Kirjailijuutta alkaa olla takana hieman reilut kaksi vuotta. Kaksi? Vain kaksi? Tuntuu, että aikaa on kulunut paljon enemmän. Niin moni asia elämässäni on muuttunut -- ja toisin kuin voisi ehkä kuvitella, valtaosa niistä on pieniä asioita, joita en osannut odottaa.
Tässä muutamia:
Junaliput
Ikinäkoskaanmilloinkaan en ole ostanut junalippuja sitä vauhtia mitä nyt. Matkustaisin toki bussilla enemmän, jos voisin silloin käyttää aikaani muuhunkin kuin vain ikkunasta ulos tuijottamiseen. Mutta junalippuja, kyllä maar. Matkustan kotimaassa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Kampaaja
Olen ollut niitä ihmisiä, jotka käyvät kampaajalla joskus ja jouluna. Tukkatyyli on kyllä vaihdellut usein, mutta väliin mahtuu pitkiä taukoja kun kuontalo saa rehottaa villinä miten haluaa. En jaksa hiustenlaittoa, se on ylimääräinen vaiva kun voisi tehdä jotain muuta. Mutta mutta. Kun on tullut näitä valokuvaustilanteita ja esiintymisiä ja juhlatilaisuuksia... Yhtäkkiä tuntuukin ihan kivalta, jos hiukset sopivat kokonaisuuteen, jonka vaatteilla luon.
Siitä päästäänkin esiintymisasuihin.
Olen huomannut, että kirjailijan roolissa (kyllä, se on tietyllä tavalla rooli, vaikka oma itseni olenkin) on mukavampi olla, jos on miettinyt esiintymisasunsa. En minä steampunk-korsettiin kotona pukeudu, saati lenkille lähtiessä. Ihan salakavalasti on tullut yksi syy lisää ostaa se ihana mekko tai juuri jonkin tietyn asun kanssa sopivat kengät. Kirottua!
Ja aikaa menee myös suunnitteluun, sillä eivät ne asukokonaisuudet itsekseen synny.
Huomio
Toisin kuin jotkut vatipäät luulevat, kirjailija ei todennäköisesti ole huomionkipeä tai julkisuustyrkky vaikka saakin huomiota osakseen ammattinsa vuoksi. Huomiota nimittäin saa silloinkin, kun ei sitä mitenkään erityisesti halajaisi (ne kirjakritiikit voisivat esimerkiksi olla tosi kivaa huomiointia, mutta se on harvinaista herkkua). Kun olet kumminkaiman serkun häissä ja esittelet itsesi pöytäseurueellesi ja tulee puhe ammateista ja menet möläyttämään, että "kirjailija", niin tietäähän sen, mistä sitten keskustellaan. Imartelevaa? Vaivaannuttavaa? Kumpaakin.
Sosiaalisuus
Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, sehän tiedetään. Mutta oikeastaan on niin, että olen sosiaalisempi kuin koskaan ennen. Kavereiden määrä on kollegoiden myötä multiploitunut ja miltei joka viikolle löytyy menoa, jota ei olisi olemassa ilman kirjailijan ammattiani. Olen tutustunut niin moneen hienoon, ihanaan ja innoittavaan ihmiseen, että ihan huimaa. Sosiaalisen elämän vilkkaus on erittäin tervetullut vastapaino koneen ääressä kököttämiselle.
***
Kun katson listaa, huomaan lähes kaikkien kohtien olevan sellaisia, että mikään ei niihin velvoittaisi, ja että ne eivät väistämättä tule kirjailijuuden myötä. Voisin olla matkustamatta, voisin pitäytyä arkipukeutumisessa, olla käymättä kampaajalla, voisin olla kertomatta ammatistani juhlissa (ja pyytää myös lähipiiriä ottamasta asiaa esille) ja pitäytyä omissa oloissani -- ja silti olla ihan yhtä paljon kirjailija kuin nyt.
