Finlayson Art Area 2019 ja Sanalankoja-kirjallisuuspolku

Kuva: Siiri Kauhanen

Nyt se on julkista!

Sain kunnian olla yksi tämän vuoden Sanalankoja-kirjallisuuspolun kirjailijoista -- yhdessä Johanna Sinisalon ja Juhani Ahvenjärven kanssa! Kolmen jiin kova kattaus, sanon minä.

Mikä Sanalankoja, kysytte?

Finlaysonin alueelle Tampereella on viime vuodesta lähtien FAA-projektipäällikkö Katja Villemonteix'n johdolla rakennettu kirjallisuuspolkua, sanataideteosta, johon kuka tahansa pääsee paikan päällä tutustumaan. Polku rakentuu paikallisten kirjailijoiden teksteistä, jotka on varta vasten luotu Finlayson Art Areaa varten. Viime vuoden kirjailijoita olivat Siiri Enoranta, Johanna Hulkko, Marisha Rasi-Koskinen, Arto Lappi ja Aleksanteri Kovalainen.

Kirjalliset teokset ovat pysyviä.

Tietäen kiinnostukseni Tampereen historiaan ja jo aiempien teosteni liitokset tähän rakkaaseen tehdasmiljööhön ei liene yllätys, että teoksestani saattoi tulla hieman steampunkia... Ja että keskiössä saattaa olla eräs höyrykone... Ja mikä ehkä huikeinta, teos myös pääsee esille paraatipaikalle höyrykoneen itsensä viereen.

Näyttää kovasti siltä, että tämän likan hengentuote asuttaa jatkossa punatiilisen tehtaan konesalia, kun aiemmin nuo punatiiliset tehtaat konesaleineen ovat asuttaneet samaisen likan sydänkammioita.

Tampere on minussa ja minä Tampereessa. Niin se vain on.

Steampunkbileet Museoiden yössä: eli kuinka kesäilta kuumeni höyryn mittoihin Werstaalla

Valmiina lähtöön!

(c) J.S. Meresmaa

Werstaan edustalla seitan-kebab-jono oli melkoinen. Nälkäinen punkkarimme meni viereiseen Gopalin kojuun hakemaan polttoaineensa iltaa varten.

(c) J.S. Meresmaa

Tiilipiipun juurella. Finlayson piippu on komeaa vuosikertaa 1899. Paikkaan johdattaa osuvasti Päämääränkuja. Ei siis voi eksyä, jos on päämäärätietoinen.

(c) Anni Nupponen

Vihdoin sisällä. Alkuseremoniat käynnissä. Oikeasti  höyrykonesalissa ei ollut näin hämärää. Vaikka sanotaan, että kuva ei valehtele, niin kyllä se valehtelee ja varsin sujuvasti. Jos esimerkiksi minusta näkyy ihmeellisiä  perseilypelleilykuvia, asialla on ollut epärehellinen kuvauslaite. 

(c) J.S. Meresmaa

Raapale-battle! Tämä oli kova juttu, vaikka harmillisesti mikrofonit päättivätkin kunnon työväen tapaan lakkoilla. Voittajaksi valikoitui Anni Nupposen Synkeä kertomus irtokädestä. Huisaa!

(c) J.S. Meresmaa

Höyryrunoja! Salin seinät alkoivat varsin nopeasti täyttyä mitä hienoimmista mielenmaisemista. Kuuletko ikuisuuden kaupungin rattaiden raksutuksen, kuparisiipien kimeän viuhunan?

(c) J.S. Meresmaa

Voittajaksi valikoitui Valkoisen kanin runo. Onnea!

(c) J.S. Meresmaa

Oli niin kivaa, että tämä ei voinut jäädä yhteen kertaan. Siispä tapaamisiin toisenkin kerran!

Rientoraportti, helmeilevä

Ystävänpäivä sujui yhdessä hujauksessa Tulenkantajien kirjakaupan synttäreillä, jotka pursuilivat kirjajulkistamisia. Runoja, esseitä ja satiirista proosaa. Tupa oli tupaten täynnä (hah!). Mirkka Rekolan muistoksi pidettiin hiljainen hetki.

