Lomalla ja ehdolla

Nettihiljaisuus johtuu siitä, että tuuletan pääkoppaani, kerään kokemuksia ja lämmitän viluisia luitani kaukana kotomaasta.

(c) J.S. Meresmaa

Pakko kuitenkin täällä vähän hehkuttaa, että Mifongin perintö on ehdolla Anni Polva -palkinnon saajaksi!

Anni Polva -tunnustuspalkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaalle lasten- tai nuortenkirjalle. Palkinnon jakaa Lounais-Suomen Kirjailijat ry. Tänä vuonna ehdolla ovat lisäkseni Timo Parvela: Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi); Veera Salmi: Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava); Mila Teräs: Telma ja Kuiskausten koulu (Otava) ja Netta Walldén: Ruben ja Ratikkaralli (WSOY).

(c) J.S. Meresmaa

Joulukuussa palkinnonsaaja selviää! Onnea kaikille ehdolla oleville!

Jotkut jäävät kisasta jo kalkkiviivoilla (eli palkinnot, joita ei jaeta)

Kirjavuoden loppu on pullollaan palkintopöhinää. Vaikka kirjallisuuspalkintoja on Suomessa tolkuttomaltakin tuntuva määrä, reilu 60 Wikipedian mukaan, minua on jo jonkin aikaa hiertänyt yhden palkinnon puute: vuoden paras viihdekirja.

Meillä kirjoitetaan muun muassa hienoja historiallisia romaaneja, chick litiä, jännäreitä, spekulatiivista fiktiota ja nuortenkirjoja, jotka eivät pärjää perinteisissä kilpailuissa liiallisen viihteellisyytensä vuoksi. (Tämä on oma arvioni, älähtäkää jos olette tyystin eri mieltä.) Se on mielestäni ymmärrettävää, sillä viihde painii omassa kategoriassaan, sen tarkoitusperät ovat osittain eroavaiset vakavampaan kirjallisuuteen. Vähän sama kuin jälkiruoka yrittäisi osallistua suolaisen pääruoan kilpailuun eikä pärjäisi, koska on liian makea.

Joku saattaa nyt ajatella, että eihän viihdekirjallisuus mitään palkintoja tarvitse -- sen laatua mittaa kirjan myynti. Jos on onnistunut viihdekirja, se kyllä palkitsee kirjailijan ja kustantajan myyntiluvuilla. Väärin. Kotimainen viihde kisaa ulkomaisen käännösviihteen kanssa (siis sama tilanne kuin fantasialla), joten esimerkiksi suomalainen chick lit -romaani räpsyttelee glitter-ripsiään Helen Fieldingin, Candace Bushnellin ja Sophie Kinsellan vieressä. Yritä siinä tulla huomatuksi.

Toiseksi, palkinnottomuus heijastaa myös arvostuksen puutetta. Uskallan nimittäin väittää, että onnistuneen viihderomaanin kirjoittaminen on ihan yhtä työlästä, haastavaa, luovaa ja taitoa vaativaa kuin vakavamman romaanin.

Mutta mikä olisi se taho, joka Vuoden parhaan viihdekirjan valitsisi? (Hei, te kaikki suuret, keskisuuret ja vähän pienemmätkin kustantamot: olisiko ihan tyhmä ajatus, että viihde, jolla kuitenkin kassakirstuun kilisee yritystoiminnalle niin välttämättömiä roposia, saisi julkisen tunnustuksen?)

Entä kuuluisiko Vuoden parhaalla viihdekirjalla olla alakategorioita, koska niitä tosiaan on niin hyvin erilaisissa lajityypeissä?

Tulipa tässä mieleeni yksi toinenkin kirjallisuuspalkintovaje, nimittäin antologiat! Tämä koskisi tosin enemmän spekulatiivisen fiktion lajia, sillä realismin puolella antologiat taitavat olla harvinaisempia.

Entä miten olisi pienkustantamon tai mikrokustantamon julkaiseman teoksen kilpailu?

***

Hyvät lukijat, olisi mielenkiintoista kuulla ajatuksianne! Pitäisikö viihdettä palkita? Mikä olisi sopiva taho? Unohdinko tyystin jotakin olennaista?

Arvonnan voittajat ja pari arviota

Tättärätää!

Kolmensadan postauksen kunniaksi järjestetty kirja-arvonta on poikinut voittajansa osallistuneiden joukosta. Suoritin arvonnan niin, että laitoin allekkain kunkin kirjan kohdalle niiden arvontaan osallistuneiden nimet, numeroin ne ja pyysin ulkopuolista henkilöä heittämään numeron osallistujien lukumäärän mukaan.

Mifongin ajan arvontaan osallistui 25 henkilöä. Heistä onnetar suosi M.E. Yli-Kiikkaa! Onneksi olkoon!

