Naakkamestari tilattavissa!

Naakkamestarin kansi on nyt nähtävillä, ja itse kirjakin ennakkotilattavissa huikeaan tarjoushintaan Lukutoukan kirjakaupasta! Siihen saa vieläpä signeeraukseni kaupan päälle.

Fly, little bird, fly!

Kannen hieno kuva on tamperelaisen kuvittajan, Mika Vaaranmaan, käsialaa.

Oh ja oi onnea!

Siementeoria

Pitkää, lyhyttä ja keskimittaista. Superlyhyttä. Superpitkää.

Kaikenlaista on tullut kirjoitettua, sadan sanan raapaleista jo yli tuhanteen sivuun yltäneeseen eeppiseen fantasiasarjaan. Samalla olen myös pohtinut, minkälaisia eroja on erimittaisten tekstien kirjoittamisessa.

Puutarhurilla on teoria. Siementeoria.

Usein idea määrittää tekstin mitan. Idea siis syntyy tietyn kokoisena, siihen on ikään kuin sisäänrakennettuna jokin tietty kaari. Idea on kuin siemen, jossa on kuori. Tarina löytyy sen sisältä. (Joskus käy ilmi, että kovin pieneltä näyttänyt siemen onkin sisämitoiltaan suunnaton. Eihän siemenestä päältä päin välttämättä tiedä, kasvaako siitä kymmensenttinen varpu vai kymmenmetrinen puu.)

Raapaleissani on tyypillisesti yksi idea, joskus kaikuja toisista, mutta epäilen että valtaosa kaiuista ei kuulu muille kuin minulle. Sataan sanaan kun ei mahdu paljon, on keskityttävä tuomaan edes yksi idea ymmärrettävästi ilmi.

Novelleissani alkuidea imee magneetin tavoin kylkeensä toisia ideoita. Näiden varaan rakentuu hyvä tarina, joka kuitenkin mahtuu novellin mittaan. Arvioisin, että kirjoittamissani novelleissa on korkeintaan kolme kantavaa ideaa. Enempää ei mahdu.

Pienoisromaani ei oikeastaan ideatasolla eroa novellista kovinkaan paljon: vain kerronnan laajuus, yksityiskohtien määrä ja henkilögalleria kasvavat. Juoneen tulee pituutta enemmän, kun tapahtumille on tilaa.

Romaani sitten... Siemeniä voi olla näennäisesti yksi, mutta todellisuudessa niitä on pussillinen. Romaani on varsin tuskallinen juuri tästä syystä: on osattava valita oikeat siemenet. Aineksia olisi vaikka mihin, tarinankertojan vainu vetää vasemmalle ja oikealle. Romaanista tilaa löytyy yllin kyllin: sivuhenkilöhahmojen syventämiseen, täyteläisiin sivujuoniin, useisiin näkökulmiin, tunnelmointiin ja maailman pikkutarkkaan kuvailuun.

Eeppinen fantasiasarja sitten...

Kyllä, arvasit oikein. Siemeniä on säkillinen.

Voittoneilikoita ja onnittelumaljoja

Kirjamessuja on osaltani takana neljä päivää, sillä aloitin hallihälinät osaston rakentamisella keskiviikkona.

Nätti tuli! Osasto 6e138 Katri Vala -lavan
läheisyydessä, Wine Cornerin vieressä.

Voi plikat, mitä pyöritystä on ollut! Monella tapaa Helsingin kirjamessut ovat stressaavat, mutta toisaalta missään muualla ei tapaa yhtä paljon (osittain hyvin sattumanvaraisesti) kollegoita, lukijoita ja muita kirjaihmisiä kerralla. Halit, heilutukset, hymyt ja haastamiset -- ne kaikki kertyvät iloiseksi poutpurriksi.

Torstai oli melkoista juoksua, sillä vedin kaksi paneelia ja osallistuin yhteishaastatteluun fantastisen Maria Carolen kanssa. Lisäksi minulla oli salainen iltaohjelma, jota en voinut etukäteen paljastaa: käsikirjoitukseni Naakkamestari voitti Robustoksen pienoisromaanin kirjoituskilpailun! Julkistamistilaisuus pidettiin Louhi-lavalla 17.30.

Tiedotteen voi lukea tästä pdf:stä.

Naakkamestarin on tarkoitus nähdä päivän valo kirjamuodossa ensi vuonna. Voi, miten odotankaan!

Robustoksen Jouni ja Heikki takana, edessä voitto- ja kunniamainintakomppaniaa, eli
Terhi Kuusisto, Reija Glad, Kirsti Kuronen ja mää. 

Neilikkaneitokaiset.

Perjantaina kävin tankkaamassa kirjahyllyäni osastoilla, ja kyllähän sitä kaikenlaista löytyikin. Teoksen osastolla sattui Itärannan Emmi olemaan signeeraamassa, joten Punottujen kujien kaupunki lähti Marja-Liisa Vartion kirjojen mukana matkaan. Olin juuri aamulla lukenut Metrosta Itärannan haastattelun, ja kiinnittänyt huomiota siihen, että hän oli tehnyt taustatutkimusta hämähäkeistä. Tästä vallan innostuin, sillä ensi vuonna julkaisuun tulevaan steampunk-novelliini liittyvät hämähäkit erittäin keskeisesti. Hauska nähdä, miten ne Itärannan kirjassa esiintyvät!

