Virtahepo ja talitintti (ideoiden synnystä)

Uusi romaanikäsikirjoitus on työn alla, mutta päähäni tulvii jatkuvasti myös raapaleita. Arvelen, että jotain tekemistä on lisääntyvällä valolla. Luovaa energiaa tuntuu hohkaavan jokaisesta pienestäkin raosta.

Minua kiehtoo tapa, jolla nämä pienet, sadan sanan mittaiset tarinat löytävät luokseni. Joskus ympärillä käydystä keskustelusta tipahtaa syliini yksittäinen sana, joka iskee saman tien kipinän ja alan miettiä entä jos, mitä tämä voisi tarkoittaa, mitä sanan tarinapuolella piilee. Sitten syntyy raapaleidea, ehkä kokonainen raapale tai sitten koko juttu jää vain kellumaan ajatuksen tasolle.

Raapaleantologioiden julkkareissa tiistaina kirjoitettiin pikaraapaleita: heiteltiin toisillemme sanoja, joista piti kirjoittaa tilaisuuden aikana raapale. Tämä oli hauska kokemus! Sain sanaksi "virtahepo". Inspiraation ja yksityiskohtien löytämiseksi lukaisin nopeasti virtahevoista kertovan Wikipedia-sivun. Aikaa ei ollut liiemmälti vaihtoehtojen pallotteluun, oli seurattava ensimmäistä ideaa, joka mieleentyi.

HIPPOPOTAMUS AMPHIBIUS 

"Viisikymmentä on nyt tekeillä."
Kuuntelin herra Godroun selostusta puolikorvalla. Huomioni oli kiinnittynyt tilaustyömme lopputuotteeseen. Kahden ihmisen istuttava erikoisvalmisteinen Hippopotamus amphibius kiilteli konehallin valoissa. Se lepäsi testialtaassa ruskea metallipinta vettä valuen.
"Olemme hakeneet inspiraatiomme aidoista virtahevoista", herra Godrou jatkoi. "Lyömättömiä elukoita, uskottehan. Mälsä juttu se sukupuuttoon kuoleminen."
"Onneksi yhtiö oli osannut varautua", vastasin.
"Olemme saaneet ne täydellisesti esikuvansa kaltaisiksi." Godroun silmät hehkuivat. "Paras ominaisuus on niiden omasyntyinen voiteluöljyntuotto. Virtahevot erittivät nestettä, joka toimi niiden aurinkovoiteena. Tutkijamme onnistuivat manipuloimaan sen..."
"Hetkinen, sanotte siis näiden olevan täysin virtahepojen kaltaisia?"
"Kyllä."
"Myös yhtä aggressiivisesti reviiriään puolustavia?"
"Niin, no..."
"Ja te aiotte lähettää viisikymmentä rauhanturvatehtäviin?"

En tiennyt ratkaisevaa viimeistä sanaa ennen kuin kirjoitin sen. Huikeaa! Taas kannatti luottaa intuitioon ja piilotajuntaan.

***

Aina raapale ei kypsy sanasta.

Istuin aamukahvilla keittiössä ja katselin pihapuuta. Talitintti lennähti oksalle. Ihastelin sen upean keltaista sulkapukua. Ja pam! Yhtäkkiä mielessäni oli raapale, ihan noin vain, kokonaisena. Kirjoitin sen ylös. Mistä idea tuli? Olen minä ennenkin ikkunastani talitinttejä katsellut.

Ystävänpäivänä julkaistu Toisilleen luodut -raapale kypsyi melko pitkään ajatusten takamailla. Minulla on ystävä, joka rakastaa kaneja, mutta ei voi sellaista kiireisen elämäntyylinsä vuoksi ottaa. Minulla on toinen ystävä, jolla on kani. Kumpikin asuvat yksin. Mieleeni juolahti, että hehän olisivat täydelliset toisilleen, ainakin tässä mielessä. Sitten aloin ajatella, mikä kaikki voi estää kahta ihmistä kohtaamasta. Kun asutaan kaupungissa, ympärillämme on aina seiniä. Ne erottavat meitä. Emme välttämättä tunne naapuria lainkaan. Näistä aineksista se sitten lähti. Kaneista, seinistä, kohtaamattomuudesta ja siitä, että me voimme jakaa saman todellisuuden mutta elää eri tiloissa, seinien erottamana.

Ideat ja tarinat, ne yhtä lailla elävät meissä ja meidän keskuudessamme. On vain kyettävä liudentamaan seinät, jotka estävät meitä kohtaamasta.

Tuplajulkkarit!

Viime vuonna ilmestyneiden raapaleiden antologian sekä tämän vuoden ensimmäisen miniantologian yhteisjulkkareita vietetään Facebookissa tänä iltana. Tapahtuma on kaikille avoin, ja se löytyy hakemalla nimellä "Kummalinnun munia -tuplajulkkarit".