Aseenkantajan kunnian arvontaan osallistui 18 henkilöä. Arpa osui Miran kohdalle, onnea!

Steampunk! -- Höyryä ja helvetinkoneita -antologiaa tavoitteli 27 henkilöä. Heistä Afeni saa opuksen luettavakseen, onnittelut!

Tuossa kuvani alla vasemmassa palkissa löytyy sähköpostiosoite, johon sopii lähettää osoite, jonne postitan kirjat. Aseenkantajan kunnia on ePub, joten se kulkee sähköisesti perille. Jos painettuihin teoksiin halajatte raapustuksia eli signeerauksen, kertokaa se viestissä. (Kannattaa tehdä se nopeasti, jotta ehdin lähettää palkinnot ennen ulkomaanmatkaa. Muutoin postittaminen jää joulukuulle.)

Kiitos vielä kaikille osallistujille rohkaisevista kommenteista! Teitäkin on jo niin paljon, että ihmetyttää (kivalla tavalla).

***

Mifongin ajasta on ilmestynyt muutamia arvioita:

Alas taikavirtaa

Cilla in Wonderland

Lisäksi Steampunk! --Koneita ja korsetteja -antologiaa on luettu kujerruksia-blogissa.

Iltamien kirvoittamia ja lukijoiden kommentoimia

Perjantai-ilta kului iloisissa merkeissä Steampunk-iltamissa Tulenkantajien kirjakaupalla. Tapahtumaraportteja löytyy muun muassa Evil Dressmaker -blogista sekä Magdalena Hain kotosivuilta.

Valmiina tirehtöröimään iltamia. (c) V. Rintala

Paikan päällä improvisoiduista höyryrunoista tuli kerta kaikkisen upeita! Kas tässä niistä yksi:

Ymmärrä vihdoin
tämä viisarien tanssi
sano "kyllä"
ikuinen liike, yö ennen aamua
ääni kuin outo, kuparinen hulluuden huippu
on kuultava tikittävä vapauden vaisto,
askel kohti tahraa
odota
kysy miksi

Homman jujunahan (vau, mikä sana! "Jujunahka", mikä se on?) oli, että vapaaehtoiset runoilijat ilmoittautuessaan saivat kirjekuorellisen sekalaisia sanoja, joista heidän oli koottava runo tietyn ajan puitteissa. Kaikkia sanoja ei ollut pakko käyttää. Lopuksi runot lausuttiin. Kylmät väreet juoksivat ihollani jokaisen runon kohdalla. Tätä on pakko harjoittaa tulevaisuudessakin!

Iltamat järjestettiin suurilta osin siksi, että Höyryä ja helvetinkoneita -antologialle haluttiin antaa kunnon julkistamisjuhlat ja halusimme pitää porukalla hauskaa. Kuvat ja videotallenteet kertovat, että hauskaa meillä tosiaankin oli. Mutta sen lisäksi oli asiaa: "Kapinaa, mutta ketä vastaan?"-paneeli kirvoitti yleisöstä hyviä kysymyksiä ja sitä myöten keskusteluja.

Paneelinvetäjänä yritin nostaa esille kysymystä siitä, vaaditaanko anarkiaa ja kapinaa jo liiankin innokkaasti steampunk-tarinoihin, kun edes höyryteknologia ei ole välttämättömyys lajityypille, joka kurottelee innokkaasti kaikkien laatikon seinämien yli. Roikutaanko siis kahdesta sanasta koostuvassa termissä liiankin hanakasti kiinni?

Silti ei käy kiistäminen, etteikö hyvin monissa höyrypunk-tarinoissa olisi havaittavissa anarkiaa: yksilön taistelua oman vapautensa ja oikeuksiensa puolesta, luokkayhteiskunnan asettamien rajojen murtamista vaikka väkivalloin, sekä vallankumouksellisia pyrkimyksiä. Punk-asennetta kuvastaa mielestäni myös se vaihtoehtohistorian piirre, että todellisia historiallisia tapahtumia muokataan ja muutetaan omaan tarinaan sopivaksi eikä esimerkiksi viktoriaanisen aikakauden sovinnaissuussääntöjä tai käyttäytymistapoja välttämättä edes pyritä noudattamaan orjallisesti. Jollain tasolla miellän siis anarkistisen asenteen ulottuvan myös kirjoittajaan itseensä, ei vain tarinaan.

