Hulluna kirjahumua

Viikonloppuna Turussa hellitään kirjallisuuden ystäviä!

No ensinnäkin on ne messut. Pyörin siellä suurimman osan viikonloppua niin kirjailijan kuin kustantajan nahkoissa (okei, ehkä enemmän mekossa). Osuuskummaista ohjelmaa voi tsekata täältä.

Viime hetken lisäyksenä ohjelmaani tuli "Kaffeklatsch", eli rentoluontoinen rupattelu- ja kahvitteluhetki, jossa voi hölistä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tämä siis osastolla "Fantasia ja Scifi Turussa". Tuuli Hypén kahvittelee kanssani, tulkaa tekin! (Saa teeitelläkin.)

Lauantaina juhlistamme ravintola Proffan kellarissa Kristallimerta, eli oivallista merirosvoantologiaamme, joka on tuore kuin aamuinen turska. Miten sitä juhlistetaan? No tietenkin kiroilemalla, kupittelemalla ja kilvoittelemalla aarrearkusta. Kyllä! Aarrearkusta.

Asenne on puoli merirosvoa!

Tarkempi ohjelma:

Osuuskumma tarjoaa kakkua sekä pientä suolaista naposteltavaa. Ravintolan tiloihin ei saa tuoda omia alkoholijuomia. 

Ohjelma alkaa klo 19.00.  

- Astutaan laivaan! Tervetulosanat lausuu antologian toinen kustannustoimittaja, kapteeni Mustasydän-Nupponen. Pursimies Hai haastattelee.
- Pukukilpailu - voittaja paljastetaan, kun saavumme satamaan. Hurjimpaan piraattipukuun pukeutunut saa palkinnoksi Osuuskumma-aarrearkun.
- Sen tuhannen merikäärmettä! Esitä paras merirosvokirouksesi - parhaalle manaajalle kirjapalkinto sekä pussillinen merkkareita. 

Tilaisuus päättyy klo 21.00. 

Tervetuloa mukaan! Halutessasi voit pukeutua piraatiksi.

***
Arrr!

Jotain aivan muuta -- tai siis määtä

Pidän kovasti lampaista. Villa ja villatuotteet ovat ihania. Tallipihan syystapahtumiin kuului keritsemiskilpailu, joten olihan nyt sellaista mentävä seuraamaan, kun kerran kaupunkilaislikan lähinurkille moista touhua tuodaan.

Tapahtumasta jäi kuvasadon lisäksi suopuisa tuoksu sormiin, suuri arvostus suomenlammasta kohtaan sekä villasäärystimet, joiden perään olen jonkin aikaa haikaillut. Ja tietenkin hyvä mieli, sillä syyspäivä oli komea -- joskin juuri palkintojenjakohetkellä taivas repesi toviksi -- ja tapahtuma hyvin järjestetty. Lisääkin villatuotteita, kuten lankaa ja huovutusvillaa, olisi saanut olla tarjolla!

Kuulin myös sanan, josta tuli kertaheitolla yksi suomen kauneimmista sanoista listallani: vuonue.

Ennen keritsemistä. Nuo värisävyt!
(c) J.S. Meresmaa

Ensin vatsa, sitten peräpeili, sitten kaula,
sitten vasen kylki... (c) J.S. Meresmaa

Jämäkkä ote pitää uuhen paikoillaan.
(c) J.S. Meresmaa

Keritsijä käyttää omaa vartaloaan lampaan paikallaan pitämiseksi.
 (c) J.S. Meresmaa

Olipa mainio tapahtuma. Sattui sopivasti kahden kirjoitustyön rakoon, melkein kuin nollaukseksi. Määkikää toisillenne!

Syksyn keikkoja

Kirjamessut tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin lokakuu.

Tällä hetkellä meikälikan ohjelmisto näyttää seuraavalta:


Turun kirjamessut 2.-4.10.

Perjantai 2.10.

“Paljon muutakin kuin suippokorvia”

Kirjailijat Magdalena Hai pj, Siiri Enoranta, J.S. Meresmaa ja Katri Alatalo keskustelevat kirjoittamisesta, taustatutkimuksen tekemisestä ja fantasiakirjallisuudesta.

klo. 10.45

Nuorisokirjailijoiden osasto A18 


***

Helsingin kirjamessut 22.-25.10.