Mutta nämä muutokset ovat seurausta siitä, että olen halunnut. Olen valinnut.
Se onkin yksi hieno piirre kirjailijan ammatissa: siitä pystyy tekemään sellaisen, mikä on itselle paras.
24.9.2014
Tulossa: Kuninkaan päivä!
Ensi lauantaina olen esiintymässä Suomalaisessa kirjakaupassa osana sekä Pirkkalaiskirjailijoiden kirjalauantaita että Tampereen valtaavaa Kuninkaan päivää.
Tervetuloa!
22.9.2014
Muistutus kaikille ajankulkijoille
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Vedä henkeä. Sinä pystyt siihen.
Älä ajattele aikaa vain kellotauluna tai kalenterimitoissa, muista miten se on sopeutuvainen. Miten sinä olet sopeutuvainen. Älä murehdi montako päivää tästäkin viikosta menee muuhun kuin kirjoittamiseen. Älä murehdi, sillä sinä olet oman aikasi mestari.
Keskity. Siinä piilee avain. Älä suotta kuluta aikaasi laskemalla tekemättömiä töitä, napsi niitä työlistalta pois yksi kerrallaan. Pysy suunnitelmassa. Älä kanna huolta siitä, mikä vasta on edessä. Ole tässä. Nyt.
Älä unohda, että sinä itse olet arvokkain instrumentti. Olet työllesi korvaamaton. Syö hyvin. Liiku.
Hengitä.
Rakasta.
17.9.2014
Mahtiarvonta!
 |
| Postikortteja! (c) J.S. Meresmaa |
Ja kyllä, arvon minä yhden kirjankin! Onnekkaimmista onnekkain saa palkinnoksi Mifongin mahdin.
Eikä tässä vielä kaikki!
Luvassa on myös yllätyspalkinto, josta olen vielä ihan hipisipihiljaa. Mutta Mifonkeihin se liittyy, siitä voitte olla varmoja.
 |
| Pääpalkintona jaetaan Mifongin mahti. (c) J.S. Meresmaa |
***
Osallistumisohjeet:
Kerro tämän blogipostauksen viestiketjuun kuka Mifonki-sarjan henkilöhahmoista on suosikkisi ja ennen kaikkea MIKSI. Perustelut ovat tärkeät, sillä pelkkä nimi ei riitä (kyllä, minä kurja edellytän nyt lukeneisuutta!). Mitä seikkaperäisemmät perustelut, sen paremmat voittomahdollisuudet.
Vastausaikaa on 1.10.2014 asti. Suoritan arvonnan torstaina 2.10. ja ilmoitan voittajat. Seuraavalla viikolla pääsen sitten postittelemaan.
Palkinnot:
1 kpl Mifongin mahti -kirjaa (saa signeerauksen halutessaan)
4 kpl Mifonki-postikorttinippua (nipussa on 3 kpl karttapostikortteja ja 3 kpl mifonkipostikortteja, ja näihinkin saa signeerauksia jos haluaa)
1 kpl Mifonki-sarjaan liittyvä paperituote (ylläri!)
Jätä kommenttiin selkeästi tunnistettava nimimerkki, jotta arpaonnen osuessa kohdalle ei tule epäselvyyksiä kenestä on kyse.
Mahtionnea matkaan!
***
Lisäksi arvostaisin ihan superisti, jos jaatte tietoa tästä arvonnasta sopivaksi katsomallanne taholla!
14.9.2014
Turcosen hyvää!
Syksyn kirjariennot alkavat virallisesti ensi viikonloppuna meikäläisen osalta. Turussa järjestetään lauantaina sarjassaan toinen Turconen -- miniconi kaikille scifi-intoilijoille ja muille spefisteille. Tapahtumapaikkana toimii Turun kaupunginkirjasto. Kunniavieraana on Suomen steampunk-kuningatar Magdalena Hai!