Näyteikkunassa tönöttävät vahdit. (c) J.S. Meresmaa

Rohkeasti peremmälle! (c) J.S. Meresmaa

Kirjavalikoimaa sisääntulokäytävällä.
(c) J.S. Meresmaa

Tulenkantajien kirjakaupasta löytyy visuaalisesti
miellyttäviä kirja-asetelmia. Tässä punainen sarja.
(c) J.S. Meresmaa

Kenen popot? Kirjat eivät ole ainoita tarinoiden
haltijoita. Kaupasta löytyy mielenkiintoista
esineistöä, kuten runoilijan takki ja Mirkka
Rekolan lätsä. (c) J.S. Meresmaa

***

Lauantaina kirjallinen meno jatkui Elävän kirjallisuuden festivaaleilla työväenmuseo Werstaalla. Olin muutaman tunnin Osuuskumman hommissa, mutta iltapäivästä vapauduin seuraamaan ohjelmaa, joka oli runsas ja hyvin kiinnostava -- jotkin ohjelmanumerot jäivät näkemättä päällekkäisyyksien tai pakollisen lounastauon vuoksi, mutta sellaista se on.

Vaaskivi-palkittu Päivi Heikkilä-Halttunen, Siskotuulikki Toijonen, Tanja
Peltonummi sekä Virpi Hämeen-Anttila keskustelivat kritiikin tilasta.
(c) J.S. Meresmaa

"Kritiikki. Nyt." -paneelissa keskusteltiin muun muassa siitä, kenelle kritiikki kirjoitetaan, mikä sen tarkoitus ja vaikutus on, sekä minkälainen on hyvä kritiikki. Kirjablogitkin olivat (arvattavasti) esillä ja niihin suhtautumisessa oli havaittavissa nuivuutta. Myös lkirjakritiikin muuttuminen mainostekstimäiseksi puhututti.

Parhaiten mieleeni jäi Virpi Hämeen-Anttilan lempeä heitto lehmistä ja villoista, kun keskustelunvetäjä kehotti antamaan esimerkkejä huonosta kritiikistä. Hämeen-Anttila sanoi, että joskus kriitikko yrittää saada lehmästä villoja, eli jättää arvioimatta teoksen sen lajityypin sisällä, mitä kirja edustaa. Myös cross over -kirjat voivat hankaloittaa genren merkityksen hahmottamista.

Erittäin kiinnostava keskustelu, mutta valitettavasti en kyennyt seuraamaan sitä kokonaisvaltaisesti koko aikaa, enkä tehnyt muistiinpanoja.

Taru Luojola ja Osuuskumman pöytä. (c) J.S. Meresmaa

Runoilija Antti Salminen luki fragmentteja tulevasta
teoksestaan Lomonosovin moottori (Poesia). Höyrykone-
salissa oli hämärää mutta tunnelmallista. (c) J.S. Meresmaa

Ei saa koskea. Naisvartalosta keskustelemassa olivat paneelinvetäjä
Ella Paija, kirjailija Hanna Hauru, runoilija-kirjailija Tuija Välipakka ja
kulttuuriantropologi Taina Kinnunen.
(c) J.S. Meresmaa

Keskustelussa nousi esille hyvännäköisyyden ja kauneuden monimuotoisuus, kun sitä lähdetään kartoittamaan muualtakin kuin länsimaista. Usein tavoitellaan sitä, mikä ei ole etnisesti ensisijaista: tummaihoiset vaalentavat itseään ja vaaleaihoiset tummentavat. Kapitalistinen kauneus pyörittää valtavaa teollisuuden pyörää. Niinhän se on, että ihmiset on saatava tyytymättömiksi, jotta heille voi myydä tyytymistä.

