Huh ja vau!

Mifongin mahtia on näkynyt paljon blogeissa viime aikoina. Olen erittäin otettu ja kiitollinen kirjan saamasta huomiosta!

Päiväunien salainen elämä -blogin vaarnan mielestä "Mahti on ehdottomasti tähänastisista Mifonki-kirjoista paras."

Kirjakaapissa -blogin Wilma kirjoitti muun muassa, että: "Meresmaa osaa kirjoittaa erittäin koukuttavasti, sillä tätä sarjaa lukiessani en välitä pätkääkään, onko juonessa mitään erikoista tai onko romantiikkaa. Haluan vain kääntää sivua ja sitten seuraavaa, kunnes olen kääntänyt ihan viimeisenkin sivun."

"Onpas mukava lukukokemus takana!" kirjoittaa Cats, books & me -blogin Kirsi -- ja antaa kirjalle neljä kissanpentua. Neljä kissanpentua! Purr. <3

Celestine Lasisipuli jäi kaipaamaan Ardisia ja Dantea, vaikka: "Fewrynnin ja Connailin elämä on kiinnostavaa, varsinkin ensiksi mainitun voimien kehitys ja hallinnan vaikeus. Myös Mohari oli hieno hahmo. Kirja oli varsin koukuttava, ja sen lukemiseen ei mennytkään kauaa. Jään odottelemaan innolla seuraavaa osaa."

Kultakalan kirjahyllyssä ei oltu niin kovin ihastuttu, mutta: "Onneksi kirja oli taas, tyylilleen uskollisena, kevyttä luettavaa, joten kirjan loppuun asti lukeminen ei tuottanut ongelmia."

Kattinkan kirjalistassa kirjoitettiin: "Pidän valtavan paljon Meresmaan luomasta maailmasta! Ensinnäkin pidän aikakaudesta, johon tarina sijoittuu, sekä tietenkin fantasiaelementeistä ja mahtavista hahmoista, joihin on helppo samaistua. Koska jokaisen hahmon taustoista ja elämästä on kerrottu paljon, heidän motiivinsa ja päämääränsä on helppo ymmärtää."

Afeni Keijumetsässä -blogista tykkäsi myös kovasti. "Mifongin mahti oli minusta vielä parempi kuin kaksi aiempaa osaa. Tykkäsin hahmoista, tykkäsin tarinasta ja tykkäsin jopa kirjan rakenteesta aiempia enemmän."

***

Siis huh ja vau! Mifongin mahti on todella löytänyt tiensä lukijoiden luokse, ja sekös minua ilahduttaa -- semminkin kun sen kohtalo oli hetken aikaa vaakalaudalla. Iloisia uutisia vielä tähän loppuun: kusti polki kirjekuoren, jonka sisällön allekirjoittaminen tietää, että syksyllä on seuraavan Mifongin, eli Mifongin kätkemän, ilmestymisaika.

Kiitos kaikille Mifonkien lukijoille! Kirjoitettu tarina ei pääse elämään, ellei sitä joku lue.

(c) J.S. Meresmaa

Pieni ja ponteva (raa-raa-raapale!)

Laskeskelin, että viime vuonna kirjoitin noin kymmenen raapaletta. Ei hassummin, kun ottaa huomioon raapaleiden kirjoittamisen olevan minulle melko uusi juttu. Ensimmäisen kirjoitin helmikuussa 2013. Sadan sanan tarinan kokoisten ideoiden tunnistamiseen on sen jälkeen harjaantunut, ja niitä tuntuu putkahtelevan mieleen säännöllisen epäsäännöllisesti. Olen alkanut kerätä muistiinpanoina sähköpostiini lauseita, otsikoita, ideoita ja tunnelmia, joista toivottavasti kasvaa ajan myötä pontevia raapaleita. Muutamia onkin tullut kirjoitettua hiljan: yksi sai muotonsa eilen illalla.

