Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä

Addiktio- ja nauruvaroitus!

Facebookissa hurjan tuulen alleen ottanut Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä -tapahtuma on aiheuttanut eilisillasta alkaen mahakramppeja ja vaikeuttanut töihin keskittymistä. Ei se mitään. Naurua ei koskaan ole liikaa.

Homman nimi on seuraava: Kirjojen kansista blokataan muutama kirjain ja keksitään syntyneelle kirjalle uusi juoni.

Jaan tänne omat aikaansaannokseni:

Jenny Kangasvuo: Denveri 

Opas pelottomille matkaajille. Coloradon pääkaupungissa voi helposti joutua hukkaan  tai peräti suden suuhun, ellei tunne paikallista väkeä.

***

Markus Zusak: Irjavaras 

9-vuotiaalla Lieselillä on ongelma: kaikki Irja-nimiset naiset ovat kadonneet kotikylästä. Myöskään puhelinluettelosta ei heitä enää löydy. Näppärä ja utelias tyttö uskoo kuitenkin löytävänsä syyn mysteeriin.

*** 

Scifistinen jatko-osa jättimenestyksen saaneelle Irjavarkaalle! 

Nyt eivät ole kadoksissa vain Irjat -- mitä ihmettä on tapahtumassa Anteille? Mestarivaras Jean Le Flambeur liittyy Lieselin seuraan, sillä hän jos kuka tietää miten varkaan saa kiinni. Huikean jännittävä teknotrilleri ei jätä ketään kylmäksi! 

***

 Terhi Rannela: Ivaan tuuliin 

Aura on nuori. Aura on erilainen. Aura on täynnä kitkeriä tunteita, jotka pyrkivät ulos keinolla millä hyvänsä. Mutta löytyykö Auralle kuuntelijaa?

***

Katja Kettu: Saaja 

Synkeän pirullisessa ja piinaavassa historiallisessa rikosromaanissa paljastuu, kuka saa ja kenelle annetaan -- nimittäin lopullinen tuomio.

*** 

Vera Vala: Kuolema pressin varjossa 

Nuori ja kunnianhimoinen italialais-suomalainen toimittaja Arianna de Bellis huomaa pian, miten tappavaa tutkiva journalismi voi olla.

***

Juha-Pekka Koskinen: Riisinvihreä yöhuone 

Tragikoominen, mustan huumorin sävyttämä jännitysromaani sisustajapariskunnasta, jonka uuden omakotitalon yöhuone tarjoaa raadollisen yllätyksen.

***

Tiina Raevaara: Sukkajoki 

Oletko koskaan ihmetellyt, mihin sukkien kadonneet parit joutuvat? Tiede on viimeinkin löytänyt selityksen mysteerille.

***

Pekka Halonen: Uraheimo 

Jännityskertomus työpaikkakulttuurista, joka taantuu primitiiviseksi eloonjäämistaisteluksi johtoportaan shokeeraavan ilmoituksen jälkeen.

***

Unohtakaa aakkosmysteerikirjat -- nyt tulevat vokaalit! 

U on jäänyt koko ikänsä sisartensa O:n ja I:in varjoon. Koulun päättäjäiset juhlineen lähestyvät, ja U päättää repäistä. Hän haluaa olla nimensä veroinen ja päihittää ääntämyksessään sisarensa, mutta sen tehdäkseen hänen on paljastettava itsestään puoli, joka tähän saakka on ollut pimennossa.

*** 

Anne Leinonen: Viivahaalari 

Ursula ei olisi uskonut, että tulee pukeutumaan vielä haalariin -- viimeiset haalarit, jotka hänellä oli yllään, kun olivat kurahaalarit. Pihavaahtera on kuitenkin kadonnut, ja pian syytetyn penkille joutuva Ursula saa kokea, miltä vanhanajan vankien virkapuku tuntuu yllä.
Vangitseva vankiladraama pitää lukijan kaltereiden takana viimeiselle sivulle asti!

***

Tapahtuma on julkinen, joten ei muuta kuin lukemaan lisää juonitiivistelmiä ja nauramaan! (Voiko olla parempaa tapaa ottaa uusi vuosi vastaan ja irrottautua edellisestä kuin nauru?) 