Turinaa ja tarinoita, mikäs sen parempaa!

Minä olen siellä, tule sinäkin.

Kohta paukkuvat henkselit...

... sillä hartaasti odotettu suomispefin uusi äpärälapsi on menossa painoon!

Hei, rillumapunk! -antologiasta pääsee ensi kuussa halutessaan nauttimaan joka iikka, mutta kokoelman esipuhe on jo luettavissa Aavetaajuuden sivuilla. Siinä toimittaja Shimo Suntila kertoo, mistä tämäkin hullutus oikein lähti.

Näin sitä historiaa tehdään. Kyllä olisivat aikalaisjätkät ylypeitä, kun tietäisivät millaisiin painotöihin sitä metsää tässäkin tapauksessa kaadettiin, eikös juu?

Kannattaa muuten huomata, että antologia on myös ennakkomyynnissä Aavetaajuuden verkkokaupassa, missä sen saa suositushintaa huokeammin huomaansa.

Pian novellini Pirunkeuhko näkee päivänvalon, ja siitäkös olen innoissani!

Toisilleen luodut

Hyvää ystävänpäivää!

Lisää sadan sanan tarinoita löytää Osuuskumman Kummalinnun munia -raapaleantologiasta sekä raapalekorteista.

Uskottava pahis (ajatuksia henkilöhahmoista)

Blogiini on päädytty hakemalla tietoa, miten luodaan uskottava pahis.

Oi, ihan sydän sykähtää tästä kunniasta!

Vastaus on yksinkertainen, mutta ei helppo. On vain kirjoitettava uskottava henkilöhahmo, joka tekee pahoiksi luokiteltavia asioita. Pahojen tekojen, hirmutekojen, takana on kuitenkin ihminen. Voi olla hyväksi miettiä omaa käsitystään pahuudesta. Usein ihminen luokittelee jonkun kauheuksia tehneen ihmisen yksioikoisesti pahaksi ja julmaksi, kenties mieleltään häiriintyneeksi, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia. Joka ikinen sota ja konflikti ja riita näyttäytyvät eri valossa, kun niitä tarkastelee eri osapuolten näkövinkkelistä. Teon takana on aina jotakin, mikä siihen on johtanut: tunne, ajatus, vakaumus, olosuhteet.

Uskottava ja hyvä pahis luodaan samalla tavalla kuin uskottava ja hyvä hyvis: kirjoitetaan henkilöhahmo, joka muuttuu eläväksi lukijoiden mielissä. Henkilöhahmo, jolla on historia ja edes jonkinlainen logiikka toimissaan (koska kyse on fiktiosta).

***

Henkilöhahmoista minun on muutenkin pitänyt kirjoittaa.

Nyt kun Mifonki-sarjan neljäs osa on kirjoitettu, olen tajunnut, että yksi haastavimpia asioita pitkän sarjan kirjoittamisessa on eläytyä ja ymmärtää jokaista henkilöhahmoa heidän muuttuvissa elämäntilanteissaan. Se on raskasta, mutta myös palkitsevaa. Kirjailijana saa elää tuhat elämää, ja eeppisissä tarinoissa henkilögallerian laajuus todella tuntuu siltä tuhannelta.

On hienoa kirjoittaa hahmoille vaikeuksia ja seurata, onko heistä voittamaan ne. On hienoa tutkistella, millä tavalla he kasvavat kokemustensa myötä, millä tavalla rakastavat ja millä tavalla surevat. Mikä tuo heidän elämäänsä iloa, entä mitä he pelkäävät?

Pelot paljastavat meistä paljon. Tavallaan voisi ajatella, että ihmisen elämä on peloista selviämistä: niiden tunnistamista ja kävelyä niitä kohti -- sekä väistämättä sitä peloista suurinta, kuolemaa, kohti. Pelkäämme asioita, joita emme tunne; joista emme tiedä. Kun pelon kohtaa, sen selättää.

Sen lisäksi, että kysyn henkilöhahmoiltani mitä sinä toivot, ketä sinä rakastat, kysyn myös mitä sinä pelkäät. Kun he kertovat minulle pelkonsa, minä viimeinkin opin tuntemaan heidät.

Nimeämättömien historiaa, unohdettujen tarinoita

Helsingin Sanomissa toimittaja Suvi Ahola kirjoitti siitä, kuinka suomalaisissa ja ruotsalaisissa historian oppikirjoissa naisten osuus on edelleen hämmästyttävän vähäinen. Jutun mukaan esimerkiksi lukion oppikirjasta Muutosten maailma löytyi nimiä 662, joista vain hieman yli 7 prosenttia kuului naisille.

Kenen historiaa kouluissa oikeastaan opetetaan? Ihmiskunnan vai miesten?