Raapaleaihiot ovat kuin pieniä pennosia, jotka odottavat säästöpossussa sinnikkäästi päivää, jolloin ne otetaan esiin ja niillä käydään ostamassa hyvää mieltä. Sillä mitä muutakaan voisi syntyä minitarinan valmiiksi saattamisesta?

Mitta onkin yksi raapaleiden hienouksista: sata sanaa, kyllähän sellaisen saa valmiiksi vaikka ruokatauolla. Ja jos joku niistä joskus potkiikin vastaan eikä suostu asettumaan, pulman ratkaisu se vasta antoisaa on!

(c) J.S. Meresmaa

Viime vuoden raapalepalvelussa minulta ilmestyneet kolme raapaletta (Kaupan hyllyllä, Suojelija ja Kengät) saa painettuna omakseen parin viikon päästä julkistettavan Kummalinnun munia 1 -antologian muodossa. Kirjanen tarjoaa tuhdin annoksen osuuskummajaisten tarinoita myös heille, jotka eivät raapalepalvelua itselleen tilanneet.

Raapaleet eivät tähän antologiaan lopu: tänä vuonna Osuuskummalta saa raapaleita luettavakseen neljä kertaa vuodessa ilmestyvän e-julkaisun kautta. Sinne on tulossa lisää meikäläisenkin kirjoitelmia. Ensimmäinen näistä 2015 vuoden Kummalinnun munista julkaistaan myös parin viikon päästä. Raapaleeni Lisääntymisoppia, Vertaistukiryhmä, Käykää sisään! ja Vihaaja löytyvät sitten sieltä.

Lisää tuntuu syntyvän, kun makuun pääsee. Seuraava haaste onkin kääntää näitä toisille kielille!

***

Mites on, rakkaat lukijat? Luetteko tai kirjoitatteko raapaleita? Mitä mieltä niistä olette?

Nu hairdo ja tyylittömyyksiä

Uusi keesi on kypsynyt mielessä jokin aikaa, ja reilu viikko sitten sen toteutin. Irokeesejä ja muunlaista sänkikynintää on näkynyt katukuvassa vuoden tai pari, ysäriltä itselle tutut piilokaljutkin ovat tulleet takaisin. Hiuksilla on kiva leikkiä, koska ne kasvavat takaisin!

Ystävä kysyi mielenkiintoisen kysymyksen, jota en itse ole tullut lainkaan ajatelleeksi: tunnenko nyt näyttäväni eniten omalta itseltäni? Hän on nähnyt kaikenlaista tukkamallia meikätytöllä, joskin afro- ja kaljukokeiluni sijoittuvat aikaan ennen häntä.

Mutta tiedättekö mitä? Kaikenlaista olen tukassani kokeillut, ja ihan muutamaa mallia lukuun ottamatta tunnen näyttäväni omalta itseltäni. Oli tukka sitten pitkä, polkka tai lyhyt. Niin tunnen nytkin. Tärkeintä on helppohoitoisuus. Tuskastun nopeasti, jos malli vaatii jatkuvaa huoltoa.

Kysymys sai minut miettimään, että ehkä on ihmisiä, jotka kokevat vain tietyn tyylin kuvastavan itseään. Omalla kohdallani näin ei taida olla. Kokeilen, kyllästyn, vaihdan -- niin vaatetyylejä kuin tukkatyyliä. En koe etsiväni mitään "ominta omaa", vaikka tokihan esimerkiksi vaatekaappi olisi vähemmän katastrofi, jos pitäisin vain tietyntyylisistä vaatteista. Onko oma tyyli jotain, mikä pitää löytää? En ajattele etsiväni aktiivisesti mitään, vaan käytän sitä mikä silmää kulloinkin miellyttää.

(c) J.S. Meresmaa

Pysyvyys on asia, jota yleisesti pidetään arvossa. Mutta oikeastaanhan vain muutos on pysyvää -- joskus se vain on niin hidasta, että ihminen ei sitä tahdo tajuta (kuten evoluutio). Luovuus on jatkuvaa muutosta, ja silti se itsessään on pysyvä olotila.