En ehtinyt seurata paneelia loppuun, sillä kiirehdin seuraavaan ohjelmaan. En siis tiedä käsiteltiinkö aihetta, mutta minua jäi askarruttamaan kauneuden ja vallan suhde. Sillä kauneudella -- tai ulkonäöllä ylipäätään -- viestitetään aina jotain toisille. Etenkin nykyään kun "kauneus" on ostettavissa rahalla, se saattaa viestiä yksilön vauraudestakin. (Lainausmerkit siksi, ettei plastiikkakirurgian keinoin hankitut töröhuulet, sementtiotsa tai pulleva implanttiperse kyllä minun silmääni kaunista ole. Esimerkiksi.)

Hanna Haurun teksteistä olen kuullut paljon kehuja, mutta en ollut hänen tuotantoonsa aiemmin tutustunut. Paneelissa hän luki ääneen novellin kokoelmasta Liian pienet sandaalit, ja kyllähän se iski. Lujaa, kouraisevasti.

Tuija Välipakan eräässä puheenvuorossa kävi hyvin ilmi, miten tärkeää joskus on löytää juuri oikea sana, juuri oikea merkitys. Lasimorsian-teoksen eräässä runossa naiskertoja puhuu vartalostaan, ei ruumiistaan, sillä ruumiis sisältää mielen ja sielun. Vartalo on vain vartalo, katseille alistettu.

Höyrykonesalin hämäryydessä shamanistiset bakkanaalit piti Juha Rautio
& The Incredible Steam Engine Orchestra, jossa nimeltämainitun lisäksi
soittivat Juha Venäläinen ja Veli-Matti Rintala.
(c) J.S. Meresmaa

Elävät (ja) kuolleet. Illan päätti  zombie-keskustelu, jota veti Juha Alm.
Keskustelemassa Juri Nummelin, joka on toimittanut zombie-antologian
Tuhansien zombien maa sekä Sami Pöyry, joka on ohjannut zombie-elokuvia.
(c) J.S. Meresmaa

Höyrykonemuseon jyhkeän ylväs vauhtipyörä.
(c) J.S. Meresmaa

Kiitos tapahtuman järjestäjille ja kaikille osallistujille! Jälleen hämmästelen sitä vireää, monipuolista ja runsasta kirjallisuuskulttuuria, joka kaupallisten jättimessujen alla poreilla porskuttaa. Ihmiset, intohimo ja innostus riittävät tekemään tapahtuman isolla teellä.

Kuvapainotteinen tapahtumaraportti, EKF 2013

Aamusta väkeä oli liikkeellä varovaisesti, mutta jo Venlan ja minun  haastattelun aikana sali alkoi täyttyä. Keskustelu oli antoisa, ja kirjoitan varmasti blogissani myöhemmin aiheista, joita käsittelimme. Valitettavasti minulla ei ole kuvaa itse haastattelutilanteesta.

Osuuskumman pöydästä löytyi spefimakuun jos jonkinlaista. Edustettuina olivat omien julkaisujemme lisäksi muun muassa Vaskikirjat ja Stk:n julkaisut. Steampunk-antologia myi kuin höyry, mikä sopikin hyvin vanhan tehdasmiljöön henkeen. Kuvassa Saara Henriksson ja Taru Luojola.

Höyrykonemuseossa musisoi ja runoili Duo Perikato. Alla näkyy höyrykone Helene ja yllä Marie. Ennen esitystä tilassa kuului piipittävä ääni, jonka Perikadon pojat ovelasti kävivät äänittämässä ja hyödynsivät teoksessaan.

Novellipotpurissa  luettiin pätkiä Taskunovellit-kirjasta. Petri Tammisen lukupätkä ihailijanovellistaan nauratti yleisöä niin, että pokka petti myös kirjailijalta. Janne Laurila soitti ja lauloi esityksen alussa ja lopussa.

***

Uusia ja vanhoja tuttavuuksia, kiinnostavia keskusteluja ja lumipyryä: siinä EKF minulle pähkinänkuoressa. Lämmin kiitos tapahtuman järjestäjille, esiintyjille ja yleisölle!