Ei taaskaan olisi pitänyt lukea kommentteja. Kovin moni tuntuu ajattelevan, että naisvaikuttajien nimien kaivaminen historian hämäristä olisi anakronistista ja sen tasa-arvovaikutus naurettava. Että on vääristelyä pyrkiä esittämään historia niin, että mainittujen naisten ja miesten osuus siitä on 50/50.

Totta, se ei ole mahdollista. Koska vain harvoille naisille on suotu samoja mahdollisuuksia kuin miehille. Vain harvat naiset ovat kyenneet opiskelemaan, toimimaan arvostetussa ammatissa, tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä saati että olisivat päässeet dokumentoimaan historiaa. Emme ikinä tule löytämään jokaista miespuolista keksijää ja yhteiskunnallista vaikuttajaa kohtaan yhtä monta yhtä merkittävää naista.

Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että miesten ja naisten osuus historiasta on samansuuruinen ja yhtä merkittävä. Naisia on ollut yhtä kauan kuin miehiä, ja he ovat aina vaikuttaneet yhteiskuntaan -- vaikkakin sitten piilossa. Miksi emme kertoisi myös tästä historiasta? Miksi emme nostaisi esiin nerokkaita, kekseliäitä, työteliäitä ja rohkeita naisia? Miksi vain sodat ja suurmiehet ovat merkittäviä?

Historia on pitkälti tarinoita, ja tarinat luovat ihmiskunnan yhteisen perustan. Jos me emme anna nuorille esimerkkejä älykkäistä, aktiivisista, sisukkaista, omaperäisistä, menestyvistä, kunnianhimoisista, sotaisista, pelkäämättömistä naisista, me kasvatamme sukupolvia, jotka eivät yksinkertaisesti usko, että naiset pystyisivät samaan kuin miehet -- niin hyvässä että pahassa. Sukupuolesta tulee yksilön kykyjä määrittävä tekijä, vaikka näin ei pitäisi olla. Me tarvitsemme esikuvia ja esimerkkejä, jotta hahmottaisimme omien mahdollisuuksiemme rajat ja rajattomuuden.

***

Viime kesänä esiinnyin samassa paneelissa fantasiakirjailija Scott Lynchin kanssa. Hän on kirjoittanut merirosvosta, joka on nainen (hei, miten kuulostaakin tutulta?), ja sai sitten eräältä lukijalta palautetta, että edes fantasiassa naisen ei ole mahdollista naisen olla merirosvo. Koska miesten maailma jne. Kirjailijan vastauksen voi lukea muun muassa täältä.

Niin, miksi nainen ei voisi olla merirosvo? Meidänkin maailmamme historia tuntee kymmeniä ja kymmeniä naismerirosvoja. Heistä varmastikin menestyneimmäksi voisi nostaa Ching Shih'n, 1800-luvun vaihteessa Etelä-Kiinan merellä monikymmentuhatpäistä rosvojoukkoa johtaneen naisen, joka kaiken kukkuraksi onnistui eläköitymään rosvouraltaan kaikkine rikkauksineen.

Toinen mielenkiintoinen sukupuoliolettamuksiin perustunut historiauutinen paljastui amerikkalaisessa tutkimuksessa viikinkihautalöytöjen sukupuolimäärittelystä. (Siitä kiersi viime syksynä netissä huimia otsikoita viikinkinaissotureista, mutta Tracy V. Wilson kirjoittaa blogissaan aiheesta varsin tyhjentävästi.) Tutkijat olivat olettaneet haudattujen olleen miehiä, koska nämä oli haudattu miekkojen kanssa. Luita tutkiessa kävi ilmi, että joukosta iso osa olikin naisia.

Tällaisen maallikon korvaan esineperäiset olettamukset kuulostivat aika erikoiselta tieteellisestä menetelmältä, mutta mielestäni se osoittaa hyvin sen, miten vaikea meidän on ravistaa stereotyyppisiä ja sukupuolittuneita käsityksiä, ja että ne saattavat ohjata hyvinkin vahvasti historian tulkintaa. Lienee osittain ihan luonnollista, että miehiä kiinnostavat miesten tekemät asiat ja naisia naisten. On kuitenkin hyvä tiedostaa, miten se voi vaikuttaa käsitykseemme historiasta, jos vain valikoitu joukko pääsee sitä dokumentoimaan.

***

Kuten sanoin jo aiemmin, historia näyttäytyy meille tarinoina. Fiktion ja faktan rajat hämärtyvät tarinoissa, eikä ole ollenkaan yhdentekevää minkälaisia tarinoita kerromme.

Minä olen tarinankertoja. Koen velvollisuudekseni kertoa myös nimettömien tarinoita -- heidän, joiden osuus historiasta on vaiettu.