Minulla on ollut hyvin luova olotila viime aikoina. Johtuisiko lähestyvästä keväästä vai lähestyvästä kirjoitusvapaasta? Vai tukkamuutoksesta?

Sellainen viikonloppu

Ylitin itseni, mutta vielä se ei tunnu miltään.

Taoin viikonlopun aikana Kätkemän lopulta siihen kuntoon, että sen kehtaa lähettää kustantajalle -- ja itse asiassa lähetinkin jo. Olo on tyhjä, etäisen helpottunut ja pirun väsynyt. Eilen heräsin 6.30 kirjoittamaan, tänään sentään vasta kahdeksalta. Valmista tuli iltaseitsemältä. Nyt voi sen kässärin kanssa huokaista, siirtää Mifongit hetkeksi takaliedelle porisemaan ja ottaa huolehdinnan alaisuuteen etulieden räiskyväiset.

Yhden tulevan novellikokoelman toimittamista, oman novellin editointia, toisen novellin kirjoittamista ja jossain vaiheessa Kuninkaan tahtokin varmaan vaatii viimeiset silaukset. Mikäänhän ei ole valmis ennen kuin se on julkaistu (eikä kai aina silloinkaan, joskaan omalle kohdalleni en tätä toivo). Siinä tammikuu kuluukin.

Mifongin kätkemä on raakaversioltaan melko pullea: 95 000 sanaa ja rapiat. Kieltämättä sen tarinakin on aika suuri, ja hykertelen koko pienen mustan sydämeni kyllyydestä, miten hieno reissu edessä vielä siintääkään. Helpolla ei pääse kukaan, ei edes kirjailija.

Iloinen julkaisupäätöskin kolahti postilaatikkooni: ensi kesän Ursulassa nähdään näillä näkymin Elisabeth Sarantin uutta tuotantoa!

Sokerilla ja kanelilla kuorrutetun riisipuuron voimin syntyy
tämäkin eeppinen fantasiateos. (c) J.S. Meresmaa

Käärmeenliekit

Toukokuussa Osuuskummalta ilmestyvän lohikäärmeantologian kansi on julkistettu!

Tunnettuja kirjoittajia on mukana melkoinen kööri: Anne Leinonen, Magdalena Hai, Jussi Katajala, Janos Honkonen ja Anni Nupponen muutaman mainitakseni. Myös minulta julkaistaan tässä novelli, Hyvä emo, jonka syntyä olen avannut aiemmissa postauksissa.

Novellin synty, osa 1.

Novellin synty, osa 2.

Antologian ovat toimittaneet Erkka Leppänen ja Hanna Matilainen.


***
Oi ihana toukokuu, tule pian!

Arvioita ja töitä ja kasvun prosessi

Tammikuun aikana Mifonki-sarjan osista on ilmestynyt sattumalta hauska rypäs arvioita. Pieniä poimintoja kyseisistä teksteistä:

Mifongin perintö on luettu Sivukirjastossa.

"Erityiskiitoksia kirjalle haluaisin myöntää seuraavista seikoista: Ensinnäkin Meresmaan kielessä oli minusta paikoin mahtavia oivalluksia. Joillekin kihersin itsekseni ääneen. Toiseksi olin kovin otettu jotenkin keskivertofantsua kehollisemmasta - etenkin naiskehollisemmasta - otteesta, joka oli luonteva osa kirjaa. Tiedättehän. Verta ja suolenpätkiä nyt saa mistä tahansa, mutta pitkittynyttä ensisynnytystä, imetyksen sitovuutta ja miesten kuukautisia kohtaan tuntemaa vierastusta ei." 

Mifongin aika on löytänyt lukijan Kultakalan kirjahyllystä.