Olen sekä ohjelmassa että hääräämässä Osuuskumma-kustannuksen leivissä. Kiikutan mukanani muutaman Mifonginkin myyntiin, jos joku paikan päällä innostuisi vaikka ostopuuhiin. (Puhun siis kirjoista, en itse olennoista. En usko, että kirjastoon saisi moisia edes tuoda, jos kävisi sellainenkin ihme että sinne mahtuisivat.) Signeerauksia jaan mielelläni myös.
Turconen on ilmainen, joten kipittäkää riemulla paikalle te kaikki kynnelle kykenevät!
Sunnuntaina ohjelma jatkuu ruotsinkielisellä Fantastik-tapahtumalla, jonka kunniavieraana on ihana ja satumaisen taitava Maria Turtschaninoff.
12.9.2014
Uutukainen uunista ulos
Kuvat kertokoon: fiilikset ovat tällä hetkellä aika makoisat! Mahtia se otti, mutta nyt on 517 sivua eeppistä fantasiaa kansien välissä.
Mifonkien matka jatkuu!
Mifonkien matka jatkuu!
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Paska pomo
Kirjailijan sisäinen kriitikko on paska pomo.
Jos kirjoittaminen sujuu kepeästi ja vaivattomasti, hän toteaa: Tämä on niin helppoa, että on pakko tulla huonoa.
Jos kirjoittaminen on yhtä puurtamista, hän mutisee: Jos tämä on näin tuskallista minulle, kuinka tuskallista se mahtaakaan olla lukijalle.
Jos kirjoittaminen tuntuu ilolta ja valolta, hän hymähtää: Kaikki mikä tuntuu tänään hyvältä, on huomenna metrijöötiä.
Jos kirjoittamisesta ei tule kerta kaikkiaan mitään, hän ajattelee: Nyt se on todistettu, että ihan harrastelijatasolla tässä mennään.
Tervetuloa meille töihin!
Jos kirjoittaminen sujuu kepeästi ja vaivattomasti, hän toteaa: Tämä on niin helppoa, että on pakko tulla huonoa.
Jos kirjoittaminen on yhtä puurtamista, hän mutisee: Jos tämä on näin tuskallista minulle, kuinka tuskallista se mahtaakaan olla lukijalle.
Jos kirjoittaminen tuntuu ilolta ja valolta, hän hymähtää: Kaikki mikä tuntuu tänään hyvältä, on huomenna metrijöötiä.
Jos kirjoittamisesta ei tule kerta kaikkiaan mitään, hän ajattelee: Nyt se on todistettu, että ihan harrastelijatasolla tässä mennään.
Tervetuloa meille töihin!
11.9.2014
Levysoittimessa
Mitä siellä soittimessa on viime aikoina pyörinyt?
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
Ólafur Arnalds
Islannista, miten yllättävää. Sieltä tulee ihan järjettömän paljon hyviä artisteja. Hyvää kirjoitusmusaa, rauhallista. Living Room Songs ja And They Have Escaped the Weight of Darkness -levyt ovat aamuisin johdattaneet päivään.
Abel Korzeniowski
Penny Dreadful -tv-sarjaa katsellessani aloin tykästyä enemmän ja enemmän alkuteemaan. Siinä oli jotain hienolla tavalla riivaavaa, ja juurikin sellainen "mustalaisviulusoundi" josta pidän. (Ehkä se on sello? Tiedän soittimista yhtä paljon kuin kaljurotta kutomisesta.) Ei muuta kuin säveltäjään tutustumaan. Ja uijui, mikä maailma sieltä avautuikaan! Ihan huikeita ääniraitoja, kuten elokuvien W.E. ja A Single Man.
Ja jos Shigeru Umebayashi ei ole tuttu, kannattaa sekin häiskä tsekata. Hänen käsialaansa on mm. The House of Flying Daggers -elokuvan ääniraita. Sekä elokuva että musiikki ovat ihan omassa pienessä arvolokerossaan sydämessäni.