Torstai 22.10. 

"Rakkaudesta genreen"

Dekkari, steampunk, fantasia, scifi, historiallinen viihde. Mikä näitä yhdistää, mikä erottaa? Onko genrejen aika ohi, vai vahvempi kuin koskaan?

Kristiina Vuori, Shimo Suntila, J.S. Meresmaa, Markus Harju, Juri Nummelin

klo 10.30  Katri Vala -lava

***

"Fantasian sankarinaiset"

Kirjailijat Maria Carole ja J.S. Meresmaa käyvät napakan väittelyn siitä, miten nainen voi olla sankari, mikä tekee naisesta sankarillisen ja onko sellainen mahdollista muuta kuin fantasiassa. 

klo 13.00 

Osuuskumman, Robustoksen, Reunan ja Haamun yhteisosasto 6e138 (Katri Vala -lavan lähellä)

***

Lauantai 23.10.

"Kuninkaan tahto"

Vauhdikkaan Keskilinnan ritarit -fantasiatrilogian päätösosa. Haastattelijana Markus Harju.

klo 13.00 


Osuuskumman, Robustoksen, Reunan ja Haamun yhteisosasto 6e138 (Katri Vala -lavan lähellä)

***

Seuratkaa punaista silinteriä!

(c) V. Rintala

Valmiiksi saamisen ihanuus

Eilen sain valmiiksi erään novellin raakaversion. Se tulee mahdollisesti julkaisuun ensi vuonna, vielä en varmuudella tiedä.

Eikä sillä oikeastaan tässä vaiheessa ole mitään väliä: tarina on kirjoitettu, se on minusta ulkona, oloni on keventynyt. Helpottunut ja samaan aikaan hiukan kaihoisa, ylpeä.

Kahvia, kisuja, kirjoittamista. (c) J.S. Meresmaa

Eniten rakastan valmiiksi saamista.

Tähän olen päätynyt nyt useampia vuosia kirjoitettuani, kymmeniä tarinoita synnytettyäni. Kun tarina on vasta tuloillaan, oloni on toisinaan aika ikäväkin: henkistä turvotusta, ummetusta, ahdistusta. Etsin kertojanääntä ja aikamuotoa. Ongin materiaalia, yksityiskohtia, korostusvärejä, nimiä, tapahtumapaikkoja. Suussa maistuu jo piiras, vaikka marjat ovat raakileita. Kaikki on levällään, vaikka pian pitäisi lähteä.

Vasta kun palaset loksahtavat kohdilleen, kun kertoja alkaa supattaa korvaani, kun oikeat sanat löytyvät, vasta sitten päästään matkaan... ja kohti määränpäätä, mikä minulle tarkoittaa "valmista".

Romaanimittaisissa teksteissä on toki rakastettava myös tekemistä -- tai ainakin niitä huippuja, joita tarinan yllätyskäänteet ja kohokohdat tarjoavat. Sellaista hurmiota kuin tarinan kirjoittamisesta parhaillaan saa, en ole löytänyt muualta.

Joten vaikka raakaversioiden kirjoittaminen on minulle tuskaistakin, on se ainoa tapa saada valmiiksi. Ainoa keino vapautua tarinan painosta. Ainoa tie hurmioon.

Esikoisuuden lumo

Olen ollut sellainen.

Esikoiskirjailija.

Kirkassilmäinen, innokas, niin paljosta tietämätön. Häikäistynyt, hölmistynyt, ihmettelevä, kaikelle avoin. Kaikelle nälkäinen.

Esikoiskirjailija astuu uudenlaiseen maailmaan. Käsikirjoitus, jonka parissa on ahkeroitu vuosia, on viimein kirja. Sitä on työstetty kustantamon ammattilaisten kanssa. Esikoiskirjailija kuvittelee, että suurin ponnistus on ohi, koska ei tiedä tulevasta. Yleensä hän ei edes täysin hahmota, miten kiinnostava ja vastustamaton hän kirjamaailmalle on, sillä hän on

uusi kyky
uusi lupaus
uusi ääni
uusi mahdollisuus
uusiuusiuusiuusi

Niin kustantamot, lukijat, kriitikot ja toimittajat intoilevat, hehkuttavat, metsästävät, kokeilevat, odottavat jotain uuttauuttauutta. Jotain mullistavaa, poikkeuksellista, ennennäkemätöntä, raikasta, uudistavaa, Seuraavaa Sensaatiota. Onko tässä uusi sofioksanen? Onko tässä uusi saarikoski? Onko tässä Mitä Suomi Lukee -listan uusi ykkönen?

