissä ollaan vielä matkalla -- pääteasema on tuntematon.

Novellit toimivat haukkauksena raitista ilmaa. Voi vierailla eri aikakaudessa, eri vuodenajassa, eri henkilöiden elämissä. Kun sitten palaa takaisin vuosikausia työstämänsä pariin, on virkeäsilmäinen ja piristynyt olo. Kun saa jotain valmiiksi, se kannustaa.

Nyt on pirun hyvä fiilis Pirunkeuhkosta. (Se on novellin nimi.) Ja koska tunnelmoin yhä kirjoittamispakahtumisen aallonharjalla, haluan jakaa alun kanssanne:

"Olavin erilaisuuden näki heti hänen synnyttyään. Olen minä sitä monta kertaa miettinyt, että johtuiko pojan outous hänen isänsä teoista, väkivaltaisesta tavasta, jolla hänet maailmaan luotiin. Sitä miestä en nähnyt sen illan jälkeen ja hyvä niin. Puukkoni minä olisin häneen upottanut.  

Auneksi minua täällä kutsutaan. Kotikyläni jäi rajan toiselle puolelle, mutta en minä siellä olisi pysynyt, vaikka sodat olisivatkin jääneet sotimatta. Jo silloin kun olin pieni äitini sanoi, että juureni olivat taivaassa, eivät maassa. Kulkemaan minut oli luotu, etsimään kunnes tulen löydetyksi. "

                                                                                     -- J.S. Meresmaa, Pirunkeuhko