Mikä on genren merkitys lukukokemukselle?

Olen melko vahvasti genrelukija ja genrekirjoittaja. Pidän siitä, että tiedän edes hieman mitä odottaa, kun avaan uuden kirjan. Ja kun kerron tarinaa, pidän siitä, että jonkinlaisia rajapyykkejä ja tienviittoja on löydettävissä. Maamerkkejä maisemassa, sanoisinko. Silti haluan myös yllättyä. Edes hieman. (Luen toki myös kirjallisuutta, joka ei luokittaudu mihinkään genreen. Avarakatseisuus on hyvä ominaisuus uteliaalle.)

Tuntemalla genren, tuntemalla sen mahdollisuudet ja rajoitukset, yllättyminen on mahdollista. Rajat täytyy tietää, jotta niitä voi rikkoa onnistuneesti. Ammattiin harjoitteleva kun vasta olen, tässä on vielä rutkasti opeteltavaa, mutta onneksi pidän haasteista.

Entäpä lukijan näkökulmasta: kun tekstistä antaa palautetta, mitä lajityypissä pitää ottaa huomioon? Mitä genre antaa anteeksi? Saako genre antaa anteeksi?

Usein kirja-arvioissa, joissa lukija on astunut mukavuusalueensa ulkopuolelle, hän voi ilmaista lukukokemuksen herättämää hämmennystä ja olotilaa sanomalla, että "ehkä en ole lukenut tarpeeksi tätä genreä, jotta osaisin sanoa" tai "kirja kuuluu genreen, joka ei ole suosikkini ja siksi mielipiteeni saattaa olla väärä". Mutta onko todella näin? Voiko lukija lukea kirjaa väärin, koska sen genre ei ole tuttu?

Täytyykö hyvän kirjan olla toimiva myös genrensä ulkopuolella?

Kyllä ja ei.

Annan esimerkin, jota olen sivunnut blogissani aiemmin. Ehkä se avaa hieman tätä plusmiinusnolla-vastausta.

Mifongin perintö on fantasiakirjallisuutta, joka voidaan käsittää hyvinkin laajasti. Mutta yksi piirre on hyvin ominaista fantasialle: maailmat, jotka eivät noudata orjallisesti meidän maailmamme historiaa, ajanlaskua tai luonnonlakeja. Jos siis ajanlaskun ja historiallisten seikkojen puuttuminen tai vääristely saavat lukijan hylkäämään teoksen tai kirjoittamaan siitä epäonnistumisena, tällöin mielestäni vika ei ole kirjassa vaan genren vieraudessa lukijalle.

Hyvä kirja ei mielestäni kuitenkaan voi olla niin genretuntemuksen sisään suljettu, ettei siitä voisi nauttia kuka tahansa aihepiiristä tai juonesta kiinnostunut lukija. Mahtaako tällaisia kirjoja ollakaan?

Ahkeralle genrelukijalle pettymyksen tuovat usein kirjat, jotka eivät tuo genreen mitään uutta. Tai jos ne tuovat jotain täysin ennenkuulumatonta (ainakin lukijan odotusten mukaan): chick-lit kirjassa romanssijuoni päättyykin surullisesti, keskiaikaisessa lohikäärmefantasiassa lohikäärmeet ovat leppoisia löllykkälemmikkejä tai dekkarissa murha jää ratkaisematta. Genre maalaa lukijalle tietynlaisen odotushorisontin ja ellei horisonttiin ylletä, pettymys voi olla suuri.

Kirjoittajalle ei ole mikään helppo tehtävä navigoida riittävän yllätyksellisyyden ja turvallisen tuttuuden välissä.
Jokainen lukija kun on erilainen.

***

Olisi kiinnostavaa kuulla, parhaat lukijat, mitkä kuuluvat suosikkigenreihinne ja mitkä jäävät hyllyyn. Entä miksi näin on? Onko vastaanne tullut genrekirjaa, joka olisi keikauttanut odotushorisontin päälaelleen tai aiheuttanut ärtymystä kyseisen genren perinteiden kunnoittamatta jättämisellä?