Dillon
Tiedä, mistä häneen törmäsin, mutta kovin on viehkeää ja virkeää ja viiltävää kamaa. This Silence Kills -levy on soinut ahkerasti.
Max Richter
Sarajevo-kappale nyt vain on kertakaikkisen upea, mutta tältä säveltäjältä löytyy vaikka ja mitä: On the Nature of Daylight, Something Under Her Skin (Perfect Sense -ääniraita kokonaisuudessaan)...
Max Richter
Sarajevo-kappale nyt vain on kertakaikkisen upea, mutta tältä säveltäjältä löytyy vaikka ja mitä: On the Nature of Daylight, Something Under Her Skin (Perfect Sense -ääniraita kokonaisuudessaan)...
Eleanoora Rosenholm
Jotkin biisit iskevät todella kovaa, kuten Maailmanloppu, Valo kaasumeren hämärässä ja Pimeä tähti. Alkaa tehdä mieli kirjoittaa jotain synkeää ja dystooppista. Jotkin biisit sitten eivät.
10.9.2014
Hei, rillumapunk!
Tänä syksynä pääsee tutustumaan ihkauuteen ja supisuomalaiseen kirjallisuusgenreen -- nimittäin rillumapunkiin!
Hervottomassa menossa mukana ovat itseni lisäksi Boris Hurtta, Juri Nummelin, Jussi Katajala, Kari Välimäki, Jussi K. Niemelä ja moni muu roisi rilluttelija. Tätä ei tohdi jättää välistä Tosikko-Tanelikaan!
Hervottomassa menossa mukana ovat itseni lisäksi Boris Hurtta, Juri Nummelin, Jussi Katajala, Kari Välimäki, Jussi K. Niemelä ja moni muu roisi rilluttelija. Tätä ei tohdi jättää välistä Tosikko-Tanelikaan!
8.9.2014
Sieluni maisemissa
Tänä aamuna minulla on hyvä, levollinen olo.
Kaiken suhteen, mutta etenkin kirjoittamisen. Vietin viikonlopun jälleen maalla, mökillä, siellä missä olen kaikki lapsuuteni kesät kirmannut, tutkinut luontoa, ihmetellyt, leikkinyt, löytänyt. Joskus puhutaan ihmisten sielunmaisemasta, ja minä olen aina ajatellut että siellä, juuri tuossa kyseisessä paikassa, on minun sieluni maisema.
Muistan kuinka teini-iässä kaveripiirin valtasi levottomuus. Maailma oli avoin, kaikille mahdollisuuksia täynnä ehkä konkreettisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kieliä opiskeltiin, ulkomaille lähdöstä haaveiltiin ja sitä suunniteltiin. Moni sanoi lähtevänsä Suomesta heti kun se olisi mahdollista, sillä kuka tänne nyt jäädä haluaisi. Sama levottomuus tarttui minuun, mutta en koskaan oikein tuntenut omakseni halua lähteä ja jättää. Kyllä minäkin omia siipiäni sitten kokeilin, asuin jonkin aikaa eri maassa, mutta ikäväni takaisin Suomeen oli kova, vaikka maasta pidinkin.
Olen oppinut tunnistamaan itsestäni tarpeen pitää juureni siellä, mistä ne parhaimmin vettä saavat. Minulle se on Tampere ja mainittu kesämökki. "Kesämökki" tuntuu vähän vieraalta sanalta, sillä minulle tuo paikka on niin paljon muuta kuin kesäasuttava lautarakennus, jossa viettää lomiaan. Se on kiinteä osa minua ja merkitsee vuosi vuodelta enemmän.