Vuoden viimeisiä

Olen ollut viime viikkoina ihan uberväsynyt. Joululoma tuli siis hyvään saumaan, ja olenkin ottanut koko joulutouhun mahdollisimman minimipanostuksella. Tein luumukiisseliä ja leivoin monta pellillistä piparkakkuja, mutta muuten olen ollut muiden eväiden varassa. (Ei ole kyllä päässyt nälkä silti iskemään.) Tänä vuonna oli ystäväjoulu perhejoulun sijaan, mikä sekin oli mukavaa vaihtelua totuttuun. Joskus perinteet kannattelevat, joskus ahdistavat. Täytyy tehdä niin kuin parhaaksi näkee.

Kaipaan valoa, aurinkoa. Lumi on ihanaa, mutta kylmä ei. En ole vieläkään löytänyt sellaisia talvikenkiä, joissa varpaat eivät palelisi (ja monenlaisia on kokeiltu!). Ei siis napajäätikköretkeilyä minulle, kiitos.

Vetäisin tuossa laiskoliinina hurjan Arrow-katselumaratonin, ja minusta tuli fani. Sarja alkaa vähän pykien, mutta meno paranee, ja jotkin jaksot olivat varsin huikeita. Rakastan hyvin tehtyjä supersankaritarinoita, ja tässä on kyllä mielestäni yksi. Olicity, what can I say? <3

Kuin vuoden lopun kruunuksi ilmestyi myös haastattelu suomalaisesta spekulatiivisesta romantiikasta Sci-Fi Romance Quarterly -nettijulkaisussa. Siinä haastatellaan Magdalena Haita, Anne Leinosta ja minua.

Fiktiontuoksuisia reseptejä

Risingshadow -sivuston joulukalenterin luukku tarjoaa tänään fantastisia ohjeita heille, joita vaivaa nälkä tai jano.

Reseptejä löytyy Katri Alatalon Mustien ruusujen maa -sarjasta, Maria Carolen Tulen tyttäristä, Maija Haaviston Häpeämättömästä, Magdalena Hain Gigi ja Henry -sarjasta, Anni Nupposen Putoavan tähden prinsessasta sekä erään Meresmaan Mifonki-sarjasta.

Kannattaa tsekata!

Lisään tähän kalareseptin, joka on peräisin Keskilinnan ritarit -sarjassa esiintyvän Konno Nasovalaisen perheeltä.

***

Haukea Surron tapaan

hauenkylkeä
valkosipulinkynsiä
sitruunaa
delviläistä juustoa (voi korvata lähimmällä vastaavalla, kuten parmesanilla)
suolaa
voita

Suolaa hauki ajoissa ennen paistamista. Paista tuore valkosipulimurska voissa pannulla. Asettele hauenkyljet pannulle nahkapuoli alaspäin. Varo kypsentämästä kalaa liian kuivaksi. Kun kala alkaa olla valmis, raasta juustoa anteliaasti kyljen päälle ja purista sitruunalohkosta mehua kyytipojaksi. Tarjoile kausivihannesten tai -juuresten kera.

***

Haastan muutkin kirjoittajat jakamaan reseptejä, joita heidän luomassaan fiktiivisessä maailmassa nautitaan -- tai saatettaisiin nauttia!

Erään novellin synty, osa 2

Elokuussa kirjoitin novellin. Ensi vuonna se julkaistaan Osuuskumman antologiassa. Näin se syntyi.

(Osan 1 pääsee lukemaan tästä linkistä.)

***

Tiesin etukäteen, ettei minulla olisi paljon aikaa käytettävissäni lohikäärmenovellin kirjoittamiseen. Tiesin senkin, että tarinan imusta ja houkutuksesta oli kasvanut jo niin vahva, etten myöskään kykenisi estämään sen tuloa ilman henkisiä vaurioita.

Oli järjestettävä asiat, luotava ihanteellinen ympäristö. Kirjoittajana haluan pysyä hyvissä väleissä tarinoiden haltian kanssa: jos on hyvä tulossa, ei sitä saa antaa maallisten seikkojen pilata. Elämässäni on paljon hetkiä, kun mikään ei ole tärkeämpää kuin kirjoittaminen, eikä kirjoittamista ole ilman tarinaa. Ei minulle.