Uutuudenviehätys on valtava. Esikoisvuosi kuluu sekavassa vuoristoradassa. Ilo ja onnistumisentunne heittelevät ensimmäisten njääh-arvioiden myötä syvään pettymykseen ja epäonnistumisen tunteeseen. Ylös alas, ylös alas. Onnitteluita ropisee, kannustajia ja ihailijoita riittää. Oma suunta on hakusessa, kaikki on avoimena. Tästä se vasta lähtee, ajattelee esikoiskirjailija. Tämä on alku.

Sitten jysähtää hiljaisuus.

Esikoisvuosi on kulutettu loppuun. Toinen kirja ei ole syntyäkseen, kässäri vaatii erikoisponnisteluja. Kustantajaa ei toisinkoinen yhtäkkiä kiinnostakaan. Kustannusjohtaja vaihtuu, kustannustoimittaja vaihtuu. Joskus kustantamo vaihtuu. Toinen kirja julkaistaan, mutta kriitikot lyttäävät sen. Toinen kirja julkaistaan, mutta se katoaa vuoden esikoisten kuohujen alle. Toinen kirja tulee, mutta ei mitään. Hiljaisuus. Ketään ei enää kiinnosta. Ei kustantamoa, ei toimittajia, ei kriitikoita -- ja mikä ehkä pahinta: ei edes lukijoita.

Esikoiskirjailija 
voit olla 
vain 
kerran.

Entisen esikoiskirjailijan, nykyisen kirjailijan, on nieltävä, että uusi on aina kiinnostavampaa. Ei tullut tehtyä hittikirjaa, ei noustua palkintopalleille, ei kirmattua käännöslaitumille, ei muutettua suomalaisen kirjallisuuden historiaa. Ei ollut ihmelapsi, poikkeus, mullistava, jotain uutta. Ei ollut välttämättä edes se, joka olisi saanut kustantamon väen tuen ja uskon tulevaa kirjailijan uraa ajatellen, olikin vain yksi esikoiskiiman ymmärtämätön osanottaja, numero talousosaston laskentataulukossa, hukkakauraa kirjallisuuden heinäpellolla.

Kirjailija oppii, että esikoiset ovat poikkeus. Heihin suhtaudutaan kannustuksella, nostalgialla, odotuksella, lämmöllä, voi-katsokaa-kuinka-hämillään-toiveikkaana-viattomana-se-hymyilee-muistan-kun-minäkin-joskus. He eivät kuulu kustannusmaailman kirjailijaluokituksiin A, B, C, D.

Sillä
myyntilukuja 
ei ole 
nähty vielä.

Esikoisuuden lumo on särkynyt. On tyydyttävä olemaan rivikirjailija. On tyydyttävä pohtimaan, mitä kirjailijan ammattitaidon kartuttaminen merkitsee kustannusmaailmassa, jos sieltä yhä vahvemmin viestitään, että läpimurto pitäisi tehdä jo esikoiskirjalla; jos kustantamoilla ei riitä resursseja eikä löydy halua pitkäjänteisyyteen niiden kirjailijoiden kohdalla, joihin se esikoisen kohdalla uskoi, mutta jotka se jo toisena vuotena unohti.

Sillä eihän kyse ole siitä, että vain parhaat pärjäävät ja huonot putoavat pois. Ei kirja- eikä kustannusmaailma lepää pelkkien kirjojen varassa: se lepää ihmisten varassa. Ihmiset kirjoittavat kirjat, ihmiset kustantavat kirjat, ihmiset valitsevat  ja ihmiset nostavat kirjat toisten ihmisten luettaviksi.

Kirjailija tarvitsee niitä ihmisiä.