On ehkä jonkinlainen paradoksi, tai sitten ei ollenkaan, että fantasiakirjailija haluaa pysytellä omissa, tutuissa nurkissa. En pidä matkustamisesta erityisesti, enkä usko (joskaan en tiedä) että tulen koskaan muuttamaan Tampereelta, en ainakaan pysyvästi. Saan voimaa tuttuudesta, turvallisuuden tunteesta ja tiedosta, mitä nurkan takana on. Maisema muuttuu kuitenkin koko ajan, yksityiskohdat kirkastuvat kun ei kiirehdi ohi, kun malttaa katsoa jotakin sata kertaa nähtyä uusin silmin.
Ja sitä eläminen minulle on, katsomista tuttuja asioita uusin silmin. Kenties siksi kirjoitan spefiä, kenties siksi kummalliset mahdollisuudet ja outoudet kiehtovat.
En haluaisi koskaan tuntea olevani juureton. Kun näen sitä joissakin ihmisissä, yritän miettiä miltä se tuntuu. Onko se jatkuvaa kaipausta, tunnetta tyhjyydestä ympärillään? Kaikissa asioissa on myöntöpuolensa ja kieltopuolensa, se on selvä. Joku varmasti saa voimansakin juurettomuuden tunteesta, mutta pelkään että omalla kohdallani se olisi lamaannuttavaa.
Niinpä minä palaan sieluni maisemiin. Ja joka kerran, aivan joka kerran, se täyttää minussa rakkaudella ja kiitollisuudella ne kolot, jotka kaupungissa, työelämässä, urapaineissa, stressiaikataulujen puristuksessa valuvat tyhjiin.
Matkustan, mutta kauimmas matkustan mielikuvituksessani. Sieltäkin palaan.
***
Maisemia viikonlopulta:
Kaiken suhteen, mutta etenkin kirjoittamisen. Vietin viikonlopun jälleen maalla, mökillä, siellä missä olen kaikki lapsuuteni kesät kirmannut, tutkinut luontoa, ihmetellyt, leikkinyt, löytänyt. Joskus puhutaan ihmisten sielunmaisemasta, ja minä olen aina ajatellut että siellä, juuri tuossa kyseisessä paikassa, on minun sieluni maisema.
Muistan kuinka teini-iässä kaveripiirin valtasi levottomuus. Maailma oli avoin, kaikille mahdollisuuksia täynnä ehkä konkreettisemmin kuin koskaan aikaisemmin. Kieliä opiskeltiin, ulkomaille lähdöstä haaveiltiin ja sitä suunniteltiin. Moni sanoi lähtevänsä Suomesta heti kun se olisi mahdollista, sillä kuka tänne nyt jäädä haluaisi. Sama levottomuus tarttui minuun, mutta en koskaan oikein tuntenut omakseni halua lähteä ja jättää. Kyllä minäkin omia siipiäni sitten kokeilin, asuin jonkin aikaa eri maassa, mutta ikäväni takaisin Suomeen oli kova, vaikka maasta pidinkin.
Olen oppinut tunnistamaan itsestäni tarpeen pitää juureni siellä, mistä ne parhaimmin vettä saavat. Minulle se on Tampere ja mainittu kesämökki. "Kesämökki" tuntuu vähän vieraalta sanalta, sillä minulle tuo paikka on niin paljon muuta kuin kesäasuttava lautarakennus, jossa viettää lomiaan. Se on kiinteä osa minua ja merkitsee vuosi vuodelta enemmän.
On ehkä jonkinlainen paradoksi, tai sitten ei ollenkaan, että fantasiakirjailija haluaa pysytellä omissa, tutuissa nurkissa. En pidä matkustamisesta erityisesti, enkä usko (joskaan en tiedä) että tulen koskaan muuttamaan Tampereelta, en ainakaan pysyvästi. Saan voimaa tuttuudesta, turvallisuuden tunteesta ja tiedosta, mitä nurkan takana on. Maisema muuttuu kuitenkin koko ajan, yksityiskohdat kirkastuvat kun ei kiirehdi ohi, kun malttaa katsoa jotakin sata kertaa nähtyä uusin silmin.