"Pidin sarjan ensimmäisestä osasta eikä toinen osa pettänyt odotuksia. Jotenkin tämän sarjan kirjoja on vaikea saada aloitettua mutta sitten niitä ei meinaa malttaa laskea käsistään! Teksti oli kevyttä joten aivoja ei tarvinnut hirveästi rasittaa. Tarina eteni mukavaa vauhtia eikä tylsiä kohtia juuri ollut vaan koko ajan tapahtui jotain."

Mifongin mahtia on ahmittu Kattinkan kirjalistassa.

"Kirjan kieli oli helppolukuista ja joutuisaa, mutta samalla värikästä. Esimerkiksi Moharin puhuma murre ja pantterikansan keskuudessa käytetyt sanat toivat todentuntuisuutta. Pidän valtavan paljon Meresmaan luomasta maailmasta! Ensinnäkin pidän aikakaudesta, johon tarina sijoittuu, sekä tietenkin fantasiaelementeistä ja mahtavista hahmoista, joihin on helppo samaistua."

***

Kiitos! Tällä palautteella puksuttelee taas kummasti eteenpäin.

Kätkemään täytyy puristaa vielä pari lukua, sitten käsikirjoitus on valmis kustantajalle lähetettäväksi. Olen ihan tarinani lumoissa ja miltei kärsimätön jo jatkamaan viidenteen osaan! Voi, mitä kaikkea hienoa ja hurjaa onkaan tiedossa!

Samaan aikaan työn alla on Keskilinnan ritarit -sarjan päätösosan, Kuninkaan tahdon, stilisointi. Se ilmestyy jo ensi kuussa, ajatella! Viilaaminen on mukavaa vastapainoa raakatekstin tuottamiselle, sillä sen parissa voi keskittyä hiomaan oikein hyvää lähes täydelliseksi sen sijaan, että kirjoittaa hävettävän huonoja virkkeitä, joita tietää joutuvansa muokkaamaan vielä moneen kertaan. On vain purtava hammasta ja edettävä tarinassa, muuten ei tule koskaan valmista. Kehnoista lauseista saa kelvollisia ja kelvollisista hyviä. Kierros kierrokselta kieli paranee ja teksti ryhdistyy. Se on kasvun prosessi, joka vain on hyväksyttävä.

Pelko

(c) J.S. Meresmaa

Hän joka näkee 

Hän joka ei pelkää 

Perhosen varjo 

Lohikäärmeen varjossa

***

Tämä kirjankansiruno on ollut mielessäni koko viikon. Nyt kuvasin sen. Se on täydellinen. Se herättää minussa vastakaikua, jonka voima ravistelee.

Runossa on jotain itämaista, soturimielentilaa. Se saa minut miettimään, mitä pelko lopulta on. Onko se perhosen varjo lohikäärmeen varjossa? Ihminen pelkää pimeää, koska pimeässä hän ei näe. Mutta näkeekö hän varjoa, jos se on varjossa? Onko pelättävä enemmän isoa varjoa, vai sitä pientä, jota ei näe? Onko lopulta pelättävä mitään, vai rohkeasti käytävä kohti tuntematonta?

Kun näkee pelkonsa kohteen, mutta käy pelottomasti sitä kohti, se kutistuu perhosen varjoksi lohikäärmeen varjossa.

Mainio metodi, eikö mitä!

(c) J.S. Meresmaa

Viime vuonna mietiskelin, että prokrastinaatiollakin on sijansa.

Niin on myös Perse edellä puuhun -metodilla, vaikka siihen usein karsastaen suhtaudutaan.

Katsokaahan, kun menee perse edellä puuhun...

- näkee asiat erilaisesta, kenties jopa tuoreesta näkövinkkelistä 

- tekee asioista jatkossa helpompia, kun on ensin tehnyt kaiken vaikeimman kautta 

- oppi pysyy muistissa pitkään, kenties pysyvästi, kun sen saa kantapään kautta.

Ei siis kannata masentua tekotavoistaan, jos niillä saa tuloksia aikaan!

Tämä olkoon muistutus itselleni ja toivottavasti lohduksi muille murehtiville.