Vieroksujat

Jokaisella meistä on varmasti lajityyppi tai kirjallisuudenhaara, jonka lukemista välttelee. Taustalla yleisimmin piilee ennakkoluulo tai huono kokemus. Yllättävää on, että jos lukee kirjailija Y:ltä kirjallisuuden lajityyppiä X edustavan teoksen, eikä pidä siitä, hylkimisreaktio ei välttämättä synny vain kirjailija Y:n lajityyppiä X edustaviin kirjoihin vaan jopa koko X-lajityyppiin.

Näin olen kuullut rivien välistä, kun olen ihmisten kanssa lukemisesta puhunut. Joku ei pidä fantasiasta, koska mielikuvitusmaailmoista lukeminen ei ole kehittävää tai kirjan se-ja-se kuvaus haltioista oli epäuskottava. Päihde- ja parisuhdeongelmainen kahvinlipityssukuromaani on jonkun mielestä synonyymi kotimaiselle realistiselle nykyproosalle. Ehdoton nounou. Chick-litiin ei kannata edes koskea, sillä eihän nyt mikään, minkä nimessä viitataan kananpoikiin, vaikka kirjan kannessa lähes poikkeuksetta kuvataan pastellisävyissä korkokenkiä ja shamppanjalaseja, voi olla terävää yhteiskuntakuvausta kansanosasta, joka on oikeasti olemassa.

Aito kaikkiruokainen lukija on harvinaisuus. Monet lajityypit liittyvät tiettyyn ikäkauteen, jonka jälkeen voi tulla tunne, että siltä saralta kaikki on nähty. Joskus iällä ei ole mitään tekemistä lukemiskauden kanssa. Luettavaa on yksinkertaisesti niin paljon saatavilla, että muutamaan genreen keskittyminen on ymmärrettävää. Tuttu ja hyväksi havaittu houkuttelee, sillä jotain erilaisuutta uutuuskirjassa on kuitenkin tarjolla. Sama soppa, eri mausteet.

Genreuralle on helppo jämähtää. Joskus luin vuoden vain dekkareita ja jännäreitä. Joskus meni kuukausia pelkän romanttisen viihteen parissa. Kerran urauduin klassikoihin, mutta niiden kuluttaminen on huomattavan hidasta eikä yksittäisiä teoksia kertynyt niin paljon kuin nopealukuisemman materiaalin kanssa. Fantasian ahmimiskaudesta on aikaa sen verran kauan, että joskus hävettää. Uudempaan ainekseen tutustuminen on jäänyt kotimaisen varaan, sillä viime vuosina kotimaiset kirjat ovat löylyttäneet käännöskirjat. Kieli, se puhdas ja horjumaton kieli!

Entäs ne ennakkoluulot sitten? Yllättävän moni nyrpistelee nenäänsä tieteiskirjallisuudelle, eli scifille ja fantasialle, vaikka eivät ole sitä koskaan kokeilleet. (Psst, ja koska Suomessa niiden on ajateltu niin pitkään kuuluvan vain satu-osastolle, ihan kuin kaikki fiktio ei olisi fiktiota!) Romanttinen viihde on monelle jotain, mitä vain teini-iän naivismilla varustettu voi nauramatta nauttia. Dekkarit pelottavat, koska niissä on raakaa väkivaltaa. Kotimaan tiskirättiproosa ahdistaa eikä Dostojevskiä viitsi edes aloittaa, kun kirjat ovat niin paksuja osiin jaettunakin, että lukijallekin ehtii jo pelkästä ajatuksesta kasvaa yhtä pitkä parta kuin kirjailijalla itsellään oli.

Mikä tähän avuksi? Kenenkään ei tietenkään ole pakko kurotella vieraiden aitojen taakse tai uskaltautua maistamaan sopan sijaan makaronilaatikkoa, mutta paras tapa kastaa varpaansa uuteen ja outoon lajityyppiin on suositus henkilöltä, joka tuntee uudislukijan lukumaun. Jos joku allergisoituu keijukaisista, löytyy varmasti fantasiaa, jossa keijukaisia ei esiinny. Jos joku pelkää saavansa veritahroja dekkarista, lajityypistä löytyy runsaasti verettömiäkin teoksia. Romantiikka-allergikoille ja kuivakoiden avaruusaluskuvausten pelkääjille rajarikkurikirjoja löytänee valveutunut ammattilainen kirjastoissamme.

Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan!