Vanhan kirjallisuuden päivillä

Useampana vuonna on tullut käytyä Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä. Kolme asiaa ei muutu. Yksi: kirjateltassa on kuuma. Kaksi: väkeä on niin paljon ettei tuttuihin välttämättä törmää ollenkaan, mutta aina näkee vähintään yhden poliitikon. Kolme: vaatisi valtavaa itsehillintää olla tekemättä yhden yhtä kirjaostosta, sillä herkkuja lukemisen ystäville on tarjolla niin paljon.

Sylvään koulurakennus teltan vieressä. Sisällä notkuvat houkuttelevat
kirjapöydät ja -hyllyt. (c) J.S. Meresmaa

The Kirjateltta. (c) J.S. Meresmaa

Ei ollut tarkoitus ostaa kirjoja ("katselemaanhan tässä vain"), mutta kuinkas sitten kävikään... Tuntui, että antikvariaatit tosissaan pistivät parastaan tarjonnassa, eikä se "Kaikki kirjat 5 euroa" -koppikaan saanut poistumaan tyhjin käsin.

Tieteiskirjallisuuslöytöjä. (c) J.S. Meresmaa

Joitakin vanhempaa kirjakantaa edustavia hankintojani. (c) J.S. Meresmaa

Onneksi joistakin kirjoista sai nauttia ilman, että niitä täytyi omaksi hankkia. Hykerryttäviä olivat "Höyryveturit ja niiden hoito" -tyyliset oppaat (vähän kuin lemmikinhoidosta olisi kyse) ja muut tekniset opaskirjat, kuten tämä Aake Pakkalan Kone-elimet. Mahtoiko olla muuten juuri tämä kirja, jonka esipuheessa kiiteltiin perheen naisia konekaavioiden puhtaaksi piirtämisestä?

(c) J.S. Meresmaa

Paljon oli myös kirjoja, joiden kansitaidetta sai ihastella. Tämän 1900-luvun alkupuolella julkaistun kirjan kohdalla pieni hymykin tuli huulille, kun luki nimen:  "Tehtailijan rakastajatar -- todellinen kansannainen".

(c) J.S. Meresmaa

Tällä(kään) kertaa ei tullut seurattua ohjelmaa, jota oli tarjolla. Osittain varmaan siksi, että olin aika myöhään liikkeellä ja osaltaan siksi, ettei kirjojen luota vain malttanut erkaantua. Päivän paras löytö oli Kalevala vuodelta 1887. Fraktuuraa ja värikuvia, ja irtosi kympillä!

(c) J.S. Meresmaa

Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä on hieno tunnelma ja ainutlaatuinen tarjonta kirjafiileille. Suosittelen!

Kummallisen kirjoittajat -- uusi kirjoitusopas

Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry julkaisee ensi kuussa Finnconin yhteydessä uuden kirjoitusoppaan, joka sopii niin aloittelevan kuin kokeneemman, spefin tai realismin kirjoittajan lukemistoon. Uskallan väittää näin, sillä minulla on ollut ilo ja kunnia olla omalta osaltani kirjaa tekemässä.

Kansi: Maija Pietikäinen

Kummallisen kirjoittajat -- Opas fiktiivisen maailman luomiseen sisältää seuraavat artikkelit:

Esipuhe - Saara Henriksson, Irma Hirsjärvi ja Anne Leinonen
Tarina syntyy ideoiden leikkauspisteessä - Tiina Raevaara
Rakenne kannattelee tarinaa - Saara Henriksson ja Anne Leinonen
Selittämisen taide ja outojen yksityiskohtien välttämättömyys - Markku Soikkeli
Jännitettä rautalankaan. Tarinan yhteiskunta ja politiikka - Liisa Rantalaiho
Routasisarusten maailman rakentaminen - Eija Lappalainen ja Anne Leinonen
Historiallisen spefin kirjoittaminen - Jussi Katajala
Pelon elementit eli tunnelman kirjoittaminen kauhupainotteisesti - Heikki Nevala
Lukijan hämäämisestä - Tommi Vänni
Romanttinen fantasia ja sen luominen - J.S. Meresmaa
Tarinan kirjoittaminen - Tuomas Saloranta
Kirjoittajan työkalupakki. Pyhä kolminaisuus: lukeminen, palautteen saanti ja palautteen anto - Shimo Suntila
Parateksti ja konteksti eli mitä kirjan ympärille - Boris Hurtta ja Irma Hirsjärvi
Onko fantasialla tulevaisuutta? - Katri Alatalo
Isona minusta tulee kirjailija - Saara Henriksson
Lue muutakin! Lyhyt johdatus siihen muuhun kirjallisuuteen - Irma Hirsjärvi

***

Kummallisen kirjoittajat on oikein oivallinen lisä Stk:n aikaisemmin julkaisemaan Kirjoita kosmos -oppaaseen. Kyllä näillä eväillä luulisi syntyvän tarinan jos toisenkin. Kannattaa tutustua!

Höyryrunoutta, #5

(c) J.S. Meresmaa

Aivan. 

Kurja olla se vääntävä ruuvi, 

                voimalla yli kävelevä 

 

                  Alla samettinen hyväily.

Keskiyön kestit

Juhannus on takanapäin ja arki edessä. Kolmeen päivään mahtui niin paljon silkkaa olemista ja elementtejä, että tuntuu kuin olisi ollut viikon lomalla. Yhtenä aamuna minä ryökäle vähän kirjoitinkin, mutta enimmäkseen keskityin nautiskelemaan kirjoitushalun tunteesta ja orastavan tarinan läikehdinnästä rinnassa. Ja tietenkin metsästä. Mielikki, metsän emäntä, oli varsin antelias samoojalle: eläinkunnasta pääsi ihastelemaan kaikenlaista peltopyyperheestä käkiin ja peuroista hirveen. Valkoiset vanamomättäät ja maariankämmekät lumosivat. Metsäpurot, sammaljoet ja sateen jälkeen lähes sinertävärunkoiset hongikot.

(c) J.S. Meresmaa

Melko täydellistä, etten sanoisi.

Höyryrunoutta, #4

(c) J.S. Meresmaa

Huudon mitta on sinun. 

Mekaaninen taivas,
           kilkattavat koneet. 

Haju,
   pihinä. 

Noki peittää korsetin. 

               Me emme toivu.

Ritarin ansio vapaana ja valloillaan!

Osuuskumma-kustannuksen sivuilta:

"J. S. Meresmaan odotettu jatko-osa Aseenkantajan kunnialle on ilmestynyt. Ritarin ansiossa punnitaan totuus, rakkaus ja kunnia. Se erilainen ritaritarina jatkuu…

Konno Nasovalainen on pyhästi luvannut itselleen pysyvänsä erossa juonitteluista ja ennen kaikkea ritarin arvon menettäneestä Jehrem Kovdasista. Mutta kun Jehremiä syytetään peräti kahdesta murhasta, ei Konno voi kieltäytyä auttamasta.

“Ajatukseni kärjistyvät lopulta yhteen tosiasiaan. Jehrem tarvitsee apua, enkä minä voisi elää omantuntoni kanssa, ellen sitä antaisi. Kuollut ei voi pyytää anteeksi tai osoittaa katumusta. Kuolleelle ei voi kostaa.”

Kiitetty ja tavanomaisuudesta poikkeava Keskilinnan ritarit -sarja on edennyt toiseen osaansa. Ritarin ansio vie lukijan matkalle petosten, riutuvan rakkauden, vihan ja valheen maailmaan. Se näyttää, kuinka kaikkein kauneimpiakin tunteita voidaan käyttää hyväksi, mutta se näyttää myös ikiaikaisen totuuden valheen jäljistä.

J. S. Meresmaa: Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit II)

ISBN 978-952-6642-25-3 ePub

Tästä ostoksille Elisa Kirjaan!

Tähtipäivä

Osallistuin ensimmäistä kertaa elämässäni Tähtivaeltajapäiviin Helsingissä. Monipuolinen ja mielenkiintoinen ohjelma lupaili tulevaksi hyvää päivää, mutta kun joukkoon lisätään vielä tuttavat ja kollegat ja toverit, päivästä sukeutui kerrassaan loistava.

Yleiskuvaa Dubrovnik-baarin alakerrasta ennen
tapahtuman alkua. Viihtyisä ja toimiva paikka, kerrassaan!
(c) J.S. Meresmaa

Päivän aloitti steampunk-paneeli, joka ei itselleni tarjonnut hirveästi uutta. Se vahvisti kuitenkin ennestään vakaumusta siitä, että höyrypunkille olisi muhevaa maata tarjolla ihan kotoperäisesti, ja että tarvitaan useampia romaaneja ennen kuin suomalainen steampunk juurtuu ja kasvaa itsensä näköiseksi. Nyt se vasta hakee muotoaan.

Keskustelussa nousi esille myös steampunkin toisinaan kohtaama kolonialismin ja rasismin ylistämisen kritiikki, jonka keskustelijat arvelivat olevan ennemminkin britti-imperiumin perillisiä vaivaava menneisyyden kaiku kuin genren yleinen ongelma. Eihän fiktiossa esitetyt tavat tai uskomukset automaattisesti tarkoita niiden ihannoimista!

Steampunk-paneeli. Vasemmalta: Anne Leinonen, Magdalena Hai,
Markus Harju, Shimo Suntila. (c) J.S. Meresmaa

Hal Duncanin ihana skottiaksentti aiheutti paitsi vakavan kaipuun ylämaille, myös ymmärtämisvaikeuksia, ennen kuin korva taas tottui tulkkaamaan murteen ensin mielessä englanniksi ja sitten suomeksi. Tästä johtuen Toni Jerrmanin vetämä haastattelu ei antanut ihan niin paljon kuin pari tuntia myöhemmin ohjelmassa ollut Science fiction, fantasy and me -paneeli, johon Duncanin lisäksi osallistuivat Magdalena Hai ja Jukka Laajarinne.

Tutustuin ihan uuteen termiin, pataforaan, joka edelleen kuulostaa korvaani enemmän joltain kasvisuvulta kuin kirjallisuuden tutkimuksen käsitteeltä. Näin sitä viisaampia kuuntelemalla oppii uutta!

Hal Duncan ja Toni Jerrman. (c) J.S. Meresmaa

Jukka Laajarinne, Hal Duncan ja Magdalena Hai.
(c) J.S. Meresmaa

Päivä Dubrovnikissa huipentui omalta osaltani Suomikumma-paneeliin, jossa keskustelemassa olivat Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja Anne Leinonen. "Finnish Weird" -termi ei ole tarkoitettu uudeksi lokeroksi kirjailijoille, vaan se on tarpeellinen kärki, jolla murtautua ulkomaisille kirjamarkkinoille. Se on myös mahdollisimman vähän kahlitseva sateenvarjonimi kaikelle sille kummalle, mitä Suomi tarjoaa. Kyse ei ole edes vain spefikirjallisuudesta, sillä ulkomaisesta näkökulmasta meidän silmissämme varsin realistishenkinenkin kirjallisuus voi olla eksoottista ja outoa muualla maailmassa.

Dubrovnik Bar & Loungen ylisöpöt tuolit.
(c) J.S. Meresmaa

Keskustelussa tuli ilmi se, miten vaikea meidän itsemme on nähdä, mikä suomikummasta tekee outoa ja kiehtovaa. Katsomme sitä niin läheltä. Luontosuhde, suhde metsään, on ainakin Pohjoismaissa monesti erilainen: metsä on ystävä, rauhanomainen ja lähtökohtaisesti hyvä paikka. Muualla maailmassa se taas saattaakin olla uhkaava paikka, josta hirviöt tulevat. Lumi voi olla hyvin eksoottinen ominaisuus esimerkiksi Brasiliassa, jossa Ilkka Auerin fantasiakirjat ovat lyöneet lujaa läpi. Myös tapamme ajatella asioista ovat usein omalaatuisia: tätä voi olla vaikea käsittää, koska ei koe sitä itse. Siksi onkin hyvin mielenkiintoista kuulla asioista, jotka aiheuttavat ihmetystä ihmisissä, jotka tänne muualta muuttavat tai tulevat käymään. (Toisin kuin medioissa yleensä halutaan stereotyyppisesti asia esittää, tässä uteliaisuudessa ei ole niinkään kyse "suomalaisten huonosta itsetunnosta", vaan ehkä pikemminkin huonosta itsetuntemuksesta.)

Ja kuten Anne Leinonen hyvin kiteytti, Finnish Weird -termi ei ole tarkoitettu kirjoille ja kirjailijoille, vaan muille kirjamaailman toimijoille: kustantamoille, markkinoinnille, kirjakaupoille ja lukijoille.

Juha Tupasela, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara ja
Anne Leinonen Sankar jylhän kuusiston -paneelissa.
(c) J.S. Meresmaa

Ilta jatkui Kuoriaiskirjojen tuplajulkkareissa muutaman korttelin päässä. Anne Leinosen ja Petri Laineen yhteisnovellikokoelma Kuulen laulun kaukaisen ja Samuli Antilan kauhunovellikokoelma Rajat saivat arvoisensa juhlat. Julkkareilla oli komeat puitteet, ja uskokaa tai älkää, illan mittaan aloimme huomata mielenkiintoisia yksityiskohtia juhlatilasta. Lattiaa peittivät lonkeromatot ja baaritiskiä vartioi sylinteripäinen jänis...

Ilmankos meillä oli kummallisen hauskaa!

Julkkarijatkojen komeaa salia. (c) J.S. Meresmaa

The Kani. (c) J.S. Meresmaa

Lonkerot lattialla. Kuva tärähtänyt, mutta
niin oli kuvaajakin tässä vaiheessa iltaa,
kun lonkerot ilmestyivät. (c) J.S. Meresmaa

Juhlijan juhlajalka totisesti vipatti.
(c) J.S. Meresmaa

Tähtivaeltajapäivien raportteja toisaalla: Päiväunien salattu elämä, Päättymätön tarina, Taikakirjaimet, Partial Recall

Vehreys, joka on kaikkialla

Viime viikonloppu oli tätä:

(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Ensi viikonloppu onkin sitten tätä:

Ylitöiksi on mennyt työmaalla miltei joka päivä, mutta lievästä uupumuksesta huolimatta olen ollut suorastaan onnellinen. Ei mitään suurta yksittäistä syytä. Atoroxin loppumittelöissä ei nähdä minun novelliani tänä vuonna, suuret kirjoitusprojektit eivät ole edenneet, eikä kirjailija-rintamalla muutenkaan ole tapahtunut mitään uutta tai mullistavaa. (Paitsi tietenkin se, että Ritarin ansio on julkaisujonossa Elisa Kirjassa ja  Mifongin mahti kuvamateriaaleineen on kustantajalla taittoon menoa odottaen, mutta nuo nyt ovat sellaisia pitkän linjan duuneja, joista on mielessään päästänyt irti jo aikaa sitten.)

Olen miettinyt, voiko hyvään tuuleeni vaikuttaa aamuviiden heräämiset -- minusta on ihana kävellä kaupungissa, kun kadut ovat vielä ihmisistä paljaita ja hengitysilma pakokaasuista vapaa; metsiköissä laulavat linnut jotka vain tuntia myöhemmin ovat jo vaienneet; kokonainen päivä edessä on mahdollisuuksia täynnä -- vai onko osasyynä kaikkialla valloillaan oleva vihreys?

Kuistin herkkukori.  Vihreää, vihreää! (c) J.S. Meresmaa

Tänään on 13. päivä perjantai ja täysikuu. Tänään minulle kuiskasi nimensä erään tulevan romaanin päähenkilö. Nyt meidät on esitelty toisillemme. Tästä alkaa vuosien mittainen ystävyys. Tästä alkaa matka.

Höyryrunoutta, #3.

(c) J.S. Meresmaa

Olisiko kellopelien kipu
                           ruosteenpunainen, 

häivähdys kuin mielipuolinen pilvi, 

paljetein ponnahtava askel, 

             siveellinen metallin tuoksu 

Ajattele kuin 

                mukulakivillä tanssiva kuolinpaita, 

                sahaava toivo 

Vaikene 

            ja ota muisto,  

ajansyömä peilikuva.

Extrahemmotteluaamu

Takana melko rankka työviikko ylitöineen, mikä ilmeni muun muassa siten, että nukuin perjantaina alkuillasta parin tunnin päikkärit... Eikä haitannut yöunia ollenkaan! Ukkosen jyly ja pisaroiden hajarytminen napsuminen kattoon keinuttivat sikeille nokosille.

Pari kuukautta on mennyt ihmeellisessä jurrutustilassa kirjoitusjuttujen suhteen: uutta tekstiä ei ole syntynyt, mutta paljon juttuja on tulossa ihan kohta pihalle. Ihan kohta, mutta ei vielä, ei vielä. Novelli, artikkeli, raapaleita, pienoisromaani, romaani. Kaikki nyt kesällä. Lukijapalautettakaan ei ole pitkään aikaan tipahdellut, kunnes. Viikolla tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin Mifongin perinnön kolahtaneen kovaa. Ja tänä aamuna sähköpostissa oli lukijalta kehuja Aseenkantajan kunniasta. Tänä aamuna minulle vinkattiin myös postaus Ajatuksia kirjamaasta -blogista, jossa Mifonkeja oli luettu.

Tuntuu superhyvältä, että vielä niitä luetaan -- ja että niiden parissa ennen kaikkea viihdytään. On tärkeää kuulla se, sillä vasta lukijoiden myötä kirja on oikeasti olemassa. Se syntyy jokaisen lukijan mielessä uudelleen. On hienoa kuulla siitä.

Ja mitä olisi hemmotteluaamu ilman kermavaahtokahvia?

(c) J.S. Meresmaa

Maistiaisia Ritarin ansiosta

Kesäkuuta elellään, ja se tarkoittaa, että aivan kohtapuoliin putkahtaa jatkoa Aseenkantajan kunnian aloittamaan trilogiaan: nimittäin Ritarin ansio! (Näettekös, harjoittelen nyt tätä trilogiassa pysymistä! Ei välitetä siitä, että Keskilinnan ritareista piti ensin tulla kirjaduo. Ei sitä siitoshetkellä vielä tiedä, mitä tarinasta kasvaa... Yksiö, kaksio, kolmio vai kerrostalo.)

Pitemmittä puheitta pieni maistiainen nälkäisimmille. Sitähän sanotaan, että alkuruoka on olennainen osa koko ateriaa.

"Jehrem

Huoratalosta kuninkaanlinnaan on yllättävän lyhyt matka.

Olin tehnyt saman huomion ennenkin, mutta se muistui uudelleen mieleeni, kun seisoin tihkusateessa erään keskilinnalaisen porttolan edessä. Ritarina ollessani olin saanut huomata noiden kahden liittyvän usein erottamattomasti toisiinsa: kuninkaanlinna oli omanlaisensa haluihin ja himoihin perustuvien palveluksien ja ruumiinkaupan tyyssija, ja huoratalot tekivät parhaansa saadakseen asiakkaansa tuntemaan itsensä kaikkivaltiaaksi.