Tänään lauantaina olin haastattelussa keväällä ilmestyneen Kuninkaan tahdon osalta. Olen yhtä aikaa sekä haikea että hyvillä mielin, sillä kunhan Keskilinnan ritarit ilmestyy painettuna, Konnon ja Jehremin elämä kanssani päättyy jollain konkreettisemmalla tavalla. Toisaalta ne saavat ihan uuden elämän kaupoissa ja kirjastoissa ja ihmisten käsissä.

Selitys menossa, selvästi...

Vaan eipä tässä vielä auta tassuja nostaa lepoasentoon: tänä iltana juhlimme niin Vaskinaista kuin Kauheita lapsia Anne Leinosen ja Anni Nupposen yhteisjulkkareissa, ja huomenna on vielä täysi ja tunnelmallinen messupäivä edessä!

Ruumiittomia ansioita (eli kansimaistiaisia)

Vuoden aloitukseksi on tiedossa hyytävää menoa, kun Osuuskumman aaveantologia Ruumiittomat julkaistaan helmikuussa. Olen mukana novellilla Kielolinna.

Aseenkantajan kunnialla alkanut tarina saa jatkoa Ritarin ansiosta kesän korvilla.

Se erilainen ritaritarina

“Sukuhuoneissa tiedettiin hyvin, että ritarin ja hänen aseenkantajansa välinen suhde oli jotain erityislaatuista. Niin kuin kuninkaalle suotu valta ja velvollisuus kansaa kohtaan, myös ritarin ja aseenkantajan palvelusuhde oli pyhä. Parhaimmillaan siinä oli jotain puhdasta ja koskematonta, jotain mikä loi suojaa ja turvaa kummallekin osapuolelle.”

Blogissani olen jo muutamaan kertaan maininnutkin, mutta ensi kuussa (eli aivan pian!) on Osuuskummalta tulossa uusin julkaisuni, Aseenkantajan kunnia. Se aloittaa pienoisromaanisarjan Keskilinnan ritareista.

Tiedote julkaisusta on luettavissa Osuuskumman sivuilta.

Jännittävää!

Kirjoituskahvilan taikoja

No niin, alan koukkuuntua kahvilassa kirjoittamiseen.

Eilen aamupäivällä menin suklaa-cappuccinolle läppärin kanssa, istuin kolme tuntia nojatuolissa, cappuccino jäähtyi, reidet kuumenivat, ja kotiin palasin tuoreen novellin kanssa. Tässä kävi nyt juuri niin, kuin olen kuullut jonkun kirjailijan sanoneen: tarina kypsyi päässä ja sitten tulostin sen ulos.

Idean novelliin sain viikko sitten ja tuskailin, että ei voi, pitäisi kirjoittaa mifonkeja. Niitäkin kirjoitin, toissapäivänä, mutta tämä kiilaaja oli oma-aloitteinen, puki itsensä salaa valmiiksi ja astui paperille.

Mikäs siinä, tervetuloa.

***

Magdalena Hai kommentoi Kirjoitusreviiri-blogikirjoitustani ja esitti kysymyksiä, jotka alkoivat syyhyttää ajatuksiani. Minkälainen on ihanteellinen kirjoituskahvila?

Tässä oma listaukseni:

1) Koko. Ei liian pieni, jotta kahvilanpitäjä ei hermostu asiakkaaseen, joka teemukin hinnalla varaa pöytää puoli päivää. Myös olan yli kurkkijoiden riski on pienempi. Ei liian suuri, jotta hälinä ei nouse sietämättömäksi tai tila ole kaikuva.

2) Sijainti. Mielellään kävelymatkan päässä.

3) Tunnelma. Kodikas, miellyttävä, persoonallinen. Ystävällinen palvelu.

4) Varustetaso. Ei nettiin pääsyä, jotta ei tule houkutusta katsoa mitä blogille kuuluu, mutta kakkuja ja kuumia juomia sen sijaan tulee löytyä -- mielellään kohtuuhinnalla.

5) Asiakaskunta. Sekalaista, jotta ajoittainen salakuuntelu on mielekästä. Pelkkä teinityttöjen kikatus voisi käydä hermosolun päälle pitkäjaksoisena.

6) Laajat aukioloajat. Saa mielellään aueta varhain, koska se hetki päivästä on minulle luontevinta kirjoittamisaikaa.

Löytyykö teiltä lisättävää?

***

Olen iloinen, sillä luulen löytäneeni ihanteellisen kirjoituskahvilan. Jo nyt, kolmen kerran jälkeen, se on tukenut minua työympäristönä pienoisromaanin ja novellin kirjoittamisessa. Kauanko lumo mahtaa jatkua?