Vielä esikoisvuoden jälkeenkin.

Kätkemä on ilmestynyt

Kiloittain Kätkemää saapui kirjailijan kotiin!

Tekijänkappaleiden laatikkoa avatessa pulppuili hassu tunne: kädet vähän tärisivät, mutta silti Kätkemä oli heti tuttu, niin kuin kasvot, jotka aiemmin on nähnyt vain unessa.

Mutta totta se on, ei unta: Kätkemä on tullut painosta.

Kirjailijakollega lohkaisi tämänviikkoisella lounaalla jotakin, mikä jäi lämpöiseksi nupuksi rintaani ja puhkeaa kukkaan uudelleen ja uudelleen: "On se hyvä, että näinä epävakaina aikoina on jotain pysyvää. Mifonki tulee joka vuosi."

Hahaa, siihen on nyt pyrittävä jatkossakin yhteiskunnan vakauden vuoksi!

Kaikki te tsempparit, esilukijat, lukijat, seuraavien osien odottajat, älkää ikinä aliarvioiko kannustavien sanojenne voimaa ja merkitystä.

Sillä mistä muusta kirjallisuus eläisi kuin sanoista.

***

Hätäisimmät saavat Mifongin kätkemän käsiinsä tilaamalla sen suoraan Myllylahdelta. (Suomessa ilman postikuluja, huom!)

Kirjakauppoihin ja kirjastoihin se oletettavasti saapuu pienellä viiveellä.

Ohoi, merirosvoja näköpiirissä!

"Tarvitaan vain kuohahdus, yksi raju aalto, ja kaikki pyyhkiytyy pois."

Kapteenin synty on novelli, joka kertoo Mifonki-sarjan omalaatuisesta ja periksiantamattomasta merirosvosta, Linn Rondestanista, ajalta ennen Mifongin perinnön tapahtumia.

”Mikä sinun nimesi on?” Linn kysyi pojalta, kun tämä nosteli kulmakomerosta ämpäreitä ja erivärisiä pulloja yhdelle messin pöydistä.
   ”Kyyhky.”
   Linnin kulmakarvat kohosivat. ”Erikoinen nimi.”
   ”Saarella on tapana, että lapset nimetään lintujen mukaan.” Kyyhky piti katseensa laskettuna. Poikaa selvästi ujostutti. ”Ne on meille tärkeitä.”
   ”Miten sinä merirosvolaivalle päädyit?” Linn kysyi. Poika oli saanut kaikki tarvikkeet esille, ja Linn silmäili pullojen ja lasipurkkien merkintöjä. Suolaa, etikkaa ja jotakin, jonka nimilapussa luki ”putsplankkia”. Linn ei nähnyt neulasmehua, jota Suomulla oli käytetty.
   Kun Kyyhky ei vastannut, Linn nosti katseensa. Pojan kasvoja pingotti sulkeutunut ilme. Linn arvasi, ettei poika ollut joutunut merille omasta tahdostaan. Luultavasti hän oli osa ryöstösaalista, eikä kotisaaresta ollut jäljellä muuta kuin muistot.  

-- novellista Kapteenin synty, J.S. Meresmaa

***

Linn Rondestanin edesottamuksista oli ihana kirjoittaa. Suoraan sanottuna Mifonki-sarjan edetessä tämä nainen on yllättänyt minut monta kertaa muuntautumiskyvyllään, sinnikkyydellään, konstailemattomuudellaan ja silkalla pähkähulluudellaan. Olen melko varma, että tämä novelli ei jää ainoaksi kurkistukseksi Linnin elämään ennen Mifonkien tarua.

Kristallimeri-antologiassa on  Kapteenin synnyn lisäksi muita huimia tarinoita merirosvoista: kirjoittajien joukossa on sellaisia tuttuja nimiä kuin Magdalena Hai, Janos Honkonen, Anni Nupponen, Maija Haavisto ja Jussi Katajala -- muutaman mainitakseni.

Antologia on jo saatavilla sähköisenä Elisa Kirjasta!

Painettuna Kristallimeri ilmestyy Turun kirjamessuille, ja kaikille avointa julkistamistilaisuutta vietetään kirjamessulauantaina 3.10. klo 19.00 Ravintola Proffan kellarissa Turussa. Tapahtumasta on FB-sivu nimellä "Hurjat merirosvobileet".