Siispä loin katseeni paikkaan, joka tarjoaisi minulle parhaimmat olosuhteet nopealla varoitusajalla. Mökille, metsän keskelle ilman nettiä tai muuta seuraa paitsi vanhempien, jotka avuliaasti lupasivat kestitä ja lämmittää saunaa.

Menin perjantai-iltana ja tulin takaisin sunnuntaina iltapäivällä. Välissä kirjoitin novellini, löysin metsästä mustikoita, juonenkäänteet, sanat kertojani suuhun. Löysin auringon valkoiseksi kaluaman peuran luurangon, löysin kurkien huutojen täyttämät illat ja järvellä kaakottavat kuikat. Novelli keriytyi auki sisälläni kuin valo. Kirjoitin, kirjoitin, kirjoitin. Seitsemäntuhatta sanaa, 19 liuskaa, koko paketti kahdessa päivässä arvokkaampana kuin mikään saamani lahja.

Ihmettelin, miten pystyin kirjoittamaan niin paljon, mutta avain oli siinä että pystyin kirjoittamaan keskittyneesti. Perjantai kului lähinnä taustatutkimuskirjoja selaillen ja muistiinpanoja tehden. Tunnustelin askeliani tilaan, jossa kertoja alkaisi keskustella kanssani. Se kuulostaa ehkä hurjalta, mutta jotenkin vertaisin tätä kirjoittamiskokemusta loveen lankeamiseen.

Lauantai kuluikin sitten vimmassa. Kun heräsin yksinäni vinttikamarissa, vedin koneen syliin ja aloin kirjoittaa. Kirjoitin, kunnes muu väki oli herännyt ja kahvi kurahteli. Söin, käväisin nuuhkimassa aamuilmaa. Sitten kirjoitin taas. Kävin kävelyllä. Kirjoitin. Söin lounasta. Kirjoitin. Kävin metsässä. Kirjoitin. Iltapäiväkahvit. Kirjoitin. Sauna. Kirjoitin. Illallinen. Kirjoitin.

Vielä makuupussiin kääriytyneenä sormet hakeutuivat näppäimistölle, vaikka silmäluomia painoi.

***

Novellini kasvoi synopsiksesta ulos. Oli hienoa nähdä. miten se toimii; miten tarina, josta on tiennyt alun ja lopun kehittää itselleen olemuksen, joka on jotain paljon enemmän kuin lähtötarina. En ole ennen kirjoittanut tällä tavoin --  ensin synopsis ja vasta sitten tarina. Nyt tiedän, ettei se ole kahle vaan keskittymispiste. Mahdollisesti juuri sen ansiosta onnistuin ylittämään itseni tehokkuudessa.

Lohdullinen oli myös tunne, että olin kirjoittanut tarinan oikein. Kerroin sen juuri niin kuin kuului. Samalla ymmärsin synopsiksen lopetuksen olevan muovinen uloke muutoin orgaanisessa rakennelmassa. Tarina ei ollutkaan aivan sellainen kuin olin kuvitellut sen olevan, sen ydin ja painopiste sijaitsi toisaalla. Löytöretki oli kaikin puolin antoisa.

Mikä päällimmäinen tunteeni oli novellin valmistuttua? Kiitos, että sain kirjoittaa tämän tarinan.

Lopuksi nimesin novellin. Siitä tuli Hyvä emo.

Pirkkalaiskirjailijoiden signeerauspäivä

Viime perjantaina töiden jälkeen suunnistin Tulenkantajien kirjakaupalle, missä kokoontui joukko pirkkalaiskirjailijoita signeeraamisaikeissa. (Tiedättehän te tämän tavan, jolla 99,8 % kirjailijoista opettelee nöyryyttä messuilla ja muissa tapahtumissa: he seisovat yksin kynä kädessä ja odottavat, että edes yksi, joku, kuka tahansa, ostaisi kirjan ja toisi sen signeerattavaksi. Paha kyllä, myös signeerausta havittelevalle tämä tyhjä tila hänen ja kirjailijan välissä saattaa joskus olla liian suuri ylitettäväksi. Pitkä on matka rokkaritähden tai donrosan innostamiin jonoihin, jotka vaativat henkilökuntaa ja mellakka-aitaa kasassa pysyäkseen. Toisaalta, pitkä on matka myös kirjailijaksi, joten kokemusta nöyryydestä on tässä vaiheessa jo kertynyt. Onneksi Tulenkantajien tapauksessa tästä harjoituksesta ei ole kyse.)