Huomenna luen

Huomenna luen luvan kanssa.

Minusta ei olisi koskaan tullut kirjailijaa ilman rakkautta kirjoihin ja lukemiseen, ja ellei minulle olisi annettu mahdollisuutta ja aikaa lukea.

Lukurauha taattakoon kaikille -- mielellään useammin kuin kerran vuodessa!

Ripaus Runebergiä

"Punottaen seisoo siin' ihanaisena kainoudessaan; kuin veden välkkyvä vyö, jota aamun koittaret kultaa, kesken lehtojen varjoisten puneroivana hiipii, yht' ihanaisena siin' oli vanhain keskellä tyttö. Mut sydän hurmautui nyt rikkaan tuon nimismiehen, lämmöstä nuortui mieli ja lemmen maireus yhtyi kuin mesi vienoinen veren kanssa ja suonia kuihkoi."  - J.L. Runeberg, Hanna (suom. Paavo Cajander)

Kansallisrunoilijamme syntymänpäivän kunniaksi tutustuin Hanna-runoelmaan, jonka Runeberg kirjoitti 1836. Kukkeita impiä, kosiomenoja ja syreeninlemuisia kesäiltoja!

Helmikuu on minulle rakkauden ja valon kuukausi, joten sopi varsin mainiosti, että kun nappasin Lauri Viljasen Runeberg I -teoksen kirjahyllystä ja avasin sen sattumanvaraisesta kohdasta, aukeni tällainen kuvasivu:

P.A. Kruskopfin tekemä luonnos Hannan kansilehdeksi
teoksesta Lauri Viljanen: Runeberg I. (c) J.S. Meresmaa

Sitten silmä osuikin seuraavaan tekstiin: "[Runoon valahtaa miltei liikuttavan välittömästi kaikki se, mikä] Runebergin rakkaudessa on miehisen vaativaa, varauksetonta, hiukan ylimielisen kujeilevaa. Rakastetun pitää olla kaunis, nimittäin aina iloisen hymyn kaunistama, ja hänen pitää olla hellä, hyvä, suutelu-altis ja ikuisesti uskollinen!" Tämä huomio koskee siis runoa Maalaaja (Målaren), jonka Runeberg julkaisi 1837.

Oikeastaan Johan Ludvigia enemmän mieleni kääntyy hänen kirjailijavaimoonsa Fredrikaan. En tiedä hänestä juuri muuta kuin teoksen Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä, joka oli ilmestyessään ensimmäinen suomalainen historiallinen romaani. Sitäkään en ole lukenut, mutta ajattelin aloittaa Fredrikan tuotantoon tutustumisen jostain lyhyemmästä. Manalan neito löytyy teoksesta Kuvauksia ja unelmia. Se alkaa lupaavasti, houkuttelevasti:

"Elämä on rakkautta." 

Tahdotko kuulla tarinaa Kalman tyttärestä?

Minusta tuntuu, että saatan pitää enemmän tämän Runebergin raapusteluista.

(c) J.S. Meresmaa

Tämä ämmä äkkää

Ä-kirjain on ääntämyksellinen helmi. Rakastan sen räväkkyyttä. Se on a-kirjain, jossa on särmää. Ä-kirjain on nostanut kädet päänsä päälle huomion herättämiseksi. Siitä pisteet.

Äässä on elämää! Se lienee monen meistä ensimmäinen ääni.

Ään ansiosta suomessa voidaan käkättää, läähättää, kärvähtää, kääntää, kälättää, rääkätä, pärähtää, tärähtää, päästää, väpättää, vääntää, värähtää, älähtää, ääntää, räjähtää, jättää, ärähtää, särähtää, jäädä, sävähtää, äkätä, jäävätä, kähärtää, kärttää, värvätä, väsähtää, sälähtää, säästää, säksättää, säätää, räkättää, rähähtää, kähähtää, välähtää, kärähtää, jäätää, jäkättää, häätää, päättää -- tägätä!

Meiltä löytyy kärppä, näätä, härkä, kääpä, tähkä, jää, sää, pää, märkä, räkä, jäärä, käpälä, äläkkä, tättähäärä, ärhäkkä, ämmänkäppänä, rähäkkä, kärhämä ja pätäkkä.

Väärä ilman äätä on vaara. Kärtä tai karta -- aikalailla toistensa vastakohdat. Pärjää tai parjaa, ihan sama -- ai eikö? Käkättää tai...

Älä ala.

Aah. Vai sittenkin ääh?

***

Pieni ääruno lopuksi:

Jäärä väsähtää, käpälä värähtää. 

Älä jätä, hätä. 

Kärtä kättä, ärähdä! Värvää pää, säädä pätäkkää. Häädä märkä sää.  

Jää.

***

Ei teillä olisi äärunoa heittää?