Ei muuta kuin kolkkahattu päähän ja kiroilemaan!

Dublin, kirjallisia huomioita

Erityisen mukavaa nuorisokirjailijuudessa on toisten nuorisokirjailijoiden seura... ja yhteiset matkat. Tällä kertaa kävimme Dublinissa, joka oli minulle ensimmäinen kosketus Irlantiin ylipäätään.

Ei Dublinia ilman värikkäitä ovia.
(c) J.S. Meresmaa

Dublin on kirjailijoiden ja runoilijoiden kaupunki, siitä ei ole epäilystäkään. James Joyce, William Butler Yeats, Oscar Wilde, Samuel Becket, Bernard Shaw, Jonathan Swift, Bram Stoker... Ei katukuvassa, ei kertomuksissa eikä etenkään yhdessäkään matkamuistomyymälässä voi olla huomaamatta Irlannin kirjallista perintöä, sen arvostusta ja sen merkitystä koko maailmankirjallisuudelle.

Tutunoloinen letkeä heppu puistonkulmassa.
(c) J.S. Meresmaa

Mutta, mutta. Missä ovat naiset?

Kävin Dublinin kirjailijamuseossa Parnell Squarella. Se on upeassa rakennuksessa sijaitseva vähän kuivahko näyttely tärkeimmistä irlantilaisista kirjailijoista suurin piirtein ennen 1970-lukua. Minulle tuli täytenä yllätyksenä miten moni nainen on vaikuttanut jo varhain (ja voimakkaasti) kirjallisuuskentällä Irlannissakin -- vaikka ei ehkä olisi pitänyt, onhan se monesti nähty, etteivät naisten saavutukset ole historiankirjoituksissa paljon painoa ja näkyvyyttä saaneet -- mutta ehkä enemmän alkoi ihmetyttää se, miten vähän heistä kerrotaan yhtään missään.

(c) J.S. Meresmaa

Kuinka monelle ovat tuttuja sellaiset nimet kuin Maria Edgeworth, Lady Morgan, Lady Augusta Gregory tai Elizabeth Bowen? Kirjailijamuseon vitriineissä heistä kerrotaan, mutta edes museon myymälästä ei löydy yhden yhtä sitaattia jääkaappimagneetissa, ei kirjanmerkkiä, ei postikorttia, ei kalenteria, ei julistetta, joka kertoisi heistä. Herrakirjailijoihin liittyvästä parafernaliasta kauppojen hyllyt tursuavat.

Muutaman kirjan näiltä naisilta sentään löysin, mutta myöhemmin kun kyselin jokaisesta vastaantulleesta divarista tai pikkukirjakaupasta esimerkiksi Edgeworthin teoksia, pudistelivat kauppiaat päätään. Yhdestä arvokkaiden teosten kirjakaupasta Grafton Streetin alueella löytyi Edgeworthin kirjeenvaihto ja elämäkerta kahdessa niteessä. Yhden niteen hinta oli 495 euroa. Vähän käsi vapisi, kun laitoin opuksen takaisin hyllyyn. Matkabudjetti ei tällä kertaa riittänyt.

Nippelitietona Maria Edgeworthistä: hän kirjoitti ensimmäisen Irlantia ja irlantilaisia käsittelevän realistisen romaanin. Se julkaistiin vuonna 1800. Hänen kirjoituksistaan inspiraatiota ovat saaneet mm. Sir Walter Scott.

Huomionarvoista on sekin, että todennäköisesti nämä naiset ovat olleet tunnettuja (ja kenties arvostettujakin) aikalaistensa keskuudessa, mutta jossain vaiheessa heidän osakseen on tullut vaikeneminen.

Lisää irlantilaisia naiskirjailijoita löytyy esimerkiksi täältä, jos kiinnostaa tutustua ja saada perspektiiviä: Wikipedian lista irlantilaisista naiskirjailijoista

Lauantaina käväisin sattuman oikusta Kildare Streetillä sijaitsevassa Irlannin kansalliskirjastossa, jonka alakerrassa on näyttely W.B Yeatsista. Sitä suosittelen, se oli erittäin mukaansatempaava ja mielenkiintoinen.

***

Kirjailijoiden kaupunki ei olisi tietenkään mitään ilman kirjoja -- ja kirjakauppoja.

(c) J.S. Meresmaa

Dublinissa sielu lepäsi ja toivo heräsi: ehkä joskus vielä Suomessakin kirjakaupoissa näkyy rakkaus ja luottamus kirjoihin. Nyt tuntuu, että kirjoja saa etsimällä etsiä kirjakaupasta kaiken muun sälän takaa. Lisäksi kirjakauppahinnat ovat todella hurjia: yli 30 euroa kirjasta on vain kerta kaikkiaan liikaa. Kahviloita ei ole luontevasti kauppojen yhteydessä, ne eivät houkuta viivähtämään, oleskelemaan, tutustumaan, löytämään. Valot ovat kirkkaita, ympäristö kaupallisen värikäs. Kauhulla odotan Tampereen Akateemisen kanssa kerroksen jakavaa elektroniikkaosastoa: vilkkuvia valoja, piipityksiä, liikkuvaa kuvaa, hälinää.

No se siitä, takaisin Dubliniin.

Books Upstairs, yläkerran kahvilan erkkeri.
(c) J.S. Meresmaa

Perjantaina piipahdin Books Upstairs -nimisessä sympaattisessa kirjakaupassa, jonka yläkerrassa sijaitsi viehättävä kahvila. Kauppa tuntui keskittyneen runoihin, proosaan ja tietokirjallisuuteen. Pieni nurkkaus lastenkirjoillekin löytyi, mutta täältä oli turha etsiä genrekirjallisuutta, kuten scifiä, fantasiaa, romanttista viihdettä tai YA-kirjallisuutta. Jälkimmäisiä esiintyi runsain mitoin ja komein esillepanoin esimerkiksi Easonilla, jolla on lukuisia myymälöitä keskustan alueella, tai vaikkapa Hodges Figgisillä, joka on Dublinin vanhin kirjakauppa (kuulemma Euroopan 5. vanhin) ja joka mainitaan Joycen Odysseuksessa.

Terry Pratchett oli vallannut lähes koko
toisen näyteikkunan Hodges Figgisillä.
(c) J.S. Meresmaa

(Kyllä, puheliaita ja välittömiä irlantilaisia oli tässäkin kaupassa. Myyjä ei muuten tahtonut ollenkaan Hodges Figgisillä käsittää, että meillä kirjakaupasta voi ostaa vaikkapa käsirasvaa. Hand cream, really?)

Hodges Figgis on jokaisen kirjahiiren paperinkuiva uni, joten jos Dublinista jokin kirjakauppatärppi pitäisi vinkata, olisi tämä ehdottomasti listan kärjessä.

Kirjahankintoja. Kyllä, matkalaukku meni ruumaan.
(c) J.S. Meresmaa

Oli hienoa nähdä, että kirjakaupat olivat kyenneet jopa erikoistumaan. Valikoimat olivat isoimmissa kaupoissa todella laajat, tyrkkypöytiä oli monenlaisia: juuri ilmestyneet, parhaimmin myyvät, paikallisesti kiinnostavat, henkilökunnan suosikit... ja mikä ihmeellisintä: aikuisten kirjallisuuden lisäksi samat tyrkkykategoriat löytyivät YA-kirjallisuudelle!

Teineille ja nuorille aikuisille valikoimaa todellakin riitti: lukuisia katosta-lattiaan -hyllyjä, eikä edes pelkkää spefiä. Ilahtuneena bongasin Salla Simukan Lumikki-kirjan muiden joukosta Easonilla.

Seuraa kysymys: Irlannin väkiluku on 4,6 miljoonaa. Vaikka kielialue on toki isompi kuin Suomella, miksi heidän ostoinnokkuutensa kirjoihin vaikuttaisi kauppojen perusteella olevan ihan eri mittaluokkaa kuin Suomessa?