Luotin tähän jaloon pyrkimykseen, kun nostin nyrkkini koputukseen. Ilta oli myöhäinen. Olin matkustanut Delvintietä kuunkierron päivät kurvoni selässä, ja olin perinjuurin uuvuksissa sekä alushousujani myöten märkä. Koko matkan päälakea korventanut paahde oli muuttunut rankkasateeksi samaisena iltapäivänä enkä tiennyt, olisiko minun pitänyt olla tyytyväinen vai kyrpiintynyt. Sade oli saanut kurvoni oikuttelemaan ja takamukseni mustelmille, mutta toisaalta se oli antanut hyvän syyn vetää huppu pään ja kasvojen suojaksi. Kuninkaan siunaama karkotustuomio häälyi edelleen niskassani, joten porttivahtien ja armengeerien vältteleminen oli enemmän kuin suotavaa.

Ovi edessäni aukeni. Nopean vilkaisun jälkeen minut päästettiin sisään. Kysyin emäntää nimeltä, sillä tunsin talon entuudestaan. Tiesin ottavani riskin törmätä tuttuihin, mutta halusin olla varma siitä, että yöksi valitsemani seura vastaisi tarpeitani.

Halusin karkottaa mieltäni riivaavat muistikuvat kiihkeästi.

”Seuratkaa minua, hyvä herra”, ovivahti sanoi ja johdatti minut toimistotiloihin yläkertaan vievien portaiden takana. Mies pyysi minua odottamaan käytävässä sillä välin, kun kävi varmistamassa ajankohdan sopivuuden emännälle.

En ollut palannut Keskilinnaan itsetuho mielessäni, vaikka tietynlainen synkkyys varjostikin matkaani. Viimeiset vuodet eivät olleet parhaimpiani. Ensin kuoli isä, ritarikunnan arvostettu jäsen, ja jätti minut yksin pitämään Kovdasin nimen kunniassa. Muutama vuosi isän kuoleman jälkeen aseenkantajani Merio sai surmansa tapaturmaisesti, mutta yhtäkkiä siitä syytettiinkin minua – vuosia tapahtuneen jälkeen. Viimeisin epäonnistumiseni Konnon suhteen oli horjauttanut minut satulasta tykkänään. Olin pelannut ja hävinnyt, mutta olin valinnut pelini alun alkaenkin väärin. Minua kismitti enemmän kuin kykenin myöntämään. Olin ryvettänyt sekä nimeni että sydämeni.

Minulla oli onneksi suunnitelma. Miekkani myötä olin menettänyt merkittävän osan sanojeni painoarvosta, mutta täysin aseeton en silti ollut. Jokaviikkoinen kuninkaantunti oli aatelittomien alamaisten mahdollisuus tulla hallitsijansa kuulemaksi, ja olin selvittänyt tarkkaan mitä keinoja voisin käyttää selustani suojaamiseksi. Ensimmäinen siirto oli hankkia oleskelulupa Keskilinnaan. Vasta sen jälkeen voisin selvittää, mitä isälleni ja entiselle aseenkantajalleni oli tapahtunut. Ennen kuin voisin ajatella tulevaisuutta, minun oli kirkastettava käsitys menneisyydestäni. 

Kaikki muu oli toisarvoista."

    - Ritarin ansio, luku 1, (c) 2014, J.S. Meresmaa 

Höyryrunoutta, #2

(c) J.S. Meresmaa

Kyllä! 

 

Uskalla olla kaltaisemme
puutteen keksijänero,
yöhön liihotteleva rasvainen hyönteinen 

liitin,
mutteri
ja
ruuvi.

Kyllä! 

Kohdata kallistuva aalto,
                      piiput.

Pois
      puhallus,
            vääntö.

Kirjalauantai Suomalaisessa kirjakaupassa sekä pitkä viikonloppu

Kesäkuukaudet eivät kohdallani tunne pitkiä vapaita, joten nämä pienetkin ovat tärkeitä. Silloin ehtii paitsi kirjoitustöitä, myös rientoja ja rentoutumista.