Ja sitä eläminen minulle on, katsomista tuttuja asioita uusin silmin. Kenties siksi kirjoitan spefiä, kenties siksi kummalliset mahdollisuudet ja outoudet kiehtovat.
En haluaisi koskaan tuntea olevani juureton. Kun näen sitä joissakin ihmisissä, yritän miettiä miltä se tuntuu. Onko se jatkuvaa kaipausta, tunnetta tyhjyydestä ympärillään? Kaikissa asioissa on myöntöpuolensa ja kieltopuolensa, se on selvä. Joku varmasti saa voimansakin juurettomuuden tunteesta, mutta pelkään että omalla kohdallani se olisi lamaannuttavaa.
Niinpä minä palaan sieluni maisemiin. Ja joka kerran, aivan joka kerran, se täyttää minussa rakkaudella ja kiitollisuudella ne kolot, jotka kaupungissa, työelämässä, urapaineissa, stressiaikataulujen puristuksessa valuvat tyhjiin.
Matkustan, mutta kauimmas matkustan mielikuvituksessani. Sieltäkin palaan.
***
Maisemia viikonlopulta:
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
 |
| (c) J.S. Meresmaa |
4.9.2014
Kirjahyllyssä
Kuluneella viikolla Kouvolan Sanomat kirjoitti kirjahyllyjen huonosta sopivuudesta nykyihmisen sisustusmakuun. Myös Kirjasfäärin Taika bloggasi aiheesta.
Tässähän ei ole mitään uutta, jo vuosikausien ajan on kirjoiteltu kirjahyllyjen katoamisesta ihmisten kodeista. Kukin sisustakoon kotinsa tavallaan, eipä minulla ole siihen mitään nokan koputtamista. En myöskään halua tuomita ihmistä jonkinlaiseksi vain sen perusteella, löytyykö kirjahyllyä tai mitä se mahtaa sisältää. Kun on sähkökirjoja, kirjastot, lahjakirjoja ja toistuvia muuttoja, on ihan ymmärrettävää, että kaikkien makuun pullistelevat kirjahyllyt eivät ole. Mutta jos olen vierailulla kodissa, josta löytyy kirjahylly, saatan löytyä sen läheisyydestä melko pian...
Kirjahyllyissä nimittäin on vetovoimaa. On hauska katsoa, mitä toisen kirjahyllystä löytyy. Se voi antaa vihjeitä samoista kiinnostuksen kohteista tai johtaa aivan tyystin harhaan. Keskustelua ainakin saa aikaan!
Tämä blogipostaus olkoon oma pieni oodi kirjahyllyilleni. Kas tässä he ovat:
Luonnollisesti näiden lisäksi kirjoja kertyy kaappeihin ja komeroihin, ja osaa säilytän jopa laatikoissa sängyn alla!
Kaikkien makuun tällainen antikvariaattiympäristö ei ehkä ole, mutta kodin idea lienee se, että se tuntuu kotoisalta. Siellä on hyvä ja turvallinen olla. Minun kohdallani se tarkoittaa kirjoja.
***
Miltä sinun kirjahyllysi näyttävät?
Tässähän ei ole mitään uutta, jo vuosikausien ajan on kirjoiteltu kirjahyllyjen katoamisesta ihmisten kodeista. Kukin sisustakoon kotinsa tavallaan, eipä minulla ole siihen mitään nokan koputtamista. En myöskään halua tuomita ihmistä jonkinlaiseksi vain sen perusteella, löytyykö kirjahyllyä tai mitä se mahtaa sisältää. Kun on sähkökirjoja, kirjastot, lahjakirjoja ja toistuvia muuttoja, on ihan ymmärrettävää, että kaikkien makuun pullistelevat kirjahyllyt eivät ole. Mutta jos olen vierailulla kodissa, josta löytyy kirjahylly, saatan löytyä sen läheisyydestä melko pian...