Tulenkantajien kirjakaupalla on aina mukava käydä vähintään tunnelman ja tarjonnan vuoksi, ja tällä kertaa tapaisin myös monia kollegoita, joita en ole ennen tavannut -- ja kuulisin heidän uusimmista julkaisuistaan. Mikäs sen mukavampaa!

Sami Hilvo esittelee teostaan Rouva S. (c) J.S. Meresmaa

Illan juonsi alkuun Erkki Aura. Ensimmäisenä esiintymisvuorossa oli vastavalittu Kirjailijaliiton pj Jyrki Vainonen, joka on yksi ehdottomia lempikirjailijoitani. Hän kertoi uudesta esseekokoelmastaan Askelia, joka kertoo omaelämäkerrallisesti kävelemisestä niin luonnon kuin fiktion maisemissakin. Kirja oli vähän niin kuin pakko-ostos, ja samalta reissulta löytyi myös jonkin aikaa metsästämäni Mykkä jumala. Vainos-kokoelmani alkaa olla täydellinen! (Aloin jo muuten lukeakin tuota Askelia, ja se on juuri niin ajatuksiaherättävä ja virkistävä kuin uumoilinkin.)

Vainosen jälkeen oli Sami Hilvon vuoro. Hilvo on tuore tamperelainen, ja hän kertoi toisesta romaanistaan nimeltä Rouva S. joka ilmestyi pari vuotta sitten. Olen lukenut Hilvon esikoisteoksen, Viinakortin, josta pidin kovasti. Rouva S. syntyi Hilvon Tokio-vuosien innoittamana, ja kirja kuulostaa todella lukemisenarvoiselta etenkin tällaiselle Japani-intoilijalle kuin minä.

Silvana Berki. (c) J.S. Meresmaa

Runokokoelmistaan kertoivat albanialaissyntyinen Silvana Berki, joka runoissaan tutkii kahden maan kansalaisuutta, sekä taiteilijaksi itsensä yhä vahvimmin tunteva Tiina Poutanen, jota kiehtovat kovat tieteet ja etenkin muisti -- se miten me valehtelemme itsellemme kaiken aikaa ja silti muistomme ovat itsellemme totta. Poutanen siteerasikin Ursula Le Guinia, joka on sanonut: "Olen taiteilija. Valehtelen kertoakseni totuuden".

Tämä faktan ja fiktion jatkuva vastahankaus ja limitteisyys kiehtovat minuakin suuresti. Mitä kauemmin olen kirjoittanut, sitä enemmän tunnen eläväni fiktiossa. Hyvin vähän on merkitystä sillä, mikä osa tarinasta on "totta", sillä muistojensa pohjaltakin kirjoittava keksii suurimman osan (tai luo sen valheellisten muistojen pohjalta). Me tiedämme loppujen lopuksi hyvin vähän totuudesta -- me vain luulemme tietävämme. Tätä monen on vaikea sulattaa, sillä ihminen kaipaa varmuutta.

Kirsti Kuronen. (c) J.S. Meresmaa

Aina niin välitön Kirsti Kuronen kertoi ainutlaatuisesta hiihtoteemaisesta runoteoksestaan Suksin. Tämä on ihan ehdoton hankilta niille, joita elämän ladut kiinnostavat. Talvea, hiljaisuutta, viisautta.

Yhteen uuteen esikoisteokseenkin oli kunnia tutustua: Taru Kumara-Moision romaaniin Maan vetovoima. Tragikoominen romaani naisesta, jonka täydelliseltä näyttävä elämä ei ehkä olekaan niin täydellistä, on kirjoitettu kevyellä otteella mutta vakavasta aiheesta (miten oiva yhdistelmä!). Kumara-Moision uran alkutaipaleesta voi lukea vaikkapa Lukulampun Vieraskynästä. Tämäkin eittämättä päätyy jossain vaiheessa lukupinooni!