Torstai ja perjantai kuluivat tehdessä uusia karttoja syyskuussa julkaistavaan Mifongin mahtiin. 

Työ alkaa ensin ihan perinteiseen tapaan lyijykynän ja tussien avulla...

Keskimantereen synty. (c) J.S. Meresmaa

...ja jatkuu skannauksella ja kuvankäsittelyohjelmalla.

(c) J.S. Meresmaa

Pieni paniikkikin ehti syntyä, kun eräs kuvatiedosto oli hukassa. Tajusin, miten jo muutamassa vuodessa pilvitallennusvaihtoehdot ja sähköpostien sallimat tiedostokoot ovat muuttuneet ja miten monta tietokonetta meidänkin huushollissamme on joutunut jyrän alle. Esiin kaivamani vanha muistitikkukin oli säälittävän pieni kapasiteetiltaan, eikä sieltä löytynyt kuin tekstitiedostoja (kuten se eräs päivänvaloa kestämätön ihmissusi-vampyyrikässäri ajalta, jolloin kirjoitin Mifongin perinnön raakaversiota). Lopulta kuvatiedosto löytyi ja se säästi minulta ihan rutosti työtä.

Note-to-self tulevien fantasiamaailmojen luomisesta:

- älä nimeä pienintä maata pisimmällä nimellä
- jos tekstaat käsin, älä unohda käyttämäsi fontin nimeä tai anna maille ja kaupungeille nimiä, jotka ovat enemmän kuin neljä kirjainta
- kuvankäsittelyohjelma on paras ystäväsi. Nyt ja aina.

***

Lauantaina vietettiin kevään viimeistä Pirkkalaiskirjailijoiden ja Suomalaisen kirjakaupan yhteistyönä järjestettävää Kirjalauantaita, jossa pirkanmaalaisia kirjailijoita (ja joskus vierailevia tähtiä) käy kertomassa kirjoistaan ja lukemassa niitä.

Välimäki haastattelee Nupposta. (c) J.S. Meresmaa

Tämä oli erityislauantai Osuuskummalle, sillä paikan päällä julkaistiin Anni Nupposen novellikokoelma Joen jumala, jossa on viisi tieteisnovellia ja neljä jumalmyytti-novellia. Jos Nupponen ei ole tuttu, mutta pidät spefistä, kannattaa tutustua! Hän on voittanut muun muassa Kuvastajan ja Atoroxin ja kuka tietää, mihin hän seuraavaksi yltää. Mestarillinen tunnelmanluoja, hän on.

(c) J.S. Meresmaa

Olin paikalla myös virallisessa ominaisuudessa, sillä haastattelin Kari Välimäkeä, jonka esikoiskokoelma Todensanat on kerännyt kiitteleviä arvioita. Niistä tuorein on tämä Jussi K. Niemelän arvio. Olen Välimäen teosta kehunut täällä ennenkin, mutta kyllä se vain on niin hyvä. Monta kuukautta on kulunut kokoelman lukemisesta, mutta yhä jotkin tekstit pulpahtavat äkkiseltään mieleen. Niitä kantaa mukanaan, niihin haluaa palata.

Kansi on graafikko Jani Laatikaisen taattua käsialaa.
(c) J.S. Meresmaa

Sunnuntai puolestaan on kulunut Mifongin mahdin käsikirjoituksen parissa. Parin luvun kanssa on vielä tehtävä päätöksiä ja perusteltava ratkaisunsa (mikä se ikinä tuleekaan olemaan), ja sitten kässäri onkin valmis lähetettäväksi kustantajalle. Oletettavasti vuorossa on sen jälkeen enää oikoluku taittovedoksesta. Hyvä, sillä tämä kässäri onkin pyörinyt jaloissa jo ihan tarpeeksi kauan. Haluan siitä eroon!