***

Höyryä ja helvetinkoneita on saanut jo muutamia lukijoiden kommentteja. Tässä poimintoja:

"Steampunkia on ollut perinteisesti hieman vaikea sulloa pieneen muottiin, ja niinpä näissäkin novelleissa on löydettävissä aineksia niin lovecraftilaisesta kauhusta kuin westerneistäkin. Lohduttomat, traagisia elementtejä saavat ihmiskohtalot ja epäonniset rakkaustarinat tuntuvat nousevan voimakkaasti esille, tosin en osaa varmaksi sanoa johtuuko se tarinoiden määräenemmistöstä vai siitä tosiseikasta, että ne jäävät vain parhaiten mieleen." 

- Matti Karjalainen/goodreads.com

 "...pidin eniten antologian seesteisemmistä ja rauhallisemmista novelleista, joihin steampunk-elementitkin istuivat luontevammin kuin nopeatahtisiin rymistelyihin. Mukavaa oli myös se, että pari novellia sijoittui samaan maailmaan edellisen antologian novellin kanssa, oman maailman kehittämiselle nostan (kuvitteellista) silinterihattuani." 

- Marjut/goodreads.com

"On kuulkaan aika mahtava teos, voin suositella kaikille jotka ovat kiinnostuneita kyseisestä genrestä ja niillekin jotka eivät ole, aina on aikaa tutustua uuteen."

Sairas, kaunis elämä -blogi

Ei muuta kuin ostoksille ja lukemaan! Ihan paras joululahja, mun mielestä. (Yllättikö tuo nyt ketään?)

Kolmensadan kunniaksi kirja-arvonta!

Huhhuh!

Tulin tuossa vilkaisseeksi blogipostauksieni määrää ja kävi ilmi, että tämä naputtelemani teksti on 301. postaus sitten blogin aloittamisen syyskuun alussa 2011. Sitähän pitää juhlistaa! Ja mitenkäs muuten tällainen kirjailija-kirjaholisti-osuuskustantaja sitä juhlistaisi kuin arpomalla kirjoja.

Muistelen, että ennen blogin pitämisen aloittamista tuskailin, kuinka minulla riittäisi mitään kiinnostavaa kirjoitettavaa tänne. En ole mikään toimittaja tai reportteri, asiatekstien ammattikirjoittaja. Luotin kuitenkin siihen, että kirjoittajan elämästä löytyy kiinnostavia näkökulmia ja avaamisen arvoisia seikkoja, ja niinhän se asianlaita on ollutkin. Jos omassa sielunelämässä ei ole hetkellisesti mitään ammennettavaa, ulkopuolelta sataa ärsykkeitä, jotka töykkivät kirjoittamishalun hereille.

Joten synkeän marraskuun piristykseksi arvon kaikkien tämän postauksen alle kommentoineiden kesken kolme kirjapalkintoa:

1 x Mifongin aika
1 x Aseenkantajan kunnia (ePub)
1 x Steampunk!-- Höyryä ja helvetinkoneita

Arvonta suoritetaan 13.11. keskiviikkona klo 18.00 jälkeen, joten siihen asti on aikaa osallistua. Kommentoikaa tunnistettavalla nimimerkillä ja ilmoittakaa, haluatteko osallistua kaikkien vai vain tiettyjen kirjojen arvontaan.

Kiitos osallistujille etukäteen ja tsemppiä arvontaan!

Lopuksi vielä pieni mainos tulevista kekkereistä:

Otteita kirjailijan kirjoituspäiväkirjasta, osa 4

14.10.2013, maanantai 

Luonnostelin vielä eilen illalla toisen osion kolme viimeistä lukua -- näyttää siltä, että lukuja tulee tähän 18, mikä on jonkinlainen epäsuhta ensimmäiseen osioon verrattuna. Kirjoittaminen sujui jälleen kahdessa osassa, aamulla ja sitten illalla, joskin iltaan jäi kirjoitettavaksi vain viitisen sataa sanaa. Päivän saldo kaikkinensa 1597 sanaa. Kirjoitin luvun 17, joka oli suoraa jatkoa eilen kirjoitetulle. Huomenna jatkanen luvusta 15. Tänään oli taas hieman keskittymisvaikeuksia. 

15.10.2013, tiistai 

Pääsin koneen äärelle kirjoittamaan vasta kuuden maissa illalla, mutta sain kuin sainkin kokoon 1536 sanaa -- eikä kello ole kuin vähän yli yhdeksän! Olen siis varsin tyytyväinen. Olen tänään pallotellut ääneen ajatuksia siitä, mitä [sensuroitua osuutta tässä] voisi tarkoittaa. Seinille puhumista kotona siis. En ole käynyt vielä tänään ulkona, ja nyt on jo pimeää. 