Taru Kumara-Moisio. (c) J.S. Meresmaa

Tässä vaiheessa iltaa olin päässyt signeeraamaan peräti kaksi Mifongin mahtia ja pitämään oman kirjaesittelyni, ja illan kirkkain tähtikin oli saapunut paikalle: eli Kirsi Kunnas! Ennen kuin Kunnas alkoi signeerausurakkansa (nyt oli sen rokkitähtijonon vuoro), Tuija Välipakka, joka pian aloittelee kauttaan Pirkkalaiskirjailijoiden uutena puheenjohtajana, kertoi jokseenkin hälyttäviä ja ikäviä uutisia: yli kuusikymmentä vuotta järjestetty maakunnallinen kirjoituskilpailu, Pirkanmaan kirjoituskilpailu, on lopettamisuhan alla kaupunginkirjaston säästötoimien vuoksi. Kilpailussa ovat menestyneet uransa alkuvaiheissa sellaiset nimet kuin JP Koskinen, Seppo Jokinen, Mirkka Rekola ja Kari Aronpuro vain muutaman mainitakseni.

Toivon hartaasti, että perinteikäs kirjoituskilpailu kyetään säilyttämään.

Signeeraamassa Tuija Välipakka ja Kirsi Kunnas.
(c) J.S. Meresmaa

Sainpas napattua yhden signeeraamiskuvan!

Tuija Välipakan tämän vuoden alussa ilmestynyt runokokoelma Take away voitti Nihil Interit -runouspalkinnon. Välipakkaa kiinnosti kuolemisen tabu, ja hän tulikin kirjoittaneeksi iloisimman runokokoelmansa tähän saakka. Suosittelen teosta lämpimästi!

Illan päätteeksi kävin pyytämässä Kunnakselta signeerauksen tuoreeseen Leena Kirstinän kirjoittamaan elämäkertaan Sateessa ja tuulessa. Rohkaistuin antamaan runolegendalle Mifonki-postikortteja, ja sanoin että ne voi vaikka lähettää jollekin, jos ei halua itsellään pitää. Kunnas tihrusi Keskimantereen karttakuvaa hetken ja tokaisi iloisesti, että "ahaa, että terveisiä nyt täältä!" 

Kiitos Tulenkantajien kirjakaupalle ja paikallaolijoille antoisasta illasta!

Kunnaksen hattu ja Mifonkeja.
(c) J.S. Meresmaa

Ostoksia. (c) J.S. Meresmaa

Kotimatka ja Frenckellin kahdeksankulmainen piippu.
(c) J.S. Meresmaa

Ilmoille möyrijä

Niin se vain on, että aika aikaansa kutakin.

Kolmikuukautinen kirjoitusjakso elämästäni on takanapäin, ja olen palannut palkkatyöarkeen. Marraskuu meni varsin erakoituneissa tunnelmissa kirjoittamistouhuissa, joten ei-kirjoittava työyhteisö ja erilainen päivärytmi tekevät hyvää. Vaihtelusta voimaa!

Vaan ei tuo kirjoittaminen tähän loppunut, ehei. Vuoden lopussa on eräs novellidedis, ja Kätkemääkin saa vielä viikonloppuisin ahertaa.

***

Mifongin mahdista on ilmestynyt syksyn mittaan mukavasti blogiarvioita:

Kirsin kirjanurkka 

Kirjaneidon tornihuone 

Kujerruksia 

Narseskan kirjanurkkaus 

Nenä kirjassa

Iloisena olen saanut todeta, että Mahti on viihdyttänyt väkeä edellisten osien tapaan. Kiitos kaikille lukukokemustenne jakamisesta!

***

Tämän viikon perjantaina 5.12. olen muuten Tulenkantajien kirjakaupassa yhdessä mahtavan Pirkkalaiskirjailijajoukon kanssa! Teoksiimme saa siellä signeerauksia, ja mielellään jaamme myös lukuvinkkejä lahjaostoksilla oleville.

Paikalla on lisäksi tänä vuonna 90-vuotisjuhliaan viettävä hurmaava Kirsi Kunnas!