Kirjojen hinnat olivat järjestään inhimilliset aivan kaikissa kaupoissa. En nähnyt yhtäkään yli 25 euron opusta, itse asiassa lähes kaikki (uusistakin kirjoista) painuivat alle 20 euron. Suurin osa romaaneista oli myös pehmeäkantisia mutta kooltaan suurempia kuin pokkarit Suomessa.

Muistikirjojaostoksia sekä uudelleenjulkaisu naisille suunnatusta
opaskirjasta, joka julkaistiin alun perin 1897.
(c) J.S. Meresmaa

Yksi tutustumisen arvoinen kirjakauppa on Ha'Penny Bridgen pohjoispuolella sijaitseva Winding Stair, jonka takaosassa myydään myös käytettyjä kirjoja. Kauppa tarjoilee kahvia ja teetä (ja jopa viiniä!), jonka voi juoda näyteikkunalla istuen ja kadunvilinää katsellen.

***

Tapasimme myös muutamia paikallisia kirjailijoita (sekä runoilijan). Tapaaminen oli ohjelmassa tuloiltana, joten olimme nälkäisiä ja väsyneitä, ja ilta jäi valitettavan lyhyeksi. Ehdin kuitenkin jutella Erika McGannin kanssa vähän pidempään, ja kuinka ollakaan kävi ilmi, että meistä kumpikin oli aloittanut kirjoittamisen aikuisiällä, julkaissut esikoisensa 2012 ja että neljäs romaani oli juuri ilmestymässä. Kumpikin kirjoittaa myös naisia pääosiin.

Kirjakauppareissuillani haalin sitten McGannin kirjasarjan itselleni. Suomalaisille kirjailijoille on valitettavan tuttu tilanne, ettei voi sanoa "poiketkaa lähimpään kirjakauppaan", jos joku kiinnostuu tuotannosta. Jollei pidä itse kirjojaan mukana, on tyypillisesti sanottava: tilatkaa nettikaupasta. Helpointa ja varminta. Joskus myös on niin, että kirjailijalla on varma tieto _yhdestä_ kaupasta, jossa kirjaa pitäisi olla saatavilla. Ilahduin huomatessani, että ainakin McGannin sarjan kohdalla ei tarvinnut kovin montaa kauppaa kahlata ennen kuin sarja oli kasassa.

(c) J.S. Meresmaa

Lisäksi oli erittäin hienoa ja kiinnostavaa kuulla irlantilaisista nykykirjailijoista kaikkien Suurten Jo Kuolleiden kirjailijoiden vastapainoksi. Tätä lisää!

Kiitos myös matkaseuralle, te olette parhaita!

Työväenkirjallisuutta ja mentaalijäristyksiä

Lauantaina oli varsin kirjallinen päivä: Werstaalla vietettiin Työväenkirjallisuuden päivää, joka on sympaattinen ja ohjelmaltaan tyypillisesti hyvin mielenkiintoinen päivän kestävä kirjallisuustapahtuma.

Olin seuraamassa ohjelmaa, tapaamassa tuttavia ja tutkimassa kirjamyyntitarjontaa. Museo on muutenkin yksi lemppareistani Tampereella! Käyn siellä joskus vain ihan hiljentymässä ja tunnelmoimassa.

(c) J.S. Meresmaa

Päivän aloitti Elsi Hyttisen luento Elvira Willmanin tuotannossa esiintulevasta homoseksuaalisuuden kuvauksesta. Luento oli napakka ja siinä tuli paljon uutta asiaa tällaiselle tutkimusummikolle. Willmankaan ei ollut entuudestaan tuttu henkilö. Yleisökysymykset syvensivät mukavasti aihepiiriä.

Päällimmäiseksi jäi outo ristiriita Willmanin fiktion ja hänen poliittisen aktiivisuutensa ja tasa-arvoaatteensa välillä: toisin kuin toteutti omassa elämässään, Willmanin fiktiivisten naishahmojen poliittisin valinta oli se, kehen he rakastuivat. Vain miesten kautta, tavalla tai toisella, naishahmot kykenivät vaikutusvaltaan. Jos miehen hyväksyntää tai rakkautta ei kuulunut, nainen jäi ilman valtaa ja vetäytyi takaisin kodin piiriin.