Kirjahyllyissä nimittäin on vetovoimaa. On hauska katsoa, mitä toisen kirjahyllystä löytyy. Se voi antaa vihjeitä samoista kiinnostuksen kohteista tai johtaa aivan tyystin harhaan. Keskustelua ainakin saa aikaan!
Tämä blogipostaus olkoon oma pieni oodi kirjahyllyilleni. Kas tässä he ovat:
 |
| Katastrofihylly. Tähän usein pinoutuvat viimeksi tulleet, tai lähiaikoina tarvittavat, lainakirjat. Pinot jatkuvat alemmalla tasolla. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Eemu vahtii yksittäistä hyllyä yläkerrassa. Sekahylly. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Jos löytyy tasainen alusta, se sopii kirjojen säilyttämiseen. Vanha puulaatikko käy hyvin. Vanhojen kirjojen selkämykset ovat kertakaikkisen upeita. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Yöpöydän vierushylly, Ahdettu Punainen. Luettua, lukematonta... vielä on matkaa kattoon. (c) J. S. Meresmaa |
 |
| Työhylly ja levytornista modattu kirjatorni. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Valkoinen Torni, oikeanpuoleinen. Pääosin vanhaa perittyä kirjallisuutta ja tietokirjaa. (c) J.S. Meresmaa |
 |
| Valkoinen Torni, vasen. Kirjahyllyt saatiin häälahjaksi. Ne istuvat olohuoneeseen kuin olisivat aina olleet siellä. (c) J.S. Meresmaa |
Luonnollisesti näiden lisäksi kirjoja kertyy kaappeihin ja komeroihin, ja osaa säilytän jopa laatikoissa sängyn alla!
Kaikkien makuun tällainen antikvariaattiympäristö ei ehkä ole, mutta kodin idea lienee se, että se tuntuu kotoisalta. Siellä on hyvä ja turvallinen olla. Minun kohdallani se tarkoittaa kirjoja.
***
Miltä sinun kirjahyllysi näyttävät?
1.9.2014
Interlude: syyskuu.
 |
| Inter-Lude. (c) J.S. Meresmaa |
Kuinka monta huutomerkkiä tähän perään ilkeisi laittaa. Kuinka monta pelkoa, toivoa, täyttymystä ja tuskan hetkeä kuukauteen vielä mahtuukaan. Minun kuukauteni. Synnyin, nyt synnytän -- tekstiä, tarinaa.
Blogikirjoitukseni ovat saaneet taantumuksen trendin: ei tuoreita ajatuksia ja ihmettelyjä tässä päässä. Kirjailijan uran aloituksen nostattamat laineet ja energia ovat tyyntyneet suvannoksi. Kyynisyys se kutittelee välillä sydämenpohjia, mutta yritän pitää moisen otuksen loitolla. Ei siitä ole luovuuden ylläpitäjäksi, mielekkyyden maakariksi. Katse täytyy pitää omilla raiteilla, jotta pääsee päämääräänsä.
Joskus mietin, onko tämä paskin vuosikymmen aloittaa kirjailijan ura.
Grafomaniassa keskustellaan kateudesta, ja kautta mustan sieluni se tuntuu vapauttavalta. Vaikka sen tietää, on helpottavaa kuulla. Ja vaikka niin tuntee, on helpottavaa hyväksyä tunne ja siirtyä siitä eteenpäin. Kaiken minkä sisälleen pullottaa, pilaannuttaa.
Syyskuu!
Pian on Mifongin mahti käsissäni, sillä painosta se syljetään jo ensi viikolla. Kivuliain kirjani tähän mennessä, mutta ei sisältönsä vaan kaiken ulkokohtaisen vuoksi. Miltä mahtaa tuntua, kun kirjan saa
käteensä?
 |
| Siemenkodassa voi yhä nähdä kukan muodon. (c) J.S. Meresmaa |
En lupaa, että kerron.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)