16.10.2013, keskiviikko 

2206 sanaa. Heräsin aamulla aikaisin ja aloin hommiin. Työstin ensin lukua 16, kävin lounaalla kirjailijakollega X:n kanssa ja jatkoin sitten kirjoittamista. Työvire pysyi hyvänä, vaikka pidinkin välillä pitempiä taukoja. Nyt väsyttää, vaikka on vasta alkuilta. Shape Of Despair ja Clouds ryydittivät tänään kirjoittamista. Kirjoitin myös Melicor-osuuden luvun 17 loppuun, mutta en tiedä pitäisikö sitä vielä vähän jatkaa. (Se tuli kirkkaana lisättävänä mieleen eilen illalla juuri ennen nukahtamista.) Nyt alkuillasta työstin luvun 18 alkua, mutta en ole varma mihin se olisi paras lopettaa. Kyse on kuitenkin toisen osion viimeisestä luvusta, ja luulen, että se kaipaa vielä erilaisen päätöksen. Jonkin, mikä enteilee selkeämmin yhden osion loppua.

Tahdo, tahko

Luin Taija Tuomisen kirjoittaman, juuri ilmestyneen Minusta tulee kirjailija -kirjoittamisoppaan -- vai pitäisikö kutsua sitä pikemminkin kirjoittajaoppaaksi, sillä kirjasessa ei keskitytä niinkään itse tekstiin kuin kirjoittajaan ja työn osa-alueisiin, jotka tulevat tutuiksi tavalla tai toisella sitten, kun kirjansa julkaisee (esimerkiksi julkisuus, apurahat ym.).

Opas on myös vahvasti omaelämäkerrallinen, mikä tekee siitä eläväistä ja mielenkiintoista luettavaa. Kirjassa on paljon anekdootteja nykykirjailijoilta, mikä luo teokseen mukavaa moniäänisyyttä ja perspektiiviä. Tuomisella on pitkä kokemus alalta ja laaja kirjailijatuntemus. Sen ansiosta oppaan ohjeissa ja väittämissä ja vinkeissä tuntui syvyys ja tietynlainen rauha: ei ole mihinkään kiire, ei tarvitse olla muuta kuin mitä on. Aika on kirjailijan paras ystävä, joten sen kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä.

Tämä tuli minulla hyvään rakoon, sillä juuri nyt olen käsikirjoitukseni kanssa siinä vaiheessa, että kirjoitettava on, mutta inspiraatio on rankasti häviöllä perspiraatiolle. Pelkään, että kässäri on huono (vaikka se ei ole vielä valmis) ja pelkään, etten osaa kertoa tätä tarinaa niin kuin se ansaitsisi tulla kerrotuksi. Epävarmuus on ollut periksiantamaton petikaveri, mutta haluan ajatella sen olevan vain osoitus siitä, että minulla on käsikirjoituksen suhteen vielä monia mahdollisuuksia avoimena. Jos olisin kaikesta täysin varma, olisin perillä, en matkalla.

Epävarmuus ei siis ennakoi lopputulosta. Se kertoo matkan vaiheesta.

***

Yksi kirjailijuuden hassuuksista on, että kun olet julkaissut, olet kirjailija. Joidenkin mielestä se tarkoittaa, että olet valmis, sinun pitäisi olla ammattilainen, sinun pitäisi onnistua kaikessa mihin liittyy sanojen peräkkäin asettelu, kirkas ajattelu ja tarinointi. Mutta eihän kirjailija ole koskaan valmis. Keskeneräisyyden vuoksi me kirjoitamme, pyrimme kohti eheyttä. Roso on rakkaus.

Tähän liittyen kirjasta jäi päällimmäisenä mieleen lause "ammattilainen aloittaa siitä, mihin harrastaja lopettaa". Sitä pureskellessa.

Tuominen kuvaa hyvin sitä, että kirjoittaminen on nykypäivänä varsin sosiaalista hommaa. Yksikään kirja ei synny tyhjiössä, niin kuin ei yksikään kirjailija kasva tyhjiössä. On totta, että työn fyysinen osuus, kirjoittaminen, tapahtuu yleensä yksin, mutta sen jälkeen niin kirjoitettu kuin kirjoittaja avautuvat ulkomaailmalle. Näin siis ainakin, jos aikoo julkaista.

Koska olen itseäni mielellään haastava tyyppi, asetin rimaksi tälle viikolle 10 000 sanaa. (NaNoWriMo on aina mennyt minulta ohi, koska olen eri tahdissa jonkin kässärin kanssa. Nämä tavoitteet olkoon siis siipeilynanoilua.) Eli ennen kuin kalentereissa siirrytään maanantain puolelle, Kätkemässä on yli 40 000 sanaa. Se tarkoittaa, että noin puolivälissä ollaan kässärien kokonaissanamäärien suhteen.

Katsotaan, miten likan käy. Nyt menen -- yllätys, yllätys -- kirjoittamaan!