Näin kirjailijana tämä herätti kaikenlaisia ajatuksia. Willmanin motiiveja on toki hyödytön miettiä siltä osin, että kaikki perustuu spekulaatioon. Mutta itseään vasten tätä voi peilata.

Nimittäin joskus tarinankertojakin voi olla tarinankerronnan perinteen vanki. Tähän ikään mennessä olen kuullut ja lukenut ja nähnyt satoja ja satoja tarinoita. Olisi hölmöä kuvitella, etteivät ne vaikuttaisi siihen miten roolitan hahmojani, miten rakennan maailmaa ja juonta. On ollut valtava oivallus ymmärtää luuytimiä myöten, että minulla todella on valta murtaa ennakkokäsityksiä ja stereotypioita oman kirjoittamiseni kautta. Edes romanttisessa viihteessä nainen ei tarvitse pelastajaa (miespuolista), mies saa itkeä ja olla heikko. Nainen saa olla yhtä aikaa huono ja hyvä äiti ilman erityisleimaa, mies voi olla eroottinen objekti ja seksuaalisen halun kohde.

Mietin siis, voisiko olla mahdollista että myös Willman oli fiktion perinteiden vanki?

Seuraavaksi auditoriossa olikin Seksuaalisuus ja sukupuoli -paneeli, jossa keskustelivat kirjallisuudentutkija Hanna Samolan johdolla Marja Björk, Tommi Kinnunen ja Laura Gustafsson.

Keskustelu oli polveilevaa, kiinnostavaa ja hauskaa, mutta aihepiiri oli niin laaja ja aika rajallinen, että monen monta asiaa jäi sanomatta ja käsittelemättä.

Hyvin jäi mieleen sekä Kinnusen että Gustafssonin saama lukijapalaute, joissa penättiin joko heteromieshahmojen perään tai voivoteltiin, kun oli kuvattu liian epämiellyttäviä mieshahmoja. Kinnusen Neljäntienristeyksessä kun pääosissa on yksi homomieshahmo ja kolme naista, jotka pärjäävät omilla ansioillaan. Gustafsson taas Huorasadussaan kuvasi sekä nais- että mieshahmoja yhtäläisellä räävittömyydellä, mutta ilmeisesti tämä ei riittänyt oikeudenmukaisuuteen.

Yleisöstä tuli jälleen timanttinen kysymys: miten kirjailija sitten voisi kirjoittaa niin, ettei tulisi jaotelleeksi sukupuolia kahteen, naiseen ja mieheen?

Suomen kielen hienouksiin kuuluu sukupuoleton hän-pronomini, mutta kuten panelistit totesivat, käännösten myötä on tehtävä sukupuolen suhteen valintoja. Yhteiskunta on erittäin vahvasti sukupuolittunut, eikä jaottelulle näy loppua. Kuten Kinnunen mainitsi yhden esimerkin, koulussa on edelleen erikseen tyttöjen ja poikien käsityöt. Eli tytöille käteen kudin ja pojille vasara. Niin sitä pitää.

Hanna Samola, Marja Björk, Tommi Kinnunen, Laura Gustafsson.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtihaastattelu alkoi kerätä väkeä jo hyvissä ajoin ennen ohjelman alkamista. Bertel-saliin piti lisätä yksi tuolirivi, että mahdollisimman moni pääsi istumaan.

Seppo Puttonen, joka tuttu muun muassa Aamun kirjasta, haastatteli Anni Kytömäkeä ja Sirpa Kähköstä.

Kytömäen haastattelu Tulenkantajapalkinnon finalistihaastattelussa oli koskettava (miten sympaattinen ihminen!), mutta nyt kyllä Kähkönen iski lujaa. Vaikka olen aivan eri sukupolvea, en voinut olla riipaistumatta ja vaikuttumatta haastattelun aikana.

Siteeraan Kähköstä, joka Kuopio-sarjassaan kuvaa muun muassa arkisten naistentöiden kautta suurempia totuuksia ja syvyysmaailmoita: "Lakanoissa ihmiset siitetään ja lakanoissa he kuolevat."

Vau, Siis, oikeasti. Vau.

Jos teillä on joskus mahdollisuus, menkää kuuntelemaan häntä!

Ja lukekaa!

Sirpa Kähkönen.
(c) J.